Muoti

Muuttumisleikki: Tarjan, 52, hiuksia leikattiin reippaasti – tuloksena kaunis ja naisellinen polkkatukka

Tarja Raatikainen ei ole pitänyt farkkuja omana juttunaan, koska ei ole löytänyt itselleen sopivaa mallia.

Teksti:
Milla Muurimäki
Kuvat:
Kristiina Kurronen/Otavamedia

Tarja Raatikainen ei ole pitänyt farkkuja omana juttunaan.  Korkeavyötäröinen ja leveälahkeinen malli piirsi Tarjalle vyötärön ja juuri sopivasti kurvikkuutta.

Tarja Raatikainen ei ole pitänyt farkkuja omana juttunaan, koska ei ole löytänyt itselleen sopivaa mallia.

Asiantuntijatehtävissä työskentelevän Tarja Raatikaisen, 52, toimistotyössä vaaditaan siistiä muttei kuitenkaan virallista pukeutumista. Vantaalla asuvan Tarjan tyypillinen työasu on bleiseri ja mustat housut tai neulemekko ja huivi. Hän on tottunut peittämään keskivartalonsa, koska sanoo vartalonsa siluetin olevan tasapaksu. Siksi vaatekaapissa on lähinnä suoria, isohkoja ja valuvia vaatteita. Tarja ei pidä farkuista, koska ei ole löytänyt itselleen sopivaa mallia.

Maitokahvin sävy tuo lämpöä hiuksiin

Tarja on ollut lähes aina pitkähiuksinen blondi. Hän sanoo identiteettinsä olevan naisellinen nainen. Toinen syy on ollut hiustyylin help­pous. Hiukset saa kiinni, eikä tarvitse käydä niin usein kampaajalla.

Tarjan hiukset on raidoitettu vaalealla, mutta niihin haluttiin lisätä hieman lämpöä. Hiuksiin värjättiin vaalea, maitokahvimainen sävy. Tarjan kasvoille haluttiin ryhtiä, ja siksi hiuksia leikattiin reilusti. Kerrostetut latvat ja pitkä otsatukka tekevät kutreista paksumman ja kuohkeamman näköiset – naisellisuutta menettämättä.

Oikeaoppinen meikkaaja

Meikkitaiteilijan mukaan Tarja on harvinainen suomalainen nainen, sillä hän käyttää arkimeikissään rajaus­ta, luomiväriä, meikkivoidetta, poskipunaa, ripsiväriä ja huulipunaa. Tarja sai vinkkejä, miten meikin voi tehdä uudella tavalla. Geelimäisellä ­rajausaineella tehty tuhdimpi silmärajaus tuo vaaleansinisen silmän sävyn paremmin esiin.

Farkut voivat olla täydellinen vaate, kunhan malli on oikea. Korkeavyötäröinen ja leveälahkeinen malli piirtää Tarjalle vyötärön ja juuri sopivasti kurvikkuutta. Vajaa mitta korkojen kanssa tekee farkkulookista supernaisellisen. Muhkea neuleen, farkkujen, korkokenkien ja pikkulaukun yhdistelmä toimii niin työ- kuin rentona illanviettoasunakin.

Tarjan asu: Neule 269 e, Lexington. Selected Femme -farkut 69,99 e, Stockmann. Korkokengät 99,95 e, Ellos. Tekoturkiskaulus 24,99 e, KappAhl. Käsilaukku 499,90 e, Gant. Korvakorut 99 e ja rannekoru 259 e, Kalevala Koru.

Tiedustelut: ellos.fi, gant.com, kalevalakoru.fi, kappahl.com, Lexington/houseofseasons.fi, Selected Femme/Stockmann stockmann.com

Sinustako seuraava muuttuja? Hae mukaan Annan muuttumisleikkiin!

X