Työ ja raha

Työpaikalla: hattu kourassa vai takki auki?

Teksti: Anna.fi

Minkä tien valitset pärjätäksesi työssä: puurratko nöyrän hiljaisesti ja toivot hyväksyntää vai kuljetko pitkin työpaikan käytäviä paukutellen henkseleitä niin, että kaikki varmasti kuulevat?

Työpaikalla: hattu kourassa vai takki auki?

Istut työpaikkasi viikkopalaverissa posket punoittaen. Taas se tapahtui! Työkaverisi markkinoi sinun ehdotuksesi omanaan ja saa raikuvat aplodit. Palaatko huoneeseesi siipi maassa ja yrität tehdä entistä lujemmin töitä vai ryhdytkö kisaan ja kalisutat omaa kattilaasi vielä lujempaa kuin naapuri?

Nuoren naisen ura nousukiidossa

Lähtöasetelma: Hieman yli kolmikymppisen Annin lakimiesura on hyvää vauhtia nousussa. Anni sai heti valmistumisensa jälkeen työpaikan suuressa asianajotoimistossa. Muutaman työvuoden jälkeen Anni on oppinut talon tavoille ja nyt vaativampia tehtäviä on alkanut sadella. Anni on huomattu.

Kysymys: Millä Anni voi ruudittaa urakehitystään? Tehdäkö kiltisti kaikki, mitä työnantaja käskee – ja vähän enemmänkin? Vaiko kulkea pää pystyssä kertomassa rohkean äänekkäästi kaikille, mitä kaikkea hienoa on saanut aikaiseksi?

Mä joka yö töitä teen

”Asianajotoimistoissa marssijärjestys on seuraava: tulet nuorena lakimiehenä töihin ja sinun tulee olla valmis tekemään ympäripyöreitä päiviä. Asiakkaat odottavat saavansa esimerkiksi sopimuksen valmiina neuvottelupöytäänsä tiukalla aikataululla”, Anni kertoo.

Työpäivät venyvät yömyöhälle.Eikö nuori ihminen voi sanoa, että haluaa vähän vapaa-aikaakin? ”Kyllä tämä työ veronsa vaatii.Usein toimistolle tilataan pizzaa tai muuta purtavaa, kun kotiin ei ehdi illallakaan syömään”, Anni kertoo.

Mutta eikö rajansa ole kaikella? Ei kai uran eteen tarvitse työskennellä itseään puhki? ”Täytyy myöntää, että mietin, mitä olen tekemässä, kun osakas kävelee työhuoneeseeni yömyöhällä ja tahtoo käydä jonkin casen läpi, eikä edes pahoittele myöhäistä kellonaikaa.”

Entä mitä tapahtuu, jos ympäripyöreistä päivistä kieltäytyy ja sanoo, että lähden tästä kotiin viettämään vapaa-aikaa? Anni ei ole kokeillut. ”Voi olla, että joku muu saa työni. Tai minut saatetaan siirtää vähemmän haasteelliseen ryhmään.” Eikö se voisi tehdä hyvääkin? ”Urakehitykseni pysähtyisi siihen paikkaan”, Anni toteaa.

“Mä olen hyvä ja osaava ja reipas ja ahkera”

Anni ei osaa pitää kovin kovaa meteliä omasta työnteostaan ja osaamisestaan. ”Pelkään, että sitä pidettäisi pöyhkeilynä ja kehuskeluna. Olen mieluummin hiljaa ja annan töiden puhua puolestani”, Anni kertoo. Vaihtoehdoksi näyttää jäävän rehkiä itsensä puhki.

Kova kilpailu pärjäämisestä alkaa jo yliopistolla. ”Jo opiskelujen alkuvaiheessa porukasta erottuvat ne tyypit, jotka pitävät suurta melua suorituksistaan. Näillä ihmisillä tuntuu olevan sellainen itsetunto, että ihan keltanokkanakin voi mennä työhaastatteluun ja kehua itseään ja mainostaa osaamistaan”, Anni ihmettelee.

Parhaassa tapauksessa kyseiset tyypit ottavat itselleen kunnian myös muiden tekemisistä. Opiskeluvaiheessa kyseiset ihmiset tekevät esimerkiksi ryhmätöissä huomattavasti vähemmän töitä kuin muut. Työelämässä sama kuvio jatkuu. Kun palkkioita jaetaan, ovat he toki paikalla.

Kaikki tekevät virheitä

Mutta entäs jos omat taidot eivät oikeasti riitä? Pitääkö myöntää, ettei osaa? ”Parasta on sanoa reilusti, etten ole ennen tehnyt tällaisia hommia. On paljon pahempaa siivota sotkuja jälkeenpäin”, Anni neuvoo.

Mutta jos virhe kuitenkin tapahtuu, kannattaako se myöntää ja vielä kertoa, mitä siitä on oppinut? Vai kannattaako vain yrittää lakaista tapahtunut maton alle ja peitellä jäljet hyvin?

Anni myöntää, että virheiden myöntäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin niiden tekeminen. Itse olemme tietenkin usein sitä mieltä, ettemme ole tehneet virhettä. Tärkeää on silti muistaa, että kaksi ihmistä voi nähdä saman tilanteen täysin eri puolilta.

Mitä jos kokeilisit seuraavalla kerralla kysyä työkavereiltasi avoimesti, ajattelevatko he, että olet tehnyt virheen. Samalla voit sanoa, että itse koet toimineesi oikein, mutta ymmärrät, että jostain toisesta voi tuntua siltä, että olet tehnyt virheen.

Pahinta lienee yrittää peitellä omat virheensä ja teeskennellä, ettei niitä ole tapahtunut.Mokat pomppaavat kuitenkin jonkin nurkan takaa esiin. Se voi olla työkavereiden luottamuksen päätepiste.

Jääkö nöyrä ja ahkera huomaamatta?

Kumpi sitten on kannattavampi tie: hattu kourassa vai takki auki? Nuoren, uraansa aloittelevan naisen tuntuu olevan helpompi valita ensimmäinen vaihtoehto. Mutta jääkö silloin helposti pullistelijoiden varjoon?

Kumpikaan ääripäistä tuskin on tasapainossa minä ja toiset -akselilla. On tärkeä taito vetää mahdollisimman selkeitä rajoja, mutta samalla pysyä avoimena auttamaan ja palvelemaan muita ilman, että tekee siitä suurta numeroa.

Molemmilla työntekijätyypeillä on suuri tarve tulla hyväksytyiksi. Hattu kourassa -tyyppi toteuttaa sitä alistumalla täysin toisten tarpeisiin omien tunteidensa kustannuksella. Takki auki -kaveri pyrkii samaan pitämällä meteliä ja ylentämällä itsensä. Lopputulos lienee kummankin kohdalla toivotusta täysin päinvastainen.

Teksti: Anne Slåen

Kummalla taktiikalla pärjää paremmin työelämänssä?

Katso tilanne vastaamatta

X