Miljoonien eurojen hevoskaupat takaavat Riina Rekilälle leivän pöytään: ”Saan tehdä juuri sitä, mitä rakastan”

Ravivalmentaja Riina Rekilä ei edes harkitse lopettavansa työntekoa. Hänelle hevoset ovat koko elämä.

Tänä aamuna Riina Rekilä, 41, on lähtenyt hevostalleille tavanomaista myöhemmin, vasta aamuseitsemältä. Talvikaudella aamut ovat hämeenkyröläisellä hevostilalla pimeitä, siksi herätyskello pärähtää soimaan tuntia myöhemmin kuin kesällä.

Ravivalmentajana ja eläinlääkärinä työskentelevä Riina on käynyt työntekijänsä kanssa ruokkimassa 25 hevosta, joista valtaosa on omia. Muutama on vieraiden omistuksessa. Koska pakkanen on kova, –18 astetta, hevosia ei lähdetä ajamaan ulos. Leudommalla kelillä ravureiden kanssa lähdetään liikkeelle heti aamutuimaan.

Riinan puoliso Tommi Hietala ja pariskunnan kaksivuotias Valtter ovat jääneet nukkumaan kuten yleensä. Kun Riina palaa tallilta muutaman tunnin kuluttua, perhe nautiskelee yhdessä aamukahvin. Sen jälkeen Valtter lähtee äitinsä kanssa tallille ruokkimaan hevosia.

Iltapäivällä Riinan esikoinen, raviurheilua harrastava 14-vuotias Ilona ajeluttaa poneja oman koulupäivänsä jälkeen. Illan tullen ruokitaan taas hevosia, siivoillaan ja laitetaan talleja kuntoon.

Perheen elämä pyörii hevosten ympärillä. Muutamana päivänä viikossa Riina työskentelee eläinlääkärinä. Silloin hän tekee kotikäyntejä potilaiden luona ja ottaa hevosia vastaan myös kotonaan. Vaikka Riinan puolisolla on omakin ura projektipäällikkönä teknologia-alalla, myös hän osallistuu tallin kunnostustöihin ja koneiden käyttöä vaativiin maa­tilahommiin.

Riina Rekilä sanoo elävänsä lapsuuden unelmaansa. Se tuntuu hyvältä.

– Moni ihminen tekee työtä, josta ei tykkää. Minä saan tehdä juuri sitä, mitä olen aina rakastanut. Olen siitä hyvin kiitollinen. Mutta en ole saavuttanut tätä kaikkea helpolla. Tie tähän hetkeen on vaatinut hirvittävän määrän töitä.

Pieni tyttö Riina Rekilä ja tallin tuoksu

Jo neljävuotiaana Riina lompsotteli tien poikki naapurin tallille päivittäin. Siellä tuttu sukulaismies otti hevosen ulos tallistaan ja istui puulaatikon päällä sen aikaa, kun tyttö harjasi ravuria. Talli ja hevoset tuoksuivat pienen tytön sieraimissa ihanilta. Iso eläin tuntui kiehtovalta.

Kun Riinalle karttui ikää, hän sai lisää vastuuta. Hän talutteli hevosia, ratsasti ja hoiti. Hän tottui tekemään fyysisesti raskaita tallitöitä alakoululaisena, ja jo 12-vuotiaana Riina pystyi huolehtimaan koko tallista itsekseen.

– Minulla on tapana sanoa, että sain tehdä töitä. Se tuntui etuoikeudelta. Sain vähän erilaisen kasvatuksen kuin monet lapset nykypäivänä, Riina sanoo ja naurahtaa.

Vanhemmat huomasivat tyttärensä intohimon ja antoivat sille tilaa.

Koska Riina varttui ravureiden keskellä, raviurheilu vei hänen sydämensä – vaikka hän kävikin kokeilemassa ratsastusta muutamilla tunneilla. Yhdeksänvuotiaana hän osallistui ensimmäisiin ravikilpailuihinsa ja ryhtyi käymään raveissa hevostenhoitajana. Raviajokortin Riina ajoi 16-vuotiaana. Sen jälkeen kilpailu muuttui yhä vakavammaksi.

Riinan vanhemmat huomasivat tyttärensä intohimon ja antoivat sille tilaa. Kun muu perhe lähti lomareissuille, 13-vuotias Riina jäi kotiin isovanhempien valvovien silmien alle. Mikään ei ollut hevosia tärkeämpää.

Isona minusta tulee eläinlääkäri. Niin sanoi Riina Rekilä mummolleen jo kuusivuotiaana. Hän menestyi koulussa erinomaisesti, opinnot tuntuivat helpoilta. Tytön hinku hevosten hoitoon oli voimakas, mutta vanhemmat sanoivat, että kouluja ei jätetä käymättä. Ammatti piti lukea, hevosia sai harrastaa sivussa.

Yläasteella Riina ryhtyi tähtäämään eläinlääketieteellisen pääsykokeeseen. Se tarkoitti inhokkiaineiden kemian ja fysiikan pänttäämistä. Lukiovuosina ne olivat jo suosikkeja.

Kun luokkakaverit valittelivat koulunkäynnin rankkuutta, Riina ajatteli paikallaan istumisen ja opettajan kuuntelemisen olevan kuin lomaa. Lukion jälkeen hän opiskeli Kuopiossa vuoden fysiikkaa ja kemiaa ja aloitti sen jälkeen opintonsa eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa Helsingissä.

Kipumuistoja kaularangassa

Opiskeluvuodet täyttyivät pänttäämisestä ja ravikilpailuista. Siihen aikaan ravimaailma oli Suomessa hyvin miesvaltainen.

– Muistan yhä kerran, kun ikäiseni poika kehui minun olevan taitavampi kuin hän. Samalla hän totesi, ettei minusta voi koskaan tulla mitään, koska olen tyttö.

Myöhemmin saman ajatuksen toisti toinen nuori mies. Kummallakaan kerralla Riina ei sisuuntunut vaan antoi puheiden mennä toisesta korvasta ulos.

– Tiesin jo ihan nuoresta asti, että on parempi keskittyä tekemään omaa hommaansa ja katsoa, mihin se johtaa. Se ajatus on vienyt minut aika pitkälle.

Nyt ajat ovat Riinan mukaan muuttuneet. Ruotsissa ja Yhdysvalloissa on paljon naispuolisia ravikuskeja, ja Australian parhaat kuskit ovat kaikki naisia.

– En osaa sanoa, miksi laji oli ennen enemmän miesten. Ehkä naisilla ei ole ollut niin suurta kiinnostusta kilpaa ajamiseen kuin vaikka ratsastamiseen.

Suomen menestyneimpänä naispuolisena raviurheilijana Riina Rekilä on alansa suunnannäyttäjä ja monen esikuva. Kilpauransa aikana hän ehti ajaa Suomessa noin 140 voittoa ja Kanadassa yli 150.

– Kilpailumenestykset ovat aina olleet hienoja kokemuksia, mutta en ole koskaan ehtinyt juhlia niitä pitkään, sillä hommaa on ollut niin paljon. Jokaisen onnistumisen eteen on tehty valtava määrä työtä – ja kyllä siihen vaaditaan ripaus onneakin, ettei satu mitään.

”Kun ihminen kunnioittaa hevosta, ennen pitkää hevonenkin kunnioittaa ihmistä.”

Riina on välttynyt urallaan pahoilta loukkaantumisilta. Laukkaratsuja treenatessaan hän on muutaman kerran pudonnut hevosen selästä, ja kaularangassa tuntuu välillä kipua muistona tärähdyksistä. Joskus hevonen on päässyt potkaisemaankin.

– Onneksi mitään katastrofaalista ei ole tapahtunut. Hevosta pitää osata lukea ja kunnioittaa, jotta välttää vahingot. Kun ihminen kunnioittaa hevosta, ennen pitkää hevonenkin kunnioittaa ihmistä.

 ”Ei ole parisuhteen toiselle osapuolelle ihan helppoa”

Omistautuminen hevosille on tarkoittanut monien asioiden priori­sointia. Sen Riina opetteli kymmenen vuotta sitten asuessaan suomalaisen ex-miehensä kanssa Kanadassa. Mies omisti Ontarios­sa hevostilan, jota pari pyöritti yhdessä. Hevosten kasvattamisen ja valmentamisen ohella Riina kilpaili raveissa ohjastajana.

Ilona-tytär oli tuolloin vielä taapero. Apukäsiin ja työntekijöihin ei aina ollut varaa, joten Riina teki lähes kaiken itse. Pian hän huomasi, että asiat oli laitettava tärkeysjärjestykseen. Kaiken ei tarvinnut olla koko ajan tiptop.

– Ennen tekemättömät asiat stressasivat minua, mutta enää maailmani ei kaadu, jos tiskikone jää täyttämättä tai lattiat imuroimatta. En olisi selvinnyt, jos en olisi oppinut priorisoimaan.

Riina muistelee Kanadan-vuosia lämmöllä. Hän solmi silloin paljon tärkeitä ystävyyssuhteita.

– Kanadassa raviurheilua arvostettiin todella paljon. Ihmiset olivat lämpimiä, ja hevosta pidettiin hienona ja arvokkaana eläimenä. Suomessa raviurheilua ei ehkä pidetä samalla tavalla arvossa.

Kun Ilona oli ensimmäisellä luokalla koulussa, Riinan ja hänen puolisonsa liitto päättyi eroon. Vuonna 2016 äiti ja tytär muuttivat Suomeen. Ensimmäisen kesän he asuivat Riinan vanhempien luona.

Riina työskenteli eläinlääkärinä, ja samaisena syksynä hän osti nykyisen hevostilansa ja nimesi sen Wania Racingiksi. Kuvioihin tupsahti myös uusi rakkaus, Riinan nykyinen mies.

Uuteen suhteeseen heittäytyminen tuntui jännittävältä, mutta oikealta. Jo seuraavana kesänä pari meni naimisiin. Riina tiedostaa olevansa elämänkumppanina erikoinen.

– Ei varmasti ole parisuhteen toiselle osapuolelle ihan helppoa, että joku elää näin paljon hevosille. Jos johonkin ajellaan autolla, muut ihastelevat maisemia, mutta minä katson paikkoja sillä silmällä, missä hevosten olisi hyvä laiduntaa. Päässäni ei liiku mitään muuta, Riina sanoo ja nauraa.

Se kerta, kun Riina Rekilä myi ja osti oman hevosensa

Riina on tienannut elantonsa kouluttamalla ja valmentamalla ravihevosia, jotka hän on myynyt eteenpäin. Hevosten kasvattaminen ei ole halpaa. Menestys alalla on vaatinut liiketaloudellista vainua, rohkeutta ja riskinottokykyä.

– Olen aina ajatellut, että jos hommat menevät pieleen, teen vain enemmän töitä, jotta saan tilanteen korjattua. Eläinlääkärin työ on aina taannut minulle perusturvan.

Lue myös: Korona tuhosi pararatsastaja Suvi Javanaisen, 41, munuaiset: ”On vaikea ymmärtää, miksi minulle kävi näin”

Kerran Riina vei hyvän hevosen amerikkalaiseen huutokauppaan. Hinta ei noussut niin korkeaksi kuin hän oli kuvitellut, joten hän huusi hevosen takaisin itselleen, koska tiesi sen todellisen arvon. Muutaman kuukauden hevonen odotti amerikkalaisen ystävän farmilla, kun Riina pohti seuraavaa siirtoaan.

Huutokauppareissuun oli siihen mennessä palanut jo 60 000 euroa, mutta Riina teki päätöksen lennättää hevonen takaisin Suomeen. Kyseessä oli vasta kaksivuotias varsa, jota hän alkoi valmentaa.

Oman intuition kuunteleminen kannatti. Viime vuonna sama hevonen, Tetrick Wania, juoksi kaksi Suomen ennätystä ja voitti suurimmat 2-vuotislähdöt Ruotsissa.

Viime marraskuussa Riina Rekilä myi hevosen Saksaan. Kauppahinnan on arvioitu liikkuneen miljoonissa, mutta Riina ei halua puhua summista. Hän kertoo sen olleen yksi kalleimmista koskaan Euroopassa myydyistä ravihevosista.

Kaupat ovat turvanneet Riinan hevostilan toiminnan pitkäksi ajaksi.

– Minun ei tarvitsisi enää tehdä näin paljoa töitä taloudellisista syistä, mutta miksi lopettaisin? Rakastan tätä elämäntapaa ja työtäni. En halua luopua siitä mistään hinnasta.

Kaikki aika menee hevosiin – se näkyy myös ystävien kyläillessä

Tetrick Wania on vielä toistaiseksi Riinan luona Hämeenkyrössä. Se lähtee Saksaan todennäköisesti kevään aikana. Luopumiseen hän osaa jo suhtautua ammattimaisesti.

– Kun hevonen on nuori ja hyvä ja sillä on elämä edessään, siitä pystyy myös luopumaan. Tietysti heti hevosen lähdön jälkeen mielen valtaa hetkeksi haikeus.

Intohimo hevosurheiluun on vaatinut paljon. Riina ei silti puhu uhrauksista vaan siitä, että on saanut elää unelmaansa.

– Kaikki aikani on mennyt hevosiin koko elämäni ajan. Työaikani ei koskaan lopu, koska aina on talleilla aidan korjausta tai jotakin muuta hommaa. En oikein osaa edes erottaa työtä ja vapaa-aikaa.

Valtaosa Riinan ystävistä on hevospiireistä. Jos kavereita tulee kylään, ystävykset saattavat lähteä vuolemaan kaikkien varsojen kaviot.

Ravitallin ylläpitäminen on sitovaa.

– En voi koskaan lähteä hetken mielijohteesta illanviettoon tai vaikka Helsinkiin jonkin bändin keikalle. Vapaalle heittäytyminen on vaikeaa myös siksi, että työnteon moraali istuu tiukasti takaraivossani.

Valintojaan Riina ei ole koskaan katunut.

– Olen kiitollisessa asemassa, koska harrastus on myös työni. En usko, että sopeutuisin kovin helposti mihinkään muuhun ammattiin.

• Julkkikset

  Tuukka Temonen: ”Hevonen on ihmiselle täydellinen kumppani – se hyväksyy sinut sellaisena kuin olet”

• Julkkikset

  Hyvää Eläinten päivää! Osaatko yhdistää hevoset ja niiden julkkisomistajat?

• Ihmiset

  Maallemuutto sai Kati Pilli-Sihvolan löytämään onnen: "Olen päässyt irti oravanpyörästä"