Työ ja raha

Toimitusjohtaja Raija Tapio: ”Olemme Juha Tapion kanssa ne laulun kaksi puuta, jotka seisovat erillään”

Raija Tapio, 44, on edennyt urallaan laboratoriohoitajasta toimitusjohtajaksi. Hänen tärkeimpiä tukijoitaan on aviomies, laulaja Juha Tapio, joka on aina kannustanut Raijaa toteuttamaan haaveitaan.

Teksti:
Pirjo Kemppinen
Kuvat:
Marjo Tynkkynen

Äidiksi tultuaan Raija jäi neljäksi vuodeksi kotiin. "Halusin ehdottomasti käyttää mahdollisuuden olla lasteni kanssa."

Raija Tapio, 44, on edennyt urallaan laboratoriohoitajasta toimitusjohtajaksi. Hänen tärkeimpiä tukijoitaan on aviomies, laulaja Juha Tapio, joka on aina kannustanut Raijaa toteuttamaan haaveitaan.

Rohkeudella edetään työelämässä. Näin uskoo lääkärikeskus Aavan toimitusjohtaja Raija Tapio, 44. Ainakin niin on tapahtunut hänelle.

Nuorena Raija kouluttautui laboratoriohoitajaksi. Titteleitä hän ei ole ikinä tavoitellut.

– En ole koskaan haaveillut mistään ammatista. Lukiossakaan en tiennyt, mitä haluaisin opiskella. Jos nyt pitäisi valita, hakisin opiskelemaan kauppakorkeakouluun.

Raija kokee olevansa ennen kaikkea suorittaja, joka on uhkarohkeastikin ottanut vastaan tarjotut tehtävät.

– Suhtaudun intohimoisesti haasteisiin. Tartun niihin ja haluan ratkaista ne. Se on vienyt minua eteenpäin.

1. Oivallus: Aseta tavoitteita niin urheilukentällä kuin töissäkin

”Kasvoin nykyisin Seinäjokeen kuuluvassa Ylistarossa. Etelä-Pohjanmaalla yrityskulttuuri on vankka. Isällä oli kaupan alan yrityksiä, ja työnteko oli vahvasti esillä kotonakin. Meillä oli motto ’ensin työ, sitten huvi’.

Kymmenen vanhana minut laitettiin vaativiin tehtäviin, kuten ajamaan traktorilla, ja myöhemmin isän tehtaan hihnalle säkittämään viljaa. Itseluottamus kasvoi, kun totesin selviäväni.

Paras vahvuuteni: Rohkeus ja intohimo tekemiseen niin työssä kuin urheilussa.

Tavoitteellisen urheilun aloitin pituushypystä jo koulun ensimmäisellä luokalla. Harjoittelin isän kotipihalle rakentamalla hyppypaikalla ja merkitsin vihkoon jokaisen tuloksen. Tavoitteeni oli aina hypätä seuraavalla kerralla edelliskertaa pidemmälle.

Samanlainen johdonmukaisuus on tärkeää toimitusjohtajankin tehtävässä. Tavoitteiden on oltava selkeitä kaikille työntekijöille.

Pituushyppy vaihtui pikajuoksuun, jossa etenin SM-tasolle saakka. Silloin tavoitteellisuuden merkitys korostui entisestään.

Olen vasta nyt oivaltanut, kuinka äärettömän suuri merkitys urheilulla on ollut. Se osaltaan kasvatti minusta vastuuntuntoisen, määrätietoisen ja periksiantamattoman. Koin, että vastuuta ottamalla ja omalla tekemisellä voin aina vaikuttaa lopputulokseen.

Minua on joskus epäilty alisuorittajaksi, koska en hakeutunut korkeakouluun. Sellaisena en itseäni tunnista. Suoritin erittäin paljon urheilemalla.

Urheilukentällä tapasin tulevan puolisoni Juhan, kun olin 16-vuotias. Olemme samankaltaisia. Hänkin on ollut urallaan sinnikäs ja perfektionisti, tavoitellut selkeää päämäärää. Ehkä periksiantamattomuus kuvaa suhdettammekin. Emme ole luovuttajia, vaikka sitä ei ole missään vaiheessa tarvinnut testatakaan.

Lopetin kilpaurheilun, kun lähdin opiskelemaan. Urheilu on silti yhä tärkeä osa elämääni. Juoksu on ykköslajini. Juhan kanssa harrastamme yhdessä kuntonyrkkeilyä. Lisäksi joogaohjaaja käy kotona aina, kun meillä on siihen aikaa. Keskimäärin joogaamme kerran viikossa astangaa.”

2. Oivallus: Elämä on ihme

”Äiti sairastui kilpirauhassyöpään, kun olin kymmenen. Uutisen kerrottuaan vanhemmat kehottivat jatkamaan elämää samalla tavalla kuin ennenkin. Se kuvaa heidän asennettaan; asiat hoidetaan ja työt jatkuvat. Lähdinkin silloin tavalliseen tapaan pianotunnille.

Äiti parani, mutta sairastui imusolmukesyöpään ollessani abiturientti. Etsiessäni tietoa sairaudesta löysin sillä hetkellä kiinnostavan alan. Päätin kouluttautua laboratoriohoitajaksi. Jo silloin ajattelin, etten ehkä tee hoitotyötä pitkään. Se olisi silti hyvä peruskoulutus, ja voisin myöhemmin jatkaa opiskelua alan opettajaksi.

Äiti parani, kuten myös kymmenen vuotta sitten rintasyövästä.

Äidin sairaudet olivat hyvin traumaattinen mutta myös arvokas kokemus. Näin, että vakavastakin sairaudesta voi selvitä.

Naisen elämän koko kirjon ymmärsin, kun valmistumisen jälkeen olin vuoden töissä Naistenklinikalla.

Ottaessani laboratorionäytteitä näin, miten uusi elämä alkoi yhdessä huoneessa ja toisessa päättyi.

Naistenklinikalla syntyi lapsia, mutta myös lapsettomuus oli läsnä. Vaikeinta oli keskenmenojen lisäksi nähdä , kuinka lapsi syntyy ennenaikaisesti ilman eloonjäämisen mahdollisuutta.

Se oli nuorelle likalle opettavainen vuosi. Välillä tuntui, että olen tekemisissä vain elämän ääripäiden kanssa. Se oli yksi syy, miksi hakeuduin sieltä pois.

Naistenklinikalla viettämäni vuoden aikana mietin, että on ihme, jos joskus saan terveen lapsen.”

3. Oivallus: Rooli esimiehenä on vain otettava

”Siirryin töihin laboratoriohoitajaksi Helsingin Lääkärikeskukseen, nykyiseen Aavaan, vuoden 1998 alussa. Olin ollut töissä vasta vuoden, kun minua pyydettiin tiimini esimieheksi. Se oli valtava yllätys, sillä olin nuorin ja kokemattomin.

Tiimin muut jäsenet olivat ehdottaneet minua. He ehkä arvostivat uusia näkemyksiä, joita vasta taloon tulleena toin, tavoitteellista työtapaani ja vastuunkantoani.

Raija Tapio, laulaja Juha Tapion vaimo
Vapaa-ajastaan Raija tinkii usein töiden takia, mutta poikiaan hän kuljettaa harrastuksiin. ”Siitä en tingi.”

Nousu tiimin esimieheksi on ollut suurin hyppy urallani. Se on myös ainoa kerta, jolloin olen epäillyt kykyjäni ja harkinnut ennen tarttumista tarjottuun tehtävään.

Tultuani Aavaan en ole hakenut yhtään tehtävää, vaan minua on aina pyydetty seuraavaan. Ensimmäisen kerran jälkeen en ole epäröinyt. Minua ja muita naisjohtajia yhdistää hullunrohkeus. Haasteet kiehtovat. Jos työ olisi tasapaksua, se ei antaisi minulle mitään.

Etukäteen minulla ei ollut minkäänlaisia valmiuksia esimieheksi, joten alku oli kova koulu. En halunnut nostaa itseäni muiden yläpuolelle autoritääriseksi määräilijäksi. Siitä huolimatta työkavereiden suhtautuminen minuun muuttui. Rooli esimiehenä oli vain otettava.

Pidin jo silloin yhteishenkeä tärkeänä. Yksi tapani luoda sitä on viljellä huumoria.

Luotan myös luovaan hulluuteen. Tuore esimerkki on meillä juuri lanseerattu Jäärähuolto, lahjakorttina annettava laaja terveystarkastus. Minulla, kuten monella muullakin, on puolisona lääkäriä kartteleva jäärä – ja myönnän olevani sellainen itsekin.

Urheilullisena pidän kyllä huolta itsestäni, mutta laiminlyön terveystarkastukset. En hakeudu helposti lääkärin vastaanotolle enkä tiedä esimerkiksi kolesteroliarvojani. ”

4. Oivallus: Kotiäidilläkin on oltava jokin oma juttu

”Tiesin jo nuorena haluavani lapsia, mutta ajattelin, että niiden aika on vasta myöhemmin. Olin 29-vuotias, kun esikoisemme Mikael syntyi vuonna 2002. Kolme vuotta myöhemmin syntyi Akseli ja jäin lähes neljäksi vuodeksi kotiin. Halusin ehdottomasti käyttää ainutlaatuisen mahdollisuuden olla lasteni kanssa silloin, kun he olivat pieniä.

Oli ihanaa seurata omien lasten kasvamista. Siitä huolimatta kotona oleminen oli todella vaikeaa, koska sieltä puuttuivat kaikki haasteet. Se oli yksitoikkoista. Elämä pyöri ruoanlaiton ja pyykinpesun ympärillä. Huomasin, että aloin osittain elää työtä tekevän ja kiertueilla käyvän Juhan kautta. Odotin häntä kotiin vain kuullakseni, mitä hän oli tehnyt ja kokenut. Oma elinpiirini supistui, ja se oli hirveää.

Onneksi pystyin tekemään satunnaisia keikkatöitä näytteenottajana, koska Juha oli osan viikosta kotona.

Suurin heikoutteni: Kärsimättömyys. Se näkyy, jos asiat eivät edisty. En siedä joutilaisuutta enkä määrätietoisen etenemisen puutetta.

Olen aina tiennyt, että pysyäkseni järkevänä ihmisenä minulla pitää olla jokin oma juttu, missä toteutan itseäni. Sama pätee Juhaan. Tavallaan olemme ne laulun kaksi puuta, jotka seisovat erillään. Se pitää suhteemmekin hyvänä. Kunnioitamme ja kannustamme toisiamme etenemään ja toteuttamaan haaveita.

Uramme eivät ole koskaan kilpailleet keskenään. Viikottaisissa kalenteripalavereissamme on ongelmia, mutta aina olemme ne ratkaisseet. Töiden yhteensovittamista helpottaa se, että Juhan työ painottuu viikonloppuihin.

Kotiäidiksi jäädessäni luulin putoavani urakelkasta. En uskonut palaavani samaan työpaikkaan, vaan aioin miettiä, mitä haluan tehdä hoitovapaan jälkeen. Näin mahdollisuuden uuteen uraan.

Hoitovapaan lähestyessä loppuaan minulle tarjottiin toimipaikkavastuuta Aavassa. Ehkä määrätietoisuuteni oli jäänyt esimiesten mieleen. Otin tehtävän vastaan, koska työnkuva olisi ainakin erilainen kuin edellinen.

Olin ollut tehtävässä vasta reilun kuukauden, kun vastuualueeseeni lisättiin toinen toimipiste. Sen jälkeen uudet tehtävät seurasivat parin vuoden välein.”

5. Oivallus: Työajan rajaaminen on turhaa, jos rakastat sitä, mitä teet

”Kaksi vuotta sitten minut nimitettiin toimitusjohtajaksi. Tullessani Aavaan laboratoriohoitajaksi en voinut kuvitella, että parikymmentä vuotta myöhemmin olen yrityksen toimitusjohtaja.

En pelkää epäonnistua. Vähentää paineita ajatella, etteivät ihan kaikki asiat ole niin vakavia. Tämä on elämää. Mottoni on: ”Varmin tapa epäonnistua on jättää tekemättä.”

Työpäiväni aikana on niin paljon palavereja, että usein käytän illan sähköpostien purkamiseen ja seuraavaan päivään valmistautumiseen. Viikonloppuisin valmistaudun tulevaan viikkoon. En edes halua rajata työ- ja vapaa-aikaa toisistaan. Rakastan sitä, mitä teen.

Kerran poikani kehotti sulkemaan tietokoneen. Se vähän pysäytti. Nyt kaikilta perheenjäseniltä päättyy ruutuaika iltayhdeksältä.

Juhan työn vuoksi meillä ei ole koko perheen kesälomaa, mutta sen sijaan lomailemme yhdessä joulusta loppiaiseen. Lempipaikkojani ovat Havaiji, Bali ja Kalifornian rannikko. Vuoden mittaan teemme pitkien viikonloppujen mittaisia irtiottoja Euroopan kaupunkeihin. Haluamme näyttää pojille maailmaa. Lomillakin luen sähköpostit päivittäin ja tarvittaessa vastaan niihin.

Viihdyn kotona. Meillä on pöydällä aina tuoreita, mieluiten valkoisia kukkia. Lempikukkiani ovat tulppaanit ja isot liljat. Nautin saadessani istahtaa villasukat jalassa sohvalle. En katso televisiota vaan ikkunasta näkyvää peltomaisemaa. Valitettavasti en ehdi sohvalle kovin usein.

Laiminlyön ystäviäni, koska työ vie niin paljon aikaa. Muutamaa luottoystävää tapaan lounailla. Lisäksi kuulun pariin naisverkostoon. On tärkeää jakaa kokemuksia, sillä painimme samojen asioiden parissa toimialoista riippumatta. Vertaistuki voimaannuttaa.

En aio jäädä eläkkeelle tästä työstä. Olen aina avoin uusille haasteille. Haaveitakin tietysti on. Juhan työ mahdollistaisi esimerkiksi muuton ulkomaille sitten, kun pojat eivät enää asu kotona.”

Raija Tapion Tieni huipulle -haastattelu julkaistiin Anna 42/2017 -numerossa.

X