Tiesitkö, miksi kynähame ja halkio juurtuivat muotiin? Näin niukkuus sotavuosina ja sukkahousujen keksiminen ravistelivat muotia

Toinen maailmansota vei miehet rintamalle ja naiset töihin. Sota-ajan säästeliäisyys ja uudet keksinnöt muuttivat myös muotimaailmaa.

Ensimmäisenä päivänä syyskuuta 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan ja aloitti toisen maailmansodan. Vajaan kolmen kuukauden kuluttua kajahtivat Mainilan laukaukset, jotka imaisivat Suomen talvisotaan Neuvostoliiton kanssa. Pian koko maailma liekehti.

Moni vaimo, äiti ja morsian murehti rintamalla sotivan rakkaansa puolesta, mutta aikaa ei juuri riittänyt kyyneliin. Nyt naiset pitivät niin tehtaat, maatilat kuin konttoritkin toiminnassa. Lukuisat naiset eri maissa halusivat myös osallistua isänmaan puolustamiseen ja liittyivät naisjoukkoihin.

Suomessa tätä tehtävää hoitivat lotat eli Lotta Svärd -järjestön jäsenet, jotka huolehtivat muonituksesta ja haavoittuneiden hoitamisesta. Helsingin ilmavalvonnassa toimivat valonheitinlotat edustivat koko puolustuksemme koulutetuinta yksikköä, sillä sen riveihin valittiin lähinnä yliopisto-opiskelijoita.

Lottien määrä oli huima. Sotatoimi­alueel­la eli rintamalla heitä työskenteli noin 13 000 ja kotirintamalla päätoimisesti noin 50 000. Lisäksi 100 000 lottaa ahersi oman työnsä tai perheestä huolehtimisen ohella isänmaan hyväksi. Lotan rooliin kasvettiin varhain, sillä jo 8−16-vuotiaat pikkulotat eli lottatytöt työskentelivät aikuisten rinnalla muun muassa kanttiineissa ja sairaaloissa.

Naisten panos sotaponnisteluissa oli merkittävä kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa nuori kruununprinsessa Elisabet palveli naisjoukoissa, joissa hän kouluttautui automekaanikoksi ja huolsi ambulansseja. Neuvostoliitossa naissotilaat taistelivat miesten rinnalla myös rintamalla.

Säärimeikkiä ja säästeliäitä kaavoja

Uskoa jaksamiseen sodan keskellä valettiin sotapropagandalla, kuten elokuva­­­­­tea­tte­­reissa näytetyillä lyhytelokuvilla ja seiniin liisteröidyillä julisteilla. Suomessa esimerkiksi Helsingistä rauhallisempaan Porvooseen siirtynyt Kotiliesi-lehden toimitus jakoi käytännön vinkkejä ja kannustusta kotirintaman väelle.

Lehden sodanaikaisesta linjasta väitöskirjan tehneen Seija Aunilan mukaan naisen rooli rajattiin kuitenkin häkkimäisen tiukaksi. Nuoria naisia kannustettiin avioitumaan sotainvalidien kanssa ja hankkimaan mieluusti kuusi lasta. Nais­ihanteeksi nostettiin Kalevalasta Lemminkäisen äiti.

Muualla maailmassa meno ei ollut yhtä vakavamielistä. Amerikkalaiset naiset esimerkiksi saivat taisteluvärikseen punaisen huulipunan, jota Elizabeth Ardenin tehdas lahjoitti isänmaan puolesta tehtaissa ahertaville työmyyrille. Euroopassa ylellisyyksiä ei riittänyt. Markkinoille 1940 tulleiden nailonsukkien käyttämisen sijaan moni nainen joutui levittämään maalia sääriinsä ja piirtämään valesauman niiden taakse.

Kangas oli kaikkialla kortilla, mikä muutti naisten pukeutumista. Vaatteiden siluetti muuttui kapeammaksi, sillä näin kangasmetrejä kului vähemmän. Hameenhalkiot kohosivat kuitenkin korkealle, sillä toimeliaan naisen piti päästä harppomaan vauhdikkaasti tai kaahaamaan polkupyörällä. Isossa-Britanniassa ajan johtava muotitaiteilija Norman Hartnell suunnitteli tavallisten naisten käyttöön kaavoja, joiden avulla nämä saivat loihdittua mahdollisimman tyylikkäitä vaatteita niukasti saatavilla olevista materiaaleista.

Niukkuudesta ja sodan kauhuista huolimatta naisen asema vapautui, sillä moni nainen lähti nyt elämänsä ensimmäistä kertaa kodin ulkopuolelle ansiotöihin. Rauhan palattua valtaapitävät halusivat kuitenkin työpaikat takaisin miehille ja naiset omalle paikalleen hellan ääreen.

Vangitsevat ja vapauttavat vaatteet

Sodan jälkeisessä maailmassa muisteltiin haikeasti menneitä rauhan aikoja, joihin moni olisi halunnut palata. Urasuuntautuneisuus ei vielä tuolloin leimannut naisten elämää vaan aikaan liitetään kotirouvat, jotka huolehtivat omistautuneesti perheestään miehen tienatessa leipää pöytään. Suuret ikäluokat saivat alkunsa, sillä sodan luoman kuoleman varjon jälkeen henkiin jääneet janosivat elämää. Kauniiden kulissien lomassa väikkyi kuitenkin mustia varjoja, sillä moni mies oli traumatisoitunut pahoin sodassa, mikä purkautui perheväkivaltana ja päihdeongelmina.

Ajan muoti heijasti kaihoa menneeseen. Vuonna 1946 ranskalainen Christian Dior suunnitteli debyyttimallistonsa, joka sai kukan kukoistusta merkitsevän nimen La Corolle. Sen tyypillisimpiä piirteitä olivat leveä kellohame ja korse­tilla ­– käytännössä jo ensimmäisen maailmansodan aikaan hylätyllä vaatekappaleella − kapeak­si­ kurottu vyötärö. Yhdysvaltain Voguen päätoimittaja Carmel Snow nimesi malliston nurinkurisesti New Lookiksi, uudeksi tyyliksi. Se heijasti kuitenkin sitä, mitä kansa kaihosi pula-ajan jälkeen, ja pian jopa Härmän perukoilla kotiompelijat kopioivat tyyliä innokkaasti.

Suomessa kuljettiin myös vastavirtaan. Visionääri Armi Ratia perusti vuonna 1951 miehensä Viljon kanssa Marimekon, joka edusti täysin erilaista suunnittelua. Varsinkin yritykseen vuonna 1954 suunnittelijaksi pestattu nuori Vuokko Nurmesniemi loihti asuja, joilla hän pyrki vapauttamaan naisen liikkumaan. Väljälinjaiset, graafisesti kuvioidut vaatteet vetosivat etenkin edelläkävijöihin. Yksi näistä oli Massachusettsin senaattorin John F. Kennedyn elegantti Jacqueline-vaimo, joka sonnustautui Marimekkoon miehensä vaalikampanjan aikana. Kun Kennedystä tuli vuonna 1961 presidentti, Marimekko siirtyi Amerikassa muodin aikakirjoihin.

Muodissa tehtiin myös aluspukeutumiseen vaikuttava keksintö, kun amerikkalainen DuPont-yritys patentoi elastaanin. Joustava, synteettinen kuitu mahdollisti paitsi mukavien alusvaatteiden kehittämisen myös sukkahousujen keksimisen. Vihdoinkin liikkuminen oli helpompaa! Sukkahousujen ansiosta naiset saattoivat hyvästellä seuraavalla vuosikymmenellä sukkanauhaliivit, ja hameenhelma kohosi uskaliaaseen minipituuteen.

Pilleri toi naisille päätösvaltaa

1950- ja 1960-lukujen seksisymboli Brigitte Bardot’n villi tanssi ranskalaisessa elokuvassa …ja Jumala loi naisen (1956) sekä suomalaisen filmin kohtalokkaan Liana Kaarinan rooli estottomana liftarityttönä elokuvassa Kuu on vaarallinen (1961) antavat ymmärtää, että sen ajan nainen saattoi nauttia seksuaalisuudestaan täysin rinnoin. Totuus oli kuitenkin toisenlainen.

Seksuaalisten halujen vietäväksi heittäytyminen oli arka paikka menneiden vuosikymmenien naisille. Mies kykeni estämään raskauden käyttämällä kondomia tai keskeyttämällä yhdynnän, mutta mikäli hän ei näin tehnyt, seuraukset jäivät naisen kannettavaksi. Taakka oli raskas. Raskauden keskeyttäminen oli yhä laitonta, ja aviottomia äitejä paheksuttiin kevytkenkäisinä naisina.

Ehkäisypillerin kehittäminen muutti kaiken. Se tuli saataville Suomessa vuonna 1961, mutta lääkäri ei kirjoittanut reseptiä kevytmielisistä syistä. Oli syytä olla naimisissa tai vähintään kihloissa ennen kuin edes mietti lääkäriajan varaamista ja ehkäisypillerireseptin anelemista. Aina tietenkin saattoi myös turvautua valekihlasormukseen käydessään tohtorin vastaanotolla.

Vapauttiko ehkäisypilleri sitten naisten seksuaalisuuden? Ehkä ei. Sen ajan pillereiden hormonipitoisuudet huitelivat niin korkealla, että ne tappoivat monen naisen halut ja saivat migreenin jyskyttämään takaraivossa. Toisaalta ne kuitenkin vapauttivat murehtimisen ikeestä. Nainen oli vihdoinkin pillerin sivuvaikutuksista huolimatta oman kehonsa valtias ja saattoi päättää, toivoiko lapsia vai ei.

Kunnolla kiinni työelämään

1960-luvulla jo monet, varsinkin naimattomat naiset hakeutuivat työelämään. Tyypillisiä ammatteja olivat edelleen konttoristi, myyjätär ja sairaanhoitaja. Yksi ajan unelma-ammateista oli glamouria huokunut lentoemännän työ, joka oli aluksi varattu pelkästään naisille. Vuonna 1968 tehtiin kuitenkin kansainvälinen päätös siitä, että yhtä hyvin miehet voivat toimia matkustamohenkilökunnan tehtävissä.

Naisvaltaisten alojen palkat olivat matalia, mutta edistystäkin oli jo tapahtunut. Vuonna 1962 Suomi ratifioi Kansainvälisen työjärjestön eli ILOn samapalkkaisuussopimuksen. Sen mukaan naisille ja miehille oli maksettava samasta työstä sama palkka, kun aiemmin oli ollut tapana pulittaa miehille korkeampaa palkkaa. Päättäjien piti jo miettiä äitiyden ja uran yhdistämiseen liittyviä kysymyksiä, ja niinpä vuoden 1963 sairausvakuutus­lakiin kirjattiin, että äitiyspäivärahaa tuli maksaa 54 päivältä.

Naiset alkoivat päästä myös näkyvämpiin asemiin. Napakka naisasianainen Lenita Airisto esimerkiksi juonsi Hannu Taanilan ja Aarre Elon rinnalla sen ajan puhutuinta suomalaista television keskusteluohjelmaa eli Jatkoaikaa vuosina 1967−1969 eikä tyytynyt Suomen neito -kauneuskuningatartaustastaan huolimatta jäämään koristeeksi.

Suomalaisen naisen elämää rajoittivat edelleen tiukat säännöt. Esimerkiksi ravintolaan ei ollut asiaa ilman miesseuralaista. Asiaa perusteltiin sillä, että kavaljeerittomat naisasiakkaat saattoivat aiheuttaa ravintolassa turhan levotonta liikehdintää, kun herrat hakeutuivat yksinäisten daamien seuraan. Ja kuka olisi voinut tietää, olivatko nämä naiset tulleet ravintolaan kunniattomissa ansaitsemistarkoituksissa. Miehenkään seurassa naisen oli turha yrittää ravintolaan, jos oli ajan sääntöjen mukaan sopimattomasti pukeutunut eli sonnustautunut housupukuun.

Etenkin opiskelijanaiset kapinoivat luutuneita sääntöjä kohtaan. Yhteiskuntakin alkoi vähitellen muuttua asenteiltaan sallivammaksi, ja ravintoloiden ovet aukesivat myös naisille vuoden 1970 tietämillä.

Naisten asemasta keskusteltiin entistä avoimemmin. Yksi keskustelunavaajista oli Anna-lehti, joka perustettiin vuonna 1963. Kun käy läpi sen vanhoja vuosikertoja, voi perehtyä syvällisiin juttuihin muun muassa perhesuunnittelusta, virkanaisen haasteista yhdistää työ ja perhe-elämä sekä ajan naiskansanedustajien näkemyksistä. Mukaan mahtui toki myös viihdyttävää sisältöä esimerkiksi Monacon ruhtinasparin kuulumisista ja filmitähti Elizabeth Taylorin vinhasta aviomiesrallista.

Lue lisää:

• Kauneus

  Muistatko menneiden vuosikymmenien kulmakarvaidolit? Muoti on vaihdellut langanohuista viivoista tuuheisiin puskiin – nyt suositaan runsasta ja luonnollista

• Julkkikset

  Kirjailija Pasi Pekkola toivoo, että työelämä muuttuisi tasa-arvoisemmaksi: ”Miesten on otettava askeleita taaksepäin, jotta naiset saisivat mahdollisuuksia näyttää kykynsä”

• Ihmissuhteet

  Anna Takasen isä oli sotalapsi – tytär aisti vaikeat asiat, vaikka kotona niistä ei puhuttu: "Näin surun isässäni, ja olen saanut siitä oman osani"