Ulos työuupumusta torjumaan

Ylös, ulos ja lenkille – näin vältät työuupumuksen! Ei se aina ihan näin yksinkertaista ole, mutta metsä ja luonto yleensäkin ovat suomalaisten etuoikeuksia oman psyyken ja fysiikan hoidossa. Näin sanoo Maria Härkki-Santala, sosiaalipsykologiasta väitellyt yhteiskuntatieteiden tohtori, joka kiertää puhumassa arjen käsittelystä ja työssä jaksamisesta ympäri maan. Häneltä on myös vast’ikään ilmestynyt työterveyslaitoksen julkaisemana teos Arjen ABC – työkirja omaehtoiseen ja itsenäiseen uupumisen ehkäisyyn.
Viime vuosikymmenen aikana työuupumuksesta ja burn outista on puhuttu kyllästymiseen asti, mutta silti aihe on edelleen ajankohtainen. Härkki-Santalan mukaan uupumus iskee yleensä tunnollisiin työntekijöihin, mutta – yllättävää kyllä – myös moniin työttömiin. Luennoidessaan työttömille nämä kertoivat, miten raskasta on, kun ei ole tarpeellinen, eikä elämässä tunnu olevan sisältöä.

Salakavalasti ja pikku hiljaa

Maria Härkki-Santala käsittää työuupumuksen laajemmaksi kuin burn outin: ”Kun burn out on äkillisen katastrofin kaltainen, työuupumus on pitkä prosessi. Se hiipii salakavalasti, alkaa pienistä asioista ja kasvaa vähitellen tunteeksi, ettei ulospääsyä ole. Kun työ ei enää tunnu hyvältä, on aika huolestua ja kysyä itseltään, mikä mättää”, hän neuvoo.

Viisas tunnistaa uupumuksen nopeasti, sillä keho reagoi mielen myllerrykseen ja alkaa antaa merkkejä. Saatat herätä yöllä hiestä märkänä ja ajatukset kieppuvat jossain mitättömässä asiassa. Elämänilo ja oivallus pienistä asioista katoavat. Fysiologisia merkkejä voivat olla ruokahalun vaihtelut, viina ja tupakka alkavat ehkä maistua liikaakin, tulee vatsanväänteitä, kuulohäiriöitä, kuukautishäiriöitä, impotenssia tai verenpainetta. On sisäisen arvokeskustelun aika: mistä voin luopua, mistä en haluaisi luopua.

”Elämässä pitäisi olla muutakin sisältöä kuin työ, oli se sitten dartsia ja kaljanjuontia kavereiden kanssa, kävelyä, pitsinnypläystä tai dekkareiden lukemista. Jokainen voi kehittää oman asiansa, eikä vastapainon tarvitse olla mitään hyödyllistä tekemistä.”

Kenellä on vastuu uupuneesta?

Olemmeko sitten työtovereittemme vartijoita? Mitä tehdä, jos näkee, että kollega on hermoromahduksen partaalla? ”Oli ihminen sitten johtaja tai kuka muu tahansa, vastuu on ensisijaisesti hänellä itsellään, mutta myös työtoverit ovat toistensa hyvinvoinnin vartijoita. Pitäisi olla rohkeutta mennä juttelemaan ja kysymään, miltä tuntuu. Riippumattomuus koetaan liian helposti hyveeksi, ajatellaan, ettei ole sopivaa puuttua toisten asioihin. Loppujen lopuksi uupunut kaipaa kuuntelijaa, ei neuvojaa”, Härkki-Santala sanoo.

Esimiehen vastuu alaisistaan on tietenkin suuri. Härkki-Santala kuva hyvää esimiestä ’alaistietouden ja -taitouden’ osaajaksi, vuorovaikutusherkäksi. ”Jos näkee, että alainen on väsynyt, täytyy siihen tarttua. Onneksi suomalaisessa johtamisessakin ollaan pikku hiljaa pääsemässä patruunamentaliteetista ja sanelusta. Hyvä johtaminen on ensisijaisesti vuorovaikutuksellista. Toki se on vaativaa, koska pitää osata ihmissuhdetaidot, hallinto ja bisnes.”

Perheenjäsenet tahtovat kiivaassa työssä jäädä vähemmälle. ”Minulle perhe on kaikkein suurin voimavara. Parisuhdekin vaatii toisaalta jatkuvaa työstämistä. Siippaa voi välillä taputella ja kysyä, miltä tästä tuntuu”,

Arjesta selviäminen

Tapoja ehkäistä työuupumusta lienee yhtä paljon kuin meitäkin. Maria Härkki-Santala on koonnut Arjen ABC -kirjaan erilaisia keinoja, joista moni on tullut ihmisiltä, jotka ovat olleet kuuntelemassa hänen luentojaan. Yksi konkreettinen keino on muuttaa työtapoja vaikka vähänkin: vaihtaa työtuolin paikkaa tai istua lukemaan papereita vaihteeksi eri tuoliin. Härkki-Santala neuvoo työstämään omia asioita ensin yksin, mietiskelemään vaikka kivellä metsässä istuen. Sitten on aika mennä puhumaan muille; työtovereille, ystäville, työnohjaajalle.

”Omaa työmäärää ja ajankäyttöään työhön kannattaa pohtia. Jokainen voi löytää oman purkamiskeinonsa: se voi olla esimerkiksi kirjoittaminen päiväkirjaan tai osallistuminen harrastajakirjoittajapiiriin, etäisyyden hakeminen matkakirjaa selaamalla, vaikkei olisi aikaa ja rahaa matkustaa minnekään. Nauraminen rentouttaa, vaikka joskus tilanne on kyllä niin paha, ettei naurata. Suosittelen myös ammattiauttajaa, esimerkiksi työnohjausta. Eräs nainen kertoi käyvänsä kaksi kertaa päivässä tupakalla, se oli hänen keinonsa nollata ajatukset, vaikka tupakka olisi miten terveydelle vaarallista. Jokaisella on oma jipponsa, ja kuuntelemalla muita voi löytää itselleen sopivan.”

Fyysinen tapa on monelle oiva tapa purkaa paineita. Eräs anoppinsa kanssa huonoissa väleissä ollut emäntä kävi raivostuessaan paiskomassa anopilta perinnöksi tullutta kahviposliinia vajan seinään kunnes alkoi naurattaa; joku nainen taas hankki kotiinsa nyrkkeilysäkin, jota mättäessä mietti huumorilla sen tilalle esimiehen pärstän.

”Fysiikka ja psyyke kulkevat yhdessä, ja jos toinen ei voi hyvin, ei toinenkaan. Kova stressi näkyy aina jotenkin kropassa. Tärkeää olisi osata erottaa yksityiselämä työelämästä, eikä työasioita pitäisi jäädä vatvomaan liikaa kotiin tultuaan”, sanoo Maria Härkki-Santala.

Teksti: Riitta Talasniemi / A4 Media Oy
Kuva: A4 Media Oy

Maria Härkki-Santala: Arjen ABC – työkirja omaehtoiseen ja itsenäiseen uupumisen ehkäisyyn. Työterveyslaitos 2001. 112 s. n. 11,80 €.