Pitääkö aina saada uutta? Vierailimme muun muassa vaatelainaamossa ja otimme asiasta selvää

Huoli ympäristön tilasta näkyy myös pukeutumisessa. Yhä useampi miettii ostoksiaan entistä tarkemmin ja pyrkii vähentämään kulutusta. Ilo kauniista vaatteista ei kuitenkaan katoa. Tapasimme joukon tyylikkäitä naisia, jotka tekevät vaatehankinnoissaan uudenlaisia päätöksiä.

Järvenpääläinen yrittäjä Sanna Mäkinen, 46, sovittaa innoissaan Ivana Helsingin Muumi-malliston sinivalkoista puuvillatunikaa. Se näyttää juuri hänen vaatteeltaan.

– Menemme anoppilaan viikonloppuna, ja tämä olisi juuri sopiva vaate vierailulle, Sanna sanoo.

Mutta Sannapa ei teekään tunikasta kauppoja, vaan hän lainaa sen. Olemme vaatelainaamo Vaatepuun Järvenpään-myymälässä, ja Sannaa palvelee Soile-Maria Linnemäki, 38.

Soile-Maria perusti ensimmäisen vaatelainaamo Vaatepuun tammikuussa 2014. Hän oli äitiyslomalla yhteisöpedagogin työstä ja siivosi kaappeja. Käyttämättä jääneet ja huonolaatuiset vaatteet ahdistivat häntä. Soile-Maria tunsi huonoa omaatuntoa sekä rahanmenosta että ympäristön kuormittamisesta. Miten uuden ostamista voisi välttää? Entä miten rahat riittäisivät entistä laadukkaampien vaatteiden hankkimiseen?

Syntyi ajatus vaatelainaamosta. Sieltä saisi tarpeeseen sopivan, hyvälaatuisen asun, ja kun sitä ei enää tarvitsisi, se lähtisi palvelemaan jotakuta toista.

Nyt vaatelainaamo Vaatepuita on jo neljä. Tarjolla on suomalaisten suunnittelijoiden ja muutaman pohjoismaisen brändin vaatteita. Valikoima kiertää lainaamoiden välillä. Näin se pysyy joka paikassa runsaana ja mielenkiintoisena.

Vaatelainaamo on ekologinen tapa saada kaunista ylle

Sanna Mäkinen kuuli vaatelainaamo Vaatepuusta ensi kerran sisareltaan pari vuotta sitten.

– Innostuin lainaamisesta, sillä en ole ollut koskaan innokas vaatteiden ostaja. Minua ovat harmittaneet vähän käytetyt vaatteet, jotka jäävät kaappiin. Joskus vaatteen on joutunut hankkimaan vain yhtä tilaisuutta varten. Työssä on kuitenkin pakko miettiä, miltä näyttää asiakkaan edessä.

Vaatelainaamo on muuttanut Sannan pukeutumista entistä rohkeampaan suuntaan ja monipuolistanut hänen tyyliään.

– Olen sovittanut sellaisiakin vaatteita, joita en olisi koskaan uskaltanut ostaa itselleni. En ole varsinaisesti mekkoihminen. Täältä olen lainannut mekkoja jo monta kertaa. Olin juuri työmatkalla Budapestissa ja pukeuduin tamperelaisen Uhana Designin printtimekkoon. Sitä kehuttiin heti. Oli hienoa päästä kertomaan, että vaate on suomalaista muotoilua, Sanna sanoo.

Hänen mielestään kivojakaan vaatteita ei ole pakko omistaa.

– Lainaaminen tulee edulliseksi, eikä vaatteeseen ehdi kyllästyä. On myös ekologista jakaa sama vaate monen käyttäjän kesken, Sanna sanoo.

Huoli ympäristöstä pakottaa pohtimaan vaatteen ympäristövaikutuksia

Niin ihania kuin kauniit vaatteet ovatkin, ne panevat miettimään monia kysymyksiä. Jo pitkään on keskusteltu siitä, missä vaate on valmistettu: onko sen ompelijalle maksettu riittävä palkka ja millaiset työolot hänellä on ollut?

Huoli ympäristöstä pakottaa pohtimaan yhä enemmän myös vaatteen ympäristövaikutuksia: paljonko valmistaminen tuottaa hiilidioksidia tai kuluttaa vettä? YK:n mukaan muotiteollisuus tuottaa noin 10 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Hiilijalanjälki on suurempi kuin kansainvälisen lento- ja laivaliikenteen yhteensä.

Myös tekstiilijäte on ongelma. Arvioiden mukaan sitä kertyy Suomessa noin 70 miljoonaa kiloa vuodessa. Se tarkoittaa noin 13 kiloa henkeä kohti. Iso osa jätteestä poltetaan energiaksi, osa päätyy kaatopaikoille.

Vaikka tuotannon läpinäkyvyyttä osataan jo vaatia, kaikkiin kysymyksiin on mahdoton saada vastauksia. Yhdestä asiasta kaikki asiantuntijat ovat kuitenkin samaa mieltä: ekologisinta olisi käyttää tekstiilejä ja vaatteita mahdollisimman pitkään. Silloin uusia tuotteita tarvitaan ja valmistetaan entistä vähemmän. Myös raaka-aineita kuluu vähemmän ja päästöt sekä jätemäärät pienenevät.

Italialaisen designlaukun sijaan lohennahkalaukku

– Opin jo lapsena elämään nuukan emännän kiertotaloudessa, sanoo Sallamaari Muhonen, 54.

– Perheemme oli alempaa keskiluokkaa. Vaatteita sai harvoin, ja kun ne kuluivat, niitä korjattiin. Kun vaatetta ei enää voinut käyttää, se leikattiin matonkuteeksi, josta kudottiin kauniita räsymattoja. Äitini ja isoäitini olivat esteetikkoja, hän jatkaa.

Sallamaari kävi koulua monella eri paikkakunnalla. Lukiolaisena hän muutti Helsinkiin. Julkisuuteen hän ponnahti lauluyhtye Belaboriksessa, sen jälkeen hän työskenteli radiotoimittajana ja vihreänä poliitikkona. Nyt Sallamaari on teknologia-alan viestintäkonsultti ja muun muassa Naisasialiitto Unionin hallituksen puheenjohtaja.

Äitinsä ja isoäitinsä tapaan Sallamaari nauttii kauniista asioista, myös vaatteista.

– Edelleen käytän ostamani vaatteet loppuun, ellen pane niitä kiertoon. Hyväksyn itselläni myös tekokuidut, koska tiedän niiden lisäävän vaatteen kestävyyttä.

Nykyisin hän käy usein puhumassa ihmisille kouluttajana. Työ vaatii uskottavuutta.

– En halua varastaa show’ta vaatteillani, mutta toivon olevani sekä lähestyttävä että vakuuttava. Keräilen vanhoja Marimekkoja, joita ostan kavereilta, Tori.fi:stä ja Facebookin kirppisryhmistä. Marimekot ovat loistavia, sillä niissä on usein taskuja, joihin voi piilottaa mikrofonin lähettimen. Jo nuorena mietin, mitkä ovat brändejä, joiden puolesta haluan viestiä: Marimekko on aina myös harkittu valinta.

Nykyisin Sallamaarin lapset ovat aikuisia ja hänellä on hyvä palkka. Nuuka emäntä voisi jo antaa periksi, ja niin Sallamaari tekeekin, jos löytää vaatteen, joka on hänestä varmasti hintansa arvoinen. Sellainen on Guccin silkkihuivi, jonka hyvä materiaali ja kauniisti käsin tehty päärme ihastuttavat Sallamaaria.

– Haaveilin myös italialaisesta designlaukusta, mutta kun olin valmis ostamaan sen, löysin suomalaisen Lovian, joka valmistaa laukkuja kierrätysmateriaaleista sekä hirven ja lohen nahasta. En ostakaan designlaukkua vaan mieluummin lohennahkalaukun. On hienoa, että uudet suomalaiset muotiyritykset osaavat tehdä haluttavia tuotteita, joilla on tarina ja jotka ovat Instagramin ja netin kautta kaikkien ulottuvilla.

Voiko markettimekko olla ekologinen ja eettinen valinta?

Suuri osa suomalaisista ostaa vaatteensa marketeista. Kaupan liitto selvitti vuosi sitten, että neljännes meistä suosii Prismaa ja viidennes Citymarketia. Kolmossijan jakavat Hennes & Mauritz ja Tokmanni. Seuraavaksi suosituimmat ostopaikat ovat kirpputorit.

Markettivaatteet ovat edullisia ja suomalaiset hintatietoisia. Käytämme pukeutumiseen vuosittain hieman yli 900 euroa henkeä kohden. Se on vähiten kaikista Pohjoismaista Islantia lukuun ottamatta.

Markettiostosten suosio perustuu myös helppoon saatavuuteen. Ruokaostosten lomassa kiireinenkin nappaa kärryyn uuden puseron. Prismoja tai Citymarketteja on myös taajamissa, joista muihin vaatekauppoihin voi olla matkaa kymmeniä kilometrejä.

Ekologisuudesta ja eettisyydestä puhuttaessa moni rypistää kulmiaan. Voiko 29 euron markettimekko täyttää kriteerit?

– On vaikeaa määritellä, minkä hintainen tuote on ekologinen, sanoo vastuullisuuden ja kiertotalouden asiantuntija Satumaija Mäki Suomen tekstiili & muoti -etujärjestöstä. Hänkin muistuttaa, että tärkeintä on vaatteen pitkä käyttöikä.

– Valmistuksen ja materiaalien osuus vaatteen hinnasta on keskimäärin 20 prosenttia, joten mitä halvempi tuote, sitä haastavampaa on löytää siihen laadukas materiaali ja panostaa viimeistelyyn. Olennaisinta on kuitenkin valita käyttötarkoitukseen sopiva tuote ja huoltaa sitä niin, että se kestää mahdollisimman pitkään, Satumaija sanoo.

”Kivan vaatteen ei tarvitse olla tietyn merkkinen eikä merkin näkyä”

Harjavaltalaisen Liisa Nurmen, 60, mielestä suurin muutos pukeutumisessa viime vuosina on ollut se, että nykyisin vaatteet ovat mukavia pitää.

– Kivan vaatteen ei tarvitse olla tietyn merkkinen eikä merkin näkyä. Enää ei myöskään joudu miettimään, onko yli- vai alipukeutunut, sillä arkipukeutumista voi täydentää koruilla ja huiveilla, hän sanoo.

Liisan pukeutumisessa tapahtui iso muutos, kun hän noin 15 vuotta sitten siirtyi laboratoriohoitajan työstä hallinnollisiin tehtäviin ja myöhemmin henkilöstöpäälliköksi. Hoitajan työasu oli ollut siihen asti helppo valinta.

– Kun työni vaihtui, jouduin ostamaan uusia vaatteita.

Pari vuotta sitten Liisa innostui konmarittamisesta. Hän luki aiheesta pari kirjaa ja tyhjensi vaatekaappinsa oppien mukaan.

– Edelleenkin taittelen t-paitani Marie Kondon tyyliin, mutta enää en heitä vaatetta pois, ellei se ole loppuun kulunut. Jos haluan luopua jostakin aiemmin, vien sen SPR:n tai Syöpäyhdistyksen kirpputorille.

Lue myös: Näin myyt ja ostat onnistuneesti Facebook-kirpputorilla – opi oikeat termit

Liisa pitää itseään maltillisena kuluttajana eikä ole juuri miettinyt valintojensa ympäristövaikutusta. Kierrätys on hänen mielestään kuitenkin mainio tapa, ja nykyisin hän saattaa ostaa itsekin vaatteen kirpparilta.

– Löysin pari vuotta sitten kirpputorilta kivan talvitakin, jota olen käyttänyt tosi paljon.

Toista olisi ollut Liisan nuoruudessa. 1970- ja 80-lukujen Suomessa arvostettiin vaurastumista. Kirpputorilla asioiminen olisi ollut köyhyyden merkki.

Reilun 7 000 asukkaan Harjavallasta lähdetään vaateostoksille useimmiten 40 kilometrin päähän Poriin. Kakkostietä ajaessaan Liisa pysähtyy usein Humppilan lasitehtaalle, jossa on Marimekon outlet. Kotipaikkakunnalla on toiminut jo vuosia miehille ja naisille käyttövaatetta tarjoava Keaton-putiikki.

– Harjavallassa on myös kotimaisen Nosh-vaatemerkin edustaja, joka pitää vaatekutsuja. Ostan vaatteita myös häneltä.

”Minimalismi tukee ilmastoystävällistä pukeutumista”

– Kun hupiostokset jäävät väliin, tyyli muuttuu pelkistetymmäksi. Minimalismi tukee ilmastoystävällistä pukeutumista, sillä se kestää aikaa, sanoo helsinkiläinen Anna Figur, 32.

Jos joku olisi viisi vuotta sitten sanonut hänelle, että hänen täytyy vähentää vaateostoksiaan, se olisi tuntunut Annasta ikävältä. Monen ikätoverinsa tavoin hän osti herkästi uuden vaatteen.

– Hiljalleen tajusin, että aivot on pantava ajattelemaan toisin. Parin viime vuoden aikana olen yrittänyt opetella eroon tavasta, että haluan aina uutta, hän sanoo.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Anna välttelee menemästä sisään edulliseen ketjuliikkeeseen, sillä kivoja, kohtuuhintaisia vaatteita on vaikea vastustaa.

– Ostoksilla tutkin laatua ja mietin vaatteen käytettävyyttä entistä tarkemmin. Kun näen jonkin ihanan asian, mietin, vastaavatko valmistajan arvot omiani ja tarvitsenko vaatteen todella. Usein nukun yön yli ennen lopullista päätöstä.

Tietoa vaatteiden ekologisuudesta ja eettisyydestä Anna etsii yritysten nettisivuilta ja blogeista. Hän myös juttelee aiheesta ystäviensä kanssa. Pelkkä vaatteen valmistusmaa ei kerro vielä mitään, ja alihankintaketjun selvittäminen on vaikeaa.

Vaatteen hinta vaikuttaa edelleen Annan ostopäätökseen.

Anna ostaa vaatteita myös second hand -kaupoista, joita Helsinkiin on perustettu viime aikoina paljon. Myös matkoilla vintagekaupat kiinnostavat.

Anna on valmistunut Vaasan yliopistosta kauppatieteen maisteriksi. Hän on töissä mainostoimistossa. Tänä keväänä hän opiskeli opintovapaalla vastuullisuusviestintää ja palvelumuotoilua Aalto-yliopistossa.

– Kierrätystä on myös se, että kun kihlauduimme poikaystäväni kanssa, teetimme sormukset. Halusimme työllistää käsityöläisen. Matilda Mannström käyttää töissään kierrätysjalometalleja. Kiven sormukseeni saimme vanhasta sormuksestani, jota en uskonut enää käyttäväni.

Juttu on julkaistu Annassa 19/2019.