Matkailu

Viljandi on rauhallinen kesäkaupunki

Teksti: Peter Forsberg Kuvat: Peter Forsberg

ViljandiAlle 100 kilometrin päässä Pärnusta sijaitseva Viljandi on yksi Viron viehättävimpiä vierailupaikkoja. Kesäaikaan sen puhdas järvi vetää puoleensa ihmisiä kaukaakin, ja heinäkuiset kansanmusiikkifestivaalit ovat paras vierailuaika Viljandissa.

Myös puhdas luonto, Ritarilinnan rauniot ja Viron ainoa naiivin taiteen museo ovat hyviä syitä viettää ainakin muutama päivä tässä Soomaan kansallispuiston kupeessa sijaitsevassa pikkukaupungissa.

Matkustaminen

Etelä-Virossa sijaitsevaan Viljandiin ei tällä hetkellä tehdä Suomesta järjestettyjä matkoja, mutta paikalle on helppo matkustaa Suomesta omatoimisesti. Virowebin sivuilta voi katsastaa sopivan lautan tai katamariinin Tallinnaan, ja sieltä voi joko bussilla tai omalla autolla huristaa noin kahden ja puolen tunnin matkan täysin kelvollisia teitä pitkin Viljandiin. Useita linja-autoja, joskus parikin kertaa tunnissa, kulkee päivittäin Tallinnan Autobussijaam-asemalta, matkan hinta on 100-140 EEK (7-10 euroa) ja se kestää reilut kaksi tuntia. Viljandiin on helppo tulla myös muualta Virosta, etenkin Pärnusta ja Tartosta, joista matkaa on vain 1-1½ tuntia.

Nykyään Viljandiin kulkee myös juna Tallinnasta kahdesti vuorokaudessa, ja niin matka-aika kuin lipun hintakin ovat melko samanlaisia linja-auton kanssa.

Tietoa Viron rautateistä (viroksi ja englanniksi)
Viron linja-autojen aikatauluja (viroksi ja englanniksi)

Liikkuminen

Viljandi on 20 000 asukkaan kaupunki, jossa liikkuminen tapahtuu omalla autolla, pyörällä tai kävellen. Kävely on kaupungin nähtävyyksiä katsellessa ainoa järkevä liikkumistapa, mutta niille, jotka haluavat tutustua myös Soomaan kansallispuistoon, ainoa tapa päästä paikan päälle on oma auto. Mikäli auto jäi kotiin ja mieli tekisi silti käydä Soomaassa, vuokraa Rael Autokeskus (Tallinna mnt. 97) autoja noin 30 eurosta ylöspäin per vuorokausi.

Majoitus

ViljandiErinomainen vaihtoehto yksinään, kahdestaan tai pienellä porukalla matkustavalle on Ingeri  (Pikk 2 c), joka sijaitsee aivan ydinkeskustassa ja jossa on tilavat, siistit ja hyvin varustellut huoneet. Toinen hyvä vaihtoehto on Felix Maja, mutta se sijaitsee kilometrin päässä keskustasta. Omalla autolla liikkellä olevia saattaa kiinnostaa 10 kilometrin päässä keskustasta sijaitseva Männiku Metsätalo, jossa on erilaisia majoitusmahdollisuuksia ja jonne voi myös 5 eurolla pystyttää teltan.

Booking.com
HostelWorld.com – Edullisia vaihtoehtoja

Ruoka ja ravintolat

Virolaiset ruoat ovat tyypillisesti melko raskaita ja maultaan laimeita, mutta joitain hyviä paikallisia ruokia maassa matkustellessa aina tulee vastaan. Ateriat muodostuvat yleensä sianlihasta tai muusta punaisesta lihasta, kanasta, makkarasta, kaalista ja perunoista, ja miltei kaikkiin aterioihin kuuluu ainakin jonkin verran kermaviiliä. Kalaruoat ovat Virossa etenkin kesällä hyviä, ja näistä lohi ja taimen ovat yleisimpiä.

Kaikkein perinteisimpiä virolaisia ruokia ovat maan syrjäkylien ravintoloissa verimakkarat, verileipä ja verinyytit, joita on tarjolla ympäri vuoden. Nykyään aterioihin on alettu lisäillä myös mausteita ja vihanneksia, mutta mitään huippuluokan makukokemuksia ei perinteisiä ruokia tarjoavissa ravintoloissa voi odottaa. Kasvisruoat ovat harvinaisia, mutta yleensä Viljandinkin kokoisessa paikassa on ainakin joitain vaihtoehtoja kasvissyöjille, joskin vegaanit jäävät täällä nuolemaan näppejään.

Aterioita Virossa saa niin kahviloista kuin ravintoloistakin, ja kahviloiden tarjonta on usein yllättävän hyvää. Ruokajuomaksi niille, jotka haluavat pysytellä paikallisissa mauissa, voidaan suositella Eesti Kali –simaa. Niille, jotka mieluummin syövät muita kuin paikallisia ruokia, on Viljandissa ja muualla maassa vaihtoehtoja, kuten kiinalaisia, italialaisia ja muualta entisen Neuvostoliiton alueelta tulevia ruokia tarjoavia ravintoloita ainakin jonkin verran.

Viljandi

Eksotiikkaa hakeville sopii Armenia Köök Soso Juures (Posti 6 a), joka nimensä mukaisesti myy armenialaisia ruokia. Sen terassilla on mukava nautiskella vaikkapa tulista harcho-lammasta riisin kera tai lukuisia muita, yleensä lampaanlihaan perustuvia ruokia. Suosittu paikka kesäisin on myös Tegelaste Tuban (Pikk 2 b) terassi, jonka ruoat ovat varsin hyviä. Hyviä valintoja aterialle ovat myös Grand Hotellin ravintola (Tartu 11), Flamingo Baar-Restoran (Jakobsoni 11) ja Bangolo (Roo 9).

Kaupungista löytyy paljon hyviä kahviloita, joita tulee vastaan keskustaa kierrellessä, ja heinäkuisten kansanmusiikkifestivaalien aikaan koko linna-alue on täynnä mitä erilaisimpia ruokia myyviä kojuja ja grillejä.

Nähtävyydet

ViljandiViljandin Lossimäed-linnapuisto upeine näkymineen Viljandin järvelle on kaupungin päänähtävyys, ja se tarjoaa niin raunioita, luontoa kuin muutakin nähtävää. Kesän folk-festivaalit pidetään linnan alueella, joten heinäkuun viimeisen viikonlopun aikana aluetta ei voi tutkia ja kierrellä aivan oman mielen mukaan, mutta heti maanantaiaamun koittaessa voi koko linna-alueeseen tutustua paremminkin. Ritarilinnan raunioihin voi tutustua paitsi omin päin myös opastetuilla kierroksilla. Puistoa kierrellessä tulee vastaan upea riippusilta, joka alunperin rakennettiin helpottamaan kartanonherran ja hänen perheensä pääsyä raunioiden keskellä sijaitsevaan kappeliin. Nykyään tätä 50 metriä pitkää siltaa saavat käyttää myös tavalliset kansalaiset, ja silta on miltei 150-vuotta kestäneestä urakastaan huolimatta hyvässä kunnossa, sillä se entisöitiin vuonna 1995.

Toinen merkittävä nähtävyys Viljandin keskustassa on Kondase Keskus (Pikk 8), joka perustettiin vuonna 2003 entiseen pappilaan ja joka valottaa naiivin ja muun vähälle huomiolle jääneen taiteen elämää. Viljandin omat naivistit Paul Kondas maalauksineen ja Joann Söstra puuveistoksineen ovat tietenkin edustettuina.

Viljandissa ollessa kannattaa ehdottomasti tutustua myös vanhan keskustan puutalokortteleihin, hienoon kaupungintaloon ja Trepimägi-rappumäkeen, joka johtaa alas Viljandijärv-järvelle. Järvellä on mukava ottaa aurinkoa, uida tai nauttia kahvia ja jäätelöä, ja sieltä takaisin ylös kaupunkin kapuaminen käy liikunnasta.

ViljandiKirkot ovat Viljandissa kauniita, ja kaikki kaupungissa käyvät näkevät Pyhän Johanneksen kirkon, joka sijaitsee aivan linna-alueen vieressä. Pyhän Paavalin kirkko (Kiriku 3) puolestaan on tunnettu uruistaan, jotka ovat suurimmat toiminnassa olevat koko maassa.

ViljandiKaupungin historiasta kiinnostuneille voidaan suositella Viljandi-museota (Johan Laidoneri plats 10), joka sijaitsee yhdessä kaupungin vanhimmista ja arvokkaimmista taloista.

390 neliökilometriä suuri Soomaan kansallispuisto on vaikeasti saavutettava, mutta paikan päällä voi tutustua täysin ainutlaatuisiin luonnonilmiöihin, joihin kuuluvat loputtomat suot, kuten myös muita erikoisuuksia, kuten lautan päällä oleva sauna. Suosittuja ovat kesäöiden kanoottikierrokset suomaille, joilla on päiväsaikaankin kummitusmaisia piirteitä. Kanootti on suomaalla paras liikkumistapa, mutta alueeseen voi tutustua myös yksinään ja jalkapelillä, joskin kaikenlaisia opastettuja kierroksiakin on tarjolla.

Shoppailu

Pienenä kaupunkina Viljandi ei tietenkään ole mikään shoppailuparatiisi, mutta sen keskustasta löytyy hyvä määrä liikkeitä, joista etenkin edullisia ja joskus eksoottisiakin elintarvikkeita ja alkoholijuomia on kaupan. Kesäisin ja etenkin heinäkuun lopun kansanmusiikifestivaalien aikaan kaupungin kaduilla ja puistoissa on kojuja, joista voi ostaa käsitöitä ja muuta matkamuistoksi sopivaa. Jotkut ydinkeskustan putiikit myyvät myös tasokkaita vaatteita ja muita tuotteita, joten shoppailumielessä kannattaa kierrellä etenkin vanhan keskustan katuja. Enemmän moderneja kauppakeskuksia ja elintarvikeliikkeitä löytyy uuden keskustan puolelta, joka on linja-autoaseman läheisyydessä.

Yöelämä

Kukaan ei tule Viljandiin istuskelemaan kapakoissa ja riekkumaan yömyöhään, mutta iltaisin siellä voi ottaa ilon irti kaupungin myöhempään auki pysyttelevissä baareissa, ravintoloissa ja kahviloissa. Oluen ja muiden alkoholijuomien hinnat ovat melko samanlaisia kuin Tallinnassa, ja illanvietto on ympäri vuoden seesteistä ja kaupunki jo melko aikaisin illalla kuollut. Poikkeuksen muodostavat erilaiset tapahtumat, jotka tuovat kaivattua eloa kaupungin kaduille, ja todellisen syyn juhlimiselle tarjoavat heinäkuun lopun kansanmusiikkifestivaalit. Tällöin erilaiset terassit ilmestyvät linnapuistoon ja sitä ympäröiville alueille, ja monet kojut myyvät olutta, lonkeroa ja siideriä huomattavasti kotimaata edullisemmin ja vapaamielisemmin. Alueella on mukava iltaisin istuskella ja kuunnella musiikkia, ja monenlaista menoa on koko viikonlopun yömyöhään.

Viljandi

Lue lisää:
VisitEstonia.com – Erinomainen suomenkielinen kaupunkiopas Viljandiin
Lonely Planetin opas Viljandiin (englanniksi)
ViroWeb-opas Viljandiin

X