kreikka poros
Matkailu

Seikkailu Kreikassa – omatoimisesti Saroninlahdella

Teksti: Anne ja J-P Kuvat: iStock

Olemme tehneet useita seuramatkoja eri puolille Kreikkaa ja nyt päätimme lähteä liikkeelle omin päin syyskuun alussa, kun vilkkain lomakausi Kreikassakin on ohi ja Suomeen on jo tulossa syksy. Varasimme keväällä lennot Blue1:lle 2.-9.9.2006 Helsinki- Ateena-Helsinki.

Kesä kului matkasuunnitelmaa tarkentaen ja eri vaihtoehtoja vertaillen netin avulla. Keskityimme Saronin lahden saariin, koska ne ovat mukavan lähellä Ateenaa ja niille on vilkkaat laivayhteydet.

kreikka poros

Halusimme varmistaa, että ehdimme varmasti paluulennolle ja varasimme viimeiseksi yöksi hotellin Pireuksesta. Majoituksista saarilla olimme kahden vaiheilla pitkään, varatako etukäteen vai luottaako siihen, että paikanpäältä löytää mukavan hotellin? Viimeisellä viikolla ennen lähtöä mukavuudenhalu voitti ja varasimme hotellit etukäteen. Netin avulla on mielestäni paljon helpompi ja mukavampi vertailla vaihtoehtoja, kuin paikanpäällä matkasta väsyneenä.

Lento oli aikaisin aamulla, joten ajelimme Vantaalle jo edellisenä iltana ja menimme vanhan tavan mukaan viemään matkalaukkuja kentälle jo illalla. Sepä ei onnistunutkaan, koska Blue1:lla ei ole vartioitua tilaa kentällä laukkujen säilytystä varten. Ei kun laukut autoon ja Pilottiin yöksi. Autolle löytyi kuin löytyikin paikka Pilotin pihasta viikoksi, vaikka ahdasta oli. Aamulla olimme henkisesti valmistautuneet pitkään jonotukseen lentoselvityksessä, mutta automaatilla homma sujui tosi näppärästi ja nopeasti.

Lento lähti ajoissa ja oli etuajassa perillä, tarjoilut olivat kaikki maksullisia, mutta se oli tiedossa etukäteen. Halpalento ei sisällä ”pakkoruokailua”. Ateenan lentoaseman tuloaulan ulkopuolelta lähtee bussi E96(X96) suoraan Pireuksen satamaan. Lipun voi ostaa kojusta ja se leimataan bussin sisällä olevissa leimauslaitteissa. Lämmin bussimatka kesti vajaan tunnin ja sen jälkeen oli aika istahtaa ensimmäiselle gyrokselle ja Mythokselle. Kreikka maistui taas hyvältä.

Poros, Pireus ja muut

Ensimmäinen kohteemme oli Poros, jonne pääsee kätevästi Pireuksesta, joko laivalla tai kantosiipialuksella. Kantosiipialuksella matka kestää noin tunnin, laivalla kaksi tai vähän yli. Kantosiipialus oli juuri sopivasti lähdössä ja ostimme siihen liput.

Satamasta etsimme sovitulla tavalla matkatoimiston, jonka omistaja Dimitra omisti myös hotellimme ja asui itsekin siinä. Hän sulki liikkeensä hetkeksi ja vei meidät autollaan hotellille. Huone oli tilava ja siisti, mutta parveke tosi pieni. Hotellin kattoterassilta on hieno näköala satamaan ja mantereelle. Siellä oli mukava katsella auringonlaskuja ja laivojen saapumista satamaan. Retsina-pullo tyhjeni hämärän hetkeä odotellessa lähes huomaamatta.

Poros on pieni saari, mutta se on keskeisellä paikalla Saronin lahdella ja siitä on hyvät yhteydet muille saarille, mantereelle ja Ateenaan. Poroksen kaupunki on oikein viehättävä vanha kreikkalainen kaupunki ja mainio tukikohta muutamaksi päiväksi. Vietimme siellä kolme yötä. Poroksen kaupungin ja Peloponnesoksen mantereen välissä on vain kapea salmi, jossa on vilkas vesiliikenne. Siitä ajavat läpi laivat, jotka poikkeavat Poroksen satamassa sekä lukuisat toinen toistaan hienommat veneet ja jahdit, joita voi ihailla myös laiturissa koko rantakadun matkalla. Lisäksi salmen yli liikennöivät taksiveneet ja lossit, jotka kuljettavat myös autoja.

Toisena Poros-päivänämme teimme laivaretken Hydran saarelle, joka on kyllä kokemisen arvoinen paikka. Saarella ei ole ollenkaan autoja eikä muita moottoriajoneuvoja, vaan tavarat kuljetetaan aaseilla ja muuleilla. Saari on taiteilijoiden ja turistien suosiossa. Sinne palataan vielä joskus ja vietetään myös muutama ilta sataman ravintoloissa auringonlaskuja ihaillen.

Toinen kohteemme oli Agistri, pieni ja hiljainen saari. Porokselta menimme laivalla Eginaan ja sieltä edelleen Agistri Express- taksiveneellä perille. Jos Eginan satama oli meluinen ja tukahduttava, Agistrin kylän rauha oli kuin toisesta maailmasta. Lähdimme kävelemään kylän läpi johtavaa tietä ja etsimään hotelliamme. Jollakin kummalla tavalla oli heti kotoinen olo.

Hotelli Andreas on perheyritys, johon kuuluu hotellin lisäksi ”saaren paras” taverna. Vastakohtana edelliselle hotellille täällä huone oli pieni, mutta parveke iso ja mukava. Hotellissa on uima-allas ja allasbaari, sekä sen katolla tavernan pöytiä. Illalla sieltä on mukava katsella Eginan valoja ja nauttia todella hyvästä kreikkalaisesta kotiruuasta, jota oli yleensä tarjolla 3-4 eri vaihtoehtoa iltaa kohden. Paikka oli joka ilta täynnä sekä turisteja että paikallisia.

Läheisessä ravintolassa oli joka tiistai Kreikkalainen ilta. Tarjolla oli oikein hyvä buffet- illallinen ja vapaasti viiniä sekä kotikutoista tanssi- ym. ohjelmaa. Turistien lisäksi myös paikallisia oli mukana ja esiintyjinä oli muitakin kuin talon oma väki. Illan hinta oli 15 € hengeltä eli ihan kohtuullinen ja sen illan jälkeen joka toinen vastaantulija saarella oli ulkonäöltä tuttu.

Vuokrasimme päiväksi skootterin, koska halusimme käydä myös saaren muissa kylissä. Liikenne on hyvin rauhallista ja siellä oli hyvä verestää muistoja lähes kolmenkymmenen vuoden takaa kaksipyöräisellä ajamisesta. Kuvaavaa oli se, että kun kysyimme vuokraamosta saaren karttaa, niin sellaista ei löytynyt. Päivän aikana selvisi kartan puuttuminen, sitä ei todellakaan tarvita Agistrilla. Teitä on muutama ja ne ehtii päivässä ajamaan läpi useamman kerran. Saarella on runsaasti pinjametsää ja kaskaiden siritys kuului läpi skootterin pörinänkin. Otsanahka paloi kun en ymmärtänyt rasvata hiusten alta. Muuten oli oikein mukava päivä.

Agistri on sopiva ”3 päivän saari”, jonka jälkeen Pireuksen liikenne ja muu meno tuntui taas aika hurjalta. Lauttamatka Eginan kautta kesti noin kolme tuntia ja hotellikin löytyi ihan helposti. Perjantai-iltana kaupungin koko nuoriso tuntui olevan liikkeellä venesataman kahviloissa ja lähikaduilla. Emme oikein jääneet kaipaamaan sitä menoa ja tunnelmaa, taidamme edustaa selkeästi keski-ikää…

Tuliaisina matkasuunnitelma

Paluupäivän aamuna marssimme taas laukkuinemme bussipysäkille hotellin henkilökunnan erittäin ystävällisen opastuksen avulla. Pysäkki ja lipunmyyntikoju olivat viikon aikana siirtyneet hieman eri paikkaan, mutta löytyivät kyllä helposti. Bussi meni suoraan lentoasemalle ja Blue1:n lähtöselvitysjonossa kuulimme taas suomen kieltä, ensimmäisen kerran viikon tauon jälkeen.

Lento oli ajallaan, mutta perillä Vantaalla jouduimme odottamaan koneessa vähän aikaa, ennen kuin pääsimme ulos. Kyproksen presidentti ja pari ministeriä oli tullut samalla koneella, että sellainen ”halpalento”. Hotelli Pilotin bussi ei ollut vielä alkanut kulkea, joten otimme taksin. Se siitä säästöstä parkkikustannuksissa….

Olemme tyytyväisiä ensimmäiseen omatoimimatkaamme. Kaikki toimi yllättävän hyvin suunnitelmien mukaan, Blue1:n matkatavarasäilytystä ja Pilotin bussiaikataulua emme ymmärtäneet etukäteen varmistaa.
Hieno reissu! Ensi kerralla suuntaamme Hydralle ja Spetsekselle sekä Eginalle tai sitten …

X