Matkailu

Risteily Välimerellä

15.3.2011 Teksti: Anna.fi

Tähyilen Napolinlahden maisemia saunanlauteilta ja toivun Rooman retkestä humppaamalla tanssisalissa. Risteily suomalaislaivalla antaa uuden ulottuvuuden Välimeren kohteisiin.

Risteilylaiva on uiva hotelli, joka rantautuu keskelle tapahtumia ainakin lähtösatamassa Korsikan Ajacciossa.

Napoleonin kotitalo on jokaisen Korsikan kävijän käyntikohde.Lähtösatamamme Ajaccio, Korsikan saaren pääkaupunki, tunnetaan Napoleonin kotikaupunkina.

Pikkukeisarin kotitalo on välttämätön käyntikohde lyhyelläkin visiitillä. Ja semmoisella nyt ollaan. Edessä on pikavisiittien hurma – niiden sattumanvaraisuus ja runsaus. Risteilyn anti voi olla täydellisessä palvelussa tai nähtävyyksissä. Tai sitten mieleen jäävät pienet ohimenevät hetket: katsekontakti, makuelämys, ääni tai tuoksu…

Tuoksuja on tarjolla heti Ajaccion satamassa, missä vietetään sunnuntaista toripäivää. Esillä on toririhkaman sijaan hyvällä ranskalaisella tyylitajulla ylöspantua tavaraa: vihanneksia, juustoja, leivonnaisia, vaatteita ja koruja. Kassiini hujahtaa kasmirneule, reissun ensimmäinen matkamuisto.

Korsika on itsenäisen matkailijan paratiisi luonnonsuojelualueineen. Massaturismiin ei panosteta, sillä manner-Ranskassa riittää saareen mieltyneitä lomailijoita.

Iltapäiväretki ylös vuorille tarjoaa kauniita maisemia, mutta myös korkeuseroja, jotka saavat bussin peräpenkillä istujien olon niin huteraksi, ettei oppaan puheet jaksa kiinnostaa. Sana vendetta eli verikosto sentään havahduttaa. Sillä on pitkät perinteet Korsikalla. Ja totta kai Asterixin seikkailut Korsikalla muistetaan.

Retkellä tutustumme myös pienessä makeistehtaassa nougatkaramellien eli praliinien valmistukseen. ”Mr. Nougat”, hupaisa tehtaan johtaja, paukuttaa reseptiä selvällä suomen kielellä näin: ”Sekoitetaan mandeelia, munanvalkuaista, huunajaa..” Hänen kielitaitonsa pohjaa kuulemma edellisenä päivänä saatuun pikakurssiin.

Mr. Nougat, korsikalainen makeistehtailija, polotti suomea edellisiltana saamansa pikakurssin turvin.

Uusi päivä ja uusi satama

Risteilyreitti vei Korsikalta Balkanille.Livornosta matkaamme taas bussilla ihmettelemään Pisan kaltevaa kellotornia. Se jököttää Piazza dei Miracolin eli Ihmeitten torin laidalla komean kastekappelin ja valtavan katedraalin vierellä.

Tornin kallistumisen estämiseksi on tehty monia operaatioita. Viimeisimmässä remontissa saatiin kallistuskulma pienenemään viidestä kolmeen asteeseen.

Käytännön pila, asettuminen valokuvassa pönkittämään kaltevaa tornia, näyttää uppoavan kaiken ikäisiin turisteihin. Se korvaa hyvinkin torniin kiipeämisen, joka ei meiltä onnistu, sillä jonotusnumerot on jaettu halukkaille jo aamuvarhaisella.

Nimi Pisa tarkoittaa muuten joen suuta. Haloo joensuulaiset! Onko teillä jo kummikaupunkia Italiassa?

Pisassa pönkitetään kilvan kaltevaa tornia. Risteilymatkaaja Kirsi Tonttilakin teki osuutensa.

Tämä Toscanan maakunta tunnetaan ainakin chianti-viineistään. Oppaan mukaan viini nimeltä Santo vece brunelli di Montalcino on yksi maailman hienoimpia. Kirjoitan nimen muistiin, toivottavasti oikein…

Kaikki tiet vievät Roomaan

Sekin, joka alkaa Civitavecchian satamasta ja edellyttää puolentoista tunnin bussimatkaa.

Ensimmäinen Rooman kohteemme on valtava Colosseum. Valtava ellei peräti kolossaalinen on myös jono naistenhuoneeseen. Miestenhuoneeseen ei tarvitse jonottaa, tietenkään. Tomeran vessavahdin avustuksella päätänkin livahtaa herrojen eriöön. Sieltä ulos tullessani kohtaan vaikuttavan näyn: kolme töyhtöpäistä gladiaattoria rivissä kourulla!

Eipä jää aikaa käsienpesuun, mutta naurua riittää. Colosseumin aukiolla parveilee lisää gladiaattoreita poseeraamassa turisteille. Sadattelen, että paras kuva-aihe on juuri menetetty…

Moni Rooman Colosseumin aukiolla parveilevista gladiaattoreista on saanut näyttelijän koulutuksen.

Colosseumin katsomoissa aikoinaan hurrattiin, kun ihmiset joutuivat eläinten raadeltavaksi. Nyt Colosseum tunnetaan yhtenä uuden ajan seitsemästä ihmeestä.

Nähtävyyksiä pursuava Rooma olisi hyvin hallittavissa kävellen, mutta bussilla liikkuminen on hankalampaa. Siksi jää näkemättä niin kuuluisa suihkulähde Fontana dei Fiumi kuin Espanjalaiset portaatkin. Ehdimme sentään Piazza Navonalla nauttimaan Tre Scallini -kahvilan jäätelöannoksen. Siinä meidän dolce vitamme, makea elämämme.

Piazza Navonea sanotaan roomalaisten olohuoneeksi. Sitä kalustavat muhkeat suihkulähteet vettä sylkevine patsaineen.

Vielä tutustumiskohteena on katolisen maailman pyhä paikka Vatikaani sekä Pyhän Pietarin kirkko.

Taas jonotetaan. Lopulta pyhäkön sisään päästyäni joudun ihmismeren keskellä paniikkiin ja kadotan suuntavaistoni. Missä on Michelangelon kuuluisia Pietà-veistos? Ryntään ulos patsasta näkemättä ja tyydyn sitä esittävään kuvaan lähimmästä matkamuistokaupasta. Niitä täällä riittää. Ja kaikki myyvät ihan samaa tavaraa. Ostan myös Vatikaanin leimalla varustetun golfpallon. Pitäisi oleman siunattu peliväline.

Michelangelon Pietà on Vatikaanin Pyhän Pietarin kirkon vetonaula.

Nähdä Napoli ja syödä pizzaa

Parhaat ovat tarjolla ensimmäisessä kadunkulmassa satamasta tultaessa, vihjaa Kristina Katarinan tarjoilija. Kierros kaupungin ostoskaduilla ja kauniissa Galleriassa kuuluu toki myös ohjelmaan. Liikenteen kaaos ei oikein hurmaa.

Olisi ehkä sittenkin pitänyt osallistua Pompeijin retkelle, jonka jätin väliin siksi, että olen sen aiemmin tehnyt. Retki kahden vuosituhannen takaiseen antiikinajan kaupunkiin on ollut antoisa, vakuuttavat sen kokeneet kanssamatkustajat saunanlauteilla – niillä kuulee parhaat tarinat kunkin päivän elämyksistä.

Parvekeidyllejä Välimeren maissa riittää. Tässä näyte Napolista, joka on yhtä aikaa sekä karu että kaunis.

Elämys se on tämäkin hetki istua saunassa ihailemassa avarista ikkunoista Napolinlahden maisemia. Aamuyöllä kello viisi ohitamme tulivuorisaari Strombolin. Sen hetken kokemiseksi voi tilata puhelinherätyksen. Ei ihan turhaa: pimeältä mereltä punaisena vilkahtelevat valot antavat jännittävän tunteen siitä, että pinnan alla kuohuu ja vuoren uumenissa jylisee.

Korfun kaupunkiin rantauduttuamme olemme hujauksessa ostoksilla vanhan kaupungin kujilla. Täältä löytyy kenkiä ja laukkuja, joitten metsästykseen ei Italian puolella jäänyt aikaa.

Kreikassa on meikäläisen makuun vetoava meininki: kenkäkauppias teettää naapurin suutarilla korkolaput sillä välin, kun nautimme tavernassa ouzon. (Samaa anisjuomaa joimme Korsikalla nimellä pastis, Italian kohteissa maistui sambuca-likööri.) Tekstiilikauppias antaa ostamani mekon kylkiäisiksi toisen, kun kuulee tuliaisen saajan korkean iän: 90 vuotta.

Vielä riemastuttaa taksi, jolla huristelemme takaisin satamaan. Se on sisältä täpötäynnä ikoneita, pyhimyksen kuvia ja rukousnauhoja. Ämyri soittaa täysillä O sole mioa.

Piiskaava sade taittaa paitsi sateenvarjomme myös terän vierailultamme Kroatian Dubrovnikiin, Adrianmeren helmeksi kutsuttuun. Tällä kelillä ei kukaan uskaltaudu kaupunginmuurille, jolta paremmalla säällä on huikeat maisemat. Liukastelemme aikamme ihanan vanhan kaupungin marmorikaduilla, poikkeamme lämmittelemään katedraaliin ja tähyilemme puoteihin, joitten valikoima on suunnattu veneilijöille.

Risteily päätös: Adrianmeren ranta ja Dubrovnik. Matkan loppumisen kaihoa lieventää piiskaava sade.

Kun omaa Onassista ei näy, poikkeamme lounaalle kellariravintolaan. Listalla on meren eläviä, kuinkas muuten. Päädymme mustekalasalaattiin ja ravunpyrstöihin.

Edessä on lentomatka Suomeen ja aivan oikein – Dubrovnikin lentokentällä kaikki sujuu, kuten oppaat ovat sanoneet. Passintarkastus ja tsekkaus on jouhevaa, valuutaksi käy mikä tahansa ja kahvilan tarjoilijatkin naureskelevat kaiken aikaa. Mikä lie naurun aihe?

– Varmaan se, että turistit maksavat näitä suolaisia hintoja, murjaisee suomalaisturisti jäyhästi.

On edelleen niin kotoinen olo.

Teksti: Marjaleena Tuppurainen
Kuvat: Ilari Järvinen