lappi
Matkailu

Unohtumaton Lappi – Koskenlaskua, kalastusta ja luonnonrauhaa

Teksti: Anna.fi Kuvat: iStock

Matka Suomen ja Ruotsin rajalle Lappiin tarjosi koskenlaskun jännitystä, kalastamiseen rauhoittumista ja terveellisen vilauksen rennommasta elämänasenteesta. Onnistuimme unohtamaan arkiset huolet upeissa maisemissa, joita ihminen ei ole päässyt turmelemaan.

Elokuinen matka alkoi lennolla Helsingistä Kittilään. Jatkoimme pikkubussilla Muoniossa sijaitsevaan Harrinivan lomakeskukseen, jossa majoituimme ensimmäisen yön.

lappi

Harriniva on vuonna 1973 perustettu perheyritys, jonka isäntäpari Maria ja Köpi Pietikäinen on ottanut myös lapsensa mukaan toimintaan. Kesällä Harrinivassa kalastetaan, lasketaan koskea, melotaan, pyöräillään, ajetaan mönkijäsafareita sekä nautitaan keskiyönauringosta ja koskemattomasta luonnosta. Talvella ohjelmassa on muun muassa husky- ja moottorikelkkasafareita, lumikenkäilyä, hiihtoa ja avantouintia.

Jännitystä kosken kuohuissa

Harrinivan nimi muodostuu sanoista harri eli harjus ja niva eli koski. Aivan hotellin vieressä kuohuaakin reipas koski, josta saamme seuraavana päivänä yrittää pyydystää harreja. Nyt lähdetään kuitenkin kumiveneellä laskemaan tätä koskea, joka kuuluu Tornio-Muoniojokeen, joka on 450 kilometrillään Euroopan pisin vapaana virtaava joki.

Saamme päällemme iloisen keltaiset kumihaalarit ja päähän hauskat kypärät. Sitten melat käteen ja asettautumaan kumiveneeseen. Kohtalokkaalla laskulla uhkailevan Mikan johdolla laskemme kuusi kilometriä läpi neljän kosken. Virtaus Muonionjoella ei tässä kohtaa ole kovin voimakas, mutta kullakin koskella on luokituksensa, joka kertoo sen haastavuudesta. Näistä koskista hurjin on nelosen saanut Iso Äijäkoski. Siinä pitää mukana olla jo kokenut koskenlaskija. Mikan johdolla kuitenkin selvitään perille, vaikka tämä ennustikin, että kaikki eivät tule päämäärää saavuttamaan. Palkkioksi hyvästä työstä saamme perinteisiä mettäkakkuja ja kahvia kodalla.

 

Koskiretken jännitystä lähdemme purkamaan Harrinivan rantasaunalla, jonka yhteydessä on miehille ja naisille omat jacuzit, joiden lämpimissä vesissä on mukava katsella Muoniojoen vesien loppumatonta lipumista ohitse. Saunan jälkeen alkaa jo vähän hiukoa ja siirrymmekin tunnelmalliselle kotaillalliselle. Tarjolla on kanttarellikeittoa, loimulohta sekä tietenkin leipäjuustoa lakkojen kera.

Kaloja narraamaan

Tänään päästään vihdoin itse asiaan, eli kalastukseen. Johtajanamme toimii eräopas Jani, jonka leppoisa elämänasenne tarttuu pian etelän ihmisiinkin. Ryhmässä on niin kokeneita kalamiehiä kuin ensikertalaisiakin, mutta Jani neuvoo rauhallisesti kaikille oikeat otteet virvelin varressa ja kaikki pääsevät pian heittelemään vieheitään veteen.

Turha juttelu unohtuu pian kaikkien keskittyessä kalastuksen jaloon lajiin, vaikka Jani valaiseekin meitä, että kaikille tuttu sääntö hiljaisuudesta kalastaessa ei nyt päde kosken pauhatessa vieressä. Tänne voisi kuulemma hyvin ottaa vaikka radion mukaan. Sellainen nykyaikaisuus kyllä pilaisi idyllisen kokemuksen.

Muoniojoesta voisimme periaatteessa saada saaliikseen harjusta ja meritaimenta, mutta me saamme tänään lähteä rannasta tyhjin käsin. Kalastuskärpänen taisi kuitenkin puraista useampaakin ahkerista virvelöijistä. Toiset taas menettivät sydämensä Janin karvaiselle kaverille Tuiskulle.

 

Koiramaista menoa

Tuisku ei kuitenkaan jää ainoaksi koiraystäväksemme, sillä pääsemme myös vierailemaan Harrinivan Arktisessa rekikoirakeskuksessa, jossa asuu yli 400 huskya. Talvet ovat koirien työaikaa. Silloin ne vetävät matkailijoita huskysafareilla, joiden pituus vaihtelee alle tunnissa suoritettavasta yhdeksän kilometrin lenkistä viiden vuorokauden kierrokseen, jolla yövytään eräkämpissä. Koirat tosin nukkuvat taivasalla lumikuopissa, joihin kullekin levitetään omat puhtaat oljet.

Kesällä koirat lomailevat ja viettävät aikansa lähinnä kaivellen kuoppia niin, ettei manikyyriä juuri tarvita. Syksyllä alkaa kuitenkin treenaus tulevaa kautta varten. Huippu-urheilijan harjoituksia vastaavaan ohjelmaan kuuluu niin intervalliharjoittelua kuin hierontaakin. Pennut oppivat vetokoiriksi vanhempien koirien opastuksella ja vetämällä ensin pieniä kärryjä. Eläkkeelle jääneet koirat ovatkin usein pentujen hoitajina ja kouluttajina.

Metakka koiratarhalla on melkoinen, mutta saamme kuulla sen johtuvan siitä, että yksi koirista on juuri viety lääkäriin ja toisia harmittaa, kun eivät päässeet mukaan retkelle. Tarha-alueen sisällä koirat on jaettu moniin pienempiin aitauksiin. Koirien sosiaaliset suhteet kuulostavat lähes yhtä monimutkaisilta kuin meidän ihmisten ja oppailla taitaakin olla kova työ setviessään, mikä koira voi olla samassa tarhassa minkäkin kanssa ilman, että kellekään tulee stressiä.

Vetotiimin kasaaminen on taas oma juttunsa. Yhdessä asuvat koirat eivät välttämättä toimi hyvin samassa tiimissä reen edessä. Kullakin oppaalla oma noin 50 koiran lauma, jonka jokaisella yksilöllä on nimensä ja omat tapansa, jotka oppaan on tunnettava. Kun opas on vapaalla, saavat koiratkin jäädä tarhaan, vaikka kuinka tekisi mieli juoksemaan.

Koirat sulattavat sydämemme innokkuudellaan, vaikka toiset näyttävätkin hieman hurjilta erivärisine silmineen. Monet tarhalla vierailevat matkaajat ihastuvatkin koiriin niin, että haluaisivat salakuljettaa yhden pennuista kotiin mukanaan. Kaupunkiin huskyt kuitenkin sopivat huonosti suuren liikunnantarpeensa vuoksi. Koulutustaitoakin pitää löytyä, sillä koiraa ei saa päästää perheen pomoksi.

 

Erämaan rauhaa Ruotsin puolella

Matkan eksoottisimpia kokemuksia on seuraava kohteemme Lappeasuandon erämaaleiri. Ruotsin puolella Kalixjoen rannalla sijaitseva Lappeasuando Lodge tarjoaa majoitusta vastavalmistuneissa moderneissa mökkihuoneistoissa, joiden isoista ikkunoista avautuu upea näkymä yli joen. Sveitsiläinen Barbara Willén muutti Taivalkoskelle voidakseen pitää husky-koiria, mutta päätyi lopulta emännöimään Lappeasuando Lodgea, jonka palveluihin kuuluvat majoituksen ohella koskenlasku- ja kalastusretket ja talvella husky-ajelut.

 

Me majoituimme tyylikkäiden mökkien sijaan kolmen kilometrin jokivenematkan päässä sijaitsevassa erämaaleirissä. Yövyimme kotamaisissa mökeissä, jotka istuvat somana ryppäänä kukkulan laella Kalix-joen rannassa. Muita ihmisiä ei aivan lähimetsissä näy tai kuulu olevan. Jo lyhyen jokivenematkan aikana ohi lipuvia kaislikoita katsellessa mieli on siirtynyt jotenkin levollisempaan toimintatilaan. On aikaa vain hengittää ja olla.

lappi

Kalastuksesta innostuneet matkailijat suuntaavat heti rantaan virvelöimään ja sauna on jo lämpiämässä. Naisten vuoro ns. puolijoukkuesaunan lauteilla rauhoittaa meitä entisestään ja illalliselle suuntaakin iloisesti hymyilevä joukkio. Lisäksi saamme maistaa porukkamme ensimmäisen voitokkaan kalamiehen koukkuun tarttunutta harria, josta tuntuu pienestä koostaan huolimatta riittävän sopiva makupala jokaiselle.

 

Kahvit nautimme kodassa, jonka keskellä roihuavan nuotion varpaille antama lämpö on hauskassa kontrastissa kodan seinän läpi selkää kutittelevan viileyden kanssa. Kokkinamme toimineen Skånesta pohjoiseen muuttaneen Evan sympaattisia tarinoita kuunnellessa on mukava sulatella herkullista illallista ennen omaan makuupussiin vetäytymistä.

Karhujuttuja ja kalansaalista Lainiossa

Aamulla matkamme jatkuu niin ikään Ruotsin puolella sijaitsevan Lainio Vildmarkin matkailukeskukseen, jota pyörittävät Ines ja Roland Henriksson. Samassa kylässä syntynyt Roland on varsinainen persoona ja hurmaa meidät saman tien ilmeikkäillä kasvoillaan ja jännittävällä nuotilla kulkevalla suomenkielellään. Tornionlaaksossa sijaitseva Lainio kuuluu Mikael Niemen kirjasta tuttuun meänkieliseen alueeseen, vaikka nuorempi väki ei Rolandin mukaan juuri suomea enää puhukaan.

Majoitumme mökkeihimme ja pääsemme Ineksen tarjoamaan lounaspöytään Lapin herkuista nauttimaan. Roland on ahkera hirvi- ja karhumetsällä kävijä ja nytkin häntä polttelisi päästä metsälle uutta koiraa kokeilemaan. Hän malttaa kuitenkin jäädä tuvan pöytään tarinoimaan. Isänsä puolelta saamelaista sukua oleva Roland kertoo meille karhun olevan saamelaisten mytologiassa taikaelävä, jota luonnonihminen on aina osannut pelätä. Saamme kuulla tarinan Rolandin omastakin karhuseikkailusta, joka kyllä jälkeenpäin ajateltuna alkoi kääntyä jo melko uskomattomaksi.

Rolandin tarinat vielä mielessämme lähdemme valmistautumaan kalastusretkelle Lainiojoella, joka on maailmallakin tunnettu erityisesti harjuksistaan. Laskemme koskia kumilautalla ja tällä kertaa mahanpohjassa vihlaisee jo ihan tosissaan lautan keikahtaessa tyrskystä toiseen. Pysähdymme välillä kalastelemaan virveleillä ja kokeilevatpa jotkut perhokalastustakin, joka on viime vuosina kerännyt monia uusia naisharrastajia. Ruotsissa kuuluu olevan naisten oma perhostusklubikin, johon miehiä ei kelpuuteta.

Olemme nauttimassa nokipannukahveja kivikkoisella rannalla, kun kalaonnemme vihdoin kääntyy. Laura kiskoo joesta vonkaleen toisensa perään. Kala maistuu aivan ihmeellisen herkulliselta tuoreeltaan nuotiolla tikun nokassa paistettuna.

 

Seuraavana aamuna saamme vielä aamiaista Ineksen pöydässä ennen kuin suuntaamme Vittangin hirvipuistoon, jossa pääsemme tekemään lähempää tuttavuutta metsien kuninkaan kanssa. Hirvet asustavat viiden hehtaarin alueella, mutta pääsemme tapaamaan pienemmälle alueelle aidattua ryhmää, jonka 700-kiloinen suurin yksilö on varsin vaikuttava näky. Mieluummin rapsuttelemmekin innokkaasti lähestyvää pikkuvasaa.

 

Matkalla lentokentälle pysähdymme vielä nauttimaan lounasta Särkijärven Majoilla. Kotiin palaamme onnellisina, vaikka kalansaalis jäikin aika pieneksi. Ehkä tärkeintä ei olekaan se, mitä saa pyydystettyä, vaan se, mitä kaikkea ehtii mietiskellä odotellessaan jonkun nykivän siimaa.

X