Matkailu

Tammisaari – Majatalomajoitusta vanhassakaupungissa

Teksti: Paula Ilvetsalo Kuvat: Antti Aalto

B&B Öudenin arboretumKotimatka-sarjassa esittelemme kodikkaita yöpymispaikkoja ja viehättäviä kaupunkikohteita kesä-Suomessa. Toimittaja Paula Ilvetsalo alkoi katsella sillä silmällä vihreää puutaloa meren ja torin välissä. Kuinkas sitten kävikään?

Kun matkailen vieraissa kaupungeissa, pihat houkuttelevat kurkistamaan aidan taakse. Miten ihmiset asuvat oikeasti, millaisia puutarhoja, millaisia taloja kadun varsilta löytyy, miltä elämää siellä näyttää?

Suomessa on monia viehättäviä paikkakuntia, mutta minä rakastuin Tammisaareen. Kauneinta kaupungissa on gamla stan, vanhakaupunki meren äärellä.

Alapihan isäntäpari Paula Ilvetsalo ja Markku Kolehmainen aamiaisella Ajurin huoneistossa. Seinillä on isännän maalauksia, kuvassa teos Heijastuksia lahdella.Ennen rakentaminen oli ihmisen mittaista. Satoja vuosia vanhat puutalot reunustavat kapeina kiemurtelevia kujia. Aurinkoa peilaavat ikkunat ovat silmän korkeudella, eivätkä kadut noudata viivoittimen jälkeä. Ne kaartuvat niin kuin ihmisen ja kotieläinten askeleet.

Erityisesti vihreä puutalo meren ja torin välissä vanhan kaupungin laidalla oli lumonnut minut. Sijoitin talon mielessäni jonnekin vuosisatojen vaihteeseen, sillä samankaltaisia kaupunkiporvariston taloja oli synnyinkaupungissani Kuopiossa roppakaupalla.

Joskus taloja katselee sillä silmällä, että huomaa ostavansa sen. Niin kävi minulle ja miehelleni. Kaiken kukkuraksi ryhdyimme isännöimään majataloa!

Hämmästyin saadessani kaupanteon jälkeen talon paperit pöydälleni. Tontti on kaavoitettu 1696. Remonttia varten ryhdyimme kaivelemaan tietoja rakennuksesta. Kun seisoimme talon vintillä purujen päällä, museoviraston tutkija nosti kätensä pystyyn. Tällaisia 1700-luvun kattorakenteita oli kuulemma harvassa kirkon lähikortteleita tuhonneen tulipalon jäljiltä.

Saimme pitkin hampain luvan rakentaa yläkertaan makuuhuoneet. Hienot ja harvinaiset rakenteet säilyvät pellavaeristeitten suojaamina peltikaton ja sisäkaton välissä.

Vanhassa pihapiirissä polkuja peittävät mukulakivet. Suojaisalla ja lämpimällä pihalla viihtyy sitruunapuu. Alapihan huoneista on lyhyt matka meren rantaan. Uimaan voi kävellä vaikka vain pyyhe ympärillä.

Etenimme hitaasti tiedon sirpaleitten ja remontin keskellä. Ymmärsimme vähitellen, että pihapiiri tarkoittaa kolmea rakennusta – että yhden sijasta meillä olikin useita huollettavia kohteita, ja kaikilla oma historiallinen lastinsa.

Yritimme keventää lastia. Mieheni on taidemaalari, ja ajattelimme, että tässähän olisi ateljee valmiina. Yritys oli hyvä, muttei onnistunut. Vanha kapeaovinen ja matalaikkunainen ajurin asunto ei taivu työtilaksi ekspressionistille, joka ihailee suuria, useita metrejä korkeita maalauspintoja.

Peti pihapiirissä

AlapihaMistä löytyisi käyttöä jugendin slammatuille sementtitiilirakennuksille? Oivallus tuli omista kokemuksista. Kun lapset olivat pieniä, asuimme jossain vaiheessa Sisiliassa paikallisten pihapiireissä. Siellä etelän kirkkaana kaartuvan taivaan alla olin kuvitellut, millainen olisi ihanneasunto maailmaa matkaavalle kulkuriperheelle tai yksinäiselle elämyksiä metsästävälle turistille.

Näin syntyi vaatimaton, mutta rakkaudella hoidettu matkailuyritys, kolmen huoneiston huoneistohotelli Alapiha. Ajurin asunto, Nahkurin verstas ja entisen maitokaupan Ateljee sisustettiin mielikuvituksella ja huolella matkalaisten iloksi.

Jokaisessa huoneessa on kunnon vuoteitten lisäksi vähän uutta ja ripaus vanhaa, vähän nykytekniikkaa, hippunen designia ja komeasti taidetta seinillä. On vaaleansinistä pellavaverhoa ja itämaisia mattoja.

Parin vuoden kokemuksella voin kertoa, että tyytyväisistä matkustajista saa myös itselleen iloa.

Tekemistä ja näkemistä Tammisaaressa

Kustaa Vaasa perusti Tammisaaren 1546 kilpailemaan kauppakaupunkina Räävelin, nykyisen Tallinnan kanssa. Vanhan kaupungin viehättävästi kiemurtelevat kujat on nimetty käsityöläisammattien mukaan, kuten Kammantekijänkatu. Vanhan kaupungin kävelyretkiä välittää matkailutoimisto.

  • Pihakahvila Cafe Gamla Stan, trubaduuriesityksiä, Saunakatu 5. Avoinna kesällä ja joulukahvila marraskuun lopulta jouluun.
  • Knipan, laiturille rakennettu kesäravintola puupitsihuvilassa, vierasvenesatama, uimaranta ja kahviloita.
  • Motelli Marine ja ravintola meren äärellä avoinna ympäri vuoden, kesällä naapuripuistossa minigolf.
  • Torin laidalla Carl de Mumman kahvila ja mielenkiintoiset sisustusliikkeet Popana ja Pentik. Kävelykadulla Nyter, putiikkivaatteiden Bimbo ja Kompaniet.
  • Kesäretkiä saaristoon mm. Dagmarin lähde, jonka kauneuden löysi jo Venäjän keisariperhe yli sata vuotta sitten. Luonnonlähde, uimaranta ja laituri.
  • Kesäkonsertit kirkossa elokuun ensimmäisellä viikolla, johtaa Jukka-Pekka Saraste.
  • Matkailuneuvonta, p. (019) 289 2010.
  • B&B Öudenin arboretum sijaitsee saaressa Tammisaaren edustalla. Keskellä kauneinta saaristomaisemaa on vaikuttava itämaisten talojen pihapiiri ja puutarha sekä arboretum, puupuisto. Lapsille on erikseen peikkopolku. Skåldön saarelle on lauttayhteys. Fåfängöntie 216, p. 041 507 7257.
X