
Mikko Kekäläinen vastusteli, kun vaimo halusi 200 euron ”tarpeettoman” maton – lopulta Mikko katosi asiassa erikoisiin syövereihin
Mikko Kekäläinen on aina ollut pienten lukujen mies. Rahaa ei ole ollut paljon, muttei liian vähänkään. – Tekee hyvää, ettei kaikkea saa tuosta vain.
Mikko Kekäläinen asuu perheineen junaradan varressa ja kulkee päivittäin lähijunalla töihin.
Mikko Kekäläinen on aina ollut pienten lukujen mies. Rahaa ei ole ollut paljon, muttei liian vähänkään. – Tekee hyvää, ettei kaikkea saa tuosta vain.
Toimittaja Mikko Kekäläinen, 45, pyrkii säästämään arjen menoissa. Autosta luopuminen, pyykki- ja tiskikoneen pyörittäminen yöaikaan ja kauppareissu kerran viikossa ovat niksejä, joilla perheen arkimenot ovat pienentyneet.
– Säästän suunnitelmallisessa arkitaloudenpidossa. Lasken, paljonko voin käyttää päivittäin, jotta rahaa jäisi säästöön. Vaihdoimme pörssisähköön ja seuraamme tarkasti, mihin kellonaikaan kannattaa pestä pyykkiä ja astioita. Sähkönkulutuksen tarkkailemisesta on tullut minun ja vaimoni Kristiinan yhteinen harrastus. Sen ansiosta sähkönkulutuksemme on pudonnut alle puoleen.
Viisi vuotta sitten perhe luopui autosta. Matkat taittuvat lähijunalla, bussilla, pyörällä ja kävellen.
– Emme ajatelleet kestävää kulutusta, vaan halusimme autosta eroon säilyttääksemme mielenrauhan. Autoon menee järjettömästi rahaa, vaikkei sillä ajaisi metriäkään. En ole katunut autosta luopumista, sillä se on parantanut elämänlaatuamme.
Sukulaiset ja tuttavat kauhistelivat, miten perhe pärjäisi ilman autoa.
– Silloin tajusin, miten suuri normi auton omistaminen on. Olemme pärjänneet hyvin ilman autoa. Reissuja varten vuokraamme auton tai lainaamme ystäviltämme.
”Katsoin monta viikkoa mattovideoita YouTubesta”
Suunnitelmallisesta rahankäytöstään huolimatta Mikko saattaa innostuessaan kuluttaa suuremman summan kuin oli alun perin tarkoitus.
– Kun vaimoni kertoi, että haluaisi uuden maton olohuoneeseemme, vastustelin, koska mielestäni se oli tarpeetonta. Meillähän oli jo ihan hyvä matto. Hän oli katsonut valmiiksi maton, joka maksoi 200 euroa. Kauhistelin hintaa ja ilmoitin, ettemme voisi hankkia niin kallista mattoa. Sitten sain idean, että itämaishenkinen mattohan voisi olla hieno.
Mikko uppoutui mattojen maailmaan.
– Katsoin monta viikkoa mattovideoita YouTubesta, lainasin matto-opuksen kirjastosta ja perehdyin erilaisiin kudontoihin, malleihin ja kaavoihin. Lopulta päädyin ostamaan upean maton, joka maksoi aika paljon enemmän kuin vaimoni ehdottama 200 euron matto. En halunnut ostaa huonosta materiaalista valmistettua mattoa vaan sellaisen, joka jäisi perinnöksi lapsillemme. Joka kerta kun astun matolle, saan siitä suunnatonta mielihyvää.
Mikko tekee valtaosan hankinnoistaan kirpputoreilta ja Tori.fi-sivustolta.
– Haluan aina ensin katsoa, löydänkö kaipaamani käytettynä sen sijaan, että marssisin suoraan kauppaan. Ostan vaatteita, käyttötavaraa ja huonekaluja käytettynä. Lapsillamme ei ole ollut kaupasta ostettuja vaatteita vuosikausiin.
”Minulla on ollut kiva keskituloinen elämä”
Mikolla on aina ollut mutkaton suhde rahaan. Rahaa on ollut juuri sen verran kuin hän on tarvinnut.
– En ollut edes opiskeluaikoina puilla paljailla, sillä sain taloudellista tukea vanhemmiltani. Minulla on ollut kiva keskituloinen elämä. En ole joutunut kärvistelemään rahapulassa, mutten ole voinut elää liian huolettomastikaan. Olen aina ollut pienten lukujen mies. En tiedä haluaisinko olla tämän varakkaampi. Olen tavannut ihmisiä, joilla on valtavasti rahaa ja elämä aivan sekaisin.
Tekee hyvää, ettei kaikkea saa tuosta vain, vaan asioista joutuu haaveilemaan ensin.
Materiasta haaveileminen on ollut Mikosta hauskempaa kuin asioiden saaminen. Sen ajatuksen hän haluaa opettaa 12- ja 9-vuotiaille lapsilleenkin.
– Poikani on innostunut Rubikin kuutioista. Ne eivät ole kalliita, mutta silti kehotan häntä odottamaan ennen kuution ostoa, vertailemaan vaihtoehtoja ja haaveilemaan kuutiosta. Toimin niin itsekin, jos unelmoin lisäyksestä rannekellokokoelmaani. Jos voisin kävellä suoraan kauppaan aina, kun keksin haluta jonkin kellon, siitä häviäisi unelman ulottuvuus. Tekee hyvää, ettei kaikkea saa tuosta vain, vaan asioista joutuu haaveilemaan ensin.
Jos Mikolla olisi enemmän rahaa, hän hankkisi taidetta.
– Haluaisin kerätä kotimme seinät täyteen tauluja. Se on niin kallis harrastus, että olen pystynyt lähtemään siihen mukaan vasta pienimuotoisesti. Viime keväänä minuun iski huolettomuus, kun näin taidenäyttelyssä yhden taulun ja päätin siltä seisomalta, että tuo tulee meille.
– Paras rahankäyttöön liittyvä oppini on, että kannattaa käyttää vain omia rahojaan. Kun teetämme remontin kotiin, aloitamme sen vasta, kun meillä on rahat koossa. Emme halua joutua ottamaan velkaa.
Ostoslistalla
Haaveilen Peaky Blinders -sarjassa nähdystä villakankaisesta hatusta. Löysin erään tamperelaisen hattuvalmistajan, jonka hatusta olen haaveillut nyt jonkin aikaa.
Paras ostokseni ovat luistimet, jotka ostin muutamia vuosia sitten kirpputorilta kahdeksalla eurolla. Tšekkoslovakiassa valmistetut luistimet ovat todella vanhat. Minulle ne ovat enemmän kuin luistimet, koska niillä on selvästi pitkä historia.
Satsaan kestäviin ja laadukkaisiin hankintoihin. Harkitsen ostoksiani yleensä tarkkaan, mutta joskus sitä on hyvän tavaran edessä heikko. Olen koruharakka.
Syksyllä ostin seisovilta jaloilta sormuksen. En ole katunut sitä, vaikka se oli vähän turhan kallis heräteostokseksi. Joskus tuollaisiin ostoksiin saattaa liittyä morkkiksen häivähdys.
Pihistän käymällä kerran viikossa ruokakaupassa. Ostoskori maksaa yleensä 60–110 euroa. Välillä ostoksia on niin paljon, etten meinaa saada niitä raahattua kotiin rinkan ja mummokärryjen avulla.
Ennen kävin kaupassa melkein joka päivä. Olen huomannut, että kun ostan viikon ruoat kerralla, säästöä tulee huomaamatta. Teemme ruokaostokset yhteiseltä maitotililtä, jolle minä ja vaimoni laitamme tietyn summan kuukausittain.
Kommentit
No siinäpä oli artikkelia kerrakseen 🙂
Kommentit
No huhhuh. Itse olen pienituloinen ja tarkka rahoistani ihan syystä, mutta minusta tuo kuulostaa sairaalloiselta nuukuudesta nauttimisesta, josta kärsivät muutkin. Rubikinkuution saa kirppikseltä eurolla, silti poika joutuu kärttämään halpaa ja kehittävää lelua isän shoppaillessa käsinkudottua mattoa ja haaveillessa täysin tarpeettoman kellokokoelmansa laajentamisesta. Miksi tälle edes uhrataan palstatilaa?
Vaimoa ja lapsia käy sääliksi…
Jos Mikon vaimo halusi maton, miksei hän ostanut sitä itse (vaan alkoi esitellä ideaa vastahakoiselle miehelleen)?!
Ymmärrän kyllä, että perheessä tehdään päätökset itse, mutta jutun lukemisen jälkeen ei voinut välttyä siltä ajatukselta, että koska tässä perheessä mies on se maksaja, kaikki ostokset pitää silloin myös hyväksyttää hänellä. Onhan se toisaalta ihan reilua…
Jk. Ei taide sen kalliimpi keräilykohde ole kuin rannekellotkaan! Kysymys on vaan priorisoinnista. Itse olen ihan pelkällä opiskelijabudjetilla onnistunut pienen taidekokoelman hankkimisessa, tv-juontajan tuloilla luulisi onnistuvan paljon kivuttomammin. Taideostoja varten voi myös säästää, itselläni oli pitkään ns. kakkostili ihan tätä tarkoitusta varten.
Juuh eli kun vaimo haluaa maton, niin se on liian kallis, mutta kun mies innostuu, niin ei rahalla väliä? 🙂 Muutenkin jutusta välittyi lähinnä omien toiveiden toteuttaminen muista välittämättä. Toivottavasti vaimo tajuaa joko pitää puoliaan tai lähteä
Niinpä! Mies oli sitä mieltä, ettei mitään mattoa tarvita ja kalliskin on. Alkoi sitten miesmäiseen tapaan pätemään ja ”perehtymään”, ja osti kalliimman *oman makunsa mukaisen* maton. Eli vainon toiveista viis. Ei näin!!!
Ohhoh, olipas siinä juttu 🙂
https://www.puhelinliittymä.com
No siinäpä oli artikkelia kerrakseen 🙂
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous