Matkailu

Täydellinen talviloma Ruotsissa – parhaat tärpit laskettelijoille, lautailijoille, hiihtäjille ja herkuttelijoille

Suomen Lapissa on lunta, latuja ja hiihtohissejä. Miksi ihmeessä lähteä lumilomalle Ruotsiin? Tässä yhdeksän syytä.

Teksti:
Mervi Alatalo
Kuvat:
Mervi Alatalo, Visitsweden, Laskettelukeskukset

Suomen Lapissa on lunta, latuja ja hiihtohissejä. Miksi ihmeessä lähteä lumilomalle Ruotsiin? Tässä yhdeksän syytä.

1. Laskettelun luksusta

Voiko hiihtolomalaisen päivä enää ihanammin alkaa! Kello ei ole vielä kahdeksaa, kun tuolihissi vie meitä kohti Kläppenin huippua. On perjantai eli toinen niistä viikonpäivistä, joina sadalle aamuvirkulle tarjotaan mahdollisuus lasketella puolitoista tuntia ennen hiihtokeskuksen varsinaista avautumista. Lumi on aamun valossa sinistä ja tasoituskoneiden jäljiltä siistin raidallista.

Ylhäällä osa seurueesta suuntaa kohti mustaa rinnettä, minä haluan tunnelmoida alas kahden kilometrin mittaisen matkan punaista, sinistä ja vihreää.

Puolessatoista tunnissa ehtii lasketella viisi mäkeä, sitten koittaa aamun toinen kohokohta eli aamupalapöytä tunturin laella sijaitsevassa Toppstugan-ravintolassa. Ravintolan yksi seinä on kokonaan ikkunaa, joten mannapuurolautasen yli voi ihailla avaraa tunturimaisemaa.

Kläppenin ja Stötenin hiihtokeskukset ovat vielä toistaiseksi lähinnä ruotsalaisten ja tanskalaisten talviurheilijoiden tuntemia salaisuuksia. Ne sijaitsevat noin Lahden ja Tampereen korkeudella tuntureilla lähellä Ruotsin ja Norjan rajaa ja ovat oivallisia paikkoja tutustua ruotsalaiseen hiihtokeskuskulttuuriin.

Kläppenissä on hyvät oltavat lumilautailijoille ja freestyle-laskijoille.
Kläppenin tuolihissin päässä on näköalaravintola Toppstugan.

2. Parasta perheille

Stötenin Henrik Nathanson on myyntimies, mutta hänen ilmeensä on vilpitön.

– Varmaan meidän pitäisi kiertää enemmän eurooppalaisia hiihtokeskuksia ja ottaa sieltä mallia. Mutta kun missään ei ole parempia perhekohteita kuin meillä.

Perustelut?

– Meillä on hiihtokoulu, lasten hissit ja harjoittelualue. Lasten oma after ski, lapsiparkki. Vähän isommille on extreme-laskuratoja, rinteiden väliin sijoitettuja laavuja ja kotia, joissa voi käydä paistamassa perheen kesken makkaraa. Uimahalli, hyvää ruokaa, paljon käteviä ja edullisia majoitusmahdollisuuksia. Alle kahdeksanvuotiaat pääsevät kypärä päässä ilmaiseksi hissiin…

Kläppenissä on parina iltana viikossa pulkkailuilta, jolloin hiihtotaidottomatkin pääsevät nauttimaan vauhdista. Ja toisin kuin esimerkiksi Alpeilla, rinteissä on vaihtelua jyrkistä loiviin.

Selvä, uskotaan. Täällä viihtyvät ulkoilua rakastavat perheet.

Alle 8-vuotiaat kypäräpäät laskettelevat ilmaiseksi.

3. Suksilla perille asti

He kutsuvat sitä nimellä ski in – ski out. Sekä Stötenin että Kläppenin noin 4 000 vuodepaikkaa sijaitsevat rinteille rakennetuissa mökeissä ja pikkurivitaloissa siten, että jokaisesta on korkeintaan sadan metrin kävelymatka lähimmälle hissille tai laskettelu-uralle. Eli auton voi halutessaan jättää vaikka koko loman ajaksi parkkiin.

4. Ei jonoja

Katso, sanoo Kläppenin markkinointipäällikkö Magnus Noppa ja osoittaa kohti hiihtohissejä.

– Meillä on tällä hetkellä täyttä eikä jonon jonoa hisseille.

Kappas, uskottava sekin on. Kolmen laskupäivän aikana pisin jonotusaika Kläppenin neljän hengen tuolihissille on noin minuutin. Sekä Kläppenissä että Stötenissä on 18 hissiä ja yli 30 rinnettä.

Molemmilla on lumitakuu joulukuun alusta pääsiäisen jälkeiselle viikolle.

Stötenin hiihtokeskuksessa tuolihissi vie kohti maailmancup-tason mustia rinteitä.

5. Ystävällistä ja kätevää

Hej, tjänare, hejdå. Kläppenissä hissitytöllä on oma tervehdyksensä kaikille laskijoille. Jopa hissilipun lukija toivottaa laskijoille hauskaa päivänjatkoa.

Sinne tänne hissien ylä- tai alapäähän sijoitetuissa telineissä on työkaluja lumilautojen huoltamista varten.

Kläppenissä lomalle tulijaa odottaa hänen niin halutessaan mökkiin valmiiksi kuljetettu ruokakassi. Myös laskuvälineet kuljetetaan vuokraamosta suoraan mökkiin. Ilmaiseksi, jos tilaus on tehty vähintään neljä viikkoa etukäteen.

Sukseni joudun sentään kiinnittämään itse.

6. Maastohiihto onnistuu

Kuuluisan Vaasahiihdon lähtöpaikka sijaitsee Stötenin ja Kläppenin välissä Sälenissa, joten murtomaahiihtäjät pääsevät testaamaan kuntoaan samoilla laduilla maailman parhaimpien hiihtäjien kanssa. Myös ladut alkavat hiihtokeskusten kupeesta.

Stötenissä on 35 rinnettä ja 18 hissiä.

7. Vauhtia hurjapäille

Kläppenin toimitusjohtaja, perustajaperheen poika Gustav Eriksson on entinen maailmancup-tason lumilautailija. Hyvä lumilautailualue on hänelle kunnia-asia. Kläppenissä ratkotaan harva se talvi lumilautailun Ruotsin-mestaruuksia.

Stöten sijaitsee pari sataa metriä korkeammalla, ja siellä on kaksi yli kilometrin pituista mustaa rinnettä kaikille niille, joille kahden tai kolmen kilometrin pituiset tunnelmointirinteet ovat liian tunnelmallisia.

8. Aitoja, eettisiä herkkuja

Ruotsalainen laskettelija näyttää tarvitsevan huoltotauon vähintään parin tunnin välein.

Mikäs siinä. Yksi vohveli ja lakkahilloa, kiitos. Paksun vohvelin ääressä voi suunnitella seuraavaa ruokataukoa. Maistuisiko hiihtokeskussuosikki gulassi? Pitäisikö illaksi varata fondueretki Toppstuganiin? Kuulitteko, keväällä täällä grillataan ulkona hampurilaisia!

– Naapurihiihtokeskuksessa on McDonald’s. Meidän profiiliin sellainen ei sovi, haluamme olla autenttisia, sanoo Stötenin Henrik.

Kläppenin ravintolassa, Kareliuksessa, on lähiruokaan painottuvan ruokalistan lisäksi delipiste, jossa myydään lähellä tuotettua lihaa ja juustoja. Pitäisikö ostaa hirvinakkeja kodassa paistettavaksi? Tai karhumakkaraa tuliaiseksi?

Rinteisiin on ripoteltu kotia ja laavuja, joissa voi paistaa makkaraa. – Jotta perheet voivat pitää yhdessä hauskaa, kuuluu ruotsalaisten selitys.
Stötenin after skissä on täysi vauhti neljästä viiteen iltapäivällä.

9. Hetkessä tunnelmaan

Ji-huu! Kahdeksan kuohuviinilasia tavoittelee toisiaan, ennen kuin ne kaartavat kohti iloisen janoisia suita. Naisilla on samanlaiset hiihtoloma-t-paidat ja vauhti päällä. Myös esiintymislavalla on vauhtia. Bilebändin laulaja puhuu pekkoaikamiespoika-asussaan pikkutuhmia. Bändi paahtaa euroviisuhitistä toiseen.

Kello on 16.17, ja after ski Stötenissa parhaimmillaan. Esitys on alkanut tasan neljältä. Nyt työ- ja kaveriporukat tanssivat, kaulailevat ja juovat. Heillä on 43 minuuttia aikaa. Sitten esitys loppuu, ravintolasali tuuletetaan ja isoihin kynttiläkruunuihin sytetään kynttilät illalliskattausta varten. Alabaarissa voi jatkaa juhlimista, mutta monelle tunnin iloinen irtiotto on tarpeeksi. Huomenna uudestaan.

Minulla on sellainen olo, että tulen tänne toistekin laskettelemaan.

X