Matkailu

Marrakech ja sadun maailma

Teksti: Anna.fi

Miehet Jema al-Fnan torillaSadunkertoja on mestari, todellinen ammattilainen. Ympärillä oleva kuulijoiden piiri elää tiiviisti sointuvalla arabian kielellä kerrotun sadun tapahtumien mukana. Pelko näkyy kauhistuneissa ilmeissä, kun tarinan sankari on pulassa. Helpotuksen hymy leviää kuulijoiden kasvoille päähenkilön ratkaistessa sadun ongelman voitokseen, osa kuulijoista taputtaa ja nauraa.

Lähes kaikki kuulijat ovat aikuisia miehiä. Poikkeuksen tekee vaaleanpunaisissa shortseissa ja tiukassa t-paidassa, miehensä vieressä tarinaa kuunteleva, mutta ei sanaakaan ymmärtävä turistinainen, joka yrittää ottaa valokuvan sadunkertojasta. Tarina katkeaa, kertojan käteen ilmestyy kori, jonka hän ojentaa turistille.

– Money, no money, no foto.

Turistin käsi käy laukussa, raha vaihtaa omistajaa, sadunkertojan kasvoille leviää poseeraava hymy ja satu jatkuu.

Erikoistaitoja myytävänä

Tapahtumapaikka on Jemaa el-Fna, sadunkertojien tori Marrakeshissä Marokossa. Aivan kuten jo satojen vuosien ajan, torilla on sadunkertojien lisäksi käärmeenlumoajia, akrobaatteja, tanssijoita, luonnonlääkkeitä kaupittelevia apteekkareita, ennustajia, muusikoita, vesikauppiaita. Mustilla sateenvarjoilla itseään polttavalta auringolta suojaavat kirjoittajat avustavat erilaisten hakemusten, kirjeiden, anomusten ja muiden virallisten papereiden kirjoittamisessa ihmisiä, jotka ovat kirjoitustaidottomia. Kaikilla on myytävän jokin erikoistaito.

1960 luvulla alkanut turismi on tuonut mukanaan yhden valitettavan lisäpiirteen; lähes kaikki rahastavat rahastamisen takia. Itse asiassa rahastaminen on nykyään se ensimmäinen temppu, varsinaiset esitykset pakollinen lisä. Sadunkertojilla, ennustajilla, apteekkareilla ja kirjoittajilla toiminta on käytännössä aivan samanlaista kuin 800 vuotta sitten, kun kauppa alkoi kukoistaa tällä torilla. Heille ei turismi jo kielimuurinkaan takia tuo lisätuloa, sadunkertojia valokuvaavia lukuun ottamatta.

Illalla, kun aurinko on laskenut, torin elämä vilkastuu entisestään. On lokakuu, tämän vuoden Ramadanin aika. Kunnon muslimi ei saa nauttia mitään auringon nousun ja laskun välillä. Auringon laskettua torin pienet väliaikaiset ruokaravintolat heräävät ja paikalliset asukkaat tulevat syömään. Herkutella voi savustetuilla lampaanpäillä ja aivoilla, paistetuilla heinäsirkoilla, värikkäillä vihanneksilla ja lihavartailla. Illalla eivät esiintyjät ja palveluiden tarjoajat ole enää pääosissa.

Turismi hippien mukana

Varsinainen turismi tähän historialliseen kaupunkiin alkoi 1960 luvulla kun hipit löysivät Marokon. Pääsyynä eivät olleet kauniit maisemat tai mielenkiintoinen historia, syy oli hashis. Maassa kasvatettiin paljon hamppua ja periaatteessa sen polttaminen oli sallittua. Yhdysvalloista ja Euroopasta virtasi ”turisteja”, jotka yrittivät olla enemmän marokkolaisia kuin kaupungin asukkaat itse. Vieraiden vaatteet olivat jonkinlaisia imitaatioita paikallisista vaatteista, myös vesipiippu oli olennainen osa. Muut tavat olivat kuitenkin hyvin länsimaisia.

Vähitellen paikallisetkin kyllästyivät näihin työtä tekemättömiin, vaikka alussa oltiin innostuneita siitä, että osa vieraista oli varakkaita. Suurin osa oli kuitenkin yhden tyypin loisia, jotka vieroittivat Marrakeshistä muun turismin, joka toi todellista rahaa. Vielä nykyäänkin silloin tällöin turistille tullaan kauppamaan hashista, vaikka se on nykyisin lain mukaan Marokossa kielletty tuote.

Almohadien valtakunta

Kaupunki perustettiin 1070 kontrolloimaan ja verottamaan läheisen Atlas-vuoriston kautta kauppatavaroita kuljettavia karavaaneja. Perustajaheimon Almoravidien päällikkö Abou Bakar rakennutti samalla Marrakeshin kasbahin, ”kivisen linnan”, joka on edelleen tänä päivänä kaupungin kaupan, työpajojen ja elämän keskus.

Almohadien hallitessa valtakuntaa, se ulottui Atlantilta aina Libyan rajoille. Marrakesh on suurvallan pääkaupunki ja se näkyi kaikessa. Kaupunkiin rakennettiin upeita palatseja ja laajalle ympärillä olevalle tasangolle rakennettiin 1106 erinomainen kanavajärjestelmä, jonka avulla pystyttiin kastelemaan 13 000 hehtaaria erinomaista viljelymaata. Sinne istutettiin myös 180 000 palmua, jotka ovat edelleen nähtävissä, vaikka eivät alkuperäisenä.

Maurilaisvaikutteet arkkitehtuurissa

Kaupungin rakennustöiden aluksi rakennettiin luonnollisesti suuri moskeija. Tämän Koutoubian moskeija minareetti on edelleen 1,5 miljoonan asukkaan kaupungin tärkein. 70 metrin korkeudelta kutsuu mullah uskovaisia useamman kerran päivässä rukoukseen. Ramadanin loppuviikolla aamukutsu alkoi klo. 04.00. Minareetin varjossa olevan hotellin asukkaat saivat tuntea sen kuinka konkreettinen Koraanin kehotus voi olla: ” Rukous on aina parempi kuin uni.” Tunnin aamurukous nukkuvan uskottoman sielussa ainakin herätti.

Minareetti rakennettiin samaan aikaan kuin Sevillassa oleva kuuluisa La Giralda, muodoiltaan ja mitoiltaan ne ovat melkein identtiset. Marrakeshin loiston aikana rakennetut palatsit ovat hyvin samanlaisia kuin vastaavaan aikaan rakennetut Espanjassa. Arkkitehtuuria kutsutaan maurilais-espanjalaiseksi. Marokosta tulleet maurit valloittivat Espanjan mantereen vuonna 711 ja valta kesti aina vuoteen 1492, yhteinen arkkitehtuuri oli yksi suurista saavutuksista.

Marrakeshin asukkaista 40 prosenttia on berbereitä ja 40 prosenttia arabeja, lisäksi on melko suuri ryhmä tuarengejä, aavikon kasvatteja, sekä kristittyjä. Muhamettilaisuus on ylivoimainen pääuskonto ja paikalliset ovat sunnimuslimeja.

Vilkas kauppakulttuuri

Kautta historiansa kaupunki on ollut kauppakaupunki, täällä valmistetaan paljon tuotteita kankaista, nahoista, metalleista. Marrakeshin souk (basaarialue) on ehdottomasti käymisen arvoinen. Kauppiaat ja käsityöläiset ovat hyvin omanarvontuntoisia ja varsinkin kauppiaat hallitsevat rahan teon taidon. Vaikka asiakas tinkisi kuinka paljon alkuperäisestä hinnasta, ja vaikka kauppias omien sanojensa mukaan ”myisi leivän lastensa suusta, mutta nimenomaan tämän asiakkaan kohdalla tekisi poikkeavan hyvän tarjouksen” hän kauppojen synnyttyä ja onnellisen asiakkaan kävellessä pois, hymyilee tyytyväisenä. Hän ei koskaan tekisi kauppaa tappiokseen.

Kauppakaravaanien kulta-aikana kauppatavaroista kaikkein tärkein oli suola. Marrakeshissä tämän takana kauppaa hoitavina ja ennen kaikkea pankkiireina olivat juutalaiset. 1400- 1900 luvulle saakka kaupungin asukkaista 10 prosenttia oli juutalaisia. Kun suolakauppa ehtyi 1930-luvulla, Marrakeshin juutalaiset muuttivat suurin joukoin Casablancaan ja Tangeriin, jatkaen toisenlaista kaupantekoa siellä.

Edelleen kaupungin keskustassa on nähtävissä varakkaiden juutalaispankkiireiden taloja. Ne poikkeavat muslimien taloista siinä, että niissä on kadulle päin suuret ulkonevat ikkunat ja parvekkeet. Muslimeiden talojen seinät ovat ulospäin sileitä, sen sijaan sisäpihat ovat elämän keskus, siellä on kukkia, virtaavaa vettä, palmuja. Se on ensikosketus paratiisiin, jossa muslimeille tärkeät juokseva vesi ja kasvit näyttelevät merkittävää roolia.

Kilo kultaa oli normaali hinta kahdesta kilosta suolaa. Marrakeshistä kulta kuljetettiin karavaaniteitä pitkin Egyptiin, missä se jalostettiin ja markkinoitiin edelleen muihin arabimaihin ja ennen kaikkea Intiaan. Tänään suolan merkitys kappatavarana on pudonnut. Ehkä jonain päivänä suolan tilalle astuu makea vesi ja sen arvoa ruvetaan mittaamaan kullassa.

Marrakeshin keväinen kauneus

Marrakesh on upea matkakohde. Kauneimmillaan se on ehdottomasti keväällä. Kaupungin lukemattomat puutarhat ovat tulvillaan erilaisia kukoistavia värejä, ympäröivä vihreys on kauneimmillaan, melko lähellä oleva lumipeitteinen Atlas vuoristo antaa upean taustan kaupungin punavärisille rakennuksille.

Pääasiassa kaupungissa vierailevat turistit tulevat sinne päiväretkille Agadirista, mistä melkoinen matka, sillä ajoaika yhteen suuntaan on noin viisi tuntia. Mielestäni Marrakesh on ehdottomasti yöpymisen arvoinen kaupunki.

Agadiriin lentää useampi suomalainen matkatoimisto. Helsingistä Tjäreborg tekee yhdistelmämatkoja Agadir- Marrakesh.

Teksti: Jorma Kujanpää

X