Matkailu

Vilna – Historiaa ja maalaisromantiikkaa

6.2.2009 Teksti: Vinkkipankki

VilnaNoitaryhmä keräsi matkakassaa lähes kaksi vuotta. Kesäkuussa kokoonnuimme miettimään, minne lähdemme. Espanjaan, kylpylälomalle, kaupunkilomalle, vai minne? Kukaan ei ollut käynyt Vilnassa, joten päätimme lentää luudillamme sinne.

Ensimmäinen vapaa viikonloppu löytyi kaikkien allakasta vasta syyskuun lopulta. Kuusi noitaa pakaaseineen pakkautui kahteen autoon ja ajoimme kentälle. Tsekkaus meni nopeasti, kun meidät oli lähtöselvitetty jo edellisiltana. Läpivalaisussa kengät piipittivät ja rouvat steppailivat eestaas. Lähtömaljat otimme irkkupubissa, siinä vaiheessa yksi noidista jo panikoi, kun ei löytänyt autonavaimiaan. Hän oli meille muille näyttänyt, että laittaa ne käsilaukkuunsa, mutta olikin selkämme takana ujuttanut avaimet käsimatkatavaroihinsa, farkkujen takataskuun. Noidista nuorimmaisen onnenkoru, Saattaja-ranneketju päätti revetä, onneksi kaikki hilut saatiin kerätyksi, joten huono onni ei seuraa meitä. Lyhyt lento Vilnaan, jonka lentokentän kaunis saapumisterminaali jäi kiireessä kuvaamatta. Se on hyvä syy palata joskus. Otimme ulkopuolelta kaksi taksia ja maksoimme kotikadullemme huijarihinnan 150 litiä.

MökkiNetistä varattu apartementos vaihtui kaksi päivää ennen lähtöä toiseen, ei niin kodikkaasti sisustettuun asuntoon. Luultavasti ensimmäinen oli jonkun koti, jota netissä myydään ja se vaihdetaan juuri ennen saapumista vapaaseen vuokrakämppään. Saimme jonkun verran rahallista hyvitystä ja tyydyimme ”retkeilymajaamme”. Asunto oli tilava mutta kolea, rappukäytävässä haisi viemäri. Talo oli hiljainen ja sijainti erinomainen (Traku 7). Jaoimme nukkumapaikat ja jalkauduimme vanhankaupungin kaduille etsimään ruokapaikkaa ja -kauppaa.

Kaikki ravintolat tuntuivat torstai-illasta huolimatta olevan täynnä. Elävän musiikin kuppiloihin olisi pitänyt olla pöytävaraus. Palasimme kujilta keskustaan ja jäimme aukion laidalle Sąskaitąan syömään edulliset ja hyvät sapuskat (juomineen yht. 234 litiä). Törmäsimme jo ensimmäisiin suomalaisiin. Ehdimme viime minuutilla lähimarkettiimme Ikiukakseen, josta ostimme vedet ja muut juomat illaksi ja aamuksi. Kokoonnuimme yläkerran oleskelutilaan ja kälätimme puoli kahteen asti (naapuriparat). Kaksi noitaa yrittää soittaa toisilleen; verkkoon ei saa yhteyttä, vaikka istuvat vierekkäin. Noidista vanhin nukahti flunssaisena jo aiemmin sohvalle filtin alle.

VilnaPerjantaina oli kaunis ilma, lähes kesäkeli. Kun molemmat kylpyhuoneet olivat olleet tehokäytössä, menimme nurkan taakse aamukahveille Coffee Inniin. Noidista vanhin oli menettänyt äänensä ja muuttunut mykäksi, hän sai kuitenkin kartanlukutaitoisena toimia oppaanamme. Ymmärsimme viittomat hyvin, vaikka noidista nuorin välillä kysyikin muilta ”mitä hän sanoi?”, ruotsinkielinen kun on. Hän puolestaan toimi kaupunkioppaanamme kertoen kirkoista ja pyhimyksistä, ikään kuin olisi ennenkin ollut Vilnassa. Kävimme turisti-infossa ja kävelimme kauniin keskustan läpi. Poikkesimme kirkoissa ja Domus Mariassa, jota itse olin ehdottanut majapaikaksemme, onhan se sentään entinen nunnaluostari.

MökkiLöysimme vihdoin linja-autoaseman ja ostimme liput Trakain bussiin (4,60 /noita). Ehdimme kiskaista vielä Kalnapilis-oluet (mykälle noidalle kuumaa teetä), ennen täyteen bussiin siirtymistä. Saimme harrastaa maaseutumatkailua seisomapaikoilla lähes koko matkan Trakaihin. Matka kesti sen verran kauan, että perillä otimme toiset oluet, mikä olikin viisasta, sillä Trakain linnaan oli melkoinen kävelymatka. Onneksi juniorinoitakin oli vaihtanut korkkarinsa Eccoihin. Ohitettuamme keskustan kerrostaloalueen rakennustyyli vaihtui hyvin säilyneisiin, kirkkaanvärisiin puutaloihin. Kiersimme Trakain linnan ja ostimme kaikille noita-akat. Linnan ympäristö on ilmeisen suosittu hääparien kuvauspaikka.

Paluumatkalla linja-autoasemalle pysähdyimme lounaalle varsin viehättävään Kybynlar-ravintolaan. Juna oli jo mennyt ja bussin lähtöön oli aikaa, joten otimme tilataksin kotiin (noin 100 litiä). Puolet porukasta jäi kämpille lepäämään, puolet kipaisi Ikiukaksessa ja lähiterassilla.

Vilnan kaupunkiaAperitiivien ja puuteroinnin jälkeen lähdimme illalliselle, tällä kerralla toiseen suuntaan kotiportistamme. Sivukujan varrelta löytyi kiinalaisravintola, jossa söimme kuusi erilaista, hyvää annosta (kahden viinipullon kera 300 ja rapiat). Myöhemmin ryhmämme taas puolittui: toiset kotiin ja loput keskustaan. Sąskaitą taitaa olla joku Suomi-baari, vai mikä Suomi-invaasio mahtoi olla meneillään kun heitä oli joka paikassa, mm. 15 nuortamiestä viettämässä polttareita. Heidän lähdettyään johonkin topless-baariin yhtä noidista jo kosittiin morsiameksi Tanskan maalle. Herra ehdotti kirkkotreffejä seuraavaksi illaksi; laita sitten mekko päälle! Kotiin lähtiessä törmäsimme vielä ulkona parinkymmenen suomalaisen biokemian opiskelijan ryhmään. Sen jälkeen törmäsi mopo jalkakäytävällä meihin. Tai kahteen meistä. Pänkkinoita ei halunnut apua eikä ambulanssia, vaan klenkkasi kotiin ottamaan omia rohtojaan. Nukkumaan menimme taas vasta kahden aikaan. Huonekaverini sanoi minun nukkuvan huolestuttavan hiljaa, joten turha kenenkään väittää minun kuorsaavan!

Lauantaina oli pilvistä, siis sopiva museopäivä. Kävimme taas kotikadun varrella aamiaisella ja jatkoimme siitä kuvaamaan Zappan patsaan. Juuri kun olin huomauttanut ääneen, että hevimies on jo aamusiiderillä, tämä ystävällinen karvaturri tuli juttelemaan ja kertoi ostaneensa kavereittensa kanssa tyhjän tehdashallin Vilnasta ja perustavansa siihen moottoripyöräkerhon. Paras pitää hiljempää ääntä, kun suomalaisia on eksynyt joka nurkalle. Jatkoimme matkaa KGB-museoon. Kerrankin tämä joukko oli hiljaa. Kolmen kerroksen koluamiseen kului aikaa, sen jälkeen jäimmekin keskustaan lounaalle Pomodoriin. Ja sitten shoppailtiin. Ennen sitä olimme jo ehtineet ostaa kenkiä, ne kun olivat todella edullisia ja hyvälaatuisia.

LukkoKävimme kämpillä, juniorinoita vaihtoi kengät Eccoihin ja osa joukosta tutustui Užupisin ”tasavaltaan”, taiteilijakaupunginosaan. Osuimme vahingossa sillalle, jonka kaiteisiin pariskunnat lukitsevat lukon rakkautensa merkiksi. Ilmeisesti avaimet heitetään alla virtaavaan Vilnia-jokeen. Täytyypä muistaa ottaa Abloy-lukko mukaan, kun palaan tänne ukkokullan kanssa. Joka puolelle restauroitiin vanhoja rakennuksia, yläpuolella kulkivat kuumailmapallot ja vihkipareja morsiusneitoineen ja sulhaspoikineen tuli vastaan kymmenkunta.

Kirkkokatsauksen jälkeen istahdimme mukavaan Cafe Gabiin (Sv. Mykolo Gatve 6) ottamaan pienet, piristävät paikallisjuomat. Ehdotimme muille ravintolaa illallispaikaksi, mutta kipeäkoipinen noita arveli sen olevan turhan kaukana ja jäimme keskustaan syömään. Tosin sitäkin ravintolaa piti pitkään etsiä, kun kaikki paikat näyttivät taas olevan täynnä. Meitä hämäsi monesti se, että täynnä oleva pieni etuosa jatkui taakse, ja Savas Kampas -ravintolasta saimmekin vapaan kabinetin. Olimme aiempina iltoina seuranneet, kun jotkut asiakkaat saivat eteensä lankun päällä kuusi pientä lasillista, ja pitihän niitä meidänkin kokeilla. Onneksi tilattiin vain kahdet lankut ja tasasimme likööri- ja viinalasilliset. Ruuat olivat taas hyvät eikä hintakaan hirvittänyt. Kävelimme kaupan kautta kotiin viettämään viimeistä iltaa, nyt ei kauan jaksettu riekkua.

MaisemaSunnuntaina mykkänoita oli saanut äänensä takaisin ja tunsi muutenkin olonsa paremmaksi. Lähdin hänen kanssaan aamukävelylle, ennen kuin huone piti luovuttaa. Kävelimme hiljaisia kujia pitkin ohi presidentinlinnan ja jäimme aamukahville Pilies-kadun varrella olevaan kahvilaan. Myyntipöytiä vasta viritettiin kävelykaduille ja kansa kulki katedraaliin ja kirkkoihin nonstoppina. Tarkoituksemme oli kavuta ylös Gediminasin tornille, mutta jostain syystä kävelytie oli suljettu ja jouduimme turvautumaan köysirataan. Kiersimme tornissa olevan museon ja kapusimme 79 askelmaa näköalatasanteelle. Harmi että sää oli utuinen, kaunis näköala Kolmen ristin kukkulalle, televisiotornille ja yli kaupungin ei ollut kovin kuvattava.

Kävelimme keskustan kautta takaisin kämpille, vuokraisäntä saapui tasan klo 12.00 ja lähdimme pakaaseinemme etsimään taksia. Tungimme itsemme ja laukkumme tilataksiin ja hurautimme Neris-joen yli kaupungin uuteen osaan, Europa Shopping -centeriin. Varasimme saman mukavan taksikuskin hakemaan meidät puoli neljältä. Asetuimme ensimmäiseen kahvilaan ja kävimme vuoronperään ostoksilla. Kolme kerrosta kenkiä, laukkuja, vaatteita, ravintoloita, kahviloita ja yksi ruokakauppa. Söimme lounaan Pronto-ravintolassa ja lähdimme sovittuun aikaan lentokentälle. Lisää tuliaisostoksia kentällä ja vielä viimeiset lähtömaljat. ļ sveikatą!

Teksti ja kuvat: Reissaaja

Lue myös

Suosittelemme