Matkailu

Minne talvilomalla? Lähimatkailijat suosittelevat näitä parhaita kotimaan kohteita

Talvilomaksi ei tarvitse lähteä kauas, sillä mielenkiintoisia paikkoja löytyy Suomestakin. Annan lukijat kertovat lempikohteensa.

Teksti:
Tiia Kailaheimo
Kuvat:
Istock

Talvilomaviikot lähestyvät.

Talvilomaksi ei tarvitse lähteä kauas, sillä mielenkiintoisia paikkoja löytyy Suomestakin. Annan lukijat kertovat lempikohteensa.

Talvilomaviikot lähestyvät, mutta suunta on vielä hakusessa? Ei hätää! Lukijamme vinkkasivat parhaat kohteet ja puuhat kotimaanmatkailuun.

Lähde liikkumaan Lapin luontoon tai nauti ylellisyyden tunteesta kotikaupungin hotellissa.

Nämä 10 kohdetta ovat suomalaisten lähimatkailijoiden mieleen.

Talvista tekemistä luonnossa

1. Koli

”Koli on ihana luontokohde. Niitä riittää Pohjois-Karjalassa muutenkin.”

Kolin kansallispuistossa voi toteuttaa talvella vaikka pimeän ajan taskulamppuretken jäätyneelle, pienelle Tarhapuron vesiputoukselle – tai kiivetä Räsävaaran näkötorniin mykistymään lumen verhoamasta kansallismaisemasta. Lumen aikaan ylläpitämätön Kolinuuron 3,5-kilometrinen patikkareitti tamppautuu talviretkeilijöiden jäljiltä.

2. Levi

”Levi. Sinne palaan aina uudelleen.”

Suuri suomalainen laskettelukeskus on lajin nimeen vannovien kotimaan-suosikki.

Talviloma Levillä
Levin upeissa maisemissa pääsee talvilomalla laskettelemaan.

3. Kalajoki

”Kalajoen hiekkäsärkät, jossa meidän loma-asuntomme sijaitsee. Tämä on kuin mini-Levi talvisin ja kuin Thaimaa kesäisin.”

Kalajoen hiekkasärkät olivat viime kesänä ilmiselvä trendikohde puolivälissä Suomea. Lumiset dyynit ovat hyvä kompromissiratkaisu eteläsuomalaisille, jotka kaipaavat etäämmäs, mutta eivät ehdi aivan Lappiin asti.

4. Rajan ylitys Lapissa

”Jos korona sallii, esimerkiksi Lapissa matkaillessa voi käydä myös Norjassa ja Ruotsissa, jos ulkomaille täytyy päästä.”

5. Oma lähiympäristö

”Luonto! Kävellen tai vaikka lumikenkäillen. Jokaiselle löytyy varmasti mieleinen reitti omien taitojen ja kunnon mukaan.”

”Hiihtoretki lähiympäristössä, kahvit ja eväät mukana.”

Talviloma ja latu.
Hiihtämisen lisäksi talvisesta luonnosta voi nauttia myös kävellen tai vaikka lumikenkäillen.

Maakuntamatkailua

6. Porvoo

”Kotikaupunkini Porvoo. Vanha kaupunki on vailla vertaa koko Suomessa. Fantastiset ravintolat, vanhan kaupungin kujat, kahvilat ja putiikit, komea kirkko ylhäällä kukkulalla vartioimassa kaupunkiaan, merellisyys ja luonto kivenheiton päässä.”

7. Iitti

”Matkan ei tarvitse olla pitkä. Kotikaupungistamme Lahdesta lähdimme Iittiin ottamaan rokotukset ja huomasin, että Olga Temosen Rehtori-pizzeria oli avattu siellä. Oli todella tutustumisen arvoinen paikka!”

8. Kuopio

”Kuopio, siellä on hyvä kaupunginteatteri ja kaupungissa leppoisa tunnelma.”

Kuopion kaupunginteatterissa esitetään kevätkaudella muun muassa Puntti Valtosen tähdittämää Huhtikuu-draamakomediaa.

9. Tampere

”Retki Tampereelle: nähtävyydet, teatteri ja hotelliyöpyminen.”

Kotiliesi.fi: 30 asiaa, jotka voi tehdä Tampereella ilmaiseksi – Poimi talteen parhaat ideat!

Talviloma. Tunnelmallinen Tammerkoski Tampereella.
Tunnelmallinen Tammerkoski Tampereella.

”Jokaisella pienelläkin paikkakunnalla on oma historiansa, joten ei tyydytä siihen mitä auton ikkunasta nähdään. Moni ’tylsän näköinen’ paikka voi avautua ihan toisella tavalla, kun paikkaan tutustuu. Suosittelen tutustumaan Suomen pikku kuntiin ja kyliin. Jos ei kaikista kylistä löydy aatelistaloja, niin ainakin perinteisiä leivonnaisia ja mukavia uusia tuttavuuksia.”

”Valitsen alle kahden tunnin bussi- tai junamatkan, asetun toriaukean kahvilaan, katselen ympärilleni ja kuulostelen hieman vieraan murrealueen puhetta. Kirja kulkee mukana siltä varalta, että on tylsää.”

”Staycation jossain lähikaupungissa kivassa hotellissa on helppo toteuttaa, mutta antaa kuitenkin tunteen jostain erityisestä. Suomessa on paljon kivoja hotelleja ja mikä olisi ihanampaa kuin nauttia pitkästä hotelliaamiaisesta hyvin nukutun yön jälkeen.”

10. Pääkaupunki tutuksi

”Päivä Helsingissä junalla. Päivälippu ratikkaan ja metroon. Voi kiertää museoita ja piipahtaa eri puolella ravintoloissa.”

”Läheltäkin löytyy upeita paikkoja. Paljon parjatussa Itä-Helsingissä on aivan upeita rantoja ja merimaisemia sekä kahviloita ja kartanoita. Vuosaareen laajentaa Vääksystä tuttu Ranskalainen kyläkauppa keväällä 2022.”

”Helsinki, pääkaupunki tutuksi on aina hyvä motto!”

Talviloma Helsingissä
Talvilomalla voi tutustua Helsingin kulttuuri- ja ravintolatarjontaan.

Muista nämä talvilomareissua suunnitellessasi

”Sopiva yhdistelmä suunnittelua ja spontaaniutta: on mielenkiintoista perehtyä kohteisiin ennakkoon, mutta aikaa pitää löytyä myös rennolle kiertelylle.”

”Tue kotimaista yrittäjää, osta reilusti, älä tinkaa.”

”Tutki kohteen nettisivut etukäteen, ja katso mitä siellä tapahtuu vierailusi ajankohtana. Se voi vaikuttaa hotellien ja ravintoloiden varausasteeseen.”

”Aamulla voi lähteä lähelle ja illalla palata kotiin, ei majoitusta, ainoastaan koko päivä lähimatkailua Suomessa.”

Lue myös: 17 vinkkiä hiihtolomalle (ei pidä sisällään hiihtämistä)

Juttua päivitetty 21.2.2023.

X