”En halunnut tukia, halusin töihin” – korkeakoulutetut maahanmuuttajat Allison Abdile ja Bahar Mozaffari hakivat lukuisia työpaikkoja vuosien ajan, kunnes lopulta onnisti

Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajanaisten on vaikea saada töitä Suomessa. Tarvitaan valtavasti onnea, sisua, yrittämistä ja hyviä kontakteja, jotta läpäisee esteradan. Bahar Mozaffari ja Allison Abdile ovat onnistuneet.

Bahar Mozaffari, 41, laittaa vaaleanpunaisen kierrevihon ja läppärin kangaskassiin ja huikkaa heipat. Palaverista Vantaan työllisyyspalveluiden johtajan kanssa jäi hyvä mieli.

Espoolainen Bahar työskentelee projektipäällikkönä Suomen monikulttuurisimman kaupungin Vantaan osaamiskeskuksessa. Bahar on nyt, kolmentoista Suomi-vuoden jälkeen, unelmiensa työpaikassa. Hän tietää kokemuksesta, kuinka vaikeaa maahanmuuttajanaisten on Suomessa työllistyä. Edes korkea koulutus ei takaa työpaikkaa.

Viime keväänä perustetun osaamiskeskuksen tehtävänä on edistää vantaalaisten työttömien maahanmuuttajien osaamista ja työllistymistä.

Kävellessään takaisin työpaikalleen Bahar käy vielä läpi palaverin antia. Vaikka ääni on hiljainen ja rauhallinen, voi siitä aistia onnistumisen ilon.

– Olemme saavuttaneet jo lyhyessä ajassa tuloksia, ja työtämme tarvitaan. Hankkeellemme onkin tulossa jatkorahoitus kolmeksi vuodeksi.

Työpaikalle päästyään Bahar kipaisee kertomaan työntekijöille hyvät uutiset. Toiminta jatkuu, ja kaikki vakinaistetaan.

Moni uskoo saavansa töitä, mutta realismi iskee pian

Ulkomaalaistaustaisten korkeasti koulutettujen naisten työllisyysaste on 62 prosenttia, kun se suomalaistaustaisilla korkeasti koulutetuilla naisilla on 83 prosenttia.

Monella Suomessa asuvalla maahanmuuttajanaisella on tutkinto yliopistosta. Suurin osa koulutetuista naisista on muuttanut Suomeen rakkauden tai puolison työn perässä. Joukossa on myös turvapaikanhakijoina tai pakolaisina Suomeen tulleita.

Korkeasti koulutettujen maahanmuuttajataustaisten naisten työllistymistä gradussaan tutkinut Heidi Lehtovaara kuvailee, että naisilla on hyvin myönteiset odotukset työnhausta Suomessa.

– Heidän ajatuksensa on, että toki he voivat saada töitä. Realismi iskee kuitenkin pian. Englanninkieliset työmarkkinat ovat odotettua pienemmät, ulkomaalaisen tutkinnon rinnastaminen suomalaiseen on vaikeaa, työnantajat eivät tunnu arvostavan ulkomailla hankittua koulutusta ja kokemusta, suomen kielen taitovaatimukset ovat erittäin kovat, hän listaa esteitä.

Jos korkeasti koulutettu maahanmuuttajanainen pääsee töihin, työ on suomalaissiskoja todennäköisemmin työtä suorittavissa ammateissa, kuten vaikkapa siivoojina tai muissa töissä, jotka eivät vastaa koulutusta.

– Valtavasti osaamista valuu hukkaan.

”En halunnut tukia, halusin töihin”

Ennen seuraavan palaverin alkua Bahar istahtaa työpöydän ääreen ja vastaa muutamaan sähköpostiin.

Baharin työhuone on pelkistetty ja paljas. Hyllyllä on hopeisissa kehyksissä Suomen Pakolaisavun myöntämä tunnustuspalkinto, joka kertoo, että Bahar Mozaffari on valittu vuoden 2017 pakolaisnaiseksi.

Vuonna 2004 Bahar joutui pakenemaan pienen poikansa kanssa kotimaastaan Iranista Turkkiin. Paon syyt olivat poliittisia, sillä ekonomin koulutuksen saanut Bahar oli toiminut aktiivisesti naisjärjestöissä. Hän oli jatkanut isänsä jalanjäljillä – hänen isänsä oli taistellut vapauden ja demokratian puolesta ja istunut 12 vuotta vankilassa.

Vuonna 2006 Bahar saapui 3-vuotiaan poikansa kanssa kiintiöpakolaisena kylmään maahan pohjoisessa.

– Halusin heti suomen kielen kursseille ja töihin. Ajattelin, että voisin aloittaa vaikka siivoojana tai hyllyttäjänä.

Sosiaalityöntekijät olivat toista mieltä: Ensin pitäisi löytää Baharin pojalle hoitopaikka. Siihen arveltiin menevän puoli vuotta.

Bahar sisuuntui ja alkoi toimia. Hän etsi itse pojalleen hoitopaikan, hankki työpaikan siivoojana ja hakeutui suomen kielen kursseille Helsingin avoimeen yliopistoon.

– En halunnut tukia, halusin töihin. Olin jo lapsuudenkodissani oppinut, että itse päätän, mitä haluan ja teen sen eteen töitä. Niinpä lähdin siivoamaan viideltä aamulla, ja poikani nukkui työpaikallani vaunuissa sillä välin. Sitten vein lapsen päiväkotiin ja matkustin Espoosta Helsinkiin suomen kielen tunneille.

Siivoustöiden lisäksi Bahar työskenteli ravintolassa tiskarina ja tarjoilijana.

”Lähetin lukemattomia hakemuksia saamatta yhtään kutsua haastatteluun”

Pöydälle on levitetty papereita, muistivihkoja ja opaskirjoja. Bahar ja valmentaja Riittamaija Pulli istuvat pienessä toimistohuoneessa ja suunnittelevat palveluja kotona oleville vanhemmille.

He ovat jo hahmotelleet yhtä tyypillistä asiakasta: kotiäiti, asunut Suomessa 10–20 vuotta, ei koulutusta lähtömaassa eikä Suomessa, suomen kielen taito heikko, kapea elämänpiiri. Uskonto ja kulttuuri saattavat rajoittaa sitä, mitä voi tehdä työkseen.

– Meidän ydintehtävämme on tarkistaa heidän osaamisensa, päivittää sitä ja ohjata heitä koulutukseen tai työmarkkinoille. Mitä me tarjoamme heille? Olisivatko työpajat yksi toimintamalli? Bahar pohtii.

Palaverin jälkeen Baharilla on aikaa kertoa enemmän omasta urapolustaan. Ilmastointi humisee hiljaa, kun hän palaa menneisiin.

– Lähetin lukemattomia työhakemuksia eri puolille Suomea saamatta yhtään kutsua haastatteluun. Alussa hain pankkialan töitä, mutta sitten tajusin, ettei minulla ollut ekonomin koulutuksestani huolimatta tarvittavaa osaamista. Koska olin käynyt Suomessa erilaisia kursseja ja toiminut vapaaehtoistöissä, aloin hakea ohjaajan paikkoja. Hain myös persian kielen opettajan töitä.

Kun Bahar oli asunut Suomessa kolme vuotta, hänelle tarjottiin mahdollisuutta hakea töihin Espoon Leppävaaran TE-toimistoon.

Bahar tuli valituksi, ja hänen uransa kääntyi uuteen suuntaan.

Asiakastyössä Bahar sai arvokasta tietoa siitä, millaisia palveluja maahanmuuttajat tarvitsevat. Välillä hänen osaamistaan kaivattiin myös ELY-keskuksen hankkeessa.

Vuonna 2017 palo päästä kehittämään palveluja oli kasvanut niin suureksi, että Bahar irtisanoutui vakituisesta työstään ja heittäytyi projektitöihin. Hänestä tuli Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian koulutussuunnittelija hankkeessa, jonka tavoitteena oli luoda maahanmuuttajille väyliä työelämään. Hankkeen päätyttyä Bahar tuli töihin Vantaalle projektipäälliköksi.

Unelmatyön tekeminen on myös raskasta. Bahar näyttää muistiinpanoa, jonka hän on kirjoittanut kännykkäänsä: ”Olen väsynyt olemaan väsynyt, olen väsynyt olemaan vahva.”

– Minä haluan tehdä tätä työtä, ja Vantaalla on erinomaiset mahdollisuudet suunnitella ja toteuttaa erilaisia projekteja. Mutta samalla tämä on hyvin haastavaa.

”Tiedän, että muslimihuivi merkitsee taas yhtä ruksia ei-laatikkoon”

Myös Allison Abdile, 37, haki Baharin tavoin lukemattomiin työpaikkoihin saamatta kutsua yhteenkään haastatteluun. Eteläafrikkalainen Allison muutti somalialaistaustaisen suomalaisen miehensä työn perässä ensimmäisen kerran Suomeen vuonna 2006 ja lopullisesti kymmenen vuotta myöhemmin.

– Luulin, että pääsisin töihin helposti. Olihan minulla tutkinto ja työkokemusta. Ensin menin tietysti kieliopintoihin. Mutta vaikka puhuisin miten sujuvaa suomea, en usko, että töitä olisi yhtään helpompi saada.

Allisonilla on kandidaatin tutkinto toimistojohtamisesta ja tekniikasta ja työkokemusta muun muassa avustajan työstä Etelä-Afrikan parlamentin sihteeristössä.

Allison on myös huivia käyttävä muslimi.

– Työhakemuksiin pitää liittää valokuva. Tiedän, että huivi merkitsee taas yhtä ruksia ei-laatikkoon.

Moni korkeasti koulutettu maahanmuuttaja tekee siivoustyötä

Nyt Allison naputtelee läppäriä Helsingin keskustassa sijaitsevan Nikolajeffin talon kolmannessa kerroksessa. Täällä pitää kotiaan start up -yritys WeHost, joka on Airbnb-asuntojen hosting-palvelu.

Allison oli perustamassa yritystä vuoden 2018 keväällä. Alussa hän toimi yrityksen operatiivisena johtajana. Myöhemmin hän siirtyi perhesyistä vähemmän kuormittavaan työhön työntekijöistä ja heidän menestyksestään vastaavaksi johtajaksi.

WeHostin henkilöstö on nuorta ja kansainvälistä. Toimistokielenä puhutaan englantia. On aamupäivä, ja ”housekeeperit” pakkaavat vedettäviin kärryihin siivousvälineitä, puhtaita pyyhkeitä ja lakanoita, vessapaperia.

Monet heistä ovat korkeasti koulutettuja.

– Tuolla eritrealaisella miehellä on anestesiahoitajan koulutus. Ja tuolla filippiiniläisnaisella on yliopistotutkinto taiteista ja yhteiskuntatieteistä. Siivoojiemme esimiehellä on tutkinto kriminologiasta, Allison kertoo.

Sitten hän ottaa läppärinsä ja siirtyy neuvotteluhuoneeseen, joka on erotettu avokonttorista lasiseinällä. Aamupäivään on sovittu kaksi työhaastattelua; yritys hakee lisää siivoojia.

– Kertoisitko, miksi haet tätä työtä? kysyy Allison ensimmäiseltä hakijalta, nepalilaiselta naiselta, joka viimeistelee Suomessa liiketoiminta-analytiikan maisteriopintoja.

Allison lähti mukaan start-up-yritykseen

Ennen lopullista asettumista Suomeen Allison asui perheineen Kapkaupungin lisäksi Nairobissa ja Brysselissä.

– Mieheni työ vei meitä eri puolille. Halusimme kuitenkin asettua Suomeen, koska tämä on paras maa maailmassa kasvattaa lapsia.

Töitä hakiessaan Allison pysyi kiireisenä käymällä kaikki mahdolliset TE-keskuksen koulutukset. Hän työsti myös yrityssuunnitelmaa englannin kielikerhosta, mutta hanke tyssäsi rahoituksen puutteeseen.

Lopulta Allison pääsi itävaltalaistaustaisen naisen perustamaan kierrätysdesignyritykseen työkokeiluun. Hän ehti työskennellä siellä pari kuukautta, kun eteen tuli uusi tilaisuus: hänen miehensä työkaverin pojalla oli start up -idea ja sille rahoittajia, mutta yrityskumppani puuttui.

– Hän pyysi minua mukaan. Aloitimme helsinkiläisessä kahvilassa, kasvoimme yrityksen ja erehdyksen kautta ja nyt olemme tässä, Allison hymyilee.

”Työnantajien asenteissa on yhä tarkistamisen varaa”

Bahar ja Allison ovat onnistuneet, mutta monien tie tyssää esteisiin.

– Työnantajien asenteissa on edelleen tarkistamisen varaa. Vaikka Suomessa on yhdenvertaisuuslaki, sukupuoli, etnisyys ja uskonto nousevat työllistymisen tielle. Ennakkoluuloja ja syrjintää voisi purkaa koulutuksella, korkeasti koulutettujen maahanmuuttajanaisten työllistymistä tutkinut Heidi Lehtovaara pohtii.

Työllistymistä hidastavat myös sosiaalisten verkostojen ja suosittelijoiden puute.

Onneksi apujakin on saatavilla. TE-palveluiden lisäksi mentorointi ja kolmannen sektorin työllistämisprojektit auttavat työllistymisessä. Palkkatukikokeiluja pitäisi Heidi Lehtovaaran mukaan käyttää enemmän, ja anonyymi rekrytointi olisi yksi mahdollisuus ehkäistä syrjintää.

– Se yrittämisen määrä, joka näillä naisilla on, on valtava. Heillä on motivaatiota ja sisua. Pakon edessä he löytävät itsestään vielä lisää voimavaroja ja itseluottamusta.

Työllistyminen on usein kiinni onnesta

Minkä Bahar uskoo olevan menestyksensä salaisuus?

– Voisi sanoa, että menestykseni salaisuus oli se, ettei minulla ollut miestä, kun tulin Suomeen. Olin vapaa tekemään, mitä haluan, Bahar naurahtaa ja viittaa perinteiseen iranilaiseen kulttuuriin, jossa naisen paikka on kotona mahdollistamassa miehen ja lasten hyvinvointi.

Bahar puhuu myös siitä, miten hän joutui rakentamaan Suomessa koko identiteettinsä uudestaan. Tietyt kohtaamiset olivat ratkaisevia. Niiden avulla hän jaksoi uskoa itseensä ja löysi tien eteenpäin.

– En esimerkiksi koskaan unohda Uudenmaan maahanmuuttopalvelujen esimiehen kannustavia sanoja, kun hän halusi, että menen puhumaan erääseen tilaisuuteen. Minua pelotti, mutta hän sanoi minulle: Bahar, kyse ei ole suomen kielen testistä, kyse on asiantuntemuksesta.

Allison miettii, että maahanmuuttajanaiset toisivat suomalaiseen työelämään osaamisensa lisäksi monimuotoisuutta ja eloisuutta. Työllistyminen on kuitenkin kiinni onnesta.

– Vaikka sinulla olisi kannustajia ja mentoreita, on työpaikan saaminen kiinni siitä, että olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja kohtaat oikeita ihmisiä.

Allisonin työpäivä jatkuu toisella rekrytointihaastattelulla. Lisäksi hän suunnittelee työpaikan hengennostatustapahtumaa, joka järjestetään tänään ensimmäistä kertaa.

– Tarkoitus on, että tapahtumasta tulee säännöllinen. Haluamme pitää huolta työntekijöidemme hyvinvoinnista.

Juttuun on haastateltu myös tutkijatohtori Tytti Steelia WeAll-tutkimushankkeesta Helsingin yliopistosta.