Työ ja raha

Loma loppui ja arki alkoi - Eroon ahdistuksesta

Teksti:
Anna.fi

Suosituin lomakausi on ohi ja paluu arkeen ajankohtainen monille meistä. Töihin palaaminen loman jälkeen tekee välillä tiukkaa itse kullekin, ja toisinaan lomalta paluu ahdistaa oikein toden teolla, eikä ahdistus tunnu hellittävän ensimmäisten työpäivien jälkeen otettaan.

Loma loppui ja arki alkoi - Eroon ahdistuksesta

Työnohjaajana, työyhteisökouluttajana ja psykoterapeuttina pitkään työskennellyt Koulutus- ja kasvukeskus Sosionovan johtaja Hannele Kause tarjoaa ensiavuksi työvireen löytämiseen esimiehen kanssa keskustelemista ja mahdollista työmäärän järjestämistä uudelleen.

”Jos kyse on vakavammasta uupumuksesta, ei saisi jäädä pitkäksi aikaa yksin asian kanssa. Olisi toivottavaa, ettei kynnys lähteä selvittämään asian taustalla olevia seikkoja esimerkiksi työterveyshuollon kautta, ole liian suuri.”

Arkivaihteen löytäminen haastavaa

Hannele Kause toteaa, että loman jälkeiset käynnistymisvaikeudet ovat varsin tavallisia. Muutokset ylipäätään herättävät ihmisissä aina monenlaisia tunteita. ”Työhön palaaminen on eräänlainen siirtymä, jossa pitää ottaa käyttöön toinen vaihe – arki, jonka mukana tulevat velvollisuudet ja aikarajat.”

Moni pääsee ensimmäisten työläämpien päivien jälkeen taas työvireeseen ja toteaa, että työssä onkin taas ihan mukava olla. Silloin kaikki on kunnossa.

”Eräs asiakkaani oli tänä kesänä kaksi kuukautta lomalla. Hän koki, että se oli jo liian pitkä tauko työstä. Paluu työhön oli paljon hankalampi kuin viiden viikon jälkeen.” Kause muistuttaa, että kokemukset loman pituudesta ovat silti aina yksilöllistä ja toiselle pitkä irrottautuminen voi merkitä helpompaa paluuta työn äärelle.

Jouston varaa työpaikalle

Ihannetilanteessa työntekijät saavat loman jälkeen kohtuullisen työsuihkun, kuten Kause asian ilmaisee. ”Toivottavaa tietenkin olisi, ettei heti ensimmäisestä hetkestä alkaen olisi hirmuinen rumba päällä, monta kymmentä sähköpostia odottamassa ja palavereita kalenteri pullollaan.”

”Työnantajan puolelta on karhunpalvelus, jos työkulttuuri on tehty liian tiukaksi.”

Kause toivoo, että työelämä kehittyisi suuntaan, jossa joustoa yksittäisen työntekijän kohdalla olisi enemmän. ”Muissa Pohjoismaissa tehdään paljon osa-aikatyötä, jota esimerkiksi pienten lasten vanhemmat käyttävät mielellään. Meillä Suomessa on ollut vaikeampi saada aikaan yksilöllisiä ratkaisuja.”

Kun työ alkaa ahdistaa liikaa, kannattaa etätyön tai lyhennetyn työviikon mahdollisuutta miettiä tosissaan. ”Vaikka se näkyisi palkassa, kannattaa elämänlaadun merkitystä pohtia.”

Ryhtiä ajankäyttöön

Järkevä ajankäyttö on olennainen osa työntekoa. ”Hyvän arkirytmin luominen kannattaa: pääasiassa kahdeksan tuntia fokusta työhön ja vähintään kahdeksan tuntia unta.”

Loppuajan tulisi olla vapaata, jolloin toivottavasti saa poistettua työasiat mielestään. ”Rajat alkavat helposti hämärtyä, kun joka tuutista tulee tavaraa. Harvalle sopii ympäripyöreä työpäivä, vaikka se jonkin aikaa sujuisikin.”

Eroon sähköpostisaasteesta

Kun ensimmäiset työpäivät koittavat, on edessä usein melkoinen sähköpostisavotta. Miten purkaa loman jälkeistä ruuhkaa? Kause näkee kaksi vaihtoehtoa työhön kiinni pääsemiseksi.

”Yksi keino on harjoitella mindfulness-asennetta eli keskittyä elämään tässä ja nyt -hetkessä, tehdä yksi asia kerrallaan ja koettaa olla miettimättä, miten paljon työtä on jäljellä.”

”Toinen keino on jakaa työmäärää, jos sitä on liikaa yhdelle ihmiselle. On kaikkien työyhteisön jäsenten etu, että ihmiset jaksavat työssään. Jos työmäärä on koko osaston ongelma, voisi asian ottaa esille esimerkiksi yhteisessä palaverissa.”

Kun ahdistus ei päästä otteestaan

Mistä sitten tietää, ettei kyse ole vain ohimenevästä ahdistuksesta vaan suuremmasta uupumuksesta? ”Tunteet ovat hyvin yksilöllisiä, mutta jos huono olo on toistuvasti läsnä, kertoo se usein syvemmällä mielen tasolla olevista asioista, jotka eivät ole aivan kohdallaan.”

”Harmonisella ihmisellä voi olla huonompia hetkiä, mutta pääasiassa hän on elämään tyytyväinen ja kokee sen mielekkääksi. Jos paha olo jatkuu, olisi tärkeää jakaa tunteita toisen ihmisen kanssa ja saada toisenlaista näkökulmaa asioihin.”

Toivottavasti rima ottaa yhteyttä ammattiauttajaan ei olisi liian korkealla. ”Monesti muutamankin kerran konsultaatio voi antaa eväitä eteenpäin.”

Hoida itseäsi arjessa

Jokainen meistä voi huolehtia omasta hyvinvoinnistaan työn ulkopuolella. Hannele Kause kehottaa miettimään, miten oman sisäisen hyvän vanhemman voisi käynnistää huolehtimaan hyvinvoinnista.

”Ihmiset nukkuvat nykyisin liian vähän. Säännöllinen rytmi on yksi klassista keinoista pitää huolta omasta terveydestä ja hyvinvoinnista.”

Toiseksi Kause muistuttaa peruskunnosta huolehtimisesta. ”Pari, kolme kertaa viikossa olisi hyvä lähteä ulos lenkille tai muuten liikkumaan. Siten saa endorfiinit eli hyvät välittäjäaineet liikkeelle.”

Ne ovat samoja aineita, joita masennuslääkepurkista saa. ”Keholla on kyky tuottaa hoivaavia aineita, kunhan sitä auttaa hieman.”

Jaettu taakka on kevyempi

Kause toteaa, että jaettu ongelma on kevyempi kantaa. ”Hyvässä työyhteisössä voi olla oma itsensä, mutta työpaikalla ei tietysti voi velloa tunteissa aivan liikaa. Omia fiiliksiä voi jakaa kohtuudella, ja toivottavasti työkavereilta saa niihin tukea.”

Kause kehottaa muistamaan, että jos ärsyyntyminen näkyy käyttäytymisessä työpaikalla, kannattaa työkavereille ainakin kertoa, ettei huono tuuli johdu heistä.

Entä kun lomaikävä iskee oikein pahasti? Kause kehottaa hakemaan kesälomafiilistä iltaisin ja viikonloppuisin. ”Pieninä annoksina kesätunnelmia voi saada arkeen joka päivä. Se vaatii tosin sitä, että itselle(kin) voi sanoa joskus ei ja laittaa työnteon sivuun, jättää jotain seuraavaan päivään tai jotain kokonaan tekemättä.”

Myös meditatiivisen olemisen ja rentoutumisen taitoa kannattaa Kausen mukaan harjoittaa. ”Stressi aktivoi tiettyjä aivojen osia ja vaikuttaa negatiivisesti tunnetasolla, mutta myös fysiologisesti esimerkiksi vastustuskykyymme. Meditataation ja kehon rentouttamisen myötä hyvinvoinnin, tyytyväisyyden ja tasapainon alueet aktivoituvat ja vahvistuvat.”

Säännöllisesti rentouttavia ja meditatiivisia harjoituksia tekevät ihmiset stressaantuvat vähemmän asioista, jotka aikaisemmin ovat saaneet kupin kellahtamaan nurin. Ei kuulosta hassummalta.

Luettavaa:

Servan-Schreiber, David: Anna mielesi toipua (Tammi 2006)
Jon Kabat-Zinn: Olet jo perillä – tietoisen läsnäolon taito (Basam Books 2004)

Koulutus- ja kasvukeskus Sosionova

Teksti: Anne

X