Työ ja raha

Onnettomuus vei lääkäri Raisa Mäkäräiseltä kokoaikatyön, mutta sysäsi hänet keksijäksi: ”Ehkä minussa on maahisten kykyjä”

Loukkaantumiset ovat pakottaneet Raisa Mäkäräisen vaihtamaan urasuuntaa moneen kertaan. Sekä lääkärin että luonnontuotejalostajan työssään hän haluaa auttaa ihmistä.

Teksti:
Terhi Harper
Kuvat:
Kimmo Rauatmaa, Raisa Mäkäräisen Kotialbumi

Työterveyslääkäri Raisa Mäkäräinen saa voimaa ja inspiraatiota luonnosta.

Loukkaantumiset ovat pakottaneet Raisa Mäkäräisen vaihtamaan urasuuntaa moneen kertaan. Sekä lääkärin että luonnontuotejalostajan työssään hän haluaa auttaa ihmistä.

Keskellä syvää Kainuun korpea avautuvalla Ristelinvaaralla sijaitsee Raisa Mäkäräisen paratiisi. Vaaran laella seisoessaan hän tuntee olevansa yhtä vahva kuin yläpuolella kaartuva taivas avaruuksineen. Metsä on Raisalle toinen koti, kuntosali ja uskollinen kuuntelija.

Ristelin kivisen pellon laidalle leskeksi jäänyt Aino-mummo rakennutti sodan jälkeen koko suvulle rakkaaksi muodostuneen Kanerva-mökkinsä. Koko kylä oli mukana auttamassa, kuten Kainuussa on tapana.

Lähellä oleville soille äiti vei aikoinaan Raisaa ja sisaruksia poimimaan lakkoja, ja samoille soille Raisa toivoo joskus maalliset tomunsa levitettävän.

Mutta sitä ennen on vielä paljon tehtävää.

Raisa Mäkäräinen
Raisa Mäkäräinen lempimaisemassaan Kainuun korvessa.

Rimaa hipoen lääkikseen – ”En edes tiennyt, mikä on mooli”

6-vuotiaana Raisa kirjoitti isosiskon ystäväkirjaan haluavansa tulla isona lääkäriksi. Polku lapsuuden haaveammattiin vaati kuitenkin muutaman mutkan. Ensimmäiseen ammattiinsa, fysioterapeutiksi, hän valmistui 1980-luvun lopussa.

Lapsesta saakka Raisa on ollut kova sekä puhumaan että tahtomaan. Varhain edesmennyt isi oli äidin kertoman mukaan ainoa ihminen, jonka puhetta Raisa malttoi totella. Vielä aikuisikäänkin tultuaan ”raisu-Raisa” keksi silloin tällöin tempaista. Kun fysioterapeutin uraa oli takana vain muutama vuosi ja Raisa odotti esikoistaan, hän päätti oikaista kiipeämällä aidan yli ja putosi ikävin seurauksin. Lapselle ei käynyt kuinkaan, mutta Raisan käsi murtui pahasti. Ajan kuluessa vamma alkoi hankaloittaa työntekoa niin, että ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kouluttautuminen kokonaan uuteen ammattiin.

Raisa tiesi haluavansa pysytellä terveydenhuollon parissa ja keksi hakea lääkäriopintoihin Oulun yliopistoon. Se sijaitsi vielä kohtuullisen matkan päässä Kajaanin-kodista ja perheestä, Juha-puolisosta ja 5-vuotiaasta esikoispojasta Heikistä.

Seuraavaksi oli selviydyttävä pääsykokeista.

– Tehtävä tuntui jokseenkin mahdottomalta. Olin lukioaikanani opiskellut kemiaa tasan yhden kurssin enkä fysiikkaa laisinkaan – en edes tiennyt, mikä on mooli.

Takamatkaa Raisa kuroi kiinni ilmoittautumalla päivälukiolaisten joukkoon opiskelemaan kemiaa. Iltaisin kotona mies opetti pöydän ääressä laskukaavoja ja alkuaineita – ja tsemppasi, minkä ehti.

Lääketieteellisen tiedekunnan aiempien vuosien pääsykoetehtävät Raisa kävi läpi niin huolella kuin taisi. Jos ne saisi haltuun, ovet saattaisivat aueta.

Huolellisen valmistautumisen päätteeksi yliopiston luentosalissa odotti yllätys. Pääsykokeen sisältöä oli uudistettu, ja paperista Raisaa tuijottivat täysin vierailta tuntuvat tehtävänannot.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni menin miltei paniikkiin. Pahimmasta toettuani vastasin monivalintakysymyksiin ja laskuihin niin hyvin kuin taisin, mutta koepaperiin jäi paljon tyhjää.

Koko ajomatkan Oulusta Kajaaniin Raisa itki hukkaan valunutta vaivannäköään. Ainakin joksikin aikaa olisi vielä palattava fysioterapeutin hommiin kipeästä kädestä huolimatta.

Juhannuksen jälkeen puhelin soi kesken työpäivän. Se oli puoliso, joka kertoi, että kotiin oli saapunut kirjekuori Oulun lääketieteellisestä tiedekunnasta.

– Hoputin miestä lukemaan kirjeen, joka osoittautui varsinaiseksi jymypaukuksi: minut oli kuin olikin hyväksytty opiskelijaksi. Epäuskoisena soitin heti yliopiston tutkintosihteerille varmistaakseni, että asias­sa ei ollut tapahtunut virhettä.

Sihteeri vakuutti Raisalle puhelimessa, että nimi keikkui hyväksyttyjen listalla, joskin alimmaisena.

Potilaskohtaamiset palkitsivat

Viimeisenä sisään ja ensimmäisenä ulos, Raisa on tavannut tiivistää opiskeluaikansa keskellä elämän ruuhkavuosia.

Kalenteri täyttyi tenteistä, harjoittelu- ja erikoistumisjaksoista ja opiskeluriennoista. Kolmihenkinen perhe kasvoi vielä kahdella perheenjäsenellä, kun päivää vaille vuoden ikäerolla syntyivät Vesa ja Saara.

Kullanarvoiseksi avuksi arkeen riensi oma äiti ja myöhemmin vielä kaksi perhepäivähoitajaa.

– Muistan, kuinka laskin aamuvarhaisella äidille kaksi pientä nyyttiä ovensuuhun ja riensin kello seitsemän Oulun-junaan. Matkat käytin opiskeluun ja nukkumiseen.

Raisa valmistui vuosikurssinsa ensimmäisten joukossa vuonna 1998 ja aloitti työterveyslääkärinä Kajaanin kaupungin terveysasemalla. Mielenkiintoinen työ ja halu oppia uutta auttoivat jaksamaan tiukkaakin työtahtia.

– En osannut sanoa, että nyt ei sovi aikatauluun, tai nyt en pysty – sanavarastooni ei yksinkertaisesti kuulunut ’ei’. Rakastin työtäni ja halusin hoitaa jokaisen potilaan, venyivät päivät kuinka myöhäiseen tahansa. Tuohon aikaan olin jatkuvasti myöhässä joka paikasta.

Raisa huomasi olevansa omimmillaan juuri potilaskohtaamisissa. Erityisesti ne hetket, jolloin potilas oli kuntoutunut työkykyiseksi, tuntuivat hänestä palkitsevilta.

Lääkäri Raisa Mäkäräinen ja arkkiatri Risto Pelkonen.
Vuonna 2017 Raisa Mäkäräinen vastaanotti Kainuun Lääkäriyhdistyksen kunniajäsenyyden yhdessä arkkiatri Risto Pelkosen kanssa.

Vaihdevuosioireet puhuttivat vastaanotolla

2010-luvun alussa vastaanotolle alkoi saapua yhä enemmän luonnontuotehoidoista ja lisäravinteista kiinnostuneita potilaita. Kainuun korpien kasvattina Raisa osasi kertoa luonnon antimien terveysvaikutuksista yleisesti, mutta syvällisempää tietoa aiheesta hänellä ei ollut – lääketieteen opintoihin aihepiiri ei ollut kuulunut.

Monet asiakkaista olivat vaihdevuosiaan läpikäyviä naisia, jotka kertoivat kärsivänsä voimakkaistakin oireista; jatkuvista kuumista aalloista ja limakalvojen kuivumisesta. Itsekin vaihdevuosioireista kärsineenä Raisa ymmärsi naisia enemmän kuin hyvin.

– Monet saavat oireisiin tehokasta apua estrogeenihoidosta, mutta kaikki potilaani eivät halunneet tai voineet estrogeenia käyttää.

Raisa päätti tutustua luontaistuotealan koulutustarjontaan, jota löytyi myös kotikaupunki Kajaanista. Vuonna 2017 hän pääsi opiskelemaan ammattiopistoon luonnontuotejalostajan tutkintolinjalle.

– En edes ajatellut, että valmistuisin toiseen ammattiin. Halusin vain oppia lisää luonnontuotealasta, jotta osaisin vastata paremmin potilaiden esittämiin kysymyksiin.

Taka-ajatuksena oli samalla hyödyntää edessä olevan leikkauk­sen jälkeinen sairausloma kuntoutusjaksoineen. Lapsuudessa lasinsirpaleesta jäänyt vamma oli vaurioittanut vuosikymmenten jälkeen jalkaterän, joka oli nyt hoidettava kuntoon.

Raisa Mäkäräinen perheineen.
Rakkainta maail­massa on oma perhe. Saara-tyttären ylioppilasjuhlissa vuonna 2013 mukana pojat Vesa ja Heikki. Raisan vierellä ­puoliso Juha.

Onnettomuus pakotti osa-aikatyöhön

Maaliskuisena pakkaspäivänä vuonna 2018 Raisa pysäköi autonsa ammattioppilaitoksen pihalle. Opiskeluissa oli meneillään kukkakurssi, ja kukka-asetelmat piti saada äkkiä pakkasesta sisään.

Jalkaterän leikkaus helmikuussa oli sujunut hyvin, mutta sitä oli seurannut heti perään uusi operaatio. Vuosikausien toispuolinen askellus oli kuluttanut selän ja oikean jalan nivelistöä niin, että lonkka jumittui koukkuun. Proteesi oli asennettu lonkkaan pikaisella aikataululla, ja kuntoutuminen takaisin opintoihin oli sujunut nopeasti.

Kesken kiireen rysähti. Kukat lensivät koreista, kun Raisa kompastui ulko-oven edessä poikittain lojuneeseen rappuralliin. Vasta uuden proteesin saanut jalka jumittui harjasten ja metalliritilän väliin, ja muu keho lensi kaaressa eteenpäin.

Seuraavaksi Raisa muistaa maanneensa kylmässä lumessa koulun pihalla.

– Ihmiset kerääntyivät ympärille, ja joku soitti ambulanssin. Katselin kirkkaansinistä taivasta samalla kun järjetön kipu halkoi kehoa. Ensihoitajat saapuivat paikalle, ja kysyin toiselta heistä, missä asennossa jalka mahtoi olla. Tämä pudisti päätään, ja ymmärsin, että nyt oli käynyt pahasti.

Raisa kiidätettiin ambulanssilla Ouluun, jossa 20 osaan katkennut reisiluu kursittiin kokoon ruuveilla, muttereilla ja vaijereilla. Vastikään lonkkaan asennettu tekonivel jouduttiin uusimaan.

Kaiken paniikin ja tuskan keskellä Raisaa lohdutti päivystäjäksi osunut opiskeluajoilta tuttu kirurgi, joka lupasi tehdä jalasta vielä työkuntoisen.

Seurasi jälleen sarja leikkauksia, joissa sekä selkää että jalkaa operoitiin. Myöhemmin lonkkaan on vaihdettu useita proteeseja ja siitä on jouduttu poistamaan metalliromua ja irronneita ruuveja. Lisäksi koulun pihalla sattunut tapaturma katkaisi pakarasta ja reidestä useita lihaksia, joita ei ole ollut mahdollista korjata myöhemmin.

Onnettomuuden jälkeen Raisa on surrut eniten sitä, että pystyy tekemään työtään enää vain osa-aikaisesti. Toisaalta hän kokee olevansa suunnattoman onnekas, kun ympärillä on työyhteisö, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja tukevat toisiaan.

Vammautumisen myötä omaa identiteettiä on joutunut pohtimaan uusiksi, kun auttajasta onkin tullut avun vastaanottaja.

– Usein tuntuu siltä, että olen perheelle, työkavereilleni ja laajalle ystäväpiirilleni enemmän kuin loppuelämäni velkaa. Samalla yritän opetella hyväksymään sen, että klenkkaava jalka ja kumara selkä ovat osa arkea ja sillä mennään.

Kaikkein vaikeimpina hetkinään Raisa ajattelee sukunsa voimanaisia, Aino-mummoa ja omaa äitiään, jotka ovat selviytyneet pahemmastakin – näin Raisa ainakin uskoo.

”Vaikka olen lääkäri, minussa on aina ollut hiukan keksijän vikaa”

Raisa Mäkäräinen Kajaanin-kodin postitushuoneessa.
Kajaanin-kodin postitushuoneesta lähtevät liikkeelle Raisan luonnontuoteyrityksen verkkokauppa­tilauk­set.

Vanhasta luopuminen on tehnyt tilaa uudelle. Kun työterveyslääkärin vastaanotto rajoittuu nykyään kolmeen aamupäivään viikossa, kahtena päivänä voi uppoutua oman yrityksen parissa tehtävään kehitystyöhön.

– Vaikka olen lääkäri, minussa on aina ollut hiukan keksijän vikaa.

Ammattitutkintoon kuuluvan hyvinvointituotekurssin aikana syntyi idea häpyalueen limakalvoja kosteuttavasta kasviestrogeeneja sisältävästä voiteesta. Näin hekin, jotka eivät voi turvautua estrogeenihoitoihin, voisivat saada helpotusta vaihdevuosioireisiinsa.

– Koen roolini sillanrakentajaksi: kortisonista voi olla hyötyä luomuihmiselle ja puna-apilasta lääkärille, Raisa sanoo.

Yhteistyössä Oulun yliopiston Kajaanin yksikön kanssa tehdyn tutkimus- ja kehitystyön tuloksena voide hyväksyttiin kuluttajakäyttöön viime toukokuussa.

– Olen ylpeä yritykseni henkilökunnasta, joka muodostuu neljän kypsään ikään ehtineen naisen kimpasta. Kutsumme toisiamme tytöiksi, ja työntekomme yhdessä on varsin huumorintäyteistä.

Puoliso on tukenut Raisaa jälleen uudessa aluevaltauksessa – siitäkin huolimatta, että tuotekehittelyyn valjastettu kodin keittiö muistuttaa aika ajoin laboratoriota, kun kahvinkeitintä saa hakea kasvipuristimien ja kattiloiden joukosta.

Kehittämistyötä Raisa haluaa tehdä hamaan tulevaisuuteen, joko yritysmaailmassa tai harrastuksena.

– On ihanaa miettiä, millaisia voiteita ja rohtoja voin kehitellä ihmisille luonnon antimista. Joskus hihittelen itsekseni, että ehkä minussa on metsän ikiaikaisten maahisten kykyjä.

X