Työ ja raha

Aivotutkija Minna Huotilainen kertoo 5 syytä, miksi etätyöt ovat meille hyväksi – ja antaa vinkin, miten etätyöpäivä kannattaa aloittaa

Etätyöpäivä on suunniteltava, sillä kotona on monia työrauhaa häiritseviä tekijöitä. Aivotutkija Minna Huotilainen kertoo, miten etätyöt kotona onnistuvat parhaiten.

Teksti:
Elina Viitanen
Kuvat:
Istock

Etätyöt kotona ovat yhä useamman suomalaisen arkea.

Etätyöpäivä on suunniteltava, sillä kotona on monia työrauhaa häiritseviä tekijöitä. Aivotutkija Minna Huotilainen kertoo, miten etätyöt kotona onnistuvat parhaiten.

Koronaviruspandemia mullisti suomalaisen tavan tehdä töitä. Siinä missä aiemmin aloitimme työpäivämme työpaikalla, ovat etätyöt kotona nyt monen arkea.

Aivotutkija Minna Huotilainen näkee, että nykyisessä poikkeustilanteessa on hyviäkin puolia, ja hän toivoo, että ne kantaisivat myös tulevaisuuden työelämään.

Kysyimme Huotilaiselta, miksi etätyöt kotona ovat meille hyväksi, ja miten työt kannattaa tehdä.

1. Työrauha taattu

Työkaveri koputtaa oveen ja pyytää paneutumaan aivan toiseen työtehtävään kuin jota olit itse juuri tekemässä. Tämä toistuu useita kertoja päivässä.

Työskentelyn keskeyttäminen ulkopuolisen toimesta on erityisen haitallista, sillä se saa aikaan virheitä ja on pidemmän päälle myös kuormittavaa. Etätöissä lapsettomien on usein helpompi järjestää itselleen hyvä työrauha. Tästä johtuen kotona työskennellessä työn tekeminen on usein tehokkaampaa.

Etätyöpäivä on kuitenkin suunniteltava huolellisesti, sillä hiljaisessa kodissa saattaa piillä muita työrauhaa häiritseviä tekijöitä: tiskit odottavat tiskaajaa, mutta myös sohva ja Netflix houkuttelevat.

Aloita päiväsi jostain ja lopeta se johonkin. Jos pelkkä tietokoneen kannen avaaminen ei riitä avittamaan työmoodiin, valmistaudu töihin kuin tavallisena työaamuna: käy ulkona tekemässä pieni lenkki aivan kuin olisit matkalla töihin, mutta palaatkin sitten kotiin.

2. Etätyöt kotona mahdollistavat tauotuksen

Etätyöt kotona mahdollistavat sen, että oman työpäivänsä voi tauottaa, miten itselle parhaiten sopii. Suunniteltu, omaehtoinen keskeytys työpäivän aikana on loistava piristysruiske.

Kokeile ajoittaa esimerkiksi päivän liikuntasuoritus keskelle päivää joko ennen lounasta tai lounaan jälkeen. Hyvä malli on esimerkiksi työskennellä neljä tuntia, pitää kahden tunnin ulkoilutauko ja sen jälkeen työskennellä loput neljä tuntia.

Etätyöt kotona mahdollistavat esimerkiksi ulkoilun kesken työpäivän.
Etätyöt kotona antavat mahdollisuuden esimerkiksi ulkoilla kesken työpäivän – se auttaa jaksamaan, mutta myös nukkumaan paremmin.

Keskipäivän ulkoilu auttaa jaksamaan töissä paremmin. Se myös parantaa unenlaatua, sillä jotta pystyisimme illalla rauhoittumaan, tarvitsemme päiväämme aktiivisuutta sekä luonnonvaloa. Jos olemme koko päivän sisällä, vuorokausirytmi kärsii, emmekä nuku yhtä hyvin.

Lue myös: Kotitreeni x 7 – joka päivälle omansa! Näihin treeneihin et tarvitse välineitä

3. Etätyöt kotona luovat uusia työskentelytapoja

Työpaikalla hankalalta tuntuvaa työtehtävää ei useinkaan tule keskeytettyä, vaan se rutistetaan maaliin väkisin, kenties huonommalla menestyksellä.

Kotioloissa voi helpommin keskeyttää hankalan työtehtävän ja tehdä välillä jotain muuta työtehtävää. Voit opetella, millaiset työskentelytavat sopivat juuri sinulla ja miten työskentelystä tulee kaikista tehokkainta. Vie kikat mukanasi työpaikalle, kun palaat taas työskentelemään sinne.

Työnantajien on myös hyvä kuunnella uudistusintoisia alaisiaan ja pyristellä kankeasta byrokratiasta eroon – tarvitseeko jokainen paperi allekirjoituksen vai riittäisikö pelkkä puhelu?

4. Työkaverit arvoon

Eristyksissä yksinäisyys on monelle pahinta. Aika, jota nyt elämme, opettaa, että tarvitsemme toisiamme myös työelämässä. Huomaamme, että työtä ei tehdä yksin. Ei edes silloin, vaikka työskentelisi yksinyrittäjänä. Aina on se, kenelle tehdään ja kenen kanssa tehdään.

Etätöissä voi hyödyntää teknologiaa ja pirauttaa kahvitauolla videopuhelun työkavereille. Kuulumisten vaihtaminen rytmittää työpäivää ja auttaa pitämään yllä sosiaalisia suhteita.

Lue myös: Sosiaalinen eristäytyminen voi ahdistaa – näin vahvistat resilienssiäsi vaikeina aikoina

5. Uusia urasuuntia

On hyvä muistaa, että kaikilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tehdä etätöitä.

Poikkeusaika opettaa meitä arvostamaan työntekijöitä, joiden työpanos on yhteiskunnan kannalta täysin välttämätöntä. Hanasta tulee vettä, sähköä pistorasiasta ja julkiset tilat ovat siistit. Joku saattaa löytää näistä tehtävistä myös uuden suunnan uralleen.

Lue myös:

Miten parisuhdetta kannattaa hoitaa, kun toista näkee koko ajan? Paripsykoterapeutti antaa 6 tärkeää ohjetta

Sairaanhoitaja Seikku Pohja ja hänen kollegansa kannattelevat nyt korona-Suomea: ”Ei meiltä kysytty, haluammeko eturintamaan”

Anna Hanskilla todettiin koronavirus ja häneltä katosi haju- ja makuaisti: ”Niiden myötä katosi suojamekanismi elämältä”

X