Opettajien hurja koronavuosi: ”Kun vuorovaikutus oppilaiden kanssa puuttui, työ oli kuin haparointia pimeässä”
Koronapandemia pakotti opettajat etäopetukseen, hybridimalliin ja maskien taakse. Merja Salminen-Itkonen ja Heidi Selenius kertovat, miltä tuntui, kun työn ydin – vuorovaikutus – katosi.
Heidi Selenius, 36, on yläasteen äidinkielen opettaja Kimpisen koulussa Lappeenrannassa. Hänestä maski on kuin näkymättömyysviitta, joka peittää alleen ilmeet ja tunnetilat.
Koronapandemia pakotti opettajat etäopetukseen, hybridimalliin ja maskien taakse. Merja Salminen-Itkonen ja Heidi Selenius kertovat, miltä tuntui, kun työn ydin – vuorovaikutus – katosi.
Ahjon sytyttäminen on Merja Salminen-Itkosesta aina yhtä maagista. Ensin tehdään nuotio, ja kun puut palavat kunnolla, kasataan niiden päälle hiiliä. Kohta hiilet hehkuvat punertavina kekäleinä.
Näin alkaa moni aamu Kouvolan seudun ammattiopiston pajalla. Pienesinevalmistusta opettavalla Merjalla on tänään vuorossa ykköset eli ensimmäistä vuottaan opiskelevat. Ryhmä on pieni, siihen kuuluu vain viisi nuorta ja aikuisopiskelijaa.
Opiskelija Martti Ylätupa ryhtyy tekemään viimeistelytaontaa takkavälinesarjan telineelle. Rytmikkäät, napakat lyönnit kertovat, että takojalla on oikeat otteet.
Merja pyyhkii hikeä otsalta, riisuu hanskat ja istuu alas. Kierrätysmateriaaleista kelloa valmistava Anna-Maria Lukarinen kaipaa opettajan ohjausta. Hiljalleen kellon eri osaset alkavat löytää paikkansa.
Juuri pajan puuhia – ääniä ja vuorovaikutusta – Merja kaipasi, kun pandemia pakotti koulun etäopetukseen viime vuoden keväällä.
Normaaliin ei ole vieläkään palattu, vaan oppilaitoksessa mennään hybridimallilla. Se tarkoittaa, että pajoissa saa olla opettajan lisäksi enimmillään yhdeksän opiskelijaa.
Kimpisen koulussa Lappeenrannassa seiskaluokkalaisten lippikset lentävät pöydälle ja kännykät taskuun, kun äidinkielen opettajat Heidi Selenius ja Eeva Kaskinen astuvat luokkaan ja vähän patistelevat.
Tunti alkaa kouluruokailua käsittelevällä videolla, jonka on tehnyt eräs 9.-luokkalainen poika. Vitsikäs video hiljentää viimeisetkin höpöttäjät. Sen loputtua Heidi alkaa selostaa esiintymisjännitykseen liittyvää tehtävää.
Vaikka opettajan silmät tuikkivat kasvomaskin yläpuolella, ilmeitä on silti vaikea tulkita. Heidistä maski onkin kuin näkymättömyysviitta, joka peittää alleen kaiken.
Opettajilla on takana rankka ajanjakso. Koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo Opetusalan ammattijärjestö OAJ:stä kertoo, että liiton teettämissä kyselyissä jaksamiseen ja työhyvinvointiin liittyvät vastaukset ovat pandemian aikana palaneet punaisella.
– Suoraan sanoen persiistä, kiteyttää Merja tunnelmansa.
– Mites opetat takomista, hitsausta tai hopealevyn sahaamista etänä?
Hän korostaa, että kädentaidot opitaan vain tekemällä. Tarvitaan valtava määrä toistoja, jotta asiat asettuvat lihasmuistiin. Materiaalitekniikkaa opetettaessa taas on tärkeää visuaalisuus ja se, että materiaalia pääsee käsin tunnustelemaan.
Merja kertoo olleensa välillä ihan katkipoikki – sen verran haasteellinen erityisesti viime vuoden kevät oli. Etäopetus herätti hänessä joskus epäilyksen siitä, onko hän tehnyt tarpeeksi. Siitä seurasi huono omatunto.
Myös Heidistä pahinta korona-ajassa on ollut ensimmäinen kevät, kun oltiin vielä suuren tuntemattoman edessä.
– Kaikki oli epävarmaa, ja päälle tuli pelko omasta tai jonkun läheisen sairastumisesta. Etäopetuskuvioiden yhdistäminen pikkulapsen hoitamiseen ei ollut herkkua sekään.
Nyt, kun lukuvuosi lähenee loppuaan, Heidi tuntee helpotusta. Samaan aikaan hän kuitenkin miettii, vyöryykö väsymys päälle sitten, kun loma alkaa.
”Olemme kannatelleet toinen toisiamme”
Kuuntele! Tiukka käsky kajahtaa äidinkielen luokassa. Heidi ja Eeva jakavat tyhjiä aanelosia ja oppilaat ryhtyvät miettimään vastauksia kysymyksiin esiintymisjännityksestä. Kimpisen koulun äidinkielen opettajilla on käytössä yhteisopettajuus. Se tarkoittaa, että kaikki viisi opettajaa suunnittelevat tunteja ja opettavat luokkia yhdessä. Tällä Heidin ja Eevan vetämällä äidinkielen tunnilla on mukana kaksi 7. luokkaa.
– Yhteisopettajuudesta on ollut pandemia-aikana suunnaton apu. En tiedä, miten olisin jaksanut yksin. Olemme kannatelleet toinen toisiamme, Heidi sanoo.
Vaikka oleskelu opettajainhuoneessa on karsittu minimiin, yhteisopettajuus on taannut, että kollegojen kanssa pääsee vuorovaikutukseen. Viisikolla on työtila yhden luokkahuoneen takana. 15 neliön huone on todellinen tilaihme, sillä sinne mahtuu työpisteet kaikille opettajille.
Päivän ensimmäisellä välitunnilla opettajien huone täyttyy siitä kuuluisasta kahvintuoksusta. Resurssiopettaja Silja Hyrkkänen kaataa kahvia kuppeihin.
Osa oppilaista vain katosi
Merja hörppii termarikahvia pajan yhteydessä olevassa toimistotilassa ja naputtelee tietokonetta. Ammatillisia aineita opettavan opiskelijat työskentelevät melko itsenäisesti, eikä Merjaa tarvita joka minuutti. Hän pystyy puristamaan päiväänsä myös paperitöitä.
Merja muistaa vielä tarkkaan sen, kun viime vuoden maaliskuun 18. päivä ”hanskat tippuivat pajan lattialle” ja alkoi etäopetus. Kolmessa päivässä opettajat ottivat haltuunsa Teamsin.
Myös Merjan tanssinopettajana työskentelevä vaimo jäi etätöihin. Puoliso teki opetusvideoita ja ohjasi tunteja yläkerrassa, Merja teki töitä talon alakerrassa.
– Siellä minä huhuilin porukkaa kasaan Teamsissa ja tuijottelin välkkyviä palloja. Olin ainut, jolla oli kamera päällä. Ei tullut mitään tuntumaa siihen, tajuavatko opiskelijat yhtään mitään. Heidän otteensa oli aika passiivinen koko etäopetusjakson ajan.
Merjalla oli myös valtava huoli niistä opiskelijoista, jotka vain katosivat eikä heihin saanut mitään yhteyttä.
– Onneksi meillä on vahvat turvaverkot koululla. Opiskelijahuoltomme on kattava ja hyvin organisoitu.
Hän on kantanut huolta myös tänä keväänä valmistuvasta ryhmästä, jolla on ollut rajoitusten takia haasteita opetella tiettyjä tekniikoita ja saada opinnäytetöitä tehtyä. Nyt voi kuitenkin jo huokaista helpotuksesta, sillä opiskelijat saivat kurottua opintojaan kiinni.
Oppimisvaje onkin asia, joka on puhuttanut erityisesti ammattikoulutuksen puolella. Pandemia on jättänyt aukkoja työssäoppimisiin ja näyttöihin. OAJ:n Salon mukaan oppimisvajetta on tullut joka puolella, sillä opettajien on ollut pakko karsia opetussisältöjä.
– Oppimisvajeen paikkaamiseen tarvittaisiin korvamerkittyä valtion erityisavustusta tulevina vuosina. Avustusta voisi käyttää tuki- ja erityisopetukseen, resurssiopettajien palkkaamiseen, lisäpreppauskurssien pitämiseen ja jopa siihen, että oppituntien määrää tilapäisesti nostettaisiin, Salo sanoo.
Silkkaa selviytymistä päivästä toiseen
Heidi ottaa opettajien huoneessa käsidesiä ja vaihtaa maskin uuteen. Vielä ehtii tehdä kollega Marita Ryhäsen kanssa viilaukset seuraavaa 9.-luokkalaisten kaksoistuntia varten. Aiheena on sotakirjallisuus.
Tunnin alussa Heidi kertoo, miksi aihe on lähellä hänen sydäntään, vaikka hän ei mikään sotaharrastaja olekaan. Luokka istuu ja kuuntelee.
– Minun ukkini soti jatkosodassa. Hän vaikeni sotakokemuksistaan ja hukutti muistot tekemiseen. Uskon, että sota vaikuttaa tavalla tai toisella meidän kaikkien elämään edelleen.
Oppilaat tekevät kaksi tekstintulkintatehtävää ja tutustuvat sotakirjallisuuteen. Aiheen käsittely jatkuu loppuviikolla Tuntemattoman sotilaan parissa.
”Aloita ripeästi, pysy tehtävässä, kysy jos et ymmärrä”, lukee luokan seinällä olevassa taulussa. Opettajien tehtävä ei ole kaataa tietoa oppilaiden päihin vaan kannustaa omaan ajatteluun.
Työn ydin on vuorovaikutus. Kun se puuttuu, työ on kuin haparointia pimeässä.
– Etäopetuksessa tuntui siltä kuin olisin ollut chattijuontaja, Heidi vertaa.
Varsinkin ensimmäinen koronakevät oli selviytymistä päivästä toiseen. Heidi ja hänen miehensä vuorottelivat töitään ja kolmevuotiaan tyttären hoitamista.
– Päivät venyivät. Yritin herätä jo kuudelta, jotta ehtisin tehdä hetken töitä rauhassa ennen tyttären heräämistä. Päivällä jännitin sitä, nukahtaako lapsi päiväunille ennen ohjausmiitin alkamista. Illalla laiton hänet katsomaan Pikku Kakkosta, jotta sain töitä tehtyä.
Samaa kertovat OAJ:n teettämät kyselyt. Opettajat ovat tehneet etäopetuksessa ympäripyöreitä päiviä sovitellessaan yhteen arkea ja työtä. Moni oppilas on vaatinut myös yksilöllistä ohjausta.
Heidi kertoo kokeneensa riittämättömyyttä, sillä hän ei pystynyt olemaan kunnolla läsnä missään – ei työssään eikä lapsen kanssa. Opettajien yhteinen Whatsapp-ryhmä lauloi niin, että sekin alkoi kuormittaa.
– Ai että kaipasin yhteistä tekemistä! Sitä, että voi jutella kollegan kanssa kasvokkain ja pähkäillä, tehdäänkö näin vai noin.
Ensimmäisenä keväänä Kimpisen äidinkielen opettajat käyttivät etäopetuksessa Classroom-sovellusta, jossa he ohjasivat oppilaita kirjallisesti. Tämän vuoden etäopetusjaksolla käytettiin jo sujuvasti Google Meetia. Heidi kertoo Merjan tavoin tuijotelleensa pallukoita, sillä hän oli ainut, jolla oli kamera päällä.
– Viime vuoden kevääseen verrattuna oppilaat rohkaistuivat tänä keväänä tapaamaan opettajaa Meetissa ja kysymään apua.
Pandemia pakotti kehittymään
Lihamyllyt ovat muuntumassa valaisimiksi Martti Ylätuvan käsissä. Toisessa valaisimessa on led-valoja, jotka kiemurtelevat ulos myllyn rei´istä kuin jauheliha. Toiseen on tulossa timantin mallinen iso lamppu.
Merja vinkkaa, että Martin kannattaisi nostaa lamppua hieman ylemmäksi, jotta sen muoto tulisi paremmin esiin. Keskustelua seuraava kolmannen vuoden opiskelija on samaa mieltä.
– No niin, kyllä opettaja tietää! Merja virnistää.
Merja tekee työtään vahvasti omalla persoonallaan. Hän naurahtaa, että vaikka hän välillä rutinoituu ja leipääntyy, on tämä silti paras työ hänelle.
Niiden 24 vuoden aikana, jotka Merja on toiminut opettajana, työn luonne on muuttunut useasti. Moni asia on vaatinut sopeutumista ja uuden opettelua jo ennen koronaa.
– Korona-aikana olen oivaltanut sen, että vanhakin vielä oppii ja pystyy muuntautumaan. Aika nopsaan minä esimerkiksi omaksuin etäopetuksen sähköiset työkalut.
Korona-aika on kehittänyt resilienssiä ja ongelmanratkaisukykyä, vahvistaa Jaakko Salo. Muiden alojen tavoin opetusalalla tehtiin iso digiloikka. Salo kuitenkin toppuuttelee ajatuksia, että harvaanasuttujen seutujen kouluhaasteet ratkaistaisiin etäopetuksella.
– Oppimisen ja opettamisen ydin on aito kohtaaminen. Senkin korona on opettanut.
Lue myös: Korona tuli jäädäkseen: 7 arkista asiaa, jotka se on muuttanut pysyvästi
”Että oltaisiin livenä ihminen ihmiselle”
Heidillä on tänään lyhyt työpäivä. Viimeisellä tunnilla hän vetää Eevan kanssa uudelle ryhmälle 7.-luokkalaisia saman setin kuin aamulla.
Takapöydän ympärille ryhmittyneitä poikia kiinnostavat enemmän kännykät kuin tehtävä.
– Nyt kännykät pois, pojat. Asialliset hommat hoidetaan ensin ja niin, että niitä voi näyttää vaikka mummolle, Heidi sanoo.
Tunnin loputtua hän ehtii käväistä vessassa. Opettajien huoneessa puhutaan jo seuraavasta päivästä. Toiset kiirehtivät tunneilleen, Heidi jää hiljaiseen huoneeseen kirjaamaan Wilmaan päivän tapahtumia.
Heidi on ehtinyt olla opettajana runsaat kymmenen vuotta. Niihin vuosiin mahtuu pieni uupumisjakso edellisessä työpaikassa. Hän onkin ollut korona-aikana erityisen varpaillaan sen suhteen, ettei rasita itseään liikaa.
– On ollut hyvä huomata, että minulla on riittävästi keinoja huolehtia hyvinvoinnista. En tee töitä iltaisin tai viikonloppuisin kuin poikkeustapauksissa, harrastan paljon liikuntaa ja somen seuraamisen olen karsinut minimiin.
Ensi syksyä Heidi ei vielä tohdi ajatella. Hänen harras toiveensa on, että silloin voitaisiin jo palata normaaliin ja luopua myös maskeista.
– Että oltaisiin livenä ihminen ihmiselle.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous