Matkailu

Saarenmaa – Pala aidointa Viroa

27.2.2010 Teksti: Anna.fi

KuressaareViron suurin saari Saarenmaa on edelleen ehkä hiukan syrjäisen sijaintinsa ansiosta idylli. Tutuimmaksi suomalaisille lienee Saarenmaa tullut Georg Otsin ikimuistoisesta Saarenmaan valssista, joka lienee innoittanut matkailijatkin löytämään tämän kauniin saaren lomakohteekseen.

Jos Saarenmaata vertaisi suomalaisten toiseen kesäsuosikkiin Ahvenanmaahan, eroja kyllä löytyy. Ahvenanmaa on alueellisesti huomattavasti suurempi, mutta maa-alaltaan (1555 km2) se jää selvästi Saarenmaata (2673 km2) pienemmäksi. Asukkaitakin Saarenmaalla on kymmenkunta tuhatta enemmän kuin Ahvenanmaalla. Turistikohteena Ahvenanmaa sen sijaan on vielä huomattavasti Saarenmaata edellä. Järjestykseen kannattaa hakea muutosta, sillä tekemistä ja näkemistä kyllä löytyy, eikä huonoa ole sekään, että Saarenmaata voi suomalaisittain pitää vielä varsin edullisena.

Kylpylöitä, valkoisia rantoja ja luonnonsuojelualueita

Saarenmaan pääkaupunki, 15000 asukkaan Kuressaari on varsinainen kulttuurikaupunki. Siellä pääsee hengen kulttuurin ohella ravitsemaan myös fyysistä puolta, sillä kaupunki on erityisen tunnettu kylpylöistään. Perustettiinhan Viron ensimmäinen kylpyläkin 200 vuotta sitten juuri Kuressaareen, missä koko saaren kaikkiaan yhdeksästä kylpylästä toimii tänäkin päivänä seitsemän.

Vaikka kylpylöitä on runsaasti, kannattaa Saarenmaan hienohiekkaiset, valkeat rannatkin käydä kokemassa. Rannat ovat erittäin siistejä ja matalia, ja ne sopivatkin erityisen hyvin lapsiperheille.

Saarenmaan luonto on edelleen puhdas ja koskematon. Monipuolisesta eläimistöstä ja kasvikunnasta löytyy yli 200 suojeltu lajia. Kokonsa ja pinnanmuodostuksensa ansiosta saari sallii helpon ja ekologisen pyöräretkeilyn. Saarelle voi toki tuoda oman pyöränsä, mutta tarjolla on runsaasti myös vuokrapyöriä. Päätiet ovat kaikki asfaltoituja, ja pienemmätkin tiet pölyvapaita, joten ajeleminen on suorastaan nautinto vähäliikenteisellä saarella!

Hiekkaranta

Saarenmaan Oopperapäivät ja muu musiikkitarjonta kruunaavat kesän

Saarenmaan OopperapäivätSaarenmaa on profiloitunut lähinnä kesäkohteeksi, ja kesällä tarjontaa matkailijoille onkin selvästi talvea enemmän. Kesällä erityisesti musiikkitarjonta on runsasta.

Vuonna 1999 perustetut Saarenmaan Oopperapäivät alkavat pikku hiljaa olla myös suomalaisille tuttu juhla, jonka kuulijakunnasta pian puolet tulee muualta kuin Virosta, toki pääasiassa Suomesta. Juhlien ohjelmisto kehittyy ja on jo nyt monipuolinen ja laadukas. Kesällä 2010 oopperaviikon aikana kuullaan muun muassa Moskovan Akateemista Musiikkiteatteria, joka esittää VerdinLa Traviata sekä PuccininMadama Butterfly. Oopperagaalassa puolestaan kuullaan Erik Klasin ja Felix Korobovin johdolla muiden laulajien ohella Jaakko Ryhästä. Edellisvuonna juhlilla kuultiin Ryhäsen ohella kahta muutakin suomalaislegendaa MattiSalmista ja Jorma Hynnistä.

Oopperapäivät järjestetään heinäkuun lopulla, ja heti elokuun alkupäivinä on vuorossa Kuressaaren kamarimusiikkipäivät. Muutakin musiikkitarjontaa on pitkin kesää, minkä lisäksi Saarenmaalla vierailee myös runsaasti tunnettuja ammattiteattereita. Kuressaari on kesällä varsin eläväinen kaupunki!

Monipuolisuutensa Saarenmaa osoittaa myös muiden harrastusmahdollisuuksiensa puolesta.

Saarella voi harrastaa pyöräilyn ohella niin ratsastusta, tennistä kuin golfiakin. Kuresaaresta löytyy erinomaisen korkeatasoinen golfkeskus, jossa on tietenkin täysimittainen 18-reikäinen kenttä. Kaiken lisäksi tuon kentän on suunnitellut suomalainen golfkenttäarkkitehti Lassi Pekka Tilander. Saare Golf tarjoaa niin aloittelijoille – olivat nämä aikuisia tai lapsia – kuin kokeneemmillekin pelaajille kurssitusta Green Card –kursseista yksityisopettajan tai valmentajan opetukseen.

Miten mennä ja liikkua Saarenmaalla

Saarenmaalle pääset helposti omatoimisesti mutta löydät myös useita matkatoimistoja (Matka-Vekka, Saga Matkat jne.), joiden kautta voit matkasi järjestää.

Kuvat: Janne Komulainen

Kommentit (1)

Olin viime kesänä Ikaalisten Matkatoimiston matkalla Meri kylpylässä. Hieno kylpylä ja upea sijainti. Muutenkin upea matka. Kaunis on Saarenmaan luonto. Kannattaa lähteä.

Olin viime kesänä Ikaalisten Matkatoimiston matkalla Meri kylpylässä. Hieno kylpylä ja upea sijainti. Muutenkin upea matka. Kaunis on Saarenmaan luonto. Kannattaa lähteä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *