Matkailu

Luxemburgin suurherttuakunta – Palatsi ja parikymmentä linnaa

10.5.2010 Teksti: Anna.fi

Luxemburgin suurherttuakunta - Palatsi ja parikymmentä linnaaLuxemburgin kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä on suurherttuan palatsi. Kaupungintaloksi 1500-luvulla rakennettu pieni renessanssipalatsi on kaunis kuin koru. Karumpia ja komeampia ovat keskiaikaiset linnat, joista osa on kunnostettu matkailukohteiksi, kuten Viandenin linna, joka kallionkielekkeeltään vartioi satakunta metriä alempana kulkevaa jokireittiä. Viandenin kreivit olivat mahtavia feodaaliherroja, sukua naimakaupan kautta muun muassa Ranskan kuninkaille. 1400-luvulla Viandenin linna siirtyi perintönä saksalaiselle Nassaun suvulle, jonka kautta sillä on yhteys Luxemburgin nykyiseen hallitsijasukuun.

Suurherttua kansallisen yhtenäisyyden varjelijana

Luxemburgin kaupungin ja maan perustajana pidetään Lothringenin kreivi Siegfriediä, joka vuonna 963 rakensi linnan Alzette-joen mutkaan jääneelle kallionharjanteelle. Vuosisatojen saatossa Luxemburgia on hallinnut usea keskieurooppalainen kuningassuku. Napoleonin sotien jälkiselvittelyissä Wienin kongressissa vuonna 1815 päättivät silloiset suurvallat, että Luxemburgista tulee suurherttuakunta ja Hollannin kuninkaasta sen suurherttua. Hollannin hallitsijasuku, Oranje-Nassaut, pitivät suurherttuan kruunua hallussaan vuoteen 1890 asti, jolloin suvulta loppuivat miespuoliset perilliset. Kruununperijä, prinsessa Wilhemine, oli väärää sukupuolta Luxemburgin hallitsijaksi. Uusi miespuolinen suurherttua löytyi Nassau-Weilburgin sukuhaarasta.

Nykyinen suurherttua Henri on Nassau-Weilburgin suvun kuudes monarkki. Poliittista tehtävää hänellä ei ole. Perustuslain mukaan suurherttua on valtionpäämies, kansallisen yhtenäisyyden symboli ja valtiollisen itsenäisyyden varjelija.

Suurherttuatar CharlotteKansallisen yhtenäisyyden varjelijana Luxemburgissa kunnioitetaan erityisesti suurherttuatar Charlottea, nykyisen hallitsijan isän äitiä. Charlotte sai suurherttuattaren arvon 23-vuotiaana, kun hänen sisarensa Marie-Adelaïde luopui kruunusta vuonna 1919. Naispuoliseen kruununperijään oli luxemburgilaisten lopulta ollut tyytyminen, kun edellisellä suurherttualla oli vain kuusi tytärtä. Vanhemman sisaren syrjään vetäytymisen syynä oli hänen ensimmäisen maailmansodan saksalaismiehityksen aikana osoittamansa saksalaismielisyys.

Charlotten hallitsijauran punaisena lankana oli kansallisen yhtenäisyyden vahvistaminen. Hän oli ensimmäinen Luxemburgin hallitsija, joka puhui kansalaisille näiden omalla kielellä, saksasta haarautuneella luxemburgin kielellä. Luxemburgin virallinen omakielinen nimi – muun muassa eurokolikoissa – on Lëtzebuerg.

Toisen maailmansodan alkaessa natsit valtasivat Luxemburgin vuonna 1939. Suurherttuatar lähti maanpakoon. Englannista ja Yhdysvalloista käsin hän rohkaisi kansalaisiaan läpi sodan. Kun hän palasi vuonna 1945, oli tärkeimpänä tehtävänä kansallinen eheyttäminen. Luxemburgissa korostetaan, että sodan jalkoihin joutuneet ovat kaikki yhtä lailla uhreja: keskitysleireille päätyneet juutalaiset, vankiloihin suljetut toisinajattelijat, itärintamalle pakkotyöhön viedyt, Wehrmachtiin pakkovärvätyt nuorukaiset, vastarintaa jatkaneet sissitaistelijat ja liittoutuneiden pommitusten alle jääneet siviilit. Suurherttuatar Charlotte luopui kruunusta poikansa hyväksi vuonna 1964 saavutettuaan kuninkaalliselle sopivan 68-vuoden eläkeiän.

Palatsin lähellä Clairfontainen aukiolla on ranskalaisen kuvanveistäjä Jean Cardot’n luoma suurherttuatar Charlotten patsas. Suurherttuattaren syntymäpäivää juhlitaan kesäkuussa kansallispäivänä, jonka kohokohtana on mahtava ilotulitus.

Luxemburgin suurherttuan sivusto

Espanjalaisvaikutteinen renessanssipalatsi

PalatsiKoko Luxemburgin kaupungin keskusta, 1400-luvun alussa rakennettu kaupungintalo mukaan lukien, tuhoutui vuonna 1554 valtavassa räjähdyksessä, jonka aiheutti Place Guillaume -aukion tienoilla olleen fransiskaaniluostarin ullakolle sijoitettuun ruutivarastoon iskenyt salama. Uusi renessanssityylinen kaupungintalo valmistui vuonna 1573. 1700- ja 1800-luvuilla talo toimi hallintorakennuksena ja säätyjen kokoontumispaikkana, kunnes sen viereen valmistui uusrenessanssityylinen Parlamenttitalo (Chambre de Députés) vuonna 1859.

Suurherttuan käyttöön palatsi varattiin 1890-luvulla. 1700-luvulla rakennetun laajennusosan julkisivu sovitettiin tuolloin vanhan osan renessanssityyliin. Vanhaa osaa hallitsee kaksi viisikulmaista tornia ja niiden välinen parveke. Alkuperäisen kivikaiteen tilalle on vaihdettu valurautainen 1700-luvulla. Julkisivu on kokonaisuudessaan koristettu taidokkailla espanjalaisvaikutteisilla kivireliefeillä. Palatsin sisäänkäyntiä vartioi Luxemburgin 500-päisessä ammatti- ja vapaaehtoisarmeijassa palveleva sotilas.

Suurherttua Henri käyttää palatsiaan juhlahuoneistona ja tukikohtana suorittaessaan virkatehtäviä pääkaupungissa. Suurherttuaperheen – johon kuuluu kuubalaissyntyinen herttuatar, neljä prinssiä ja prinsessa – varsinainen asunto on muutaman kymmenen kilometrin päähän Colmar-Bergiin vuonna 1911 rakennetussa linnassa. Bergin linna ei ole avoinna yleisölle mutta renessanssipalatsiin pääsee opastetuille vierailuille heinä-elokuussa, kun suurherttua on kesälomalla.

Ravillen taloPalatsia sivuavalla kävelykadulla (rue du Marché-aux-herbes, muinainen kauppatori) kannattaa kiinnittää huomiota modernien patsashahmojen ”eläviin” silmiin. Palatsia vastapäätä rue de la Reinella voi kurkistaa Ravillen talon pihaa, jonne vie kadulta lyhyt arkadi. Varakkaalle porvarisperheelle vuonna 1575 valmistunut talo kuuluu nykyään Dresdner Bankille. Alkuperäinen talo on vaihdettu uuteen mutta upeasti koristettu sisäpiha parvekkeineen on säästynyt.

Palatsin takana rue du Rostin ja rue de la Logen rajaamassa korttelissa toimii kaupungin vanhimpiin kuuluvissa taloissa joukko suosittuja ravintoloita. Ravintolapesäke tunnetaan nimellä ”îlot gastronomique” eli ”herkuttelijoiden kortteli”. Luxemburgilaishenkistä ruokaa tarjoavat muun muassa Am Tiirmschen, CavesGourmandes ja Goethe Stuff. Sisäänkäynnin löytääkseen on astuttava sisäpihalle ja joissakin tapauksissa noustava portaita toisen kerroksen korkeuteen tai laskeuduttava kohti alas viettävää ruede la Logea.

Luxemburgin ravintolaopas

Linnamatkailua

Luxemburgin linnojen lukumäärästä vallitsee erilaisia käsityksiä. Jos linnaksi luetaan myös komeimmat kartanot ja eri ikäiset linnoitusten rauniot, päästään ehkä toiselle sadalle. Hiljattain ilmestyneessä yhteisjulkaisussa esitellään 16 linnaa. Linnaturismi alkoi jo 1800-luvulla. Romantiikannälkäisiä matkailijoita kiehtoivat Ardennien jylhät maisemat ja keskiaikaiset linnanrauniot.

Raunioiden kulttuuriarvoa eivät ihan kaikki ymmärtäneet. Esimerkiksi Viandenin omistaja hajotti linnaa pala palalta ja myi metallia ja hirsiä rakennustarvikkeiksi muualle. Vuonna 1845 perusti joukko luxemburgilaisia merkkihenkilöitä seuran, jonka tarkoituksena oli suurherttuakunnan historiallisten monumenttien säilyttäminen. 1900-luvun loppupuolella valtio hankki omistukseensa tärkeimpiä linnoja ja ryhtyi kunnostamaan niitä.

Luxemburgin linnat

Viandenin linna

Viandenin linnanpihaViandenin linna on Luxemburgin suosituin nähtävyys, johon tutustuu vuosittain 200 000 matkailijaa. Kallionharjanteen ensimmäinen rakennus oli pieni roomalaisaikainen linnoitus, joka lienee ollut käytössä 300-luvulta 500-luvulle. Tärkein rakennuskausi oli 1100-luvulta 1300-luvulle. Vianden on romaanis-goottilaisen feodaalilinnan tyyppiesimerkki. Linna säilyi Nassau-suvun omistuksessa vuoteen 1977, jolloin Luxemburgin valtio osti sen ja aloitti kunnostuksen.

Komeissa juhlasaleissa, entistetyssä kappelissa ja ulkosyrjää kiertävissä vartiokäytävissä voi kokea aavistuksen feodaaliajan tunnelmasta. Satakunta metriä alempaa joen varresta katsottuna kallionkielekkeellään ylvästelevä linna on yhä vaikuttava, vaikka sen loiston aika on jo ohitse. Matkailukaudella linnaa voi ihastella viereiseltä kukkulalta, jonne nousee Luxemburgin ainoa köysiratahissi (télésiège) Our-joen toiselta rannalta (39 rue du Sanatorium, huhtikuu-syyskuu, klo 10-18). Hissiradan kummassakin päässä on kahvila.

Viandenin linnan helmoihin kasvanutta pikku kaupunkia on ympäröinyt tornein vahvistettu muuri, jonka kunnossapito rahoitettiin 1400-luvun puolivälistä alkaen viiniverolla. 1700-luvun lopulla viiniveron tuotto suunnattiin muihin tarkoituksiin ja muuri alkoi rappeutua. 1800-luvun puolella muuri purettiin lukuunottamatta pätkää, joka on säilynyt linnaa vastapäisellä laidalla.

Viandenin linna

Romantiikan ajan nimekkäitä matkailijoita on kirjailija Victor Hugo, joka retkeili Ardenneilla 1860-luvulla. Hevosrattailla liikkuen hän kävi bongaamassa muun muassa Viandenin, Clervaux’n ja Bourscheidin linnat. Kunnon turistin lailla hän osti nähtävyyksiä esittäviä valokuvia ja ikuisti näkemäänsä piirroksiin ja akvarelleihin. Viandenissa on Victor Hugon patsas ja hänen Luxemburgin-matkailuaan valottava pikku museo talossa, johon hän majoittui.

Viandenin linna on avoinna yleisölle huhtikuusta syyskuun loppuun klo 10-18. Matkailukauden ulkopuolella linna suljetaan tuntia tai paria aiemmin. Viandenissa on myös historiallinen museo, lelumuseo ja karikatyyrimuseo. Matkailutoimisto sijaitsee joen rannassa sillan korvassa.

Viandenin linna ranskaksi ja englanniksi
Viandenin matkailutoimisto
Victor Hugo -museo

Bourscheidin rauniolinna

Lähellä Ettelbruckin kaupunkia sijaitseva Bourscheidin linna lienee kooltaan Luxemburgin keskiaikaisista linnoista suurin. Kivilinnan rakentaminen noin 150 metriä Sûre-joen yläpuolelle kohoavalle tasanteelle aloitettiin vuoden 1000 tienoilla. Paikalla oli jo aiemmin puinen linnake. Viimeisin laajennus on vuodelta 1430. Linna alkoi rappeutua jo 1500-luvulla kun Bourscheidin suku sammui. Luxemburgin valtio osti linnan vuonna 1972 ja aloitti pahoin raunioituneiden rakenteiden kunnostuksen.

Linnassa voi vierailla huhtikuusta lokakuun loppuun päivittäin klo 11-16. Linnassa on kahvila. Bourscheidissa on camping-alue ja lähistöllä pittoreskeja pikkukyliä, esimerkiksi Welscheid ja Michelau.

Bourscheidin linna

Bourscheidin linna ranskaksi ja englanniksi

Esch-sur-Sûre – Kuvauksellinen kylä joenmutkassa

Esc-sur-SûreEsch-sur-Sûre on pysähtymisen arvoinen muutaman sadan asukkaan kylä Sûre-joen muodostamassa lenkissä. Kylää hallitsevat korkealta kallionharjanteelta linnanrauniot. Maantie on aikanaan kiertänyt joen rantaa pitkin mutta kiireinen nykyautoilija saattaa vahingossa porhaltaa kylän ohi vuonna 1850 kallionharjanteeseen kaivettua Luxemburgin ensimmäistä maantietunnelia pitkin.

Linnan alkuna pidetään vuonna 927 kartanonherraa varten rakennettua asuintornia. Myöhempinä vuosisatoina Eschin kreivit laajensivat linnaa ja 1400-luvulla koko kylä oli suojattu 450 metrin pituisella muurilla. Linna alkoi rappeutua jo 1500-luvulla ja myöhemmin sen rakenteita purettiin rakennusmateriaaliksi. Jäljellä on muutama torni kallion huipulla ja osia ympärysmuurista, joka säästyi, koska kyläläiset olivat rakentaneet talojaan siihen kiinni. Valtion omistuksessa linna on ollut vuodesta 1912. Erityisesti iltavalaistuksessa vaikuttavan näköisiin raunioihin voi tutustua ympäri vuoden.

Kylä sijaitsee Haute Sûren luonnonpuistoalueella. Kylästä lähtee opastein varustettu luontopolku. Matkailupalveluita tarjoaa muutama pikku ravintola ja hotelli. Lähistöllä sijaitsee vuonna 1959 rakennettu 50 metrin korkuinen pato, jonka yläjuoksulle on muodostunut Luxemburgin ainoa suuri järvi. Osa järvestä on veneilijöiden ja kalastajien käytettävissä, osa luonnonsuojelualuetta, jolla rantautuminen on kielletty ja osa juomavedenottoaluetta, jossa liikkuminen on kokonaan kielletty.

Esch-sur-Sûre

Esch-sur-Sûren matkailusivut
Esch-sur-Sûren luonnonpuisto saksaksi ja ranskaksi

Clervaux – Valokuvanäyttely ”The Family of Man”

Clervaux'n linnaPohjois-Luxemburgissa Ardennien sydämessä sijaitseva Clervaux’n linna on rakennettu kapeassa ja kiemuraisessa laaksossa virtaavan Clerf-joen jyrkälle rinteelle. Linnan rakentaminen alkoi 1100-luvulla ja jatkui 1700-luvulle. Toisen maailmansodan aikana linna vaurioitui pahoin Ardenneilla käydyissä taisteluissa. Sodan jälkeen Luxemburgin valtio osti linnan ja restauroi sen huippukuntoon.

Linnaan on sijoitettu luxemburgilaissyntyisen, Yhdysvalloissa uransa luoneen valokuvaajan Edwar Steichenin (1879-1973) New Yorkin modernin taiteen museota (MoMA) varten vuonna 1955 kokoama valokuvanäyttely ”The Family of Man”.

Steichen halusi lähentää ihmisiä toisiinsa kuvaamalla ihmiselämän eri puolia kaikille ymmärrettävällä valokuvan kielellä. Hän esitti avoimen kutsun ammatti- ja amatöörikuvaajille ja sai vastaukseksi neljätuhatta kuvaa eri puolilta maailmaa. Näyttelyyn Steichen valitsi 503 kuvaa 273 valokuvaajalta. Miljoonat ihmiset näkivät näyttelyn New Yorkissa tai kiertonäyttelynä eri tahoilla. Lopulta näyttely lahjoitettiin Luxemburgin valtiolle ja sijoitettiin pysyvästi Clervaux’n linnaan vuonna 1994. The Family of Man on ollut UNESCOn aineettoman maailmanperinnönluettelossa vuodesta 2003.

Clervaux’n linnassa voi tutustua myös Ardennien taisteluita kuvaavaan näyttelyyn ja luxemburgilaisten linnojen pienoismalleihin. Linnassa on kahvila-ravintola ja ympäröivässä taajamassa lisää ruokailumahdollisuuksia. Linna on suljettu tammi-helmikuussa. Toukokuusta elokuun loppuun se on auki päivittäin klo 11-18 maanantaita lukuunottamatta mutta muina aikoina vain viikonloppuisin. Vuoden 2010 lopulla valokuvanäyttely suljetaan, kun linnassa alkaa pari vuotta kestävä remontti.

Linnan ”noitatornissa” toimii Clervaux’n matkailutoimisto. Clervaux’ssa on myös lelumuseo (Musée duJouet, 9 Grand-rue). Kiinnostava käyntikohde on myös vuonna 1910 valmistunut Pyhän Mauritiuksen luostari (Abbaye Saint-Maurice) kävelymatkan päässä linnasta. Benediktiinimunkit lähtivät ”maanpakoon” maallistuneesta Ranskasta etsimään paikkaa, jossa suhtauduttaisiin myönteisesti luostarilaitokseen. Clervaux’n pormestari toivotti munkit tervetulleiksi ja varakkaiden tukijoiden avustuksella munkit ryhtyivät rakentamaan uutta majapaikkaa.

Uusromaanisen rakennuskokonaisuuden suunnitteli hollantilainen arkkitehti Jean-François Klomp. Rakennustyöt kestivät kaksi vuotta. Rakentajiksi tuotiin italiasta 85 muuraria ja satakunta muuta työläistä. Paikkakuntalaiset ihmettelivät Italiasta tuotettuja punasavisia kattotiiliä arvellen, että munkkien rahat eivät ehkä riittäneet paikallisen mustan liuskekivikatteen hankkimiseen. Luostaria on hiljattain restauroitu vuonna 2010 vietettävää satavuotisjuhlaa varten. Luostarielämään voi tutustua pienessä näyttelyssä.

Clervaux’n sivut ranskaksi
Valokuvanäyttely ”The Family of Man”

Lue lisää:
Luxemburgin suurherttuan sivusto
Luxemburgin kaupungin matkailutoimisto (Place Guillaume)
Opastetut kiertokäynnit suurherttuan palatsiin heinäkuun puolesta välistä elokuun loppuun päivittäin (ei keskiviikkoisin). Opastuskielet: saksa, ranska, englanti, hollanti, lëtzebuerg. Lippu (7 euroa) ostettava etukäteen matkailutoimistosta.
Luxemburgin linnat
Luxemburgin ravintolaopas

Lähteinä mm.
La ville renaissance. Musée d’Histoire de la Ville de Luxembourg, 1997.
Greetings from Luxembourg. Musée d’Histoire de la Ville de Luxembourg, 2008.
Châteaux Luxembourgeois. Association des Châteaux luxembourgeois, 2009.
Abbaye Saint-Maurice de Clervaux. Wunnen 16/2009.

Bourscheid

Teksti: Kaija Pulkkinen
Kuvat: Kaija Pulkkinen ja Hanna Näsänen

Lue myös

Suosittelemme