Katri, 37, jätti päivätyönsä ja lähti kahden pikkulapsensa kanssa unelman perään Thaimaahan: ”Mikään ei voi enää estää minua”

Sukellusoppaaksi kouluttautumisen jälkeen Katri Johansson uskaltautui tekemään muitakin muutoksia elämässään.

Junan leikkivaunu Helsingistä Suonenjoelle.­ Kesäkuussa 2017 Katri Johansson, 37, oli lastensa kanssa matkalla tapaamaan ystävä­perhettään. Vuoden vanha Sebastian ja kolmevuotias Benjamin leikkivät vaunun lattialla Katrin tehdessä tuttavuutta samassa vaunussa matkustavan naisen kanssa.

Nainen kertoi asuvansa perheensä kanssa puolet vuodesta Thaimaassa, Koh Taon paratiisisaarella. Katrin sydämessä läikähti, sillä hän oli haaveillut samanlaisesta elämänmuutoksesta. Tuon junamatkan aikana hän päätti toteuttaa unelmansa.

– Minulla oli vakituinen työpaikka lastensuojelussa lastenkodin ohjaajana. Olin ollut siellä kuusi vuotta, josta osan äitiyslomilla ja hoitovapailla. Kolmivuorotyö oli alkanut tuntua pienten lasten äitinä raskaalta. Halusin elämältäni jotain muuta, mutten tiennyt mitä.

Katri ryhtyi pitämään muistikirjaa, johon kirjoitti unelmiaan sitä mukaa, kun niitä tuli mieleen. Yksi unelma toistui muistikirjan sivuilla yhä uudestaan: sukeltaminen.

Katri oli rakastanut vedenalaista maailmaa lapsesta saakka. Hän oli viettänyt lomamatkoilla tuntikausia snorkkelin kanssa vedessä.

– Pinnan alla riitti loputtomasti tutkittavaa, eikä minua tahtonut saada sieltä pois.

Sukeltamista hän oli harrastanut vuodesta 2011 ja käynyt sukellusreissuilla eri puolilla maailmaa.

– Pinnan päällä olen aikamoinen menijä, mutta sukeltaminen rauhoittaa minua. Levollinen tunne valtaa minut, ja pinnan alla hengityksenikin hidastuu.

Unelmalistaansa tutkiessaan Katri oivalsi, että haluaisi lähteä Thaimaahan opiskelemaan sukellusoppaaksi. Kahden pienen lapsen äidille unelman toteuttaminen ei ollut aivan yksinkertaista. Hänestä kuitenkin tuntui, että hän saattaisi myöhemmin katkeroitua, jos ei edes yrittäisi.

– Pohdimme mieheni Rabben kanssa, miten saisimme perheemme palmun alle. Rabbe on uraorientoitunut ja viihtyy töissään tuote- ja liiketoiminnan kehityspäällikkönä energianhallinta-alalla. Keskustelumme ajautuivat umpikujaan, koska hän ei voinut työnsä vuoksi lähteä. Minä taas olisin halunnut koko perheen mukaan.

Pattitilanne jatkui, kunnes Katri keksi, että voisi toteuttaa unelmansa yksin.

”Mieheni oli helpottunut, että keksin ratkaisun”

– Puuhastelin lasten kanssa kotona, kun minulle kirkastui, etten tarvinnut unelmani toteuttamiseen puolisoani. Soitin ystäväperheen 18-vuotiaalle tyttärelle Veeralle, jonka tiesin viettävän välivuotta lukiosta. Kysyin, haluaisiko hän lähteä minun ja lasten kanssa Thaimaahan. En ehtinyt sanoa lausetta loppuun, kun hän vastasi lähtevänsä mukaan.

– Mieheni oli selvästi helpottunut siitä, että keksin ratkaisun. Olinhan yrittänyt kääntää hänen päätään kymmenien keskustelujen aikana.

Katri irtisanoutui vakituisesta työstään ja jättäytyi tyhjän päälle loppuvuodesta 2017.

– Se oli vapauttavaa, mutta tuntui samalla kauhistuttavalta. Olen impulsiivinen, ja kun saan jonkin idean, lähden toteuttamaan sitä usein saman tien. En mieti uhkakuvia, vaan ratkon ongelmia sitä mukaa, kun niitä tulee eteen. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun otin noin suuren riskin.

Seuraavaksi edessä oli matkakassan kartuttaminen. Katri ja hänen miehensä sopivat pankin kanssa lyhyen ajanjakson, jonka aikana he eivät lyhentäisi asuntolainaansa.

Katri löysi määräaikaisen työn asiakaspalvelukoordinaattorina. Iltaisin ja viikonloppuisin hän teki keikkatöitä lastensuojelussa, toimi lähettäjänä Vermon raveissa ja auttoi ystäväänsä hevosajeluja järjestävässä yrityksessä. Hän teki neljää työtä ja pitkää päivää, jotta sai kerättyä rahaa matkan toteuttamiseen.

– Pienten lasten oli vaikea ymmärtää, miksi äiti kävi kotona vain kääntymässä, vaikka yritin selittää heille syyn aherrukseeni.

Katrin ja lasten seikkailu alkoi marraskuussa 2018. He aikoivat asua Koh Taon saarella kolme kuukautta, jonka aikana Katri kouluttautuisi Dive Masteriksi eli sukellusoppaaksi. Koulutuspaikaksi Katri valitsi Koh Tao Diversin, jota pyöritti suomalainen sukeltaja Mikko Paasi vaimonsa Kristan kanssa.

Paikka oli aiemmin samana vuonna ollut suuren mediahuomion kohteena Thaimaan luola-sukellusoperaation vuoksi. Mikko Paasi osallistui silloin muiden vapaaehtoisten kanssa luolaan jumiin jääneiden thaimaalaislasten ja heidän jalkapallovalmentajansa pelastamiseen.

Hetki jona Katri mietti, mitä oli mennyt tekemään

Ensin edessä oli yölento Bangkokiin, jossa seurue vietti muutaman päivän tehden hankintoja moskiittoverkoista paikallisiin puhelinliittymiin. Sitten he suuntasivat yöjunaan kohti Chumphonin kaupunkia.

– Meillä oli vaikeuksia mahtua junaan, koska matkatavaroita oli niin valtavasti. Olimme perillä sateisessa Chumphonissa aamuneljältä. Lapset olivat ihmeissään, kun herättelin heitä kesken unien.

He juoksivat kaatosateessa läheiseen aamiaispaikkaan ja kastuivat likomäriksi. Vaihdettuaan vaatteet kuiviin he suuntasivat lauttarantaan.

– Lauttamatka oli painajaismainen. Suurin osa lautan matkustajista oksensi hurjan merenkäynnin takia. Neljän hengen seurueestamme kaikki muut oksensivat paitsi minä.

Siinä vaiheessa Katri mietti, mitä oli mennyt tekemään.

– Olin raahannut lapseni toiselle puolelle maapalloa. Kaikki joutuivat kärsimään yhden ihmisen unelmien takia. Oliko se todella vaivan arvoista?

Myrskyn laannuttua lautta oli perillä kauniilla Koh Taon saarella. Katri oli sopinut, että he yöpyisivät ensimmäiset yöt thaimaalaisen vuokraemännän talossa. Siellä oli niin viihtyisää, että he jäivät taloon koko matkan ajaksi.

Ensimmäisinä Thaimaan-viikkoina Katri tunsi itsensä todella väsyneeksi opetellessaan uutta arkea saarella.

– Porukan ainoana aikuisena kannoin vastuun lapsista ja samalla Veerasta, joka oli ensimmäistä kertaa pidempään poissa kotoa.

Lapset aloittivat puolipäivähoidossa kansainvälisessä päiväkodissa, jonka pitäjistä toinen oli suomalainen. Saarella liikuttiin skoottereilla, ja Katrikin osti kulkupelit itselleen ja Veeralle. Veera ajoi lapset aamuisin skootterilla päiväkotiin. Toinen lapsista seisoi skootterin kyydissä ja pienempi matkusti selässä sarongilla kiinni sidottuna.

– Oli hienoa huomata, miten upeasti lapset pärjäsivät vieraassa kulttuurissa. He oppivat nopeasti, ettei leikkiin tarvittu yhteistä kieltä.

Ensin haastava sukellushaave, sitten yksinäinen paluu

Katrille selvisi pian, millainen urakka hänellä oli edessään. Hänen oli suoritettava seitsemän sukelluksen erikoiskurssia valmistuakseen sukellusoppaaksi.

– Reissumme ei ollut mikään lepoloma. Heräsin aamuisin kuudelta, tein aamiaista ja ajoin sukelluskeskukselle. Aikataulu oli sen verran tiukka, ettei minulla ollut varaa epäonnistua yhdelläkään kurssilla. Jouduin pitämään pientä taukoa sairastuttuani korvatulehdukseen ja satutettuani selkääni sukelluksella, mutta muuten pysyin onneksi aikataulussa.

Muut kurssilaiset avustivat sukelluskeskuksen arjessa, mutta Katri ei ehtinyt viettää vapaa-aikaansa keskuksella. Lapset olivat häntä vastassa jo rannalla, kun hän palasi sukellusreissulta.

– Monissa herätti ihmetystä, että olin pienten lasten äitinä sukelluskoulutuksessa Thaimaassa. Sain koulutuksen siitä huolimatta käytyä määräajassa ja valmistuin ennen paluutamme. Ehdin toimia jonkin aikaa sukellusoppaana Thaimaassa. Sukelluskouluttajat kehottivat minua jatkamaan opintoja Suomessa, sillä heidän mielestään sovin hyvin alalle. Olin ihmeissäni, koska tunsin itseni aivan keltanokaksi.

Paluu Suomeen kolmen kuukauden jälkeen tuntui hyvältä, mutta edessä oli pieniä sopeutumisvaikeuksiakin.

– Jäimme ikävöimään Thaimaata. Reissu oli ollut niin työntäyteinen, että takkini oli tyhjä. Paluu rutiininomaiseen päivätyöhön tuntui yksinäiseltä, koska olin ollut niin intensiivisesti sukeltamisen maailmassa. Kaikki muut tuntuivat elävän niin erilaista elämää kuin itse elin.

Samalla Katrilla oli voimakas tunne, että hän tulisi onnistumaan kaikessa, mihin ryhtyisi.

– Minusta tuntui, että jos jotakin haluaisin, mikään ei voisi enää estää minua. Olin onnellisempi ja levollisempi kuin ennen lähtöämme Thaimaahan. Tiesin vihdoin, kuka olin. Olin sukeltaja, ja tehtäväni oli auttaa muita ihmisiä.

Katri päätti jatkaa sukellusopintojaan, joiden edetessä häneen teki vaikutuksen se, millä tavoin sukelluskouluttajat johtivat oppilaitaan.

– Sukelluskouluttajat osasivat luoda turvallisen olotilan siitä huolimatta, että olimme uuden äärellä ja hengenmenetyksen riski oli olemassa. Pelko on sukeltamisessa aina jollain tavalla läsnä.

Johtaminen oli kiinnostanut Katria jo pitkään. Ajatus oman valmennusyrityksen perustamisesta syntyi, kun hän huomasi, miten suuri kontrasti sukeltamisen johtamisessa oli hänen kokemuksiinsa työelämän johtamisesta.

– Minulla on kokemusta erittäin manipuloivasta ja tiimille vahingollisesta esihenkilöstä, jonka aiheuttamia henkisiä haavoja paranneltiin tiimissämme pitkään. Onneksi olen saanut työskennellä myös erinomaisten ja ihanien esihenkilöiden kanssa, joiden kanssa olen edelleen tekemisissä töiden ulkopuolella, vaikka työpaikat ovat vaihtuneet.

Seuraavana päivänä Katrilla oli y-tunnus

Sukelluskoulutuksessa läsnä olivat juuri ne elementit, joita hän oli kaivannut työelämässä, kuten toisten auttaminen, kuunteleminen, läsnäolo, empatia ja palautteen antaminen.

– Sukelluskouluttajat ovat jatkuvasti tekemisissä uusien ihmisten, tilanteiden ja olosuhteiden kanssa. Johtajan rooli on valtavan tärkeä, jotta ihmiset voisivat tuntea olonsa turvalliseksi uudessa tilanteessa.

Haastateltuaan kokeneita sukelluskouluttajia hän alkoi ymmärtää, miten sukeltamisen maailmasta tuttuja elementtejä voitaisiin tuoda mukaan yritysmaail­maan.

– Erään sukelluskoulutuksen aikana ajattelin ääneen, että minun pitäisi perustaa yritys, jotta voisin käydä puhumassa oivalluksestani mahdollisimman monille. Sukellusoppilaani kuuli sen ja totesi, että eihän yrityksen perustamiseen mene kuin minuutti. Seuraavana päivänä minulla oli jo y-tunnus.

Nykyään Katri kiertää puhumassa yrityksissä ja tapahtumissa johtamisesta ja tiimityöstä. Hän kokee olevansa yrittäjänä onnellisempi päästessään toteuttamaan itseään ja määrittelemään itse tekemisensä.

”En kipuile tekemättömiä asioita, sillä tiedän, että olen löytänyt oikean suunnan.”

Muutos työtilanteeseen on tuonut itsevarmuutta ja vakautta myös muihin elämän osa-alueisiin.

– Aiemmin minusta tuntui, etten pystynyt vaikuttamaan rooliini työelämässä. Olin turhautunut, koska minulla oli ideoita ja olisin halunnut tehdä hyvää. Nykyisessä työssäni saan jakaa hyvää energiaa ja herättää kuulijoissa uusia oivalluksia. En enää kipuile tekemättömiä asioita, sillä tiedän, että olen löytänyt oikean suunnan.

Katri iloitsee siitä, että uskalsi toteuttaa unelmansa. Hän haluaa kannustaa muitakin siihen.

– Meillä on vain tämä yksi elämä. Älä maalaa kauhukuvia siitä, mikä kaikki saattaisi mennä pieleen. Totta kai voi sattua mitä tahansa, mutta yhtä lailla voi käydä niin, että toteutat unelmasi, seisot vuoren päällä voittajana ja tunnet, että kaikki on jatkossa mahdollista. Niin kävi minullekin.

Sinua voi kiinnostaa myös:

• Itsetuntemus

  Hermosärystä kärsinyt vapaasukeltaja Johanna Nordblad löysi pelastuksen jääkylmästä vedestä: "Jään alla mieleni rentoutuu"

• Julkkikset

  Sankarisukeltaja Mikko Paasin Krista-vaimo pelastusoperaatiosta: ”En pystynyt kuin toivomaan parasta ja pelkäämään pahinta"

• Matkailu

  Sanna matkusti Thaimaahan – miltä siellä näyttää nyt? “Koronatilanne tuo mieleen vuoden 1998, kun tyhjän rannan löytäminen ei ollut tavatonta”