Matkailu

Slovakian paratiisi on erinomainen luontokohde

12.4.2008 Teksti: Vinkkipankki

Slovenský rajSlovenský raj, Slovakian paratiisi, on kaunis, mielenkiintoinen ja jopa jännittävä ja villi kansallispuisto. Se on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen.

Puisto on suosittu matkailukohde, joten on ymmärrettävää, että puisto on hyvin organisoitu pääsymaksuineen (40,-Sk), kartanmyynteineen, majoituspisteineen, ruokailupaikkoineen jne.

Olin käymässä tässä paratiisissa omalla autolla, mutta julkisillakin kulkuvälineillä paikalle pääsee esimerkiksi Popradin kaupungin ja Hrabušicen kylän kautta. Kylästä muutaman kilometrin päässä on yksi puiston sisäänkäynneistä, Podlesok. Portilla on mahdollisuus ostaa alueen kartta, johon kannattaakin investoida sen vaatimat korunat. Vaikka puistossa vaellusreitit on merkitty hyvin, antaa kartta sekä varmuutta että laajemman kuvan ympäristöstä. Kiva on myös tietää, mitä erilaisissa viitoissa olevat nimet tarkoittavat ja mihin ne johtavat. Toinen mahdollisuus on tulla puistoon Spisska Nova Ves -nimisen kaupungin kautta Cingovin sisäänkäyntiin.

Puisto on pohjoisosaltaan itse asiassa havu- ja pyökkimetsikön peitossa oleva vuori. Korkein huippu on 1058 metriä. Valittavana on useita reittejä. Kukinta-aikana puistossa on nähtävänä todella monenlaisia kukkia, sillä reitit kulkevat ylös noustessaan monien erilaisten kasvillisuusvyöhykkeiden läpi, joille vielä rotkojen syvyydet antavat oman lisäsävynsä. Rotkoja ovat Sucha Bela, Piecky, Velky Sokol, Sokolia Valley, Klastorska, Zejmarska, Velky Kysel ja Maly Kysel.

Enemmistö reiteistä on ’turvallisesti’ metsässä, mutta jylhimmät, mielenkiintoisimmat ja jännittävimmät nähtävät löytää rotkoreiteiltä. Tällainen reitti kulkee osan matkaa veden miljoonia vuosia sitten syövyttämiä rotkoja pitkin. Niitä sävyttää rotkon pohjalla kulkeva enemmän tai vähemmän vuolas puro, nimetyt kosket, raudasta tai puusta rakennetut huimat tikapuut ja kallion rinteisiin kiinnitetyt kävelytasot. Mitä todennäköisimmin myös kuivana kautena joutuu kävelemään osan matkaa puron vedessä, joten jalkineiden kannattaa olla ainakin hieman vettähylkivät. Koskien ollessa vuolaimmillaan ei tätä reittiä voi kengät ja vaatteet kuivana kulkea, kyllä koskista niin paljon pärskyy vettä ympäristöön.Vaellusta suunnitellessa on otettava huomioon, että rotkoissa voi kulkea vain yhteen suuntaan, ylöspäin. Paluureitit löytyvät muuta kautta.

Klastorska-rotkon reitti

Ensimmäisen tutustumiseni tähän puistoon suoritin lokakuussa 2007 lähtemällä Podlesokista sinistä Prielom Hornadu -reittiä. Aivan aluksi reitti oli mitään sanomatonta kävelyä peltoaukean reunamilla, mutta noin puolen tunnin kuluttua tilanne muuttui. Reitti alkoi seurata suhteellisen vuolasta jokea. Kuljimme ajoittain aivan joen rannassa, mutta matkan edetessä tie nousi ylemmäksi rantapenkereelle, jossa sai kulkea todella varovasti, ettei olisi lipsahtanut jokeen. Sateen jälkeen siinä kulkeminen olisi kyllä ollut hankalaa.

Muutamissa  pahimmissa paikoissa oli tietenkin kallion reunaan pultattuina kettinkejä kiinni pitämistä varten. Huikaisevimmalta tuntui joutua kävelemään kallion reunaan kiinnitettyä metalliverkkotasannetta pitkin, kun kohiseva joki oli muutaman metrin suoraan alapuolella.

Saavuimme joen ylittävälle riippusillalle, jonka jälkeen alkoi jokeen virtaavan puron vartta kulkeminen Klastorska-rotkossa. Nimi viittasi edessäpäin oleviin luostarin raunioihin. Kartan mukaan nousu Klastoriskoon (luostarin rauniot ja ruokapaikka) kestäisi vain tunnin verran, mutta me kyllä käytimme rauhalliseen ja nautiskelevaan kulkuun enemmän aikaa. Monet vielä kukassa olevat kasvit pakottivat vähän väliä pysähtelemään ihailemista ja tunnistamista varten. Rotkon korkein putous Anton Straka oli 13-metrinen, toiseksi korkein 11,5 m ja viisi pienempää 3-8,5 metriä. Rotkon suu on 520 metriä merenpinnasta ja ja korkein piste 744 metrissä. 224 metrissä on kiipeämistä riittämiin rotkon 1.5 kilometrin matkalla.

PatikoitsijaKulkemisen luonne muuttui heti joen jälkeen. Vedessä kahlaaminen oli aina joskus välttämätöntä. Purossa ja sen varrella oli valtavasti kaikenlaisia puisia, lahoja tai puolilahoja entisiä kävelytasanteita, tikapuita, rinteiltä sortuneita puunrunkoja yms. Tulipa ikävä autoon jätettyjä sauvoja. Yllättävää oli kuitenkin se, että litimärät puut eivät olleet limaisen liukkaita, vaan niille saattoi astua suhteellisen turvallisesti. Matkaa hidasti juuri tämän puurojun ylittäminen ja kiertäminen. Vaikka rotko oli lyhyt, mahtui siihen useita noin 5- 10 metrin mittaisia metallisia tai puisia tikarappusia. Niissä oli kieltämättä aihetta kulkea kieli keskellä suuta. Mutta ne olivat tukevat eikä todellista putoamisen tai lipsahtelun vaaraa ollut.

Vaimolle järkyttävin kokemus oli hänen jaloistaan lähteneen yli metrin mittaisen käärmeen näkeminen. Aikanaan pääsimme rotkosta ylös aukealle, jonka reunassa näimme remontin alla olevat luostarin rauniot ja sillä hetkellä kaikkein tärkeimmältä tuntuvan Kláštoriskon ravintolan. Esitteistä päätellen siellä saattaisi jopa yöpyä. Olipahan upea tunne päästä syömään mukana kannetut eväät kylmän oluen kera. Ravintolan pitäjältä Stefan Gallilta saimme hyvät ohjeet, mitä reittiä kannattaisi lähteä autolle.

Paluumatka vihreätä, keltaista ja punaista reittiä pitkin oli leppoisaa kävelyä enimmäkseen loivasti alamäkeen pyökkimetsikössä. Koska oli lokakuun puoliväli, olivat puut ravistelleet jo kauniin rusehtavat lehtensä, joten kävely oli viehättävän kahisevaa paksun lehtikerroksen päällä. Palasimme autolle ja ajoimme sitten päiväämme tyytyväisinä Tatran juurelle Stary Smokoveciin majapaikkaamme. Paluumatkalla saatoimme ihailla laskevan auringon hehkuviksi valaisemia, kaikissa ruskan väreissä hohtavia rinteitä. Tämä oli keskieurooppalaista Goldene Oktober -aikaa parhaimmillaan.

Suchá belá –rotkoon tutustuminen

Seuraavana aamuna vaimo ei ollut innokas enää lähtemään takaisin paratiisiin, vaan halusi mieluummin viettää shoppailupäivän. Minä puolestani ajelin autolla Hrabušiceen ja portille. Tavoitteenani oli lähteä katsomaan, millainen on huomattavasti pidempi Suchá Belán rotko ja reitti.

Perusolemukseltaan rotko oli vastaavanlainen kuin ensimmäinenkin. Vesi kasteli kengät, lahojen pöllien yli hyppimistä riitti, tikapuita oli yhteensä kymmeniä metrejä. Sauvoja en ottanut mukaani, koska ne olisivat itse asiassa olleet aika hankalat ja ehkä vaarallisetkin tikarappusia kiivetessä. Rotkon seinämät olivat ajoittain huiman korkeat ja paikka paikoin melkoisen lähellä toisiaan. Ilmeisesti myöhäisestä ajankohdasta johtuen kumpanakaan päivänä ei näkynyt kovinkaan paljon kanssakulkijoita.

Reitin ohjeaika oli 2-3 tunnin välillä ja matkaa 3,8 km.  Rotkon korkein putous on 29,5 metrinen Misove ja sen lisäksi on kolme muuta korkeudeltaan 8-12,5 metristä putousta. Rotkon suu on 550 metriä merenpinnasta ja korkein piste 959 metrissä. Nousua oli siis 409 todella hikistä metriä. Ylhäällä Rumanovan levähdyspaikalla maistuivat eväät hyviltä. Sieltä olisi ollut mahdollista patikoida noin 1,5 tunnin taipaleen päässä olevalle Klastoriskolle, mutta koska sen olin jo nähnyt, suuntasin kulkuni kuitenkin kuusimetsäreittiä pitkin kohti Podlesokia (noin 2 tuntia).

Parkkipaikalla tapasin kaksi virolaista poikaa. Heidän kanssaan  jutustellessa kävi ilmi, että he olivat yrittäneet kiiveta Rysy-vuorelle Puolan puolelta Morskie-Okosta, mutta joutuivat lopettamaan kipuamisensa kesken, koska rinteen yläosassa oli jo niin paljon lunta, että nousu olisi ollut vaarallista. Heinäkuun lopulla en niillä rinteillä nähnyt lainkaan lunta. Tilanteet korkeuksissa muuttuvat siis aika nopeasti.

Tällä matkalla ei meillä ollut mahdollisuutta viipyä näillä tienoilla kauempaa, mutta alas kävellessäni muotoutui vakaa päätös, että joskus on tultava katsomaan kaikki näkemättä jääneet rotkot. Kyllä tämä todella niin hienoa seutua on. Näkemättä jäi kaiken lisäksi vielä puiston alueella sijaitseva, Unescon maailmanperintölistalla oleva Dobsinan jääluola, koska se oli suljettuna.

Tietoa puistosta

Valitettavasti tieto on usein slovakiaksi, mutta kuvista saa yleiskuvan puistosta.
Ajankohtaisia sää- ja muita tietoja koko Slovakian alueelta

Teksti: Kallu

Lue myös

Suosittelemme