Työ ja raha

Miltä tuntuu olla esimies? – Esimiesten kokemuksia alaisista

Teksti:
Anna.fi
Miltä tuntuu olla esimies? – Esimiesten kokemuksia alaisista

Kuinka kivaa onkaan olla esimies? Aina puhutaan hyvistä johtajista, mutta me otimme selvää, minkälainen on esimiehen ihannealainen. Kaksi esimiestä jakoivat Elleille esimieselämän ilot ja surut.

Anna inhoaa lapsellisia alaisiaan

Anna on toiminut esimiehenä jo yli 20 vuotta.

”Esimiehenä pitää aina tasapainoilla erilaisten alaistensa kanssa. Vaikeaa on, kun alaiset eivät uskalla kertoa, mikä on vikana ja osoittavat mieltään olemalla töykeitä.

Työelämä on välillä yhtä lastentarhaa. Vaikeita tilanteita on tullut, kun olen joutunut selvittämään alaisten tulehtuneita välejä ja puuttumaan esimerkiksi kiusaamiseen.

Alaiset ovat lapsellisen mustasukkaisia siitä, jos joku on heidän mielestään saanut enemmän kuin itse. Ärsyttää, kun toiset hoitavat tehtävänsä hyvin ja toiset vain laiskottelevat.

Esimiehen on totuttava siihen, että heistä valitetaan ja puhutaan pahaa. Esimiehenä en voi olla alaisteni ystävä.”

Miltä tuntuu olla esimies? – Esimiesten kokemuksia alaisista

”Alaisten eri kyvyt rasittavat”

Joonas on toiminut esimiehenä kaksi vuotta.

”Koska olen nuori ja esimiesasemassa, on vaikea rakentaa luonteva suhde vanhempiin alaisiin. Vanhempien työntekijöiden kanssa on oltava varovaisempi kuin nuorten työntekijöiden kanssa.

Työssä on turhauttavaa se, että työntekijöillä on erilaiset kyvyt siinä, miten nopeasti ja hyvin tehtävät hoidetaan.

On vaikea puuttua tilanteeseen, joka kuuluu ihmisten yksityiselämän piiriin, mutta häiritsee työyhteisön toimintaa.  Johtamassani ryhmässäni oli muodostunut pariskunta, joka eristäytyi muista ja oli aina tyytymätön työolosuhteisiin.

Olen melko joustava esimies ja joutunut koventamaan itseäni, jotta saisin työntekijöistä paremmat tulokset.”

Miltä tuntuu olla esimies? – Esimiesten kokemuksia alaisista

Hyveellisiä johtajia ja alaisia

Johtajuuskouluttaja ja Hyvejohtajuus-blogin kirjoittaja Santi Martínez on pohtinut hyveellisen alaisen ominaisuuksia: ”Hyvä alainen ja hyvä johtaja tietävät olevansa palvelutehtävässä ja palvelevat koko työyhteisöä.” Santi listasi Elleille hyvän alaisen muistilistan.

Hyvä alainen…

  1. Ei laiminlyö tehtäviään.
  2. Jos ei pysty hoitamaan tehtäviä, ilmoittaa asiasta ajoissa.
  3. Suorittaa omat tehtävänsä odottamatta erityistä tunnustusta.
  4. Käyttää kykyjään ja etsii itse ratkaisuja, kun tulee ongelmia.
  5. On avoin jatkuvuudelle eikä tee itsestään korvaamatonta.

Esimiestaitojen lisäksi työyhteisössä pitäisi vaatia siis myös alaistaitoja. Oletko sinä työssäsi hyvä alainen?

Lue myös: Millainen on hyvä työkaveri?

Teksti: Tarja Vilén

X