Onko työelämä huonontunut vai parjataanko sitä turhaan?

Työstä puhutaan nykyään entistä negatiivisemmin, mutta onko sille perusteita? Politiikan tutkija Mikko Jakonen ja työelämän tutkija Armi Mustosmäki vastaavat.

Onko työelämä mennyt huonompaan suuntaan?

Mikko Jakonen: Kyllä, jos puhutaan pienemmistä ryhmistä. Suomessa on tilastointi- ja esitystavasta riippuen noin 200 000–400 000 työtöntä ja 660 000 köyhää. Samalla poliitikot vaativat avoimesti lisää matalapalkkatöitä. Työelämän hyvinvointi ei siis koske kaikkia. Vaatimustaso työpaikoilla kasvaa, vaikka palkat eivät nouse. Yt-neuvotteluiden pelko lisää paineita säilyttää työpaikka. Huonontumisen piirteitä on silti sitä vähemmän, mitä yleisemmällä tasolla työelämää tarkastelee. Enää ei voidakaan käsitellä palkansaajia yhtenä joukkona.

Armi Mustosmäki: Ei. Työntekijät ovat koulutetumpia kuin koskaan, ja naiset jopa koulutetumpia kuin miehet. Työ on kehittävämpää ja monipuolisempaa. Työntekijät voivat vaikuttaa työhönsä entistä paremmin. Fyysisesti raskaita töitä on myös vähemmän, ja työturvallisuus on kehittynyt parempaan suuntaan.

Miksi työelämästä puhutaan usein kielteiseen sävyyn?

MJ: Koska ihmiset oikeasti kokevat työelämässä kielteisiä asioita. Se näkyy sekä tutkimuksissa että esimerkiksi lisääntyneenä psyykenlääkkeiden käyttönä ja burn-outeina. Työssä jaksaminen ei ole enää itsestäänselvyys. Moni työntekijä itse puhuu työstä liian positiiviseen sävyyn. Ihmiset eivät uskalla kertoa negatiivisia kokemuksiaan, koska pelkäävät menettävänsä työpaikkansa. Toisaalta on myös paljon aitoa työelämän hypetystä: työ on ihanaa ja siinä saa laittaa itsensä peliin.

AM: Kielteisistä ja kriittisistä tutkimustuloksista saadaan helpommin uutisia. Erityisesti yhteiskuntatieteellinen tutkimus on usein luonteeltaan kriittistä, ja sillä halutaan saada kuuluville heikkojen, köyhien ja erilaisissa marginaaleissa olevien ihmisten ääni. Siten myös tieteen näkökulmat ohjaavat yleiskuvan muodostumista.

Onko työstä tullut epävarmempaa?

MJ: Kyllä. Kukaan ei varmaan enää ajattele, että voisi valmistua johonkin tiettyyn ammattiin ja pysytellä siinä lopun ikänsä. Meillä on 41 000 korkeakoulutettua työttöminä, ja myös teollisuudessa on työttömyyttä. Nollatuntisopimuksilla on töissä vähintään 83 000 ihmistä, ja yksinyrittäminen on lisääntynyt. Näiden ihmisten elämä on usein matalapalkkaista ja epävarmaa. Toisaalta nykyään yleinen pelko jäädä työttömäksi on usein aiheeton, sillä työttömyysaste laskee jatkuvasti.

AM: Ei. Useiden mittareiden mukaan työelämä on päinvastoin turvallisempaa ja vakaampaa kuin ikinä aiemmin. Edelleen kaksi kolmasosaa työllisistä on toistaiseksi voimassaolevissa kokoaikaisissa palkkatyösuhteissa, eivätkä määräaikaisuudet ole lisääntyneet. Myös työsuhteet ovat tasaisesti pidentyneet.

Onko sitoutumisemme työpaikkoihin heikentynyt?

MJ: Ei. Sitoutuminen on päinvastoin voimakasta, kun työttömyys on suurta. Ihmiset eivät uskalla vaihtaa työtä tai ryhtyä yrittäjiksi niin rohkeasti kuin olisi tarve, vaan pitävät työpaikoistaan kiinni. Toisaalta ammatillinen motivaatio on voinut heikentyä kiireen ja tehostamisen vuoksi.

AM: Kyllä. Ihmiset saattavat sitoutua enemmän itsensä kehittämiseen kuin omaan organisaatioonsa. On ymmärrettävää, että työntekijät haluavat sitoutua enemmän oman työllistymisensä varmistamiseen ja uraansa kuin yksittäiseen organisaatioon.

Onko työn ja perheen hyvä yhdistäminen mahdotonta?

MJ: Ei. Päivähoitojärjestelmämme on hyvä, ja Suomessa on kahden elättäjän malli. Isät ottavat vastuuta perheestä. Työelämää enemmän ongelmia on vapaa-ajan odotuksissa. Lapset harrastavat valtavasti, ja monta kertaa vuodessa pitäisi tehdä täydellinen loma. Ennen tällaisia vaatimuksia ei ollut.

AM: Ei. Suurin osa kokee työn ja perheen päinvastoin tukevan toisiaan. Lasten kanssa jaksaa paremmin, kun käy myös töissä. Vaikeuksia voi tulla, jos työajat eivät jousta lainkaan. Moni arvostaa sitä, että voi esimerkiksi vastata lapsen puheluun kesken työpäivän.

Pitääkö työntekijän nykyään jatkuvasti vain joustaa?

MJ: Ei. Suomessa on vajaat puoli miljoonaa joustotyöntekijää, kuten osa-aikaiset, määräaikaiset ja yksinyrittäjät. Heidän elämänsä on lähtökohtaisesti joustavaa, mutta se on sellaisen työsuhteen ideakin. Suomalainen työelämä joustaa pääsääntöisesti hyvin. Ongelma on se, että yhteiskunnan erilaiset tukimuodot, joita matalapalkkaista joustotyötä tekevät usein tarvitsevat, eivät jousta riittävästi muuttuvien ja pätkittäisten töiden mukana.

AM: Kyllä ja ei. Työpaikan tai ammatin vaihtaminen ei ole yleistynyt viime vuosikymmeninä. Kuitenkin kiire, paineet, erilaiset keskeytykset ja organisaatiomuutokset ovat lisääntyneet. Työ vaatii yhä useammilta uudelleen oppimista ja mukautumista erilaisiin muutoksiin. Kuitenkin myös työnantajat joustavat. Työntekijällä on oikeuksia esimerkiksi lomiin ja sairaan lapsen hoitamiseen kotona. Monilla on myös liukuva työaika, mahdollisuus opintovapaaseen tai työajan lyhentämiseen.

Miltä näyttää työelämän tulevaisuus?

MJ: Työelämä muuttuu joustavammaksi ja silppuisemmaksi. Robotisaation vuoksi vanhoja työpaikkoja vaikkapa kassoilla katoaa. Myös keskiluokkaisia töitä häviää, kun esimerkiksi insinöörityötä ulkoistetaan muualle kuin Suomeen. Nuoret kasvavat erilaiseen työelämään, jossa vakituinen koulutusta vastaava työ ei enää ole normi.

AM: Työelämä polarisoituu. Jo nyt on havaittavissa, että osalle työntekijöitä kasaantuu liikaa töitä ja aikapaineita, kun taas toisilla ei ole tarpeeksi työtä. Teknologian muutos vahvistaa polarisoitumista: korkeakoulutettujen erikoisosaajien palkat ja työolot kohenevat, mutta lapiomiehille on yhä vähemmän töitä.

Miten sinä parantaisit työelämää?

MJ: Joustavuutta pitäisi lisätä siten, että mahdollisimman monelle löytyisi mielekästä työtä edes osa-aikaisesti mutta kuitenkin elämiseen riittävällä tulotasolla. Nykyään työntekijä voidaan pakottaa ottamaan vastaan työtä huonoilla ehdoilla ja palkalla tai toiselta paikkakunnalta. Tarvittaisiin joustoa ja inhimillisyyttä esimerkiksi perustulon muodossa.

AM: Työelämän pitäisi joustaa enemmän. Työntekijän ei tarvitsisi tehdä töitä vuosikymmeniä 150-prosenttisesti, välillä 10 tai 50 prosenttia voisi riittää. Liikkuminen työmarkkinoiden sisällä ja eri statuksien välillä pitäisi olla helpompaa. Elämään mahtuu erilaisia jaksoja.