Pitkäaikaistyöttömyys tuli Johannalle tutuksi.
Työ ja raha

Pitkäaikaistyöttömyys, satunnaistyö ja kitkuttelu ovat Johanna Laaksolle, 47, tuttuja – mutta pahinta on päästä työhaastatteluun saakka

Pitkäaikaistyöttömyys tarkoittaa tilastoissa yli vuoden jatkunutta työttömyyttä. Johanna Laakso ei arastele puhua kokemuksistaan. Työttömyyttä tutkinut Sari Näre tietää, että monen muun suun sulkee häpeä.
Teksti: Piia Sainio Kuvat: Veikko Somerpuro ja Anne Yrjänä

Mistä ihmeestä revin nekin rahat, Johanna Laakso, 47, mietti joulukuussa. Sähkölasku oli yli 600 euroa, viisinkertainen edellisvuoden vastaavaan verrattuna.

Eteenpäin päästiin, kun lasku sovittiin osissa maksettavaksi. Rahaa Johanna on joutunut pyytämään lainaksi läheisiltään.

– On häpeällistä, että liki viisikymppinen ihminen joutuu lainamaan eläkeläiseltä äidiltään ja nuorelta tyttäreltään, joka miehensä kanssa säästää rahaa omaan asuntoon. Kyllä tässä iässä elämän pitäisi jo olla taloudellisesti vakaata, Johanna sanoo.

Juuri nyt Johanna ei ole työtön. Toukokuusta 2021 hän on vetänyt työttömien yhdistystä Kokkolassa. Hän on tällä hetkellä yhdistyksen ainut työntekijä. Vuosi on ollut vaikea. Tammikuun palkasta Johanna on saanut osan, helmikuulta ja maaliskuulta ei mitään. Tilanne on kuitenkin helpottamassa, koska yhdistyksen tilille on juuri tullut hankerahaa.

Pitkäaikaistyöttömyys on osunut Johannan elämään moneen otteeseen. Hänellä on neljä ammattia. 17-vuotiaa­na Johanna valmistui myyntimerkantiksi. Pahimman laman keskellä vuonna 1992 työpaikkoja ei kerta kaikkiaan ollut.

– Muistan, että olin haastattelussa paikkaan, jossa täytettiin sämpylöitä. Sinnekään en päässyt. Olin ollut luokkani paras, saanut stipendit ja kaikki. Sitten en kelvannut edes voitelemaan sämpylöitä.

1990-luvulla Johanna oli yksinhuoltaja ja töissä vain satunnaisesti. Vuonna 2000 hän valmistui kelloseppäkoulusta kello- ja kulta-alan erikoismyyjäksi ja perusti alan yrityksen. Kun yritys meni nurin 2005, Johannalta menivät luottotiedot.

Sittemmin hän on opiskellut isännöitsijäksi ja tehnyt alalla osa-aikatöitä. Pestillään Kokkotyö-säätiös­sä Johanna tutustui työvalmentajan työhön, ja tiesi, että tätä hän haluaa tehdä. Hän kouluttautui ammattiin.

Nyt Johanna voi tukea muitakin

Työvalmentaja opastaa, tukee ja kannustaa henkilöitä, joiden on vaikea työllistyä tai jotka eivät ole koskaan olleet työelämässä. Siinä työssä Johannan kokemus ja taidot ovat omiaan. Nykyisessä tehtävässäänkin Johanna pääsee tukemaan muita, mutta työpaikan säilyminen ei ole varmaa. Hakemiaan­ työvalmentajan paikkoja Johanna ei ole saanut, koska pelkkä työvalmentajan tutkinto ei riitä – vaaditaan myös sosionomin tutkinto.

Siksi Johanna opiskelee jälleen.

Välillä perheen talous on ollut niin tiukilla, että Johannan mies on jättänyt lääkkeet ostamatta itselleen, ja käyttänyt mieluummin rahat lasten tarpeisiin. Vaikka miehellä on vakituinen virka, perhettä on vaikea elättää, kun toisen taustalla ovat pitkäaikaistyöttömyys ja vuosikausien hyvin pienet tulot.

”Mietin, mitä minä teen, mitä herranjumala minä teen.”

Joskus tyhjää tiliä katsoessa Johannan valtaa kauhu.

– Mietin, mitä minä teen, mitä herranjumala minä teen. Mutta ei auta kuin jatkaa. En vain voi antaa periksi, Johanna sanoo.

– Ehkä se on eteläpohjanmaalaista ittepäisyyttä, hän naurahtaa.

Pitkään Johannan ei tarvitse itsesäälissä rypeä, kun hänen aivonsa jo raksuttavat ideoita.

– Supervoimani on sumpliminen. Minulla on aina suunnitelman A varalle suunnitelma B. Jos ne menevät pieleen, keksin C:n, D:n ja vielä E:nkin.

Kolhuja tulee silti, kun työhakemukseen tulee kieltävä vastaus. Melkeinpä pahinta on se, jos on päässyt haastatteluun saakka.

pitkäaikaistyöttömyys

– Työttömyyden aikana hyvinvointi on suuren riskin alla. Taloudellinen puoli vaikuttaa, eikä ole työyhteisöä, johon kuulua, Johanna Laakso sanoo.

– Kun työhaastattelu on mennyt hyvin, rupean kuvittelemaan, miten vuokraan asunnon siltä paikkakunnalta ja miten viikonlopuiksi tulen kotiin. Kun en sitten saakaan sitä paikkaa, pettymys on helevetinmoinen. Tiedän, etten saisi odottaa mitään. Silti tuntuu kuin minulta olisi viety jotain.

Oikeasti Johanna ei edes tiedä, miltä tuntuisi tulla valituksi kymmenien hakijoiden joukosta.

– En ole koskaan elämässäni saanut töitä hakemuksella, vaan ihan muuta kautta, sattumalta. Tämän nykyisen työpaikan tein itse. Hain siihen rahoitusta ja otin haltuun. Nyt minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni nimi alla sopimuksessa, joka ei ole määräaikainen, osa-aikainen eikä keikkatyö.

Pitkäaikaistyöttömyys ei kerro ihmisestä mitään

Asenne on suurin asia, joka Johannaa häiritsee nykyisessä työttömyyskeskustelussa. Työttömiä ei saisi leimata. He ovat yksilöitä, eivät massaa.

– Kun työnantajien ja päättäjien asenne työttömiä kohtaan muuttuu negatiivisesta positiiviseksi, tulee ymmärrys siitä, että työttömät haluavat töihin. Monihan tekee nytkin töitä ilman palkkaa työllistämistoimien kautta.

Johanna listaa syyt sille, miksi suurin osa suomalaisista on mieluummin töissä kuin työttömänä.

– Ensinnäkin halutaan tekemistä ja toiseksi halutaan kerryttää eläkettä. Eikä haluta luuserin leimaa, joka työttömillä on otsassaan. Ikään kuin työtön olisi huonompi ihminen. Arvostusta saa enemmän töissä kuin työttömänä, vaikka palkka olisi huonokin.

Eräs työttömiin kohdistuvista ennakkoluuloista on se, että he olisivat laiskoja.

– Sehän ei kerro ihmisestä mitään, onko hän työssä vai työtön. Voi olla laiska kuin mikä, vaikka olisi töissä. Ja meillä on paljon työttömiä, jotka ovat ahkeria ja aktiivisia kansalaisia. On ihan pöhölöä, ettei sitä nähdä voimavarana.

Tutkija: ”Olen jonkinlaisen perustulon kannalla”

Pitkäaikaistyöttömyys on odotusvaihteella olemista, sanoo valtiotieteiden tohtori ja Helsingin yliopiston sosiologian dosentti Sari Näre. Työttömyysaika ei suinkaan ole vapaa-aikaa, vaan työttömyysetuutta saadakseen pitää olla työmarkkinoiden käytettävissä.

Vaatimus aiheuttaa passiivisuutta, vaikka työtöntä patistetaan aktiivisuuteen. Hän joutuu puun ja kuoren väliin. Jos työtön opiskelee tai tekee vapaaehtoistöitä, voidaan tulkita, ettei hän ole ”päätoimisesti” työtön, ja sanktion uhka on olemassa.

– Oma-aloitteisuus voi johtaa tilanteeseen, että työttömyysetuutta leikataan tai se katkaistaan. Syynisysteemi voi tuottaa työttömälle tilanteen, ettei kuukausiin tule mistään rahaa. Silti laskut pitäisi maksaa, ja syödäkin pitäisi, Sari Näre sanoo.

Moni lamaantuu, vaikka töitä saadakseen pitäisi pysyä aktiivisena, työkykyisenä ja osana työelämän verkostoa.

”Systeemin pitäisi olla sellainen, ettei yhteydenottoa tarvitsisi pelätä.”

Viesti TE-toimistosta ei aina ole positiivinen asia. Se voi aiheuttaa voimakkaitakin tunteita.

– Osa työttömistä pelkää yhteydenottoa. Systeemin pitäisi olla sellainen, ettei sitä tarvitsisi pelätä.

Työttömien arkeen Sari Näre perehtyi tutkimuksessaan, jonka hän teki siskopuolensa, apulaisprofessori Lena Näreen kanssa. Teos Työttömyys sattuu – Arjen kamppailuja työllistämistoimien rattaissa ilmestyi alkuvuonna. Tutkimusaineistoon kuului 205 työttömän omakohtainen tarina. Ennen kaikkea Näreet tarkastelivat sitä, miltä työttömyys tuntuu.

– Suurin osa oli todella ihmeissään siitä, miksi oli joutunut työttömäksi. He olivat olleet kunnollisia, tehneet kaikki asiat niin kuin oli pitänyt. Moni oli ollut hyvä koulussa ja opiskellut enemmän kuin yhden tutkinnon. Heistä tuntui kohtuuttomalta, että he saivat kyseenalaisen leiman, Näre kertoo.

– Julmalta tuntuu, että julkisuudessa viljellään puhetta siitä, että työtön olisi laiska ja työtä vieroksuva.

Lue myös: Viisikymppiset naiset syrjivät toisiaan – pitkäaikaistyöttömän Anna-Kaarinan, 55, havainto

Pitkäaikaistyöttömyys saa kysymään, mikä minussa on vikana

Häpeä, syyllisyys ja arvottomuus ovat tuttuja tunteita työttömien keskuudessa.

– Työttömyyden ydintunne on häpeä. Se on tunnetta siitä, että et täytä yhteiskunnan vaatimuksia. Työttömyys iskee omaan olemukseen ja herättää kysymyksen, mikä minussa on vikana.

Näreiden tutkimusaineistossa suurin osa tarinoista oli korkeasti koulutetuilta. Heistä monet vertasivat työttömän asemaa paarialuokkaan tai roskaan. He kokivat olevansa jotain, mitä ei haluta.

– Häpeä hiljentää työttömiä, ja siksi heidän äänensä ei kuulu.

Usein puhutaan työhyvinvoinnista, harvoin työttömyyshyvinvoinnista. Sosiologian dosentti Sari Näre.

Usein puhutaan työhyvinvoinnista, harvoin työttömyyshyvinvoinnista. Sosiologian dosentti Sari Näre.

Selviytyäkseen työttömyysajasta moni muuttaa omaa suhtautumistaan työhön.

– Jos työ on ollut tärkeintä elämässä ja sen menettää, joutuu työlle antamaan uuden merkityksen. Kun arvojärjestys muuttuu, elämänlaatu paranee.

Korona-aikana on huomattu, että myös pitkäaikaistyöttömyys voi koskettaa ketä tahansa.

– Työttömyys ei ole vain yksittäisen ihmisen laiskuuden syytä. Asenneilmapiiri näyttää korona-aikana muuttuneen vähän siihen suuntaan, mikä vastaa asiantilaa, Näre arvioi.

Toukokuussa on tulossa käyttöön uusi työnhaun malli, jossa työnhakijaa pyritään tukemaan siten, että häntä tavataan useammin työnhaun alkuvaiheessa. Samalla tulee velvollisuus hakea tiettyä määrää työpaikkoja. Karensseja lievennetään. Sari Näre ei ole vakuuttunut siitä, että tämä riittää ratkaisemaan ongelmat.

– Olen jonkinlaisen perustulon kannalla. Jos olisin diktaattori, lopettaisin työttömyyden sääntelyn.

Näre haluaisi, ettei ihmisen tarvitsisi luokitella olevansa päätoimisesti taikka sivutoimisesti työtön, opiskelija tai jotain muuta. Jos statuksia voisi olla samaan aikaan monta, vapautuisi paljon energiaa.

– Meillä menee kauheasti varoja siihen, että on tällainen syynisysteemi käynnissä. Jos olisi jonkinlaiset säännölliset tulot eikä tarvitsisi pelätä niiden leikkaamista, voisi lähteä vapautuneesti rakentamaan omaa työpolkuaan. Taustalla olisi vähän erilainen ihmiskuva kuin nyt. Leimaavuuskin helpottaisi.

– Mielestäni säännöllinen perustulo antaisi työttömällekin ihmisarvon, Näre sanoo.

Juttu on julkaistu Annan numerossa 15/2022.

X