Viinimatkalla ei tarvitse olla asiantuntija – maistelua ilman paineita

Viinimatkalle voi lähteä, vaikka viineistä ei paljon tietäisikään. Saksan ja Luxemburgin pienillä viinitiloilla ei snobbailla. Perussääntö on se, että viini on hyvää, jos se omassa suussa hyvältä maistuu.

Tästä se alkaa, hyvästi selvä päivä!

Parikymmentä suomalaista skoolaa iloisesti luxemburgilaisen viinitilan, Henri Ruppertin, pihalla, josta avautuu huikaiseva näkymä kolmeen maahan. Jalkojen alla on Luxemburg, oikealla Ranska ja vasemmalla Saksa.

Isäntämme Alfred Willenbüchler kertoo, että läheisellä Mosel-joella, ei-kenenkäänmaalla, solmittiin vuonna 1985 eurooppalaisten vapaata liikkuvuutta edistävä Schengen-sopimus. Siksi tervetuliaismaljamme on samppanjan tavoin valmistettu crémant Spirit of Schengen – Schengenin henki.

Aamuvarhaisella alkaneen viinimatkamme johtajana toimii alueen viinitilat ja viljelijät hyvin tunteva Anu Schuoler, joka on mänttäläisen Viinitupa Vuorenmajan ja matkatoimisto Finventuran
omistaja. Luxemburgin lisäksi tutustumme Saksan jokilaaksojen – Moselin, Keski-Reinin ja Nahen viininviljelyalueisiin. Maistajaisia on neljän päivän matkalla luvassa peräti viidet, ja Anun kontaktien ansiosta pääsemme pienille, vain muutaman hehtaarin viinitiloille.

Mukana on parikymmentä henkeä lähinnä Keski-Suomen alueelta. Kukaan ei tunnustaudu viiniasiantuntijaksi, mutta viinikulttuuri ja hyvät viinit kiinnostavat. Se on oikein hyvä syy lähteä viinimatkalle – täällähän oppii lisää!

Olemme jo syöneet perinteisessä saksalaisessa ravintolassa ja tehneet opastetun kierroksen Luxemburgin vanhassa kaupungissa. Maailman pienimpiin kuuluva valtio kutsuu itseään ”Euroopan vihreäksi sydämeksi”, ja se, mikä täällä vihertää, on suureksi osaksi viini: pisimmillään vain 82 kilometrin mittaisessa valtiossa on 360 viinitilaa, joista monet ovat toimineet jo vuosisatojen ajan.

Paras on se, joka omassa suussa parhaalta maistuu

Crémantia seuraa viisi muuta viiniä, joista Alfred kertoo oppineesti mutta hauskasti. Kenenkään ei tarvitse jännittää viinitietämyksensä puolesta, sillä isäntä ei kysele, mitä tuoksuja ja makuja kenties tunnistamme.

– En sano, mikä on viineistämme parhain. Paras on kullekin se, joka omassa suussa parhaalta maistuu, Alfred sanoo.

Maistelemme siis kaikessa rauhassa ilman paineita. Joku tykkää enemmän kuivasta ja kuplivasta, toinen makeasta jälkiruokaviinistä. Ensimmäiset kotiinviemiset ostetaan suoraan tilalta. Joku ostaa lasitkin ja jatkaa maistelua bussissa, joka vie meidät seuraavaksi Saksan puolelle, Rooman keisari Augustuksen vuonna 15 eaa. perustamaan Trierin kaupunkiin. Päivä päättyy roomalaisen keittiön herkkuihin Zum Domstein -ravintolassa.

Trierissä historia ja moderni elävät rinta rinnan

Toinen matkapäivä alkaa tutustumalla Saksan vanhimpaan kaupunkiin Trieriin suomalaisoppaamme Johanna Strotmannin johdolla. Mosel-Saar-Ruwerin viininviljelyalueen keskus on kokenut monta valloittajaa ja hallitsijaa. Myös kauppiasporvaristo ja papisto ovat näyttäneet mahtiaan. Historia on läsnä komeana arkkitehtuurina ja hauskoina tarinoina.

Mukulakivikatujen ja liuskekivikattojen keskellä eletään nykypäivää: Karl Marxin kotitalon alakerrassa toimii EuroShop-myymälä, torin Kristus-patsaan vieressä pyörii karuselli, mieslaulajien kuoro laulaa kilpaa joka suunnalta kumisevien kirkonkellojen kanssa.

”Tilaanko teillekin?”

Päivän ensimmäinen tilavierailumme on Moselin laakson Nittelissä. Frieden-Bergin viinitilan nuori isäntä Maximilian Frieden ottaa meidät vastaan kuin vanhat ystävät, kun pyrähdämme kevyttoppatakeissamme – on jokakeväisen viileän jakson aika – lounaalle ja viinejä maistelemaan tilan ravintolaan.

Isänsä kanssa 11 hehtaarin tilaa hoitava Max kertoo meille tilan viineistä ja niiden viljelystä. Tila on erikoistunut roomalaisten aikoinaan mukanaan tuomaan Elbling-rypäleeseen, joka on noussut trendikkääksi uusien valmistusmenetelmien ansiosta. Elblingiä pääsee maistamaan harvoin, koska 90 prosenttia sen tuotannosta myydään Saksan markkinoille.

Osaamme arvostaa. Jokainen löytää taas suosikkinsa, ja moni haluaa tilata viinejä suoraan Suomeen. Hinnat ovat edullisia ja postimaksukin tekee pulloa kohti vain noin euron lisää. Sukulaisille Suomeen soitellaan: nämä ovat niin hyviä, että tilaanko teillekin?

Paikallisia herkkuja

Tunnelma bussissa on hilpeä, kun jatkamme matkaa kohti Ruwer-joen laaksoa. Vuorossa on parin kilometrin rinnevaellus huoltoteitä pitkin. Monet rinteistä ovat niin jyrkkiä, että on lähes mahdotonta pysyä pystyssä. Romanttiset kuvitelmat viininviljelyn helppoudesta karisevat viimeistään, kun Max näyttää, kuinka köynnöksiä keväisin karsitaan. Kolmesta versosta napsaistaan kaksi pois, jotta loput tertuista kasvavat isommiksi ja mehukkaammiksi.

Keskellä viljelyksiä on vaeltajien laavu, jossa Johanna tarjoilee läheisen Schweichin kylän herkkuja – juustoja, Mosella-kinkkua ja katajanmarjoilla savustettua kalkkunanrintaa sekä kolmea Ruwer-laakson viiniä. Ilta jatkuu bussikyydillä kohti hotelliamme ja Kastellaunin pikkukaupunkia Hunsrückin ylängöllä.

”Soittoviinin laji riippuu siitä, kuka ovikelloa soittaa”

Tuhti ruoka ja hapokkaat viinit sopivat yhteen – aamulla edellispäivä ei paina, vaan olo on tyytyväinen ja pirteä. Päivän aloittaa jokilaivaristeily Reinillä, jonka varrella sijaitsee monia komeita linnoja ja haaksirikoistaan kuulu Lorelein jyrkänne. Astumme laivaan Bacharachissa, jonka ohi kulkee joka päivä satoja laivoja. Jokiliikenne on alueen vaurauden lähde: jokainen kylä peri aikoinaan ohi meneviltä aluksilta tullia.

1100-luvulla rakennetussa Marksburgin linnassa nautimme lounaan ja tutustumme kidutuskammioon ja haarniskahuoneeseen. Kierroksen jälkeen ajamme Loreleyblickin maisemakahvilaan juomaan iltapäiväkaffet kakun kera.

Seuraavaksi suuntaamme Oberweseliin, jossa seitsemännen polven viinitilallinen Winfried Persch vie meidät kävelylle kotikaupunkiinsa ennen matkan neljättä tastingia. Tila sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa.

Kellarissa Winfried kertoo maistelun edetessä, kuinka tärkeää viininviljely suvussa on: kauniisti koristellut tammitynnyrit on ostettu perheen lapsille heidän synnyinvuosinaan.

Sydämellinen Winfried on supliikkimiehiä, joka osaa viihdyttää vieraita tiedon lomassa.

– On olemassa jokaisen päivän viinejä, vähän parempia viinejä ja ”soittoviinejä”. Soittoviinin laji riippuu siitä, kuka ovikelloa soittaa. Parhaat viinit nautitaan hyvien ystävien kanssa.

Sukupolvittain viininviljelyä

Rolf Simonin tilalla tervetuliaismalja helmeilevää Si Secco Pearlwinea on runsas. Kello on kymmenen matkan viimeisenä aamuna, ja olemme ajelleet Nahen viinialueen läpi Lembergin kukkulalle ihailemaan maisemia.

Rolf on seurannut läheltä viljelyssä tapahtuneita muutoksia. Ennen kokonaiset kylät elivät maan- ja viininviljelyksestä, nykyisin viinitilallisia on enää muutama kylää kohti. Rolf edustaa sukunsa kolmatta viljelijäsukupolvea ja on siitä ylpeä.

Tilalla nautitun lounaan jälkeen Rolf esittelee kellarissa moderneja rosteritankkejaan ja kutsuu tutustumaan tilan koko tuotantoon; pääsemme maistamaan katetun pöydän ääreen juuri sitä viiniä, mitä kukin haluaa.