Matkailu

Mombasa omin päin

Teksti: Anna.fi

Mombasan rantaloma Keniassa saa uuden ilmeen, kun nouset aurinkotuolista. Lennä safarille Masai Maran luonnonsuojelualueelle katsomaan villieläimiä. Tee rento kaupunkiretki Mombasaan omin päin. Syötä kirahveja Haller Parkin eläinpuistossa. Tutustu kansainväliseen swahili-kulttuuriin.

Mombasa

Unohtumaton lentosafari Masai Maraan

Nousemme ilmaan Ukundan pieneltä kiitoradalta Mombasassa. Kohteenamme on Masai Maran luonnonsuojelualue, joka sijaitsee Kenian sisäosissa. Koneeseen mahtuu parikymmentä henkeä.

Istumapaikkoja ei ole jaettu, ja kiirehdin valitsemaan omani koneen vasemmalta puolen. Selkeällä säällä ikkunasta voi helposti nähdä afrikkalaisten pyhän vuoren Kilimanjaron. Se kohoaa 5 895 metrin korkeuteen aivan Kenian rajan tuntumassa, mutta Tansanian puolella. Emme kuitenkaan näe vuorta utuisen ilman vuoksi.

Koneemme sukeltaa pilveen ja pian allamme näkyvät taas Afrikan vihreät kunnaat. Kukkuloiden seassa erottuvat laajat tasangot ja harvakseen kasvavien puiden latvat.

Näitä samoja maisemia katseli omaa konettaan ohjaten englantilainen liikemies Denys Finch Hatton. Hän muutti Afrikkaan 1920-luvulla. Silloin nykyinen Kenia oli Britannian siirtomaa, ja Mombasa oli sen suurin kaupunki.

Denys Finch Hutton oli tanskalaisen kirjailijan Karen Blixenin rakastettu. Heidän kohtalonsa on tullut tutuksi elokuvasta Minun Afrikkani, jossa Oscar-palkittu näyttelijä Meryl Streep esittää pääosaa.

Masai Mara

Masai Maran kansallinen suojelualue on kuuluisa kissaeläinlaumoistaan. Aamuajelulla vastaamme jolkottelee eläinten kuningas. Kumpi väistää: leijona vain jeeppi? Villieläin tulee suoraan kohti ja katsoo kameran linssiin, kunnes kiertää kauempana loikoilevan laumansa luo.

Ruohosavannilla näkee kauas. Yksinäinen akaasia seisoo etäällä taivaan rannan tuntumassa. Pienet suoalueet ja jokivarret kasvavat pensaita. Kirahvit, seeprat ja antiloopit laiduntavat kalliokumpareen takana. Puhvelit heiluttavat sarviaan vihaisesti.

Monet tulevat safarille bongauslistat käsissään. Niihin on hyvä merkitä jokainen nähty eläin ja lintu. Eläinkanta on runsas kaikkina vuodenaikoina, ja Masai Mara onkin Itä-Afrikan suosituin suojelualue.

Kaikki haluavat nähdä Viisi Suurta eli Big Fiven (leijona, elefantti, puhveli, leopardi, sarvikuono) ja voivat jopa unohtaa niitä tähyillessään, että safarin tärkein anti on, kun alkaa ymmärtää luonnonsuojelun merkityksen. Ainutlaatuinen Afrikan luonto villieläimineen on säilytettävä tuleville sukupolville.

Kivestä rakennettu Keekorok Lodge oli Masai Maran ensimmäinen erämaahotelli. Se rakennettiin vuonna 1962. Sen erikoisuus on suuri hippolammikko. Siinä uiskentelee tällä hetkellä 52 virtahepoa, joiden joukossa on seitsemän poikasta.

Vesihepojen ääni kuuluu ravintolan terassille asti. Päiväsaikaan voimme kävellä suurten puitten varjostamaa puukäytävää pitkin hippolammikolle ja istahtaa suojaisille penkeille katselemaan juomaan tulevia seeproja ja kuuntelemaan lintujen viserrystä. Pimeällä emme saa mennä yksin ulos.

Niinpä illallisen jälkeen seurakseni lähtee Ole Lepore, joka on maasai. Maasait ovat alueen alkuperäisväestöä. He paimentavat yhä suuria karjalaumojaan ja saavat edelleen asua suojelualueella, mutta ovat alkaneet ymmärtää turismin merkityksen työllistäjänä ja elannon antajana.

Ole Lepore on yksi heistä. Hän työskentelee vartijana Masai Marassa. Hän kertoo, että virtahevot nousevat maalle syömään ruohoa pimeän tullessa.

Niinpä hiivimmekin puutarhaan emmekä lammikolle. Voimakkaan taskulampun valossa näen yksinäisen hipon laiduntavan puiden alla. Hipot ovat leppoisasta olemuksestaan huolimatta vaarallisia etenkin ärsytettyinä. Lähelle ei saa mennä eikä meteliä pitää.

Palaankin nopeasti viihtyisään huoneeseeni. Seinät on tehty kivestä ja puusta. Ne on koristeltu värikkäällä ryijyllä ja puunaamioilla. Sänkyä kiertää moskiittoverkko. Tarkistan, että ovi on varmasti kiinni.

Kirahvi syö kädestäni

Eläinpuisto Haller Parkin hellyttävin vetonaula on kirahvien syöttäminen. Se tapahtuu kello 11. Väkeä on paikalla jo hyvissä ajoin ennen ruokinnan alkamista. Myös kirahvit odottelevat. Niitä on eläintarhassa tällä hetkellä kahdeksan. Lauma muodostaa kirahvien perheen, jota johtaa uros. Sen tehtävä on suojella laumaansa.

Ruokaämpärit tuodaan paikalle, ja me katsojat kahmimme kädet täyteen pieniä kuutioita. Vähän jännittää, mutta sitten vain ojennan kämmeneni kirahvin pehmeän turvan eteen ja annan mennä. Kirahvien kieli on kuin pitkä, sininen korkkiruuvi, joka imaisee tiivistetyn ravintolisän suuhunsa.

Haller Park

Haller Park perustettiin lähes 40 vuotta sitten elvyttämään vanhan kalkkikivilouhimon pilaama maaperä luonnonmukaiseen kuntoon. Ideana oli kehittää ekosysteemi, jossa villieläimet voisivat elää elpyvän luonnon kanssa tasapainossa.

Hanke onnistui, ja nyt kirahvien lisäksi tarhassa on hirviantilooppeja, keihäsantilooppeja, hippoja ja pahkasikoja. Tarhassa on myös krokotiileja ja matelijatalo.

Kierroksen jälkeen kannattaa jatkaa matkaa kohti rantaa kulmille, joilla ei turisteja juuri näe. Ylitämme ison Mombasa-Malindi -päätien ja suuntaamme hotelli Kahaman kulmalta hiekkaiselle tielle, joka on nimeltään Kenya Bay Street.

Ohitamme vaatimattomia matalia taloja. Mariamu ja Fatuma pitävät paikallista kuppilaa nimeltä Kimamuz. Ruoka valmistetaan kaasuliekillä keittiön lattialla. Päivän kala maksaa yhden euron, chapati-leipä 20 shillinkiä.

Moi on Mombasan perussanastoa

Lähes kaikki matkailijat ottavat itsestään kuvan kaupungin keskustassa sijaitsevalla Moi Avenuella norsun syöksyhampaitten edessä. Suurikokoiset, norsun syöksyhampaita muistuttavat kaaret pystytettiin patsaaksi aikanaan Englannin prinsessa Elisabetin vierailun kunniaksi vuonna 1952.

Vieressä sijaitsevasta Uhuru-puistosta pyrähtää nuori neitonen myymään kalenteria, jonka voi teettää omista valokuvista. Hinta on vain 800 kenian shillinkiä eli noin kahdeksan euroa. Kalenteri valmistuu tunnissa. Puistossa voi istahtaa odottelemaan suurten puitten varjoon.

Oppaakseni on lähtenyt paikallinen nuori mies Fondo Kalama. Hän neuvoo ostamaan kaupungin kartan Bajatin kirjakaupasta. Sieltä saa myös englanninkielistä kirjallisuutta.

Siirtomaahenkisen hotelli Castle Royalin terassilta voi vilkuilla kadun hyörinää.

Ajamme taksilla uutta Nyalin siltaa pitkin hiljattain avattuun Thalassa -ravintolaan lounaalle. Keittiöstä vastaa maailmanmatkaajana tunnettu ranskalainen kokki Olivier Hebert.

Mombasa

Meren toisella puolella kohoavat Mombasan hienostokaupunginosan rakennukset.

Siellä asuu myös matkailuministeri Najib Balala. Oppaani Fondo Kalama kertoo maassa puhjenneista sisäisistä levottomuuksista vuoden 2007 presidentinvaalien jälkeen. Tilanteen rauhoituttua turismi kärsi edelleen ja hän kiittelee matkailuministeriä pitkistä ulkomaille järjestetyistä promootiokiertueista, joiden ansiosta matkailuelinkeino vauhdittui jälleen.

Kun haluan nähdä kadun, missä vastaan ei tule toisia turisteja, Fondo vie minut keskustaan Biashara-kadulle. Se lähtee Vanhasta kaupungista, mutta sen sokkeloiset kujat kuljemme nopeasti, sillä tänne oppaat tuovat ryhmiään ja Kauppahallin myyjät huutelevat jo ”terve, terve” ja ”moi, moi”.

Moi-sana on tuttu kenialaiselle toisestakin yhteydestä. Maan presidenttinä toimi Daniel arab Moi vuosina 1978-2002.

Näkymä muuttuu, kun ehdimme pidemmälle. Kadulla liikkuu aasivankkureita ja miehet työntävät käsin raskaita kärryjä. Naiset kulkevat rauhallisesti ostoksia tehden.

Kojuissa ja katoksissa myydään muovisia kotitaloustarvikkeita, patoja ja kattiloita, joilla voi valmistaa ruokaa kaasulla ja nuotiolla. Lapsen teepaita maksaa euron. Ihmiset eivät anna kuvata itseään, vaikka kysyjänä on Fondo. Hän selittää heidän pelkäävän. Mitä he pelkäävät? Sitä he eivät sano.

Poikkeamme kikoi-huiveja ja afrikkalaisia leninkikankaita myyvään kauppaan. Kikoi on puuvillasta valmistettu suorakaiteen muotoinen huivi. Se on turistillekin monikäyttöinen kietaisuvaate. Afrikkalaiset naiset sitovat sen hameeksi tai käyttävät hartiahuivina. Sen voi kietoa myös vauvan kantoliinaksi. Kikoin saa neljällä eurolla.

Kikoita ja kanga-kankaita

Swahili-kulttuurin aakkoset

Johtaja Paul Njuguna ehtii hetkeksi ruokatauolle vaativasta työstään Sarova White Sands -hotellin tietotekniikan osaston johtajana vastaamaan kysymyksiini. Aiheena on häntä kiinnostava Kenian itärannikon kulttuuri, joka tunnetaan käsitteenä swahili-kulttuuri.

Hän on tutkinut afrikkalaista perinteistä elämäntapaa kahdessa kirjassaan, joissa molemmissa kaksi henkilöä, viisas vanha nainen ja moderni nuori mies keskustelevat elämän arvoista ja tarkoituksesta. Kirjat, jotka hän on kirjoittanut vapaa-ajallaan, perustuvat omaan elämään, vaikka kerronnan muoto on fiktiivinen.

Paul Njugunan varhaisia kouluvuosia leimaa kaksi toisilleen vastakkaista elämäntapaa. Hän oli etuoikeutettu opiskellessaan 13 vuotta sisäoppilaitoksessa Kenian pääkaupungissa Nairobissa. Sinne hän oli muuttanut pikkukylästä, jossa hänen isoäitinsä tunnetaan viisaana ja taitavana afrikkalaisten perinteiden säilyttäjänä.

Paul Njuguna opiskeli yliopistossa ja näki murroksen, jossa nuori kenialainen sukupolvi elää tavoitellen varallisuutta ja koulutusta. Hän myöntää, että nämä ovat toki hyviä asioita, mutta ihminen ei saa katkaista juuriaan.

Kirjoja kirjoittaessaan hän perehtyi entistä tarkemmin afrikkalaiseen perinnetietoon ja onkin oikea henkilö kertomaan turistille, mitä asioita kannattaa tarkkailla, jotta lomasta saisi enemmän irti. Hän muutti työn perässä Mombasaan ja on nykyään vannoutunut mombasalainen.

Paul Njuguna aloittaa Mombasan historiasta ja kehottaa käymään Fort Jesus -linnoituksessa. Siellä näkee valloittajien monilukuisuuden ja heidän voimakkaan vaikutuksensa.

– Kun täkäläiset heimot ja meren takaa tulleet portugalialaiset ja arabivalloittajat vähitellen sulautuivat yhteen ja ottivat oppia toisiltaan, syntyi swahili-kulttuuri. 1400-luvulla rannikolle saapuivat ensin portugalilaiset ja sen jälkeen arabit Omanin sulttaanin johdolla. Myös intialaisten vaikutus on ollut tärkeä.

Paul Njuguna

Mombasasta tuli tärkeä kauppapaikka. Kulttuurien yhteentörmäys ei ollut helppo, sodittiin ja taisteltiin, mutta oli opittava elämään yhdessä ja kommunikoimaan. Niin syntyi swahilin kieli, joka on nyt Kenian virallinen kieli englannin ohella. Swahilin kieli perustuu bantu-kieleen, mutta siihen ovat vaikuttaneet niin arabia, portugali kuin persiakin. Kaupungissa asuu edelleen vauras intialainen yhteisö.

– Naiset pukeutuvat yhä edelleen värikkäisiin puuvillaleninkeihin. Niiden nimi oli ennen vanhaan kanga. Leningin väreillä ja kuvioilla viestittiin tärkeitä asioita. Vaatteeseen oli kirjoitettu lauseita tai vain väri riitti kertomaan asian.

Kangalla saatettiin kutsua väkeä häihin tai hautajaisiin, ja se toimi myös rakkauskirjeenä. Onpa vaatteella voitu ilmaista myös poliittisia kannanottoja. Nykyään aitoa kangaasua näkee valitettavan harvoin.

Kun olet tekemisissä paikallisten asukkaiden kanssa, on hyvä tietää, että Keniassa pidetään epäkohteliaana, jos kieltäytyy tarjotusta ruuasta.

– Me arvostamme suuresti vieraanvaraisuutta, Paul Njuguna korostaa.

Kenialaisen ruuan perusaineet löytyvät myös suomalaisista kaupoista.

– Linssit, pavut, hirssi, maissi, banaani ja pinaatti ovat perusraaka-aineita, luettelee Paul Njuguna.

Rannikon ruokakulttuuriin kuuluvat itäisiltä mailta tulevat mausteet, jotka antavat ruuille intialaisen tai arabialaisen maun. Kanaa ja kalaa syödään usein. Kookosta käytetään paljon. Se antaa oman vivahteensa myös hummerille.

Rannikkoseudulle oman ilmapiirin luo paikallisten ihmisten luonteenlaatu ja temperamentti.

– Mizikendat eli rannikon heimot ovat erittäin sosiaalisia ja heidän kanssakäymisen taitonsa ovat ihailtavat.

Paul Njuguna kiittelee, että he osaavat ilmaista tunteensa monipuolisesti ja värikkäästi. Myös ikävät asiat käsitellään loppuun asti niin, että kaikki osapuolet tulevat kuulluksi eikä kenellekään jää pahaa mieltä.

– Siksi täällä on helppo asua ja työskennellä.

Toivottavasti nämä kanssakäymisen taidot näkyvät myös palveluammateissa niin, että matkailija tulee toistekin ja haluaa joka kerta oppia jotain uutta kulttuuristamme.

Paul Njugunan teokset Milele Africa ja The Divine Dance of Diani voi tilata Amazonin kirjakaupasta.

Teksti ja kuvat: Heljä Laukkanen
Viva 8/12

X