Hullu työtahti vei burn outiin

It-ala on tuottanut lyhyen historiansa aikana monta miljonääriä ja menestystarinaa. Kolikon toinen puoli ovat ne työntekijät, jotka uupuivat ylipitkien työpäivien ja ylisuuren työtaakan alle. Tunnollista, kunnianhimoista, haasteista pitävää puurtajaa aletaan helposti käyttää hyväksi. Esimies vähät välittää siitä, että alaisen työpäivä ei lopu koskaan, aina on uusi tehtävä edessä. Kunnes yleensä fysiikka ja psyyke panevat rääkkiin pisteen. Tulee burn out.

Yksinhuoltaja, kolmekymppinen ”Mia” on yksi it-alan pyörteissä itsensä loppuun polttaneista, mutta onneksi nyt jo toipumassa. Mia palkattiin syksyllä 1999 it-yrityksen asiakaspalvelutehtäviin. Pian hän kuitenkin huomasi olevansa perustamassa yritykselle tytäryhtiötä ja hoitavansa useaa eri työtehtävää, joihin hänellä ei ollut koulutusta tai työkokemusta.

Aikansa Mia yritti saada yrityksen johdon tajuamaan, että hänellä on liikaa töitä, eikä hän yksin jaksa enää hoitaa kaikkea. Yhtiössä asiaa ei kuitenkaan otettu kuuleviin korviinkaan, ja niin Mian vaihtoehdoiksi jäivät joko sairasloma tai irtisanoutuminen. Kahden vuoden hullunmyllyn jälkeen Mia tunnusti itselleen olevansa lopussa ja jäi sairaslomalle. Suojellakseen entisiä työtovereitaan Mia pyysi, ettei yritystä mainita nimeltä. Siksi tässä jutussa nimet ja muut tunnistamisen mahdollistavat viittaukset on muutettu.

Asiakaspalvelusta toimitusjohtajaksi

”Alunperin minut palkattiin asiakaspalvelutehtäviin. Kolmen viikon kuluttua sain kuitenkin jo yrityksen myynnin hoitaakseni, viiden viikon jälkeen myös yhteydenpidon edustajiin. Koska koulutustaustani on peruskoulu, ei minulla ollut niitä perustaitoja, joita työ olisi vaatinut. Olin kuitenkin niin kunnianhimoinen, että päätin opetella ja oppia kaiken.

Viiden kuukauden työssäolon jälkeen minut lähetettiin toiselle paikkakunnalle perustamaan tytäryritystä. Niin, tiedän, että tämä kuulostaa hurjalta. Halusin kuitenkin näyttää olevani luottamuksen arvoinen.

Olin vuoden verran poissa kotoa ja nostin tytäryhtiön pystyyn. Samanaikaisesti hoidin myös pääkonttorin asioita, jossa vastuullani olivat edelleen edustajat ja nyt myös uusien työntekijöiden koulutus. Ja kun yhtiön talousvastaava lähti, minulle annettiin myös hänen tehtävänsä; laskutus ja reskontra. Hoidin kaikkia näitä yhtä aikaa. Ajattelin firman parasta.

Lisää työtehtäviä

Sitten firma myytiin ja yhdistettiin toisen firman kanssa ja tuli paljon muutoksia. Liiketoiminnot ja käytännön asiat yhdistettiin. Minun niskoillani olivat talousasiat ja kun minulla ei ollut koulutusta, tein siten, miltä asiat minusta näyttivät.

Hoidin uuden talon ja viiden ulkomaisen tytäryrityksen henkilökunnan koulutuksen meidän talomme tuotteisiin. Tässä olisi jo ollut riittävästi kokopäivätyöksi, mutta lisäksi oli se talouspuoli, josta en edes ymmärtänyt kaikkea.

Sitten ilmoitin haluavani perustamastani tytäryrityksestä eroon, mutta minulle ei myönnetty eroa toimitusjohtajan tehtävistä. Yritin siis hoitaa senkin. Kaikki osa-alueet alkoivat kärsiä. Sain hirveät morkkikset. Halusin tehdä, mutta huomasin, etten kykene. Minun oli hyvin vaikea myöntää itselleni se.

Vihdoin apua ja sairaslomaa

Kun tunnustin vihdoin asian itselleni, hain apua terveyskeskuksesta. Kielsin luonteeni, jonka mukaan aina selviän. Lääkärin tekemässä depressiotestissä sain lukeman 36, kun maksimi on 40. Lääkäri kysyi kauhuissaan, miksi tulen vasta nyt hakemaan apua. Sain sairaslomaa ja lääkityksen, mutta en halunnut syödä lääkkeitä. Vasta kuukauden päästä pyysin ja pääsin terapiaan, vaikka mielestäni sitä olisi pitänyt ehdottaa minulle heti.

Olin sairaslomalla viisi kuukautta. Sinä aikana sain taisteluinnon päälle. Menin takaisin töihin ajatellen, että jos eivät asiat ala järjestyä, lähden. Kiukku auttoi. Suggeroin itseäni ajatukseen, että vielä päihitän ne. Kun menin takaisin, ääni kellossa oli muuttunut, vaikkakaan alkuun minulle ei annettu mitään töitä, vaikka muut hikoilivat ympärillä työn paljouden alla. Tässä vaiheessa minulle selvisi, että minusta haluttiin eroon. Päätin kuitenkin, ettei se onnistuisi tuosta vaan. Halusin siitä käyvän korvauksen.

Neuvottelin ja tappelin ja itkin välillä vessassa. En suostunut heidän kahteen ensimmäiseen tarjoukseensa, mutta kolmanteen sitten suostuin. Viime syksynä jätin irtisanomisilmoituksen ja sain yli vuoden palkan verran rahaa, etten puhu. Jos en olisi ollut niin huonossa kunnossa, olisin vetänyt firman oikeuteen, mutta silloin en pystynyt.

Kenen syy?

Pidän syypäänä pitkälti itseäni. Ajattelen japanilaisittain, että työsopimuksen myötä sielu myydään työnantajalle. Otin ajattelutavan ehkä liiankin vakavasti. Eri asia on se, jos työnantaja käyttää työntekijää törkeästi hyväkseen.

Työpaikallani pomot huomasivat, että teen kaiken, mitä minulle annetaan. Siinä vaiheessa he laittoivat laput silmille, kun näkivät, että teen 3,5 ihmisen työt ja taatusti huomasivat, etten voi hyvin. Ehkä he tarvitsivat työpanostani, mutta minkä arvoinen se on, jos ei ehdi tehdä asioita kuin vähän sinne päin? Ehkä pomotkin jotain tajusivat tapauksestani, koska seuraavaa yrityksessä ollutta burn out -potilasta jo hieman ymmärrettiinkin. Vaikka on siellä tälläkin hetkellä ainakin yksi ihminen, joka tekee jatkuvasti käsittämättömän määrän ylitöitä.

Lapset ja yhdestoista hetki

Kun olin perustamassa tytäryritystä Pohjois-Suomessa, lapset asuivat isänsä luona, ja kun palasin, he muuttivat taas minun luokseni. Kyllähän lapset takuulla kärsivät työni vuoksi, koulustakin otettiin yhteyttä. Taisi olla yhdestoista hetki, että lopetin työt. Sairasloman aikana aloin panostaa lapsiin.

Söin mielialalääkkeitä vain neljä kuukautta. En ole vieläkään täysin terve, mutta enää en suostu tuollaiseen. Oli minulla itsetuhoajatuksiakin, enkä tiedä, mitä olisin itselleni tehnyt, jos ei olisi lapsia. Tuntui, etten ole minkään arvoinen, kun työ ei onnistunut. Onneksi on lapset.

Nyt olen tehnyt free-toimittajan töitä, enkä aiokaan kenenkään palvelukseen. En halua, että pomo hengittää niskaan. Nyt minulla ei ole pelkoa palaa loppuun.”

Riitta Talasniemi / A4 Media Oy, Helsinki

Kuva: A4 Media Oy / Transworld