Työ ja raha

Oikeasti tehokkaat ihmiset eivät multitaskaa – monotaskaaminen parantaa työn laatua ja vähentää stressiä

Monotaskaus eli yhden asian tekeminen kerrallaan kannattaa. Kun et yritä keskittyä moneen eri asiaan, suoriudut tehtävistä tehokkaammin ja paremmin sekä vähemmällä stressillä.

Teksti:
Hilppa Wuokko
Kuvat:
Istock

Kun keskityt töissä yhteen asiaan kerrallaan, työsi laatu ja oma hyvinvointisi paranee.

Monotaskaus eli yhden asian tekeminen kerrallaan kannattaa. Kun et yritä keskittyä moneen eri asiaan, suoriudut tehtävistä tehokkaammin ja paremmin sekä vähemmällä stressillä.

Oletko aina ajatellut, että multitaskaus tarkoittaa monen asian tekemistä yhtä aikaa? Tiede on todistanut, että ihmisen aivot eivät pysty keskittymään moneen asiaan samanaikaisesti. Voimme esimerkiksi kävellä ja keskustella tai syödä ja lukea kirjaa, mutta emme voi tehdä monia kognitiivisesti vaativia asioita yhtäaikaisesti.

Esimerkiksi kahden matemaattisen yhtälön ratkaiseminen samaan aikaan ei onnistu. Toki sen voi tehdä multitaskaamalla eli ratkaisemalla tehtäviä näennäisesti samaan aikaan, mutta todellisuudessa silloin vaihtelemme koko ajan tehtävää, johon keskitymme. Tehtävissä onnistumiselle sekä keholle ja mielelle tämä ei ole optimaalinen vaihtoehto.

Multitaskaaminen väsyttää ja aiheuttaa stressiä

Multitaskaaminen aiheuttaa stressiä sekä huonontaa muistia ja keskittymiskykyä. Lisäksi työn laatu kärsii, kun huolimattomuusvirheet lisääntyvät.

Multitaskaus myös kuluttaa aivoissa keskittymiseen käytettävää glukoosia paljon enemmän kuin monotaskaaminen eli yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan. Siksi päivän multitaskaamisen jälkeen olo on paitsi henkisesti myös fyysisesti väsynyt.

Näin aloitat monotaskaamisen

Miksi ihmeessä multitaskaamme, jos se on tehotonta ja kuluttavaa? Nykyaikana monotaskaaminen voi olla vaikeaa. Töitä tehdessä tulee vastailtua puhelimeen, vilkuiltua Facebookiin ja klikkailtua auki sähköpostiin lähetettyjen uutiskirjeiden linkkejä.

Aloita monotaskaus kokeilemalla esimerkiksi seuraavia toimia:

  • Rajoita sosiaalisen median käyttöäsi tietoisesti asettamalla selkeät aikarajat. Päätä, että saat esimerkiksi selailla Twitteriä 10 minuuttia tiettyyn aikaan aamupäivästä.
  • Käy seuraavan päivän työtehtävät läpi jo edellisenä iltana. Pidä työtehtävälistaa.
  • Pidä selaimessa auki ainoastaan yksi ikkuna. Älä avaa selaimeen useita välilehtiä.
  • Ota sähköposti-ilmoitukset pois käytöstä, jotta työsi ei jatkuvasti häiriinny niiden vahtimisesta ja tarkastelemisesta. Mikäli mahdollista, tarkista sähköpostisi vain aamulla, lounaan jälkeen ja iltapäivällä ennen töiden päättymistä.
  • Pidä töissä kahden tunnin välein 15 minuutin tauko, jolloin annat ajatuksiesi harhailla. Voit esimerkiksi kävellä, kuunnella musiikkia, tuijottaa ikkunasta ulos tai lukea kirjaa.
  • Päätä etukäteen ajat, jolloin tarkistat kännykkääsi saapuneet ilmoitukset. Minimoi erityisesti viihteellisten appsien lähettämien ilmoitusten näkyvyys ja kuuluvuus.
  • Jos mieleesi tulee keskittymistä vaikeuttavia asioita, kirjoita ne post-it-lapulle sen sijaan, että alkaisit oitis ratkaista niitä. Näin voit palata niihin, kun olet saanut tärkeämmät tehtävät tehtyä.

Lähteet: Big Think, Entrepreneur, Foundr, Quartz

Lue myös:

Työskentele tehokkaammin – 8 käytännön vinkkiä

Parempi mieliala, muisti ja työteho – kuuntele töissä musiikkia

Stressi haltuun mindfulnessin avulla

X