Työ ja raha

Nainen ja pokeri

Teksti:
Anne Slåen

Minna Ritakorpi, 33, on kolmen pojan äitiin, joka pelaa työkseen pokeria sekä netissä että livenä. Hersyvän naurun säestämänä puhelias Minna kertoo ammatistaan ja antaa vinkkejä aloitteleville pokerimimmeille.

Nainen ja pokeri

Milloin olet aloittanut pokerin pelaamisen? 

Minna Ritakorpi

Tutustuin peliin jo pienenä tyttönä. Suurempi kiinnostus heräsi kolmisen vuotta sitten, kun innostuin kavereiden kanssa pelatuista peleistä ja katsoessani maailmalla pelattavia pelejä televisiosta. Kesällä 2007 sain mahdollisuuden alkaa pelata sponsorituella. Olen aikaisemmin toiminut kosmetologiopettajana, joten aikamoinen heittäytyminen tämä alanvaihdos oli. Tunsin kuitenkin, että katuisin myöhemmin, jos jättäisin tämän tekemättä.

Mikä pelaamisessa viehättää sinua?

Pokerin pariin minua vetää kilpailuvietti. Rahalla on iso rooli, sillä pelin luonne kärsisi rahan puuttuessa. Alkujännityksen jälkeen pelissä viehättävät muuta asiat kuin raha. Kahta samanlaista jakoa ja tilannetta ei tule koskaan. Kyse on ihmisten ja pelitilanteiden lukemista, mikä viehättää minua naisena. Kaikki oppivat laskemaan todennäköisyyksiä ja pelaamaan mekaanisesti oikein, mutta haastavaa on oppia lukemaan muiden pelaajien aivoituksia ja miettiä milloin voi bluffata ja ketä vastaan. Vaikka ihmissuhdetaidoilla ja ihmistuntemuksella voi päästä todella pitkälle, kuka tahansa voi voittaa.

Missä pelaat nykyisin?

Pelaan yleensä Suomessa, välillä Tallinnassa, ja suunnitelmissani on osallistua muutamiin European Poker Tourin osakilpailuihin. Pidän livepeleistä enemmän kuin nettipelaamisesta, mutta nykyisin on käytännössä pakko pelata myös netissä. Siinä missä livepöydässä ehtii pelata 25 jakoa tunnissa, voi netissä pelata jopa 80 jakoa. Pelaan netissä yleensä kolmea tai neljää pöytää samanaikaisesti.

Kasinolle ei voi lähteä tukka pystyssä ja verkkarit jalassa, mutta kotona voi pelata saunan jälkeen pyjamassa, eikä tarvitse huolehtia siitä, että pitää ajaa vielä yöllä kotiin. Parhaat pelit ovat silti netissäkin yöaikaan. Joskus saatan pelata tunnin ja huomata, ettei peli kulje. Silloin lopetan, sillä en koskaan jatka pelaamista pakonomaisesti. Pelien pituus vaihtelee paljon, peli kestää keskimäärin kuutisen tuntia. Kasinolla valomerkki tulee puoli neljältä yöllä, jolloin pelit loppuvat.

Miten yhdistät perhe-elämän ja pelaamisen?

Pyrin olemaan kotoa poissa niin vähän kuin mahdollista. Illalla laitan 3-, 7- ja 10-vuotiaille pojilleni iltapalan ja luen iltasadut ja kun pojat ovat nukahtaneet, lähden kasinolle pelaamaan. Laittaessani illalla hiuksia pojat saattavat kysyä, lähteekö äiti töihin. Ulkomaan pelimatkat pidän mahdollisimman lyhyinä. Viime vuonna kävin kahdesti Las Vegasissa viikon pelimatkalla.

Pystyäkseni keskittymään pelaamiseen tarvitsen rauhallisen ympäristön. Kolmesta lapsesta joku tarvitsee aina jotain, joten rauhallinen hetki on poikien käytyä nukkumaan. Iltapäivällä, kun vanhin tulee koulusta, olen herännyt, käyn kaupassa ja teen kotitöitä. Mieheni tullessa töistä syömme yhdessä koko perhe. Elämme ihan normaalia perhe-elämää.

Miten aviomiehesi suhtautuu pelaamiseen?

Mieheni tukee minua sataprosenttisesti. Emme ole käyneet yhtään kielteistä keskustelua työstäni, vaan mieheni on pikemminkin kannustanut minua lähtemään maailmalle. Hänen työaikansa on kahdeksasta neljään, joten hän hoitaa lapset, kun olen poissa. Mieheltä vaatii tietenkin luonnetta ja itsetuntoa, että hän hyväksyy vaimon työn glamour-maailmassa, jossa muut pelaajat miehiä.

Millaisten harrastusten parissa rentoudut?

Omia harrastuksia minulle ei ole kovin paljon. Aloitimme tosin pelikaverin kanssa kuntokuurin uuden vuoden yönä lyödyn vedon vuoksi. Jokaisen lapsen kanssa minulla on viikoittainen yhteinen harrastus. Nuorimman kanssa käymme juniorijumpassa, keskimmäisen kanssa rumputunneilla ja vanhimman kanssa elokuvissa, näyttelyissä ja konserteissa.

Onko pelaajien joukossa paljon naisia? 

Suomen naispelaajat voi laskea yhden käden sormin, mutta jo Tukholman kasinolla naisia on enemmän. Las Vegasissa naisia voi olla kymmenen hengen pöydässä viisi. Helsingin kasinolla olen pelannut kahden muun naisen kanssa samassa pöydässä. Silloinkin koko turnauksen naiset oli sattumalta arvottu samaan pöytään. Jokin aika sitten olin mukana Suomen kiertueella, jossa pelattiin ravintoloissa ympäri Suomea. Siellä naisia oli ilahduttavan paljon mukana.

Miten miespelaajat suhtautuvat naisiin?

Pelitilanteessa olen yksi kundeista, enkä saa mitään etuoikeuksia naisena. Jakojen välissä ja tauoilla on joku humalainen joskus saattanut tulla häiriköimään. Silloin muut pelaajat pitävät puoliani, eikä minun ole itse tarvinnut hätistellä häiritsijää pois. Pelaajilla on ylipäätään todella hyvä yhteishenki. Taistelemme toisaalta keskenämme, mutta kun pöytään astutaan, ovat pelimerkit yhteistä omaisuutta. Tapaamme pelaajien kanssa muutenkin kuin pelatessa ja saatamme mennä vaikkapa porukalla syömään. Silloin ei välttämättä edes puhuta peleistä.

Pelataanko erikseen naisten pelejä?

Kyllä, esimerkiksi naistenpäivänä 8. maaliskuuta Helsingin kasinolla järjestetään naisten turnaus. En ole itse kovin innostunut siitä, että ihmisiä jaotellaan sukupuolen perusteella, mutta en näe mahdottomana, että osallistuisin naisten peliin. Maaliskuun alussa olen menossa Kemiin ja Rovaniemelle kouluttamaan naisten pokeri-iltaan.

Miten pokerin pelaamisen voi aloittaa? 

Ensin on opeteltava säännöt. Pokeritieto-sivustolla neuvotaan kaikki käsien paremmuusjärjestyksestä alkaen. Sivustolla käydään aktiivista keskustelua ja sieltä voi lukea pokeriuutiset Suomesta ja maailmalta. Itse kirjoitan sivustolle blogia. Sääntöjen opettelun jälkeen voi avata tilin pokerisivustolle. Lähes kaikilla sivustoilla on mahdollisuus pelata aluksi leikkirahalla, jolloin saa tuntumaa peliin ja pääsee harjoittelemaan, mitä nappeja nettipelissä milloinkin painetaan. Pelissä on oikeat vastapelaajat, mutta riskiä ei ole.

Jos pelit alkavat sujua, voi osallistua pääsymaksuttomiin free roll -turnauksiin, joihin sivustoa ylläpitävä yritys on laittanut muutaman dollarin palkinnoksi. Näin voi luoda itselleen riskittömästi pelikassaa. Aloitin itsekin nettipelaamisen free roll -turnauksista. Kasinolla on tietenkin pelattava oikealla rahalla. Pienimmän rahan käteispeleissä blindit ovat kaksi euroa, sisäänosto eli buy in puolestaan 50–200 euroa. Suomen peleissä on ylipäätään hyvä taso. Isoja pelejä täällä järjestetään ehkä kerran kuussa, jolloin saatetaan pelata jopa 100 euroan blindeilla. Yhteen kierrokseen voi siten upota 400 euroa. Näin isot pelit ovat kuitenkin meillä harvinaisuuksia.

Voiko kaikkiin netistä löytyviin pelisivustoihin luottaa?

Nettipokeria tarjoavat sivustot ovat pääosin luotettavia. Suurimpia sivustoja pitävät vakavaraiset yritykset, joista osa on pörssissä. Uusien sivustojen suhteen kannattaa hetken aikaa olla varovainen ja kuulostella, miten sivusto toimii. 

Millaisista rahoista olet itse pelannut?

Minun pelityylilleni on tuottoisampaa pelata hieman pienemmissä pöydissä. Suomessa olen pelannut 10 euron blindeilla ja 1000 euron buy inillä, Las Vegasissa hieman suuremmilla blindeilla. Suurin yksittäinen turnausvoittoni on ollut 17 600 euroa, käteispeleissä hieman enemmän. Olen ollut ensimmäisestä kerrasta lähtien voitolla, vaikka yleensä nk. katkeaminen koittaa kaikille jossain vaiheessa. Aloittaessani Helsingin kasinolla pelasin 50 euron pöydässä ja voitin melkein heti 500 euroa. Sain siitä hyvän alun. Etenkin alkuun pelasin todella varovaista peliä, mutta vuosien myötä pelityylini on muuttunut ja olen tullut rohkeammaksi.

Ensimmäiset vuoden pidin eurolleen kirjaa pelitilanteestani. Pelkäsin tulevani sokeaksi pelaamiselle, joutuvani pelihimon valtaan ja alkavani valehdella itsellenikin pelaamisesta. En tiedä, mistä tällainen ajatus tuli, sillä lähipiirissäni ei ole peliriippuvaisia ihmisiä. Kirjaan edelleen viikoittain ylös, jos nostan rahaa pelitililtäni.

Miten suhtaudut tappioihin? 

Tappioita tulee aivan jokaiselle. Koskaan ei saa pelata niin suurella rahalla, ettei sitä ole varaa hävitä. Oma peli on pystyttävä pitämään kasassa ja jos huomaa, että peli alkaa kärsiä, on kone laitettava heti kiinni. Tämä vaatii tiukkaa itsekuria ja raadollisen rehellistä suhtautumista pelaamiseen. Sanotaan, että pelokas raha ei voi voittaa, eli jos pelaa isommilla panoksilla kuin mitä on varaa hävitä, häviää varmasti.

Asetin itselleni aluksi hyvin tiukan tappiorajan. Vaikka olisin hävinnyt rajaksi asettamani summan jo alkuillasta, en ottanut uutta buy inia käyttöön samana päivänä. Näin tiukka en ole enää, mutta alussa on huolehdittava, ettei pääse tuhoamaan omaa pelikassaansa. Itselleen on hyvä laatia säännöt ja lukea ne paperista ennen pelin alkua: mitkä ovat tappiorajat, milloin saa pelata sekä kiellot pelata esimerkiksi väsyneenä ja humalassa.

Onko pokerimaailma yhtä hohdokas kuin televisiosarjoissa ja elokuvissa? 

Livepelaamisessa on tiettyä glamouria, mutta nettipelaamisessa sitä ei ole. Helsingin kasinolla vaaditaan siistiä pukeutumista ja varsinkin aluksi upeat puitteet tuntui jännittäviltä. Niihin tottui kuitenkin nopeasti. Glamouria tuovat toki pelimatkat ulkomaille, vaikka Las Vegasissa kasinolle voi pukeutua paljon rennommin kuin Suomessa. Suomalainen Patrik Antoniushan pelasi vedonlyönnin vuoksi erään turnauksen kylpytakissa.

Itselleni glamour merkitse paljoa. Minulla on ollut kaksi aivokasvainta, joiden vuoksi olen ollut hoidettavana Yhdysvalloissa. Hoidot olen joutunut kustantamaan itse, mutta pelaajien yhteishengestä kertoo se, että pelikaverini ovat halunneet osallistua kustannuksiin. Hyvin pitkään kieltäydyin ottamasta tarjottua apua vastaan, mutta nyt muut pelaajat järjestävät Helsingin kasinolla 15. maaliskuuta pelattavan hyväntekeväisyysturnauksen, jonka voittorahat käytetään hoitokustannuksiini. Olen tarvinnut paljon siirtoverta, ja monet pelaajat ovat luovuttaneet verta osoittaakseen tukeaan.

Mitä mieltä olet sosiaali- ja terveysministeriön ehdotuksesta, joka vaikeuttaisi suomalaisten nettipokerin pelaajien mahdollisuuksia pelata ulkomaisilla sivustoilla?

Itse en usko holhoamiseen. Peliriippuvuus on hyvin vakava asia, jota tulisi ennaltaehkäistä ja peliriippuvaisia tulisi hoitaa. Julkisuudessa asiasta on hyvä keskustella avoimesti, mutta valtaosalle pelaajista pelaaminen ei ole ongelma, joten on väärin lähteä ratkomaan asiaa rajoittamalla kaikkien pelaamista. Peliongelmaisiin ja heidän auttamiseensa tulisi keskittyä.

Lue lisää:
Pokeritieto
Minna Ritakorven blogi

X