Työ ja raha

Pää pystyyn ja lippu korkealle - suomalaista työmoraalia arvostetaan!

Teksti:
Anna.fi

Ahkeruus, täsmällisyys ja tunnollisuus ovat kaikki tyypillisiä suomalaisia luonteenpiirteitä. Koulutukseen panostetaan, jotta olisi työtä ja työtä arvostetaan jotta olisi työn hedelmiä. Työmoraalimme on huikea – samoin kuin sen maine. ”No wins without the Finns”, huudetaan niin formularadan varrella, kuin koko maailmassa.
Suomen kansan ja suomalaisen työmoraalin ”cool” maine ei ole mikään yllätys. Matkustipa melkein mihin tahansa, kuulee kehuja huippu-urheilijoidemme menestyksestä, opiskelijoiden ja taiteilijoiden saavutuksista sekä tekniikan huippukeksinnöistä. Ja menestyyhän suomirokkikin jo maailman listoilla! ”Suomi, nolla pistettä” on ollutta ja mennyttä.

Ei menestystä ilman kovaa työtä

Vuosituhannen vaihde on vain entisestään pönkittänyt suomalaisen työmoraalin mainetta. Vain muutaman kuukauden sisällä on maassamme valittu ensimmäinen naispresidentti, niitetty mainetta EU-puheenjohtajina ja juhlittu Helsinkiä Euroopan kulttuuripääkaupunkina . Mutta mikä parasta, menestys on hankittu kovalla, rehellisellä työllä – ei skandaalitempuilla.

Saavutuksillemme ei näy loppua myöskään nyt syksyllä. Oivalluksiamme ihaillaan pian peräti Lontoon Millennium Domessa, jossa Helsinki on esillä 23.-24.9. Kyseessä ei olekaan ihan mikä tahansa näyttely, vaan halukkaat pääsevät mm. tekemään Helsingin kaupunkikierroksen, johtamaan virtuaaliorkesteria sekä laatimaan hetkessä itselleen suomalaiset www-sivut.

Hyvinvointi antaa rohkeutta

Maan hyvinvointi vaikuttaa työmoraalimme muotoutumiseen. Mitä paremmin Suomella menee, sitä rohkeammin suomalaiset myös yrittävät, jalat tukevasti maan päällä. Olemme juuriltamme työteliästä kansaa ja halukkaita kantamaan oman kortemme kekoon.

Tilastokeskuksen heinäkuisen tutkimuksen mukaan Suomen työllisyystilanne on tällä hetkellä parempi kuin aikoihin. Työllisiä on 42000 enemmän kuin vuotta aiemmin, työnvälityksessä 18000 uutta avointa työpaikkaa ja yrittäjienkin määrä noussut peräti 23000:lla. Työmoraalin korkeuden säilymiseen on siis hyvät perusteet ja tulevaisuuskin varsin lupaavan näköinen.

Perustana turvallisuus ja tasa-arvo

Suomalaisen työmoraalin tukipilarina komeilee myös monitahoinen ja kattava sosiaaliturvajärjestelmä – oikea työmoraalin turvasäilö. Meistä huolehditaan ja etujemme puolesta taistellaan. Tilanne on toinen valitettavan monessa muussa Euroopan maassa, jossa työntekijällä ei ole minkäänlaista suojaa, tasa-arvosta puhumattakaan.

Naisten asemalla on suomalaisen työmoraalin arvostuksesta puhuttaessa arvatenkin merkittävä rooli. Olemmehan esimerkkejä siitä, että nainenkin voi menestyä eikä vain tyytyä kipittämään korkokengät jalassa ja olemaan hiljaa. Ei siis ihme, jos asenteitamme kehutaan ja jopa kadehditaan.

Vaikka läpi harmaan kiven…

Suomalainen ei tunnetusti helpolla luovuta. Kun olemme jotain aloittaneet, teemme sen myös kunnialla loppuun. Emme myöskään tingi laadusta – ominaisuus, joka puuttuu monilta muilta maailman kansoilta.

Olemme myös oivaltaneet kuinka teknologian avulla on mahdollista rikkoa rajoja ja tehdä enemmän vähemmällä. Suomalaiset ovatkin jo kauan olleet ”the most on-line nation in the world”, raivaten tietä ja näyttäen esimerkkiä.

Kiitoksista nautittava

Ongelmanamme on kuitenkin jääräpäisyys ja vaatimattomuus. Suomalaisen on myös vaikea ottaa vastaan kiitoksia. Sen sijaan, että arvostaisimme työpanostamme, elämme usein kuin viimeistä päivää, painaen kahta kauheammalla vauhdilla eteenpäin.

Hellittäkäämme siis, edes hetkeksi. Suomalaiselle työmoraalille ei turhaan nosteta hattua!

Minna Pisto / A4 Media Oy

Kuva: A4 Photo

X