
Sea Life – Merellistä silmänruokaa myös pienemmille
Helsingissä, Linnanmäen kupeessa sijaitseva merimaailma Sea Life on auki ympäri vuoden.
Sea Life- keskuksia on kahdeksassa eri maassa yhteensä 21 kappaletta, joista Helsingin on pohjoisin. Sea Life ei ole pelkkä kauniisiin ja erikoisiin kaloihin erikoistunut akvaario, vaan sen tarkoitus on myös antaa ihmisille oppimiskokemus vedenalaisesta maailmasta ja ympäristön suojelusta.
Elina 4-vuotta on ensimmäistä kertaa Sea Lifessa. Rappusissa matkalla lipunmyyntiin kohtaamme ensimmäisen mielenkiintoisen kala-aiheisen elementin, pahvisen mustekalan.
-Mä tiedän miks mustekaloja on? Ne mustettaa muita kaloja, Elina valistaa.
Näyttelyyn mennään hissillä. Kun hissin ovet aukeavat, avautuvat koralliriuttamaisemat suoraan eteen. Trooppisten olosuhteiden vesi on 26 asteista ja kalat upean värikkäitä. Jokaisen altaan vieressä on opastetaulu, jossa kerrotaan kaloista ja simpukoista tarkasti. Elinan kanssa niitä ei ole kuitenkaan aikaa jäädä katsomaan koska kiire juosta altaalta toiselle on liian kova.
– Hei mä nään kun nää liikkuu! Tuolla on ihan liian pitkä kala, joka heiluttaa pyrstöä. Sen silmät on ihan tommoset väpykät.
Koralliriutalla kaloja on paljon ja nähtävää riittää. Eriväriset ja erikokoiset kalat ovat Elinan mielestä kuin suoraan satukirjoista. Nähdäänpä jopa elokuvasta tuttu Nemo, eli vuokkokala.
-Tekis mieli onkia noita ja syödä, Elina sanoo keisarikalojen kohdalla.
Valtameriallas on Elinan ehdoton suosikki. Isossa altaassa, joka yltää kattoon asti ui haiden joukossa monia erilaisia pikkukaloja. Elinaa huolestuttaa syövätkö hait pienempiä kaloja. Opastetaulu onneksi kertoo, että hait syötetään niin ähkyyn muulla ruoalla, etteivät ne viitsi saalistaa nopeliikkeisiä pikkukaloja. Bill Ja Ben ovat viiksihaiden nimet ja neljävuotiaan silmissä ne ovat söpöjä.
-Mitä jos kalat piereskelee? Elina kysyy
Siihen ei opastetaulu vastaa.
Rauskualtaalla nähdään yksi Elinan suosikkikaloista. Hämärän peittoon jää mikä kala on kyseessä koska tunnelma on liian hektinen. Outo kala on ohut lättänä, jolla on häntä. Olisiko silokampela. Se katselee meitä lasin läpi, ja Elina tuntuu tietävän mistä on kysymys.
-Nää on läpysköjä kaloja jotka läpättää. Toi on äiti ja toi on isi.
Kuono- ja pullukkamerihevoset herättävät Elinassa ihastusta. Ujon näköiset ja kauniit merihevoset ovat ihan lasin vieressä ja Elina juttelee niille niitä näitä.
Luen opastetaulusta, että merihevosilla on erikoiset lisääntymiskeinot. Koiras synnyttää poikaset. Ei hetkauta Elinaa. Ja pian kauniit meritähdet vievätkin huomion merihevosilta.
Välillä Elinalla tuntuu olevan vaikeuksia erottaa onko jokin elementti oikea vai Sea Lifen sisustuselementti. Kirkkaan siniset myrkkysammakot joutuvat epäilyksen kohteeksi.
-Kato leikkisammakkoja!
Itämeriosasto kotimaisine järvikaloineen ei kiinnostaa Elinaa kirkasväristen kalojen jälkeen. Musiikki ja pimeys tekevät osastosta jopa vähän pelottavan ja se ohitetaan nopeasti.
Vaikka osa Sea Lifen kaloista oli pelottavia, kuten siipisimppu ja merikissa, puhumattakaan merikäärmeistä, niin Elina tuntui pitävän todella paljon kokonaisuudesta. Ainakin se herätti toiveita.
-Mäkin haluaisin olla kala.
Sea Life tarjoaa 4-14 vuotiaille lapsille mahdollisuuden liittyä Sea Life Explorers clubiin. Jäsenet pääsevät ilmaiseksi mihin tahansa Euroopan Sea Life-keskuksista. Jäsenille tarjotaan myös vuosittainen Seikkailijoiden kerhon tapahtuma sekä jäsenpostia. Jäsenkortteja voi ostaa Sea Lifen lipunmyynnistä.

Lisätietoa:Sea Life
Teksti: Paula Noronen
Kuvat: Sea Life Helsinki
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous