Lifestyle

Metsäpalovaroitus kieltää avotulen, mutta voiko trangiaa tai kertakäyttögrilliä käyttää? Näin sääntö menee

Metsäpalovaroitus kohtelee eri tavoin trangiaa ja kertakäyttögrilliä sekä myös erämaan taukopaikkoja siitä riippuen, millaisiksi ne on rakennettu.

Teksti:
Anna Ferrante
Kuvat:
iStock

Avotulen teko on metsäpalovaroituksen aikana kielletty.

Metsäpalovaroitus kohtelee eri tavoin trangiaa ja kertakäyttögrilliä sekä myös erämaan taukopaikkoja siitä riippuen, millaisiksi ne on rakennettu.

Metsäpalovaroitus annetaan alueille, joissa metsäpalon vaara maanpinnan kuivuuden ja sääolosuhteiden johdosta on ilmeinen. Keväisin voimassa saattaa olla myös ruohikkopalovaroitus, jos lumen alta paljastuva ruoho on niin kuivaa, että on palon vaara.

Lain mukaan metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana ei saa tehdä avotulta. Kuulostaa simppeliltä – ei siis nuotiota metsään, puhumattakaan juhannuskokosta.

Mutta entä kaikki muu tulenteko, kuten risukeitin, retkikeitin, kertakäyttögrilli, hautakynttilä? Luetaanko ne avotuleen? Eli mitä kaikkea saa ja ei saa tehdä, kun metsäpalovaroitus on voimassa?

Mitä tarkoittaa avotuli?

Aivan ensimmäiseksi kannattaa kerrata avotulen määritelmä: avotuli on sellaista tulen käyttöä, josta tuli voi päästä irti joko maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että metsäpalovaroituksen aikaan tulen saa tehdä vain maapohjasta eristettyyn grilliin ja tiilistä tai kiviaineksesta valmistettuun tulisijaan, jossa kipinöintivaaraa ei ole.

Lisäksi esimerkiksi luontopolkujen taukopaikoilla tulenteko on sallittua vain hormillisilla, katetuilla tulentekopaikoilla ja tupien tulisijoissa.

Saako retkikeitintä käyttää, kun metsäpalovaroitus on voimassa?

Kaasu- ja spriikäyttöiset retkikeittimet kuten trangiat eivät lukeudu avotulen määritelmään. Niissä palava tuli on suojattu, eikä kipinävaaraa juuri ole. Niiden käyttö metsäpalovaroituksen aikana on siis sallittua.

Varovaisuus on kuitenkin myös retkikeittimien kanssa aina paikallaan ja sitä enemmän, mitä kuivemmasta ja paloaremmasta maastosta on kyse.

– Jos maa on rutikuivaa, fiksu keittelijä asettaa retkikeittimen hiekalle tai kalliolle. Se on hyvä alusta keittimille muulloinkin kuin varoitusten aikaan. Ja kuten aina retkikeittimien kanssa, niitä ei saa jättää valvomatta, luettelee turvallisen retkikeittelyn aakkosia viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist Metsähallituksen Luontopalveluista.

– Lisäksi on otettava huomioon tuuli ja varottava, ettei keitin pääse kaatumaan.

metsäpalovaroitus: trangia
Trangia-tyyppinen retkikeitin toimii kaasulla tai spriillä, eikä sitä lasketa avotuleksi.

Metsäpalovaroitus ja risukeitin: sallittua vai kiellettyä?

Risukeitintä voisi kokonsa ja ulkomuotonsa takia erehtyä luulemaan samaksi joukoksi retkikeitinten kanssa. Näin ei kuitenkaan ole.

– Risukeitin luokitellaan avotuleksi, eli sitä ei saa käyttää metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikaan, Rosqvist sanoo.

Näin on siksi, että risukeittimessä palava tuli on vain osittain suojattu. Lisäksi siihen liittyy kipinävaaran riski.

Risukeitin on liian roihuavaa sorttia käytettäväksi metsäpalovaroituksen aikana.

Saako kertakäyttögrilliä käyttää metsäpalovaroituksen aikaan?

Ei saa. Kertakäyttögrillin käyttö luetaan avotuleksi. Ne myös kuumenevat pohjasta huomattavasti ja aiheuttavat palovaaraa, jos niitä asetellaan paloherkälle alustalle.

Tavallista hiili- tai pallogrilliä kielto ei koske, sillä se on selvästi irti maapohjasta ja palaa suojatusti kuvun alla. Kipinävaara on pallogrillissäkin olemassa, joten sen käyttö metsäpalovaroituksen aikaan vaatii erityistä varovaisuutta.

– Kevyt metallinen kertakäyttögrilli on erityisen herkkä tuulenpuuskille ja lähtee helposti lentoon hiilineen päivineen, Rosqvist huomauttaa.

Hän myös muistuttaa, että kertakäyttögrillien käyttö on aina kielletty kansallispuistoissa ja merkityillä retkipaikoilla, vaikka metsäpalovaroitusta ei olisikaan.

– Omia viritelmiä ei näillä paikoilla saa käyttää, vaan on suunnattava taukopaikkojen rakennetuille tulentekopaikoille.

Saako sytyttää rakennetun tulentekopaikan?

Metsäpalovaroituksen voimassaoloaikana nuotion ja muun avotulen teko vaellusreittien ja luontopolkujen rakennetuillakin tulentekopaikoilla on kielletty, jos ne ovat avonaisia, hormittomia tulisijoja.

Kotarakennusten ja taukokämppien hormillisilla, katetuilla tulentekopaikoilla ja tupien tulisijoissa tulenteko sen sijaan yleensä on sallittua palovaroituksen aikaan – erityistä varovaisuutta noudattaen.

Tulenteko voi kuitenkin näissäkin tulisijoissa olla kiellettyä retkikohdekohtaisesti. Asia on hyvä tarkistaa retkikohteen nettisivuilta, ellei paikalla ole tulentekokiellosta kertovaa tiedotuslappua.

metsäpalovaroitus: pallogrilli
Pallogrillin käyttö on sallittua myös metsäpalovaroituksen aikana, toki erityistä huolellisuutta noudattaen.

Metsäpalovaroitus ja oma piha: saako mökillä grillata?

Avotulentekokielto metsäpalovaroituksen aikaan koskee kaikkia paikkoja, myös omaa tonttimaata. Tilanne on monille kesänviettäjille tuttu juhannuksen aikaan, jolloin metsäpalovaroituksen voimassaoloa erityisen tarkasti syynätään.

Jos kielto on päällä, ei grillinuotiotakaan saa sytytellä.

Monet ovat omalle pihalleen muuranneet tai rakentaneet erilaisia tulisijoja ja takkoja. Kuinka on niiden laita?

– Niissä tulenteko onnistuu, mikäli tulisija on tehty siten, ettei kipinävaaraa tai tulen leviämisvaaraa maapohjan kautta ole, Rosqvist sanoo.

Lue myös: Pidätkö laturia aina seinässä tai lataatko puhelinta yöllä? Selvitimme totuuden tulipaloriskistä ja sähkönkulutuksesta

Voiko hautakynttilän jättää palamaan hautausmaalle tai mökkitontille?

Hautakynttilän pieni liekki on periaatteessa rinnastettavissa avotuleen. Käytännössä asiasta ei löydy erikseen ohjetta tai sääntöä metsäpalovaroitukseen tai avotulen tekoon liittyvistä lähteistä.

Maalaisjärjen käyttö on vahvasti sallittua hautakynttilän suhteen: Jos jättää kynttilän palamaan herkästi syttyvälle alustalle kuten kuivaan ruohikkoon, ei voi tietää kaatuuko se tai lennättääkö tuulessa kipinää. Vaikka kyseessä olisi kannellinen hautakynttilä, palovaara on teoriassa aina olemassa.

Varminta on silloin jättää kynttilä sytyttämättä tai turvautua led-kynttilään. Yksi vaihtoehto on sijoittaa hautakynttilä suljettuun, kannelliseen hautalyhtyyn. Myös paloturvallinen alusta, kuten hiekka tai kivikko kaukana ruohikosta ja oksista on suhteellisen turvallinen hautakynttilälle.

Voiko risuja polttaa omalla pihalla, kun metsäpalovaroitus EI ole voimassa?

Risujen polttamiseen omalla tontilla ei vaikuta pelkästään mahdollinen metsäpalovaroitus, vaan sitäkin useammin alueelliset säännökset.

Avotulen tekoon tarvitaan aina maanomistajan lupa. Jos kyse on omasta tontista, asiaa säätelevät kuntakohtaiset ohjeet. Useiden kuntien taajama-alueilla on risujen, hakkuutähteiden ja lehtien avopoltto nuotiolla, tynnyrissä ja muussa vastaavassa astiassa kokonaan kielletty. 

Asian voi tarkistaa oman kunnan ympäristö- tai jätehuoltoviranomaiselta.

Mistä tarkistaa kätevimmin, onko metsäpalovaroitus voimassa?

Metsäpalovaroituksen antaa Ilmatieteen laitos. Metsäpalovaroituksissa on 3 vaaratasoa ja ruohikkopalovaroituksissa on yksi varoitustaso. Kaikkia kolmea koskee sama laki, että avotulta ei saa tehdä.

Metsäpalovaroituksen voimassaolon voi tarkistaa kätevimmin Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta tai kännykkäsovelluksesta.

Juttua varten on haastateltu myös meteorologi Tuukka Räsästä Ilmatieteen laitokselta.

Lähteet haastattelujen lisäksi: pelastustoimi.fi, luontoon.fi

X