Muuttiko ilmastokriisi aurinkolomat nautinnosta synniksi? Kanarian-loma sai perheenäidin häpeämään

Nelikymppinen perheenäiti havahtui siihen, että uutiset ilmastonmuutoksen nopeudesta saivat vuosittaisen etelänmatkan tuntumaan hävettävältä itsekkyydeltä. Ja sitten hän nousi Kanarian-koneeseen.

Olin lähdössä viikoksi Kanarialle. Hävetti kertoa suunnitelmastani työpaikan lounaspöydässä. Etelänloma tuntui täysin edesvastuuttomalta valinnalta. Aivan kuin minä tässä vain lennähtäisin pimeää pakoon tsuih-tsuih, tehkää te muut jotain tämän maapallon pelastamiseksi! Heippa vaan!

”Ilman muutamaa aurinkolomaa vuodessa elämäni olisi aivan toisenlaista”

Yritän toki tehdä osani ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Lajittelen roskat. Valitsen kasvisruokaa tai kalaa aina kun mahdollista. Hyödynnän tähteet. Kuljen julkisilla. En hanki mitään turhaa.

On helppoa kantaa vastuunsa silloin, kun siitä on itsellekin iloa. Pysyn todennäköisemmin terveempänä syömällä kasviksia kuin punaista lihaa. Tähteitä hyödynnän, koska siten säästän rahaa. Ilman turhaa tavaraa kodissani on enemmän tilaa. Julkisilla kuljen, koska pelkään ajaa autoa.

Kuitenkin merkittävin asia, jonka juuri minä voisin tehdä omaa hiilijalanjälkeäni pienentääkseni, olisi lentämisen välttäminen. Mutta juuri se on myös vaikein asia. Tuntuu siltä, että ilman muutamaa aurinkolomaa vuodessa elämäni olisi aivan toisenlaista. Eikä ainakaan yhtään kivempaa.

”Minä vedän hiilidioksidipäästöt ihan tappiinsa niin kauan kun lentäminen vielä on halpaa”, ilmoitti eräs lounasseurueemme jäsenistä.

Hui. Miten julkeaa. Eikö hänen omatuntonsa yhtään kolkutellut? Miten hän selittäisi asiaa jälkipolville, joita globaali kriisi todella koskettaisi?

Hiljenin. Minähän se olin lähdössä reissuun, ei hän. Ja olen matkustanut elämäni aikana niin paljon, että oma osuuteni päästöistä on jo ihan varmasti tapissa.

Kun viime kesänä varasin Kanarian-matkan, omaatuntoani ei kirpaissut yhtään. Pitkä, kuuma kesä oli päättymässä ja edessä häämötti sitäkin pidempi, pimeä syksy. Piti olla jotain, mitä odottaa.

Mutta maailma muuttui muutamassa kuukaudessa.

”Häpeä omasta valinnastani kasvoi hiljalleen”

Syksyn aikana tajuntaani alkoi iskeytyä uutisia siitä, miten ilmasto oli lämpenemässä nopeammin kuin oltiin luultukaan. Olisi toimittava nyt eikä myöhemmin. Uhkakuvat eivät enää olleet kaukaisia: Suomessa ilmaston lämpeneminen on vielä nopeampaa kuin etelämpänä.

Häpeä omasta valinnastani kasvoi hiljalleen.

Kun sitten nousin lentokoneeseen synkeänä marraskuun lopun aamuna, tunsin itseni onnelliseksi luopioksi. Todellakin tarvitsin valoa ja lämpöä, mutta samalla tiesin, että näin ei voisi jatkua. Jonkin pitäisi muuttua. Minun pitäisi muuttua.

Minä olin vastuussa siitä, että lapseni odotti vuosittaista Kanarian-lomaansa yhtä innokkaasti kuin minä lapsena kesäistä Ruotsin-risteilyä.

Olen aina uskonut, että matkailu on ihmiselle vain hyväksi. Eniten matkustelin parikymppisenä, Madventures-tv-ohjelman Rikun ja Tunnan jalanjäljillä. Minäkin halusin reppureissata Kaakkois-Aasiassa. Halusin löytää paikkoja, joihin turistimassat eivät olleet vielä eksyneet.

Todellisuudessa en reissuillani tutustunut paikallisiin vaan muihin ”länkkäreihin”. Ja vierailin samoissa temppeleissä ja rantakohteissa kuin muutkin. Aika usein söin länsimaista ruokaa.

Mutta kannattaako sitä paheksua? Onko olemassa hyviä syitä lentää? Onko eri kulttuureihin tutustuminen parempi syy nousta koneeseen kuin rantatuolissa makoilu?

Kysyn mielipidettä Lari Rajantieltä, joka on perehtynyt hiilineutraaliin kiertotalouteen. Hän toimii johtavana asiantuntijana Sitrassa, jonka tehtävänä on kartoittaa Suomen tulevaisuutta.

– Jos ajattelee yhteiskunnan näkökulmasta, sellainen matkustaminen, joka oikeasti lisää ymmärrystä muista kulttuureista, on hyvä asia. Rantalomalle taas löytyy helpommin vaihtoehtoja kotimaasta, Rajantie pohtii.

Mutta hetkinen. Tämähän tarkoittaa sitä, ettei minun eikä kenenkään muunkaan tarvitse ryhtyä täydelliseen lentolakkoon.

– Ei lentämisestä tarvitse kokonaan luopua. Siitä on hyötyäkin. Matkailu on monella tavalla yhteiskunnalle hyvä asia. Se avartaa maailmankuvaa ja lisää kansainvälistä kommunikaatiota.

Rajantie lisää, että jos on pakko lentää, voi maksaa vapaaehtoisen päästömaksun, jolla hyvittää aiheuttamansa kasvihuonepäästöt. Mutta…

– Päästöjen kompensointi on tavallaan hyvän omantunnon ostamista. Parempi olisi tietenkin vähentää omia päästöjä.

Tehokkain lentomatkailua suitsiva tekijä olisikin hintojen nousu. Toteutuukohan työkaverini maalaama uhkakuva lentolippujen kallistumisesta?

– Kyllä hinnat nousevat, joko lentoveron tai polttoaineen hinnan nousun vuoksi. Muutos tapahtuu kymmenen vuoden aikana. Joitain rajoituksia tulee jo lähivuosina.

Vaihtoehdot huomioon

Pohdin vaihtoehtoja aurinkolomalle. Jo sillä on merkitystä, etten enää haikaile Thaimaahan vaan mieluummin vaikka Kreetalle. Finnairin laskurin mukaan meno-paluu Helsingistä Bangkokiin tuottaa 826 kiloa hiilidioksidipäästöjä henkeä kohden ja Helsingistä Kreetan Heraklioniin alle puolet siitä: 358 kiloa.

Toki voisin valita seuraavaksi matkakohteeksi jonkin kotimaisen kaupungin. Esimerkiksi matka junalla Helsingistä Joensuuhun Kolin kansallismaisemiin tuottaisi alle kilon hiilidioksidipäästöjä.

Toisaalta pari päivää hotellissa kotikaupungissa rentouttaisi toden teolla, ilman aikaeron tai matkustamisen aiheuttamaa rasitusta.

Mutta tulisiko minusta erilainen ihminen, jos suuntaisin katseeni lähelle sen sijaan että seikkailisin maailmalla? Jos yhä useampi tekisi niin, miten se muuttaisi yhteiskuntaamme?

– Jos lentäminen muuttuu mahdottomaksi, on erilaisia vaihtoehtoja reagoida. Tekisimmekö tunnelin Tallinnaan, jotta pääsisimme Eurooppaan junalla? Vai pyörisimmekö täällä vain keskenämme? Lari Rajantie pohtii.

Tulevaisuuden visiot ovat yksi asia, toista on todellisuus. Lentoliikenteen määrä maapallolla kasvaa koko ajan. Olisi helppo tuudittautua siihen, että en minäkään tee mitään, jos eivät muutkaan.

– Paljon matkustava suomalainen kuuluu siihen yhteen prosenttiin maailman asukkaista, joka aiheuttaa eniten päästöjä. Jos me emme toimi, ei ole mahdollista odottaa, että kukaan muukaan tekisi mitään, Rajantie sanoo.

Teknologiakaan ei tarjoa ihmepelastusta.

– Lentokonepolttoaineen korvaaminen biopolttoaineella on vaikeaa. Kilpailukykyistä sähkölentokonetta ei ole vielä näköpiirissä. Emme voi vain kuvitella, että jatkamme lentämistä tulevaisuudessa niin kuin ennenkin.

”Maapalloa ei ole tarkoitettu minun huvipuistokseni”

Kanarian-viikon aikana tuijottelin varmasti häiritsevän paljon horisonttiin. Kun aurinko sujahti valtamereen, mietin, miten löytäisin lomafiiliksen kotioloissa. Jostain on luovuttava – maapalloa ei ole tarkoitettu minun huvipuistokseni.

Palmun varjossa ymmärsin myös työpaikan lounasseurueen rehvakkainta jäsentä. Niin kauan kun lentämistä ei rajoiteta, me kansalaiset kyllä lennämme. Minäkin.

Jos joku isompi ja fiksumpi rajaisi oikeuksia tai lisäisi veroja, lentäminen saataisiin kuriin.

Ennen kotiinlähtöä silmiini osui uutinen kirjailija Kari Hukkilasta, joka totesi, että ”välittömän mielihyvän hakeminen on absoluuttinen vastakohta ajattelulle”. Niin. Voisinhan minäkin tehdä vaihteeksi matkoja vaikkapa sisimpääni sen sijaan, että pakenisin kaamosväsymystä aurinkoon.

Viime vuonna tähän aikaan valmistauduin Thaimaan-lomaan. Eipä silloin tullut mieleenikään, että se saattaa olla viimeinen lentomatkani kaukomaille.