Matkailu

Tutustu Roomaan kävellen! Toimittajan askelmittariin kertyi 100 kilometriä seitsemässä päivässä

Unohda täpötäydet ja hikiset kulkuvälineet. Toimittaja tutustui Rooman parhaisiin paikkoihin kävellen. Askelmittariin kertyi 100 kilometriä seitsemän reissupäivän aikana.

Teksti:
Leeni Peltonen
Kuvat:
Leeni Peltonen, Aop

Colosseumin rakennustekniikka tekee yhä vaikutuksen.

Unohda täpötäydet ja hikiset kulkuvälineet. Toimittaja tutustui Rooman parhaisiin paikkoihin kävellen. Askelmittariin kertyi 100 kilometriä seitsemän reissupäivän aikana.

Maailman suurimmassa ulkoilmamuseossa on joka nurkalla jotain nähtävää ja usein pakahduttavan kaunista.

Ja sitten on se toinen puoli: Rooma on kliseinen ja kaoottinen sekamelska, jossa on aivan liikaa ihmisiä ja pakokaasuja. Siksi ajatus kävelyretkestä Rooman ikuisilla kaduilla ei ehkä ensi alkuun viehätä. Mutta kun valitsee oikean ajankohdan (kevät tai syksy) ja asenteen (tällä kertaa ei yhtään Vespaa eikä taksia), on jäljellä enää yksi tärkeä asia: kengät. Luotan, että kolme paria riittää täksi viikoksi.

Loppu sujuu panemalla tassua toisen eteen.

Rooma
Vuosisatojen ja -tuhansien rauniot kerrostuvat kauniisti Forum Romanumissa.

1. päivä: 12 kilometriä

Santa Maria Maggiore – Forum Romanum – Colosseum

Aamulento on perillä varhain, ja Fiumicinolta pääsee puolessa tunnissa Leonardo-Expressillä Terminin keskusasemalle. Sieltä on vain 10 minuutin kävelymatka hotellilleni Via Venezialle. Täällä Montin kaupunginosassa on paljon keskitason hotelleja; ei luksusta, mutta kelpo majapaikkoja hyvällä sijainnilla. Alue on trendikäs pikkukuppiloiden ja käsityöläisten kaupunginosa.

Lounaan jälkeen pääsen tositoimiin. Roomassa on tiettävästi yli 900 kirkkoa. Yksi niistä, Santa Maria Maggiore, sijaitsee melkein hotellin nurkalla. Kirkon erikoisuus on kosmaattiseksi kutsuttu mosaiikkilattia.

Retki jatkuu Via Cavouria pitkin Forum Romanumille, missä kannattaa käydä ainakin Trajanuksen pylväällä ja valua sitten Via Sacraa pitkin Colosseumille. Matkalla voi poiketa kunnioittamassa kotilieden jumalattaria Vestan temppelissä ja Vestan neitsyiden talossa, Atrium Vestaessa.

Colosseum on näkemisen arvoinen ja mielikuvitusta ruokkiva paikka. Auringon laskiessa se on upeimmillaan.

Rooma
Villa Lante on Suomen Rooman-instituutti, pieni helmi rauhallisella kukkulalla.
Rooma
Pietarinkirkon katon näkee lähempää, jos jaksaa kiivetä 551 porrasta.

2. päivä: 15,7 kilometriä

Janiculum-kukkula – Villa Lante – Pietarin kirkko – Castel S. Angelo

Aamun aluksi reippailen Janiculumin eli Gianicolon kukkulalle Ponte Siston sillan kautta. Tänne Janus-jumalalle omistetulle Rooman toiseksi korkeimmalle kukkulalle ylhäisö pakeni Rooman saasteita ja kuumuutta jo antiikin aikana.

Seuraavaksi ihailen Villa Lanten renessanssihuvilan freskoja. Tämä Suomen Rooman-instituutti on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, ja sinne pääsee sisään arkiaamupäivisin.

Gianicololta johtaa ei niin kaunis mutta nopea oikoreitti suoraan Pietarinkirkolle. Tunneli lähtee Piazza della Roverelta ja johtaa kätevästi Vatikaanin ja Pietarinkirkon aukionkulmaan.

Kirkko on valtava ja kaikessa mahtailevuudessaan kolkko, mutta siellä on myös jotain koskettavan kaunista: Michelangelon Pietà-veistos on heti pääovien oikealla puolella. Olen aiemmin päässyt ihailemaan Sikstuksen kappelin freskoja, joten tällä kertaa en jonota sinne, vaan urheiluhengessä kipuan kirkon kupoliin. 551 askeleesta osa on kapeaa ja jyrkkää portaikkoa.

Hiukan aristavin jaloin vaellan hotellille Castel S. Angelon kautta ja muistelen Puccinin Toscan loppukohtausta, joka sijoittuu tuohon pieneen linnoitukseen.

Rooma
Piazza Navona, barokkia ja turisteja.
Rooma
Campo dei Fiori on elävä tori, josta voi ostaa vaikka mitä.

3. päivä: 16 kilometriä

Trajanuksen kauppahallit – Capitolium – Ghetto – Campo dei Fiori – Piazza Navona – Pantheon – Santa Maria sopra Minerva – norsuobeliski – Largo Argentina

Suuntaan kohti Trajanuksen kauppahalleja, tuota kaikkien kauppakeskusten esi-äitiä. Nousen kermakakun eli Viktor Emmanuelin muistomerkin laidalta Cordonata-portaita Capitolium-kukkulalle, jossa museoiden ystävää hemmotellaan; Palazzo Nuovo ja Palazzo dei Conservatori ovat täynnä antiikin upeimpia veistoksia. Lepään hetken Michelangelon suunnittelemalla Campidoglio-aukiolla ja laskeudun takaisin maalliseen elämään, suoraan Gheton keskiaikaisiin kortteleihin.

Jatkan matkaani Campo dei Fiorille, vilkkaalle ruoka- ja kukkatorille, ja sieltä edelleen turistien kansoittamalle Piazza Navonalle. Sen barokkiset suihkulähteet ovat näkemisen arvoiset, mutta espressoa saati proseccoa ei kannata torinlaidan turistihintaisissa kuppiloissa tilata.

En voi olla huokaamatta antiikkitemppelin yksinkertaisen ja vaikuttavan kauneuden edessä. Aivan lähellä on hauska obeliskiä kantava norsu koristeellisen Santa Maria Sopra Minerva -kirkon edessä. Paluumatkalla hotelliin levähdän katselemalla Largo di Torre Argentiinan kulkukissayhdyskuntaa, joka majailee arkeologisissa kaivauksissa.

Rooma
Pantheonin aukiolla myydään herkkuja.
Rooma
Ghetossa on kosher-ravintoloita joka nurkalla.

4. päivä: 9,8 kilometriä

Villa Borghesen puisto ja museo – Villa Giulia

Käppäilen aluksi parin kilometrin päähän Villa Borghesen rauhaisaan puistoon. Jaloissa tuntuu kolmen päivän vaeltelu, ja istun pitkään puistonpenkillä lueskelemassa seetrienja pinjojen varjossa. Museo ja galleria Borgheseen kannattaa pistäytyä vaikka vain katsomaan Berninin veistoksia, kuten Apolloa ja Dafnea tai Persefonen ryöstöä, sekä Caravaggion vaikuttavia maalauksia.

Jos museokestävävyyttä riittää, puistossa on myös ihana Villa Giulia, jossa on upea etruskitaiteen kokoelma.

5. päivä: 18,7 kilometriä

S. Maria in Trastevere – Bocca della Verità – Aventine – Maltan ritarien aukio – S. Sabina – appelsiinipuisto – Circus Maximus

Aloitan aamun värikkäässä Trasteveressa. Neitsyt Marian palvonnan keskus Santa Maria in Trastevere on upeine mosaiikkitöineen yksi suosikkikirkoistani. Livahdan vielä Vicolo della Frustan kautta ihailemaan Bramanten arkkitehtoonista helmeä, pientä Il Tempietto -kappelia, jota pidetään mittasuhteiltaan jotakuinkin täydellisenä renessanssirakennuksena.

Bocca della Veritàn, ”totuuden lähteen”, turistirysän edessä on kammottava jono, joten jatkan matkaa Aventine-kukkulalle, missä on viileää ja rauhallista. Maltan ritarien aukiolla kannattaa kurkistaa kuuluisasta avaimenreiästä. Aukion vieressä Santa Sabinan kirkko on huikea esimerkki koruttoman kauniista varhaiskristillisestä kirkosta.

Yksi päivän kohokohdista on kuitenkin appelsiinipuiden lehto (Giardino degli Orangi, Parco Savello), missä tuoksuu huumaavalta. Puiston näköalatasanteella kuvataan hääparia, ja taustalla häämöttää koko Rooma. Suuntaan hotellille Circus Maximuksen kautta.

Rooma
Santa Maria in Trastevere on tunnelmallinen kirkko.
Rooma
Capitolium-kukkulalla on patsaita myös museoiden
ulkopuolella.

6. päivä: 14,4 kilometriä

Piazza di Spagna – Fontana di Trevi – Corso

Nämä on nähtävä kerran elämässään – ja se sitten ehkä riittääkin. Espanjalaiset portaat ovat osittain remontissa, mutta niiden yläpäästä on kaunis näkymä kaupunkiin. Matkalla Trevin suihkulähteille voi shoppailla; Via del Corsolla käyttövaatteita, Via dei Condottilla ja Via Borgognonalla luksusmerkkien näyteikkunaostoksia.

7. päivä: 14 kilometriä

Diocletianuksen termit/ S. Maria degli Angeli – Palatinus

Viimeisen päivän vaikea valinta: mitä vielä ehtisi ja jaksaisi? Kiipeän Republica-aukiolle, jolla sijaitsevan S. Maria degli Angeli -kirkon Michelangelo suunnitteli Diocletianuksen kylpylän raunioihin.

Sitten saavat vilkkaat kadut riittää, joten pujottelen jälleen kerran Montin kaupunginosan läpi Palatinus-kukkulalle. Tänne naarassusi toi Romuluksen ja Remuksen, ja täällä asui keisari Augustus. Istun puistonpenkillä ja nautin pelkästä olemisesta. Niin paljon näkemistä jää seuraavaan kertaan.

X