Työ ja raha

Työtön ei juhli, mutta pärjää

Teksti:
Anna.fi

Vammala on reilun 15 000 asukkaan pikkukaupunki, jonne ei synny työpaikkoja kuin sieniä sateella. Aktiivinen työnhaku, kaksi koulutusta ja monet työharjoittelut eivät ole auttaneet vammalalaista artesaania Päivi Karjalaista, 29: hän on vuoden työputken jälkeen taas yksi Suomen 300 000 työttömästä.
Silti Karjalainen ei ole menettänyt toivoaan työpaikan saamisesta, vaikka monet merkit – kuten suomalaisen vaatetusteollisuuden huono tilanne – eivät anna paljoakaan toivomisen aihetta. Sekä suomalainen aluepolitiikka että globaalien suuryritysten halpatyövoimalla teettämät asusteet vaikuttavat hyvinkin konkreettisesti vammalalaisen käsityöläisen työllistymiseen.

”Olenhan valinnut itse alani, mutta surkeita sen näkymät ovat: PTA konkurssiin, Luhta ja Nanso irtisanovat. Masennus iski silloin, kun muutin pois kotoa ja piti saada omaan vuokrakämppään kodin tarvikkeita, pölynimuri, valaisimet ja muut, ja minun piti ostaa lainaksi kavereilta heidän ylimääräiset tavaransa.”

Kaksinkertainen artesaani

Päivi Karjalainen meni lukion jälkeen harjoittelijaksi päiväkotiin ja kirjastoon, kunnes pääsi opiskelemaan vaatetusalan artesaanimerkantiksi. Valmistumisensa jälkeen hän oli harjoittelijana käsityöliikkeessä, jolloin huomasi, ettei ompelemisella voi elättää itseään. Siis toista ammattia opiskelemaan!

Reilun puolentoista vuoden jälkeen Karjalainen oli valmis tekstiilialan artesaani, mutta vakityöhön sekään ei auttanut. Sen jälkeen hän on ollut työllisyyskursseilla, työllistettynä ja työharjoittelussa, muttei ihan oikeassa palkkatyössä.

Työttömyyspäivärahaa maksetaan 22,75 euroa arkipäivältä eli noin 455 euroa (n. 2700 mk) kuussa, sen päälle Päivi Karjalainen saa asumistukea noin 160 euroa (900-1000 mk). Riittävätkö rahat?

”En pysty lyhentämään opintolainaa ja voin vain haaveilla ulkomaanmatkoista. Mutta osaan korjata vaatteeni itse ja olen pieni ja siro ja löydän helposti vaatteita kirpparilta. Kun ei haaveile kuuta taivaalta, kyllä toimeen tulee. Joinain öinä on silti ollut itku herkässä.”

Ystäviä, ruokaa ja harrastuksia

Päivi Karjalainen ei ole jäänyt sängyn pohjalle makaamaan ja surkuttelemaan kohtaloaan. Aktiivinen nainen on Vammalan työttömien yhdistyksen puheenjohtaja, ja arkenakin riittää tekemistä. ”Minulla on riehakas koira ja tykkään laittaa ruokaa. Teen kotiruokaa itselleni ja koirallekin, niin ei kummankaan tarvitse syödä kauppojen valmisruokia lisäaineineen. Kotiaskareet voi tehdä rauhassa ja iloita pienistä asioista, esimerkiksi puhtaan, ulkona kuivuneen pyykin tuoksusta tai kävelyretkestä koiran kanssa keväisessä metsässä.”

”Puutyötä, metallia, keramiikkaa, joogaa, niska-hartia-jumppaa…” Harrastuksiakin Karjalaisella riittää. Hän on jo viiden vuoden ajan hyödyntänyt kansalaisopiston kurssitarjontaa. Työvoimatoimisto maksaa työttömälle lukuvuoden aikana kaksi kurssia, ja joinakin vuosina Karjalainen on maksanut itse itsensä vielä kolmannelle kurssille.

Päivi Karjalainen osaa nähdä työttömyydessä myös hyvää. Parasta ovat ystävät. ”Minulla on paljon ystäviä, joilla on pieniä lapsia ja jotka ovat siksi kotona. Tapaan heitä keskellä päivää, ja heistäkin on mukavaa, että on aikuista seuraa. Ilman ystäviä en jaksaisikaan.”

Minä ompelen, sinä hoidat koiraa

Ulkomaanmatkoja? ”Voi, ei mitään sellaista. Elokuvissa käyn satunnaisesti, joskus lauantaiaamupäivisin kahvilassa, joskus kauempana asuvien ystävien kanssa käydään syömässä ravintolassa.”

Vanhan ajan meininki on kunniassa, kun kaveripiirissä tehdään palvelus palveluksesta, työ työstä. Rahaa ei tarvita, ja kun kukaan ei pyydä toiselta palveluksia säännöllisesti, ei kellekään tule niistä rasitetta tai velvollisuutta.

”Aina on joku, jonka housunlahkeet pitää lyhentää tai jolle pitää ommella juhlavaate. Vastapalvelukseksi kaveri ottaa koiran hoitoon tai saan hemmottelu- tai saunaillan.”

Kun nuori elättää vanhempaansa

Ongelmaksi Päivi Karjalainen näkee työvoimatoimiston järjestämien työharjoitteluiden luonteen: niistä ei makseta palkkaa, ei kerry eläkettä eikä liitto katso niitä työsuhteiksi. Vaikka harjoittelija tekee työtä siinä missä muutkin, palkkana on työttömän peruspäiväraha. ”Se motivoisikin enemmän, kun harjoittelutyötä arvostettaisiin kuten muutakin työtä”, hän sanoo. ”Ja koska liitto ei katso harjoittelua työsuhteeksi, pitävät työnantajatkin harjoittelijoita lusmuporukkana.”

Myös se on ongelmallista, että avo- tai aviopuolison tulot vaikuttavat aina työttömyystukeen, jolloin jo muutama tuhat markkaa työssäkäyvän tuloja vähentää työttömän työmarkkinatukea.

”Monessa parisuhteessa kyllä mietitään tarkkaan, onko varaa muuttaa yhteen. Ja onhan se itsenäisyyskysymyskin: kun on tottunut hoitamaan itse asumis-, ruoka- ja muut kustannukset, voi olla vaikeaa asettua ”huollettavan lapsukaisen” rooliin eli yksinkertaisesti anoa toiselta käyttörahaa omien asioiden hoitamiseen”, Karjalainen toteaa.

”Sitten on sellaisia tapauksia, että jo työikäiseksi varttunut nuori asuu jomman kumman vanhempansa luona, joka sattuu olemaan työtön. Kun nuori saa työpaikan, hänen tulonsa vaikuttavat oman vanhemman työmarkkinatukeen. Ja vielä hankalampia lienevät uusperheiden raha-asiat, kun työssäkäyvä joutuu maksamaan työttömän kumppaninsa elatusmaksuja tämän ex-kumppanille… Kummallista, etteivät päättäjät tee mitään tällaisille älyttömyyksille!”

Halpatuotanto jyrää

Päivi Karjalainen hakee aktiivisesti töitä, mutta jos työpaikat ja muuttoliike keskittyvät vain suuriin taajamiin, onko pikkukaupunkilaisen jätettävä kotinsa ja muutettava työn perässä minne vain?

”Joku työpaikka on ollut haussa Tampereella, mutta sinne on 50 kilometriä matkaa. Minulla ei ole varaa ylläpitää omaa autoa ja julkisilla kulkeminen tulisi paitsi kalliiksi myös pidentäisi työpäivän 11-12-tuntiseksi. Ja kuka silloin käyttäisi koiraa ulkona? Muutto Tampereelle taas merkitsisi kalliimpaa vuokraa, enkä haluaisi menettää Vammalaa ja sen luonnonläheisyyttä.”

Yrittämistä Päivi Karjalainen on miettinyt monesti sitäkin. ”Vaatetus- ja tekstiiliala vain on ns. heikon tuottavuuden ala ja käsin tekeminen hidasta. Yrittäjää rokotetaan lisäksi Suomessa erilaisilla veroilla ja maksuilla.”

Halpatyövoiman maissa tehdään vaatteet periaatteessa materiaalien hinnalla, joten suomalainen käsityöläinen ei hinnan puolesta voi kilpailla niiden kanssa.

”Ymmärrän kuitenkin, että varsinkin pienituloiset – eläkeläiset, lapsiperheet – ostavat halpaa, koska ei ole varaa ostaa kotimaista laatua. Ja sitten kun vetoketju hajoaa, ostetaan uusi halpatuote, koska vetoketjun korjauttaminen tulee yhtä kalliiksi.”

Riitta Talasniemi / A4 Media Oy

Kuva: A4 Media Oy / Hannu Jukola

X