Työ ja raha

Köyhäily kunniaan

Teksti:
Anna.fi

Laman koputellessa ovella on hyvä tarkistaa omat kulutustottumukset. Sama elintaso on mahdollista säilyttää, kunhan näkee vähän enemmän vaivaa uusien hankintojen eteen.

Köyhäily kunniaan

Netti pursuaa ohjeita uusavuttomille; miten huonekalut voivat saada uuden elämän tai vaatteiden käyttöikää on mahdollista pidentää. Eri sivustojen kautta on mahdollista säästää rahaa matkakustannuksissa tai tienata rahaa lainaamalla omia tavaroitaan muille. Köyhäilyn avulla voi myös säästää luontoa. Ellit tarjoavat köyhäilyn maailmaan astuvalle muutamia perusvinkkejä.

Tukka uusiksi

Ilmaisen tukkapäivityksen päivän trendin mukaan saat ilmoittautumalla hiusmalliksi. Jatkuva hiusmallihaku löytyy esimerkiksi Hakanitin, Tigin ja Wellan sivustoilta. Monet muutkin kampaamot ja yksityiset yrittäjät tarjoavat ilmaisia leikkauksia ja värjäyksiä järjestämissään koulutus- ja opetustilaisuuksissa. Aikaa on varattava tarvittaessa koko päivä ja täysin oman mieleen ei kampaaja työtä suorita, mutta yleensä asiakkaan mielipidettä kyllä kuunnellaan. Hiusmalliksi kannattaa hakeutua kuitenkin vain, jos on valmis radikaaleihinkin lopputuloksiin eikä ota tukkaansa liian vakavasti. Jos hiustenleikkuuseen on valmis sijoittamaan rahaa, halvalla pääsee eri kampaamoalan oppilaitosten oppilastöinä toteutettaviin leikkauksiin.

Kampaaja

Ilmaista ja edullista liikuntaa

Ilmaista ohjattua liikuntaa saa melkein mistä tahansa. Monet kuntokeskukset tarjoavat mahdollisuuden tutustua toimintaansa päivän tai muutaman tunnin ajan ilmaiseksi. Tietysti tarjoukseen sisältyy aina tapaaminen kunto-ohjaajan kanssa, joka pyrkii saamaan sinut jäseneksi.

Jos taas pystyy sijoittamaan harrastukseen jonkin verran rahaa, voi hakeutua Työväenopiston kursseille. Opistolla äiti-lapsi jumppaan pääsee noin 2 euron kertahintaan (21 €/10t) ja äijäjooga kustantaa 1,70 €/ tunti (34€/20t). Kursseille pitää muistaa ilmoittautua ajoissa, koska suosituimmat lajit täyttyvät heti. Työttömät saavat kursseista vielä alennusta.

Gym

Ikuinen ale eli outletit ja kirpputorit

Tehtaanmyymälöissä voi saada haltuunsa halvemmalla merkkituotteita astioista vaatteisiin. Valikoima näissä liikkeissä on kuitenkin rajatumpi ja liikkeissä kuluu kauemmin aikaa etsiessä sekalaisesta valikoimasta itseään miellyttäviä tuotteita. Herttoniemestä löytyvät esimerkiksi Marc O´Polon, Marimekon ja merkkifarkkujen (Levi’s, Wrangler, Lee) outletit. Vantaalla sijaitsee puolestaan Adidas, Arabia, Stockmann ja Vallila Interior. Warehouse Brand Outlet Ruoholahdessa tarjoaa eri merkkien (esim.  Puma, Diesel ja Converse) trendivaatteita.Hakupalveluista löydät helposti lisää outlet- ja tehtaanmyymälöitä. Aina ei kuitenkaan tehtaanmyymälöistä saa huomattavasti halvemmalla, joten niidenkin suhteen kannattaa tarkkailla alennusmyyntejä.

Sale
Kengät

Vantaan Tikkurilassa sijaitseva vahinkotavarakeskus myy vakuutusyhtiöiden eri vahingoista lunastamaa tavaraa kuten kodinkoneita, elintarvikkeita ja vaatteita. Suurin osa myytävistä tavaroista tai niiden pakkauksista ovat kärsineet vahinkoja kuljetusten aikana. Yleisiä syitä priimatuotteen aseman menetykseen ovat myös vesivahingot ja tulipalot.

Tietysti ei pidä unohtaa kirpputorien ja kierrätyskeskusten tarjoamia mahdollisuuksia. UFF, Frida ja kierrätyskeskukset ovat huonekaluttoman ja vaatteettoman ihmisen pelastus. Kirpputoreilla kuuluu tinkiä ja lumppua ei kannata ostaa. Liian usein kirpputoritavaran huumassa tulee ostettua sekundaa, joten mieti tarkkaan ja käy vaikka sovittamassa vaatteet. Aina voit myös raahata mukaan vastahankaisen kumppanisi, joka latistavilla kommenteillaan estää kaikki pahimmat haksahdukset. Talvella kirpputorien ykköspaikasta Vallilan makasiinien Valtterista voi löytää esimerkiksi Nanson yhden kerran käytetyn paidan kolmella eurolla tai kahdet hyvin istuvat Freesoulin farkut vitosella.

Edulliset ruokareseptit

Tiesitkö, että perunat ja jauhelihakastikeannos on mahdollista tehdä eurolla ja puuro on melkein ilmaista. Muista kuitenkin huolehtia vitamiinien ja oikeiden ravinteiden saannista. Haukkaa hedelmää ja popsi porkkanaa välillä.

Ruokaa

Vuokraa auto tai matkusta kimppakyydillä

O2 Media Oy on tuonut pääkaupunkiseudun liikenteeseen eri yritysten logoilla teipattuja Smart-ja Fiat500- autoja. Pääkaupunkiseudun asukkaille ja muualta tuleville Smartit tarjoavat edullisen ja ekologisen tavan liikkua kaupungissa. Olet vapaa ajamaan 1- 3 vuorokauden ajan 100 km/vrk.. Auton nouto tapahtuu Kampista ja vuokraus edellyttää vähintään 30 kilometrin ajoa/ vuokrausvuorokausi. Smartin saa hintaan 4,95 € /1 vrk..

O2 Media Oy

Kimppakyydit säästävät ympäristöä ja kukkaroasi. Kyydin tarvitsijoita ja tarjoajia löydät maksuttomasta kimppakyytipalvelusta, joka on marraskuussa 2007 avattu sivusto, jossa voi tarjota tai löytää kimppakyytejä ympäri Suomen. Ennen kyydin järjestämistä kannattaa tutustua palvelun tarjoamaan kimppakyytioppaaseen, josta saat turvallisuusvinkkejä. Jo puolessa vuodessa avaamisestaan kyydit.net oli tavoittanut yli 12000 yhteismatkustamisen ystävää ja kuukausitasolla kävijöitä on noin pari tuhatta.

Kyydit.net

Kulttuurinnälkäisille

Aina ilmainen Päivälehtimuseo esittelee uutistyön ja kirjapainotekniikan historiaa. Museossa järjestetään ohjattua maksutonta työpajatoimintaa, jossa pääsee syventymään vanhaan ja uuteen painotekniikkaan. Päivälehtimuseo on kuitenkin vain yksi pääkaupunkiseudun ilmaisista museoista.

Museo
Kirjoituskone

Useat museot tarjoavat ilmaisiltoja ja – päiviä. Myös Museoviikolla Kansainvälisenä museopäivänä 18.5. moniin museoihin on vapaa pääsy. Pääkaupunkiseudulla alle 18 -vuotiaat pääsevät suureen osaan museoista ilmaiseksi. Seuraavasta linkistä löytyy listattuna esimerkkejä museoiden vapaan pääsyn ajankohdista paikkakunnittain.

Museot.fi

Puuhaa tai hanki melkein omaksi

Puuhaamosta löytyy ohjeita askartelusta seurusteluun. Oletko miettinyt ikinä miten taitellaan ilmapallosta villakoira tai mistä ohjeet tee-se-itse David Hasselhoffiin. Tässä on vastaus rukouksiisi. Köyhäilijä ei kaikista ohjeista hyödy elämässään, mutta palvelu ei jätä ideattomaksi.

Puuhaamo

Hyödyllinen on myös joulukuussa 2007 avattu Kuinoma-sivusto, jossa voit tarjota ja vuokrata tavaroita pientä korvausta vastaan. Palvelussa on erittäin hyvä valikoima esimerkiksi työkaluja ja urheiluvälineitä. Sivuston kautta saat vuokrattua esimerkiksi ompelukoneen noin euron tai lumilaudan 5 euron vuorokausihintaan.

Kuinoma

Palele porvari

Oli köyhäilysi sitten olosuhteiden pakosta tai vain tavan vuoksi, ympäristösi ja omatuntosi kiittää. Mikään ei ole hienompi tunne, kuin tehdä huippulöytö kirpputorilta tai nauraa kippurassa hiusmallina hankituille pitkille pulisongeille. Tai mikä sen hauskempaa kuin seurata porvarien parveilua tavaratalon vaateosastolla ja miettiä, miten paljon halvemmalla samat tuotteet saa muualta.

Teksti: Tarja Vilén

X