Matkailu

Nepal – Luksusta ja koskettavia tarinoita

25.3.2009 Teksti: Anna.fi

NepalOli vaikea uskoa Ebookersin sähköposti-ilmoitusta, jonka mukaan pääsisimme tyttäreni kanssa talven 2008-2009 aikana kaukaiseen, tuntemattomaan Nepaliin käyttämään kilpailuvoittona olleen neljän yön luksusmajoituksen. Piti vain ratkaista vielä se, miten ja millä rahalla Nepaliin pääsisi. Voittoon kun kuului vain majoitus.

Niin sanottu järkevä ihminen olisi jäänyt kotiin ja vain hymähtänyt majoitusvoitolle, kun sen hyödyntäminen tulisi maksamaan enemmän kuin oli palkinnon rahallinen arvo. Helsinki-Kathmandu -välille tarjottiin yli 24 tuntia kestävää kallista lentomatkaa kahdella koneenvaihdolla. Kaikkinaisen järkevyyden puute ja seikkailumieli ajoivat kuitenkin pyörittämään karttapalloa sekä katselemaan vaihtoehtoisia reittejä, myös Nepalin isoja naapurimaita Intiaa ja Kiinaa, sillä silmällä. Sitten kolahti. Finnair markkinoi huipputarjouksena suoraa lentoa Helsinki – Delhi – Helsinki 395 eurolla. Kuumeinen lisäklikkailu netistä paljasti, että jatkoyhteys Delhi – Kathmandu – Delhi Jet Airwaysilla maksaisi vain noin 150 euroa. Lento Helsingistä Delhiin kestäisi vain noin 6,5 tuntia. Delhistä Kathmanduun lennettäisiin 1,5 tunnissa.

Nyt meitä ei pidätellyt enää mikään. Seuraavan loman alkaessa löysimme itsemme istumasta yöllä koneessa matkalla kohti Intiaa, täyttämästä maahantulokaavakkeita Delhin lentokentällä, missä saimme läpikäydä lukemattomia turvatarkastuksia. Viimein ystävänpäivänä 2009 olimme suitsukkeelta tuoksuvalla Kathmandun pienellä kentällä. Saatuamme viisumileimat passeihin saattoi seikkailu alkaa.

NepalKentällä vastaanottorivistössä seisoi meille yllätyksenä siistiin pukuun pukeutunut nepalilainen mies, paikallisen matkatoimiston edustaja, joka kuljettajineen vei meidät palkintopakettiin kuuluvaan hotelliin n:o I, noin tunnin ajomatkan päässä Dhulikhelissa 1,7 kilometrin korkeudella vuoristossa sijaitsevaan Shangri-La´han. Pukumies puhui hyvää englantia ja kertoi automatkan aikana Nepalin nykyoloista. Köyhyys, sähkön ja veden säännöstely sekä tyytymättömyys maan hallintoon olivat päivänpolttavia ongelmia. Mies pyyteli nepalilaisten puolesta anteeksi mahdollista hielle haisemista. Peseytymismahdollisuudet kun säännöstelyn vuoksi olivat rajoitetut.

240-vuotisen hindukuningaskunnan ajan vuonna 2008 viimein päätyttyä maassa oli yritetty ylläpitää tasavaltalaisdemokratiaa. Hallituksessa valtaa pitävän kommunistisen puolueen nimissä toimivat maolaississit aiheuttivat kuitenkin edelleen levottomuuksia. Niistä olimme lukeneet jo ennen maahantuloa. Suomen ulkoministeriön antamassa matkustustiedotteessa oli suositettu välttämään matkustamista maaseudulle Kathmandun laakson ulkopuollelle. Kun nyt ajoimme Kathmandun ulkopuolelle kohti Dhulikhelia näimme silmänkantamattomiin vaatimattomia hökkeliasumuksia. Paikka paikoin oli tukevampiakin rakennuksia, joista useat olivat kuitenkin jääneet keskeneräisiksi ja jotka sijaitsivat sikin sokin selvästikin vailla mitään asemakaavaa. Tien varressa istuskeli autojen pakokaasuista ja tiepölystä välittämättä kaupustelijoita, joiden myyntiartikkeleina olleet vihannekset olivat maassa muovin päällä.

Liikenne oli periaatteessa vasemmanpuoleista, mutta kaaosmaista ja ennemminkin meni aina se, joka ensiksi ehti, miltä puolelta tahansa. Moottoripyöriä oli enemmän kuin autoja. Kaikki kulkuneuvot tööttäilivät koko ajan. Täpötäydet paikallisbussit kaahailivat. Ne matkustajat, jotka eivät olleet mahtuneet bussiin sisälle, istuivat bussin katolla. Mitään kaiteita tai turvavöitä ei ollut. Tienvarsilla oli roskia ja jätteitä. Ihmisistä osa oli mongoolipiirteisiä ja osa intialaisen näköisiä. Naisilla oli yllään enimmäkseen värikkäitä intialaistyylisiä sareja.

Auto nousi hotelli Shangri-La´n luona niin ylös kuin pääsi. Loppumatka oli noustava portaita pitkin. Hotellin pojat syöksyivät kantamaan laukut. Hotellin päärakennuksesta oli noustava vielä lukuisia porrastasoja kohti rinnebungalowissa sijaitsevaa huonettamme. Jalat olivat maitohapoilla ja hengitys vinkui, mutta kyllä se oli sen arvoista. Huoneen isosta ikkunasta avautui huikea näköala Himalajan rinteille. Kameralla zoomatessa oli selvästi nähtävissä kuinka korkeimmat huiput olivat pilvien yläpuolella. Olimme vain 100 kilometrin päässä Tiibetistä. Ympärillä levittäytyi kaunis ja hiljainen luonto. Vuoristossa lenteli kotkia ja haukkoja. Alueella oli kauniisti luontoon sulautettuja portaita ja luontopolkuja. Aurinko paistoi ja lämpötila oli päivällä yli 20 asteessa, vaikka oltiin helmikuussa.

NepalNautittuamme luonnonrauhasta vuoristohotellissa kahden päivän ajan – viimeiset 12 tuntia sähkökatkoksen vuoksi ilman sähköä – pukumiehemme tuli hakemaan meidät pääkaupungin vilskeeseen hotelliin n:o 2, viiden tähden Dwarika´s Kathmandu -hotelliin. Hotellialue oli lumoava. Se käsitti useita matalia rakennuksia ja oli kuin puutemppelimäinen taideteos. Patsaita, köynnöksiä, vanhan ajan perinnetyylin mukaisia puisia ornamentteja katoissa, ovissa ja ikkunanpielissä. Hotelli henki perinteikästä historiallista tunnelmaa. Siellä oli roomalaisen kylpylän tyyppinen ulkouima-allasaluekin. Huoneemme oli tilava ja kylpyhuonetta myöten hyvin kaunis paimentolaistyylisine tekstiileineen. Uskon Dwarikas´s Kathmandun olevan yksi maailman uniikeimmista hotelleista. Yksin tämän hotellin takia kannattaisi matkustaa maahan vaikka kuinka kaukaa esimerkiksi häämatkalle. Olimme kiitollisia kohtalolle, joka oli kilpailuvoiton muodossa suonut meille mahdollisuuden kokea sen.

Hotellihuoneessamme oli lappu, jossa neuvottiin pitämään ikkunat sisältäpäin salvattuina, jotta läheisen temppelialueen apinat eivät pääsisi tulemaan ikkunoista sisään ja varastamaan tavaroita. Kävelymatkan päässä hotellista oli tosiaan temppeleitä. Pashupatin hindutemppelialueella hyppeli apinoita ja istuskeli laihoja, partaisia ja likaisia pyhiä miehiä, saddhuja, jotka polttivat pilveä ja olivat persoja heitä kuvaavien turistien rahoille. Kerjääviä lapsia ja rihkamanmyyjämummoja parveili ympärillä. Temppelialueen läpi virtaavan joen töyräällä makasi muumioiksi käärittyinä kaksi vainajaa, joita omaiset olivat tulossa polttamaan ja sirottelemaan tuhkan veteen. Toisen ruumiin näimme myöhemmin olevan jo tulessa. Katulapset syöksyivät nappaamaan maasta vainajan vaatteet, jotka oli riisuttu hetkeä ennen vainajan polttamista. Temppelialueen yhdessä rakennuksessa, jonka sisäpihalla oli paljon polttopuita, patjoja ja vuodevaatteita, istuskeli ja käveli kymmeniä hampaattomia vanhuksia. Meille kerrottiin, että kysymys oli yksinäisistä vanhoista ihmisistä, jotka olivat tulleet temppelin alueelle odottamaan kuolemaa. Vapaaehtoistyöntekijät pitivät kuulemma huolta näistä vanhuksista ja keittivät näille riisiä. Tilaa sanottiin olevan 250 vanhukselle.

Joka paikassa meitä tuijotettiin. Ei vain katsottu pitkään vastaantullessa, vaan myös käännettiin pää joka paikassa. Uskoakseni emme ole poikkeuksellisen omituisen näköisiä emmekä toisaalta rehellisyyden nimessä taatusti myöskään tavanomaista viehättävämpiä, joten tuijottaminen johtui selvästikin vain siitä, että turisteja ei ollut paljon näkynyt. Maan levottomuuksien sanottiin vähentäneen turismin minimiin. Mekään emme nähneet katukuvassa muita turisteja. Ihmettelin, missä olivat reppureissaajat, hipit ja trekkaajat.

NepalKathmandun vanhassa kaupungissa oli lisää kauniita temppeleitä ja talo, jossa asui lapsijumalatar Kumari, eristyksissä kasvatettu pieni nepalilaistyttö, joka näyttäytyi välillä ikkunasta yleisölle. Thamelin alueen kaupoista löysimme halpoja ekovaatteita ja -laukkuja, teetä ja käsintehtyä paperia.

Kaikki ihmiset, joiden kanssa olimme puheissa, olivat ystävällisiä ja auttavaisia. Kuuntelimme tarinoita Nepalin eri osista, muun muassa kauniista järvialuekaupungista Pokharasta. Avustusjärjestöjen käden jälki näkyi monessa kohdin. Oli perustettu lastenkoteja. Kuulimme, mitä kaikkea lastenkodeissa tarvittaisiin. Maa kiehtoi ja herätti monenlaisia ajatuksia. Pisara unohtumatonta luksusmajoitusta ja -kohtelua omalla kohdalla teki sinänsä hyvää. Se ei uskoakseni ollut keneltäkään pois eikä suinkaan estänyt meitä näkemästä suurten vaikeuksien keskellä kamppailevan köyhän kehitysmaan tarvetta moninaisen ulkomaisen taloudellisen ja humanitäärisen avun saamiseen. Meitä tavisturistejakin monikossa selvästikin tarvitaan tuomaan osaltamme maahan valuuttaa ja luomaan työpaikkoja paikallisille. Pyörryksissä kaikesta koetusta olevassa päässä on jo kypsymässä suunnitelma uudesta matkasta, johon sisältyisi kiertelemistä maaseudulla Pokhara mukaan lukien, ehkä jopa trekkaamista ja ainakin iso laukullinen viemisiä lastenkotiin.

Teksti ja kuvat: Reissu-Reetta