
Sateeseen kadonnut katto ja hyperinflaatio – vapaaehtoistyössä Afrikassa
Anna, 25, työskenteli kuusi kuukautta vapaaehtoisena katulasten parissa Mosambikissa. Hanna, 24, lähti viime keväänä Zimbabween tekemään opinnäytetyötään AIDS-orpoja auttavassa järjestössä. Millaisia asioita nuoret naiset työssään kohtasivat?


Anna kertoo haaveilleensa vapaaehtoistyöstä pitkään. Hän otti ensin selvää työmahdollisuuksista Aasiassa, mutta innostui lopulta lähtemään ystävänsä Hilkan kanssa Afrikkaan. ”Tuntui, että elämässäni oli hyvä hetki lähteä maailmalle. Olin jo hieman reissannut ja ollut puoli vuotta työharjoittelussa ulkomailla.”
Anna valitsi Humana People to People -nimisen järjestön. ”Ennen Afrikkaan lähtöä osallistuimme syksyllä 2006 puolen vuoden koulutukseen Tanskassa. Koulutuksen aikana opiskelimme Mosambikissa puhuttavan portugalin alkeita, teimme oppimistehtäviä ja järjestimme erilaisia tempauksia, joilla keräsimme projekteillemme rahaa.”
Opinnäytetyötä tekemään

Hanna halusi löytää opinnäytetyölleen aiheen, jonka parissa jaksaisi pakertaa pidempäänkin. Työn parissa Hanna vietti reilut kolme kuukautta Zimbabwen pääkaupungissa Hararessa. ”Kummitätini vei minut viime joulukuussa hyväntekeväisyyslounaalle. Siellä kuulin, että Zimbabwen AIDS-orvot ry -nimisessä järjestössä voisi olla mahdollisuus tehdä opinnäytetyö.”
Päätös tapahtui nopeasti. Tammikuun lopulla Hanna matkusti Zimbabween tekemään riskikartoitusta järjestön rakennusprojektista. ”Zimbabwen AIDS-orvot ry:n tarkoituksena on tukea köyhien, lahjakkaiden lapsien koulutusta. Nyt järjestö rakentaa toimintakeskusta, jossa sen tukemat lapset voivat viettää aikaa opiskelleen, lukien, pelaten ja tietokonetaitoja harjoitellen.”
Lehmiä ja polttopuita
Perillä Afrikassa Hanna pääsi saman tien mukaan järjestön toimintaan. Vaikka Hanna lähti tekemään opinnäytetyötä, kului kevät paljolti vapaaehtoistyössä. ”Tein hyvin erilaisia asioita. Ostin lapsille koulupukuja, -tarvikkeita ja ruokaa. Saatoin ostaa kokonaisen lehmän sekä polttopuita, jotta ruokaa voitiin laittaa.”
Zimbabwe oli 1990-luvulla Afrikan lupaavimpia maita ja sitä kutsuttiin jopa Afrikan vilja-aitaksi. Vajaat kymmenen vuotta sitten alkanut taloudellinen alamäki on ajanut zimbabwelaiset elämään puutteessa. ”Taloudellisessa ahdingossa ystävän auttaminen korostuu. Jos autat muita, saat itsekin apua sitä tarvitessasi.”
Zimbabwessa puhutaan englantia, joten kieli ei tuottanut Hannalle ongelmia. ”Zimbabwelaiset lapset oppivat englantia koulussa, mutta nuoremmat lapset eivät sitä vielä osaa. Osa vanhemmista ihmisistä on myös saattanut unohtaa kielen.”
Englanninopettaja ja terveydenhoitaja
Vapaaehtoistyössä tulee eteen mitä erilaisimpia tilanteita. ”Työskentelimme projektissa, joka ylläpitää katulapsille ja muutoin normaalista koulujärjestelmästä syrjäytyneille lapsille tarkoitettua koulua. Monilla lapsista oli erilaisia fyysisiä tai henkisiä vaivoja, jotka vaikeuttivat myös koulunkäyntiä”, Anna kertoo.

”Päätehtävämme oli opettaa englantia, mutta toimimme myös terveydenhoitajina lapsille. Lapsilla oli paljon ruhjeita ja haavoja, joita hoidimme. Veimme heitä myös lääkäriin. Ensimmäisellä lääkärireissullamme oli mukana 40 lasta, joiden kanssa kävelimme auringonpaahteessa kaksi tuntia lääkäriin. Lasten terveys koheni, ja viimeisillä kerroilla lapsia oli mukana enää muutama, joten saatoimme saada kyydin.”
Lääkkeiden kanssa piti olla erityisen tarkkana. ”Lapset saattoivat jättää ottamatta lääkkeensä ja myydä ne kaupungilla. Eräällä tytöistä oli paha haava, joka ei millään meinannut parantua. Hän luultavasti möi lääkkeensä muille saadakseen rahaa. Lopulta hänenkin haavansa saatiin paranemaan.”
”Tällä hetkellä koulun yhteyteen ollaan rakentamassa lastenkotia. Rakennustyöt päästiin aloittamaan vasta sadekauden jälkeen, kun maaperä on kuivunut. Jokainen tiiliskivi tehdään nimittäin käsin koulun läheisestä maaperästä. Rakennusprojekti on koko kyläyhteisölle hyvä asia.”
Hyperinflaatio mitätöi rahan arvon

Zimbabwessa on hyperinflaatio, jonka vuoksi hinnat nousevat hirvittävällä vauhdilla. ”Rahan arvo on käytännössä nolla. Hyperinflaatio veikin paljon energiaani. Oli aika haastavaa yrittää elää inflaation mukana ja saada siitä huolimatta hankittua lapsille kaikkea tarpeellista”, Hanna kuvailee.
”Haastavaa oli myös saada aikani jaettua opinnäytetyön ja lasten kanssa olemisen välillä. Vietin mahdollisimman paljon aikaa lasten kanssa ja tykkäsin kuljeskella kaupungin kaduilla kaikessa rauhassa.”
”Sopeutumistani helpotti, että pääsin heti mukaan järjestön toimintaan. Zimbabwelaiset ovat hyvin ystävällisiä ja avoimia. He ottavat uuden tulokkaan iloisesti vastaan.”
Portugalia ja häilyviä kellonaikoja
Annalle kulttuurishokki oli hieman suurempi. ”Aluksi vaikeimmalta tuntui kieli. Monet lapsista eivät osanneet portugalia, vaan puhuivat ainoastaan heimokieliä. Myös erilaisiin tapoihin ja kulttuuriin sopeutuminen otti aikansa.”
”Suuri ongelma koulussamme oli, että tytöt saattoivat kesken lukuvuoden tulla raskaaksi. Hankaluuksia aiheuttivat myös lasten vaikeat kotiolot. Joskus joku lapsista ei ilmestynyt kouluun useampaan viikkoon. Silloin kävimme kotona tai lähikylissä etsimässä heitä”, Anna kertoo.
Pienempiä vastoinkäymisiä tuli käytännön asioissa. ”Asiat eivät Mosambikissa toimi kuten koti-Suomessa. Kuvaavaa on, että kelloni oli kuukauden verran väärässä ajassa, ilman että huomasin sitä. Ihmettelimme, miten lapset jo istuivat hienosti pulpeteissaan, kun tulimme paikalle, vaikka heitä yleensä piti hakea pihalta.”
Lasten hymyt palkitsivat

Vapaaehtoistyön palkitsevimmasta puolesta Anna ja Hanna ovat molemmat samaa mieltä: aurinkoisesti hymyilevät, pienistä asioista onnelliset lapset tekivät työstä mielekästä.
”Lapset jaksoivat hymyillä päivästä toiseen, vaikka monet tulevat vaikeista olosuhteista. He esittelivät meille mielellään koulussa oppimiaan taitoja esimerkiksi laulaen tai tervehtien meitä englanniksi. Heidän iloisuutensa tarttui nopeasti”, Anna hymyilee.
Hanna on samaa mieltä.
”Kun saavuin järjestön ylläpitämälle suojakodille ja avasin portin, saattoi kuusi tai seitsemän nauravaa, pientä lasta tulla halaamaan ja roikkumaan minussa.”
Liikuttavia ja hauskoja muistoja

Annan mieleen jäi erityisesti pieni tyttö. ”Eräs tytöistä oli hyvin sulkeutunut ja pysytteli lähinnä omissa oloissaan. Hänellä oli pahat haavat molemmissa jaloissa. Oli liikuttavaa katsella, miten haavat lopulta paranivat, hymy levisi tytön kasvoille ja hän uskalsi osallistua muiden lasten leikkeihin.”
”Jälkikäteen huvittavimpia muistoja oli myrskyisänä yönä paikoiltaan lentänyt savimajan katto. Heräsimme aamuyöstä siihen, että rankkasade tuli sisään majaan, kun oljista tehty katto lensi taivaan tuuliin. Olihan se melkoinen herätys, kun olimme olleet perillä vasta pari viikkoa,” Anna nauraa.

Hanna sai Zimbabwessa sekä afrikkalaisen veljen että pikkuisen suojatin. ”Tulin kerran sanoneeksi yhdelle pojista, että hän muistuttaa luonteenpiirteiltään paljolti omaa veljeäni. Siitä lähtien hän oli afrikkalainen veljeni. Lempinimeni oli amai Kuda – pieni Kuda-poika oli hyvin hellyttävä ja päätyi usein syliini istumaan. Tästä sain lempinimen Kudan äiti.”
Suomeen palattuaan Hanna ryhtyi kummina tukemaan Kudan koulutusta. Kuda käy tällä hetkellä esikoulua.
Vaalea iho on yhtä kuin raha
Annan Mosambik-aikana vapaaehtoisten savimajoihin murtauduttiin kerran. ”Missä päin maailmaa tahansa tuntuu kurjalta, kun joku murtautuu sinne, missä asut. Minulta varastettiin lisäksi puolen vuoden aikana kolme pyyhettä. Pyyhe olikin lopulta aivan luksusta.”

”Vaalea iho tarkoittaa Afrikassa rahaa. Yritimme sulautua parhaamme mukaan väestöön elämällä paikallisten tapaan ja käyttämällä vaatimattomia vaatteita. Toki valkoihoinen silti herättää huomiota.”
Hanna kertoo, ettei kohdannut reissunsa aikana vaarallisia tilanteita. ”Etukäteen minua varoiteltiin hyvin paljon, joten lähdin Afrikkaan sillä asenteella, etten suostu jatkuvasti pelkäämään. Totta kai ihovärini herätti huomiota, mutta vaaratilanteisiin en joutunut.”
Kuka vapaaehtoistyöhön voi lähteä?
Anna toteaa, että vapaaehtoistyöhön mielivän täytyy olla valmis erilaisiin olosuhteisiin. Turhan nirso ei saa olla. ”Itsellä täytyy olla asiat kunnossa, jottei lopulta päädy muiden autettavaksi. Olosuhteet ovat niin erilaiset, että koti-ikävä voi tulla paljon voimakkaampana kuin muualla matkustaessa.”

”Kyllä kuka vain voi lähteä vapaaehtoistyöhön Afrikkaan, kunhan pitää mielessään tietyt tosiasiat. Kyse on kehitysmaista, joissa olot ovat huomattavasti huonommat kuin kotona. Liian tunteellinen ei kannata olla. Ihmiset ovat Afrikassa usein hyvin onnellisia ja tyytyväisiä siihen, mitä heillä on”, Hanna opastaa.
Rokotukset ja terveys kuntoon
Anna kehottaa huolehtimaan paitsi rokotuksista, myös fyysisestä kunnosta. ”Monet Afrikassa uhkaavista taudeista ovat vaarallisia juuri silloin, kun ihminen on muutenkin huonossa kunnossa. Fyysinen kunto on tarpeen myös, kun pitkiä välimatkoja joutuu taittamaan jalan.”
”Kohdemaasta, sen historiasta ja kulttuurista on hyvä ottaa selvää. Matkustaessa tulee kunnioittaa kunkin maan perinteitä ja toimintatapoja”, Hanna neuvoo.
Annalle vapaaehtoistyöhön lähteminen maksoi nelisen tuhatta euroa, joka kattoi koulutuksen, asumis- ja ruokakustannukset 11 kuukauden ajalta. Tanskassa kerättyjä varoja Anna sai perillä Afrikassa taskurahana. Pienessä järjestössä työskennellyt Hanna maksoi ainoastaan matkansa Zimbabween. Ruuan ja majoituksen tarjosi järjestö. Molemmat tytöt kertovat, ettei perillä rahaa kulunut juurikaan. ”Ostettavaa kun ei kovin paljon ole.”
Tärkeitä oppeja viemisinä

”Suomessa pääsee helposti unohtumaan, että onnellisuus on pienen pienistä asioista kiinni. Positiivisuudella ja iloisuudella pääsee pitkälle. Yritin imeä Mosambikissa kohtaamaani positiivisuutta mahdollisimman paljon itseeni”, Anna kertoo.
Hanna on samaa mieltä. ”Toisten huomioon ottaminen ja välittäminen paistoivat Zimbabwessa kaikesta läpi. Ei tarvitse olla maallista mammonaa, että on onnellinen. Onni lähtee perheestä ja läheisistä, siitä että välitetään ja että toisia ei jätetä.”
Lisätietoja Mosambikiin rakennettavasta lastenkodista
S-posti pikkumuurahaiset@hotmail.com
Humana People to People
Zimbabwen AIDS-orvot ry
Kuvat: Anna ja Hanna
Teksti: Anne
Kommentit
Älkää hyvät ihmiset lähtekö vapaaehtoistöihin Humanan kautta. Kirjoitan henkilökohtaisen kokemuksen pohjalta ja voin sanoa, että näin ja koin asioita, joita kenenkään ei tulisi kokea lähtiessään vilpittömästi tekemään hyvää.
Järjestö on kaikenkaikkiaan pelkkää rahanahneutta ja työntekijöiden raakaa hyväksikäyttöä. Ohjaajat antavat kovasti luentoja siitä miten hyvään tarkoitukseen rahat menevät mutta koskaan emme päässeet perille siitä minne ne oikeastaan menevätkään. Yllättäen saimme tietää, että Afrikassa joutuu myös tekemään varojenkeruuta- Se, mitä tienaat Euroopassa ei riitäkkään projektien tukemiseen, vaikka järjestön johtajat sanovat laittavansa 95% tuloistaankin projektien tueksi. Varojenkeruussa ainoa tavoite on ”tienata tarvittava summa, ei väliä miten, ei väliä miten väsyneenä tai turtuneena-kunhan tienaat.” Koululla ei ollut tietoakaan lääkärin saannista paikalle-ystäväni sairastui munuaistulehdukseen, mutta Kööpenhaminan ollessa 1h ajomatkan päässä, ei ohjaajat viitsineet lähteä tuhlaamaan bensaa moiseen matkaan.
Vapaa-aikaa ei koululla ole. 6 kuukauden aikana on 1 vapaa viikonloppu. Tulostavoitteet niin pisteissä(mikä on aivan älytön systeemi) kuin varojenkeruussakin ovat lähes saavuttamattoman tuntuisia, joten kaikki hetkittäiset vapaa-ajatkin kuluvat pohtien kuinka saavuttaa nopeammin vähän paremmat tulokset.
Humana tekee ihmisrobotteja, zombeja, itsensä hukanneita ihmisiä. Puhun nyt itseni ja varmasti suurimman osan lopettaneiden vapaaehtoisten puolesta. Voiko olla enää kyse vaan henkilökohtaisista syistä jos n.80% joka tiimistä jättää kesken?(viime lokakuun tiimistä, 15 henkeä projektin suoritti loppuun 3. Omasta, elokuun tiimistä 08 on nyt lopettanut puolet 7/12)
Lisätietojen tarpeessa, ota yhteyttä minuun:
vaniljaunelma@hotmail.com
..tai Norjan koululla olleeseen suomalaiseen:
Kalle Vantanen; kalle@vantaalainen.com
Jos olette aikeissa lähteä, ottakaa ihmeessä ensin yhteyttä. Kerron mielelläni epämieluisista kokemuksistani ja autan etsimään muita mahdollisuuksia.
Kommentit
Upeat ja mielenkiintoiset tarinat!
Voisipa itsekin….
Sitä läheisyyttä aina mennään hakemaan ja tyytyväisyyttä köyhyyteen ja rahattomuuteen, mutta ei afrikkalaisilla ole valinnan varaa tai sitten he tulevat sankoin joukoin Italiaan tai Espanjaan elintason perässä: eivät he olekaan niin iloisia ja onnellisa- vähään tyytyväisiä. Kehitysmaamatkailu vaikkapa lopputyön tekemisen merkeissä on luksusta ekstreem-matkailua, joihin vain valkoisella on varaa. Minusta nuo ovat typerää länsimaalaista haihattelua.
” Toisten huomioon ottaminen ja välittäminen paistoivat Zimbabwessa kaikesta läpi. Ei tarvitse olla maallista mammonaa, että on onnellinen. Onni lähtee perheestä ja läheisistä, siitä että välitetään ja että toisia ei jätetä.”
Just joo, kun meillä ihmissuhteet eivät enää perustu maanviljelyskulttuurin talkoohengelle.
Tosi tekopyhää!
Suomalaiset akat jauhaa paskaa ja ovat tois teennäisiä ja itsekkäitä kuten aina: tasa-arvopaskaa, kun Afrikassa se EI OLE NIIN: Voi sitten LEIKKIÄ mama africaa oikein kybällä!
Onhan meillä afrikkalaisia omasta takaa omiksi tarpeiksi, mutta pelleily ei ole mahdollista.
”Suuri ongelma koulussamme oli, että tytöt saattoivat kesken lukuvuoden tulla raskaaksi”
Alaikiäisiä sai panna.Ei ole pedofiilioikeudenkäyntejä sielläpäin maailmaa….
äh, kateellisten panettelua. moni haaveilee että itse pääsisi tekemään jotain tällaista mutta ei uskalla lähteä. rohkeita naisia nämä ovat!
Älkää hyvät ihmiset lähtekö vapaaehtoistöihin Humanan kautta. Kirjoitan henkilökohtaisen kokemuksen pohjalta ja voin sanoa, että näin ja koin asioita, joita kenenkään ei tulisi kokea lähtiessään vilpittömästi tekemään hyvää.
Järjestö on kaikenkaikkiaan pelkkää rahanahneutta ja työntekijöiden raakaa hyväksikäyttöä. Ohjaajat antavat kovasti luentoja siitä miten hyvään tarkoitukseen rahat menevät mutta koskaan emme päässeet perille siitä minne ne oikeastaan menevätkään. Yllättäen saimme tietää, että Afrikassa joutuu myös tekemään varojenkeruuta- Se, mitä tienaat Euroopassa ei riitäkkään projektien tukemiseen, vaikka järjestön johtajat sanovat laittavansa 95% tuloistaankin projektien tueksi. Varojenkeruussa ainoa tavoite on ”tienata tarvittava summa, ei väliä miten, ei väliä miten väsyneenä tai turtuneena-kunhan tienaat.” Koululla ei ollut tietoakaan lääkärin saannista paikalle-ystäväni sairastui munuaistulehdukseen, mutta Kööpenhaminan ollessa 1h ajomatkan päässä, ei ohjaajat viitsineet lähteä tuhlaamaan bensaa moiseen matkaan.
Vapaa-aikaa ei koululla ole. 6 kuukauden aikana on 1 vapaa viikonloppu. Tulostavoitteet niin pisteissä(mikä on aivan älytön systeemi) kuin varojenkeruussakin ovat lähes saavuttamattoman tuntuisia, joten kaikki hetkittäiset vapaa-ajatkin kuluvat pohtien kuinka saavuttaa nopeammin vähän paremmat tulokset.
Humana tekee ihmisrobotteja, zombeja, itsensä hukanneita ihmisiä. Puhun nyt itseni ja varmasti suurimman osan lopettaneiden vapaaehtoisten puolesta. Voiko olla enää kyse vaan henkilökohtaisista syistä jos n.80% joka tiimistä jättää kesken?(viime lokakuun tiimistä, 15 henkeä projektin suoritti loppuun 3. Omasta, elokuun tiimistä 08 on nyt lopettanut puolet 7/12)
Lisätietojen tarpeessa, ota yhteyttä minuun:
vaniljaunelma@hotmail.com
..tai Norjan koululla olleeseen suomalaiseen:
Kalle Vantanen; kalle@vantaalainen.com
Jos olette aikeissa lähteä, ottakaa ihmeessä ensin yhteyttä. Kerron mielelläni epämieluisista kokemuksistani ja autan etsimään muita mahdollisuuksia.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous