Ylivelkaantumisen taustalla ero, sairastuminen ja kulutusluottokierre – viisikymppinen Hanna elää 11 euron päiväbudjetilla: ”Ilman äitini apua en selviytyisi”
Viisikymppiseksi asti Hanna eli taloudellisesti huoletonta elämää. Sitten tulivat sairastuminen, ero ja kulutusluottokierre. Ylivelkaantuminen on itseään ruokkiva kehä, jonka vaikutukset heijastuvat yli sukupolvien myös iäkkääseen äitiin ja parikymppiseen tyttäreen.
Viisikymppiseksi asti Hanna eli taloudellisesti huoletonta elämää. Sitten tulivat sairastuminen, ero ja kulutusluottokierre. Ylivelkaantuminen on itseään ruokkiva kehä, jonka vaikutukset heijastuvat yli sukupolvien myös iäkkääseen äitiin ja parikymppiseen tyttäreen.
Fasupalat ovat Hannan kodissa harvinaista herkkua, mutta tänään niitä on tarjolla haastattelun kunniaksi ruskeassa jälkiruokakulhossa keittiön ruokapöydällä. Paketti suklaisia vohvelikeksejä maksaa kaksi euroa 59 senttiä, mikä lohkaisee lähes neljäsosan hänen 11 euron päiväbudjetistaan. Jotta raha riittää välttämättömään, hän ei osta juuri koskaan mitään ylimääräistä.
– Haluaisin takaisin elämän, jossa minun ei tarvitse koko ajan tuntea, että rahani eivät riitä, Hanna sanoo.
– Että voisin huoletta ostaa lauantaimakkaran joutumatta ajattelemaan, että jos ostan sen, en voi huomenna ostaa maitoa.
Ei 54-vuotiaan Hannan elämä aina tällaista ollut. Viisikymppiseksi asti se oli huoletonta ja helppoa, taloudellisesti holtitontakin, niin kuin hän sanoo. Sitten tulivat sairausloma, ero, rahavaikeudet ja kulutusluotto toisensa perään.
– Elämäni on nyt pientä. Kun pääsen töistä kotiin, istun pöydän ääreen läppärin kanssa: olen somessa, luen lehtiä ja pidän yhteyttä ystävien kanssa. Seuraavaksi siirryn olohuoneen sohvalle ja siitä sänkyyn. Kun ei ole rahaa tehdä mitään, arki on samanlaista. Velkaantuminen vaikuttaa pään sisään, se vie voimat.
Hannalla on asuntolaina ja tuhansien eurojen kulutusluotot
Hannan velkasaldo on tällä hetkellä lähes 95 000 euroa. Isoja velkoja on neljä: 45 000 euron asuntolaina sekä 38 000, 5 000 ja 6 500 euron kulutusluotot.
– Minulta ei ole koskaan mennyt yhtään laskua perintään, sillä olen hyvin tarkka siitä, että maksan laskut aina ensin. Muut kulut tulevat sen jälkeen.
– Mutta kulutusluottoja minun on ollut pakko ottaa lisää jo valmiiksi vaikeassa taloustilanteessa, jotta selviydyn. Minulla ei ole rahaa minkäänlaisiin ylimääräisiin menoihin, joita tulee kuitenkin jatkuvasti: kun sairastun ja pitää ostaa lääkkeitä tai auto, jota tarvitsen arjessani, vaatii korjausta.
Velkaantumista pidetään suurena, kun asumis- ja lainanhoitokulujen osuus on 40 prosenttia tai enemmän nettokuukausituloista. Hannan kuukausittaisesta 1 700 euron suuruisesta nettopalkasta kulujen osuus on noin 62 prosenttia. Silti hänelle myönnettiin vuosi sitten kulutusluottojen päälle asuntolaina. Hanna koki eronsa jälkeen vuokra-asumisen liian kalliiksi ja halusi ostaa pienen kaksion. Sen teki mahdolliseksi 80-vuotias äiti, jonka koti on tyttären asuntolainan vakuutena.
– Ilman äitini apua en selviytyisi.
Äiti avustaa Hannaa rahallisesti
Äiti osti Hannalle sängyn ja läppärin, kun tämä erosi ja joutui tyhjän päälle. Äiti ostaa tyttärelleen joka viikko ruokaa, vaikka on itse pienituloinen eläkeläinen. Viimeksi kahden naisen viikon ruokaostokset maksoivat 67 euroa. Hanna tekee kaiken ruoan itse kotona: yleensä perunaa ja jauhelihaa.
Yleensä äiti auttaa häntä kuukausittain 200–300 euron arvosta. Hanna taas auttaa omaa tytärtään vähintään parilla sadalla eurolla.
”Olen vakuuttanut äidille, että yhdessä selviämme kaikesta. Vaikka eihän tämän pitäisi yhteinen ahdinko olla.”
Parikymppinen Kiira-tytär on ollut pitkiä jaksoja työttömänä. Kun häneltä ovat rahat loppuneet, hän on pyytänyt rahaa esimerkiksi ruokaan ja lääkkeisiin. Hanna antaa tyttärelleen muutaman kympin silloin, toisen tällöin kuten äitikin hänelle. Pikkusummista kertyy kuukausittain potti, joka kutistaa merkittävästi Hannan ja äidin pieniä kukkaroita. Auttaminen on heistä tärkeintä, vaikka se tarkoittaa sitä, että itse pitää selvitä entistä vähemmällä eivätkä rahat välttämättä riitä omaan elämiseen.
– Olen kolmen viime vuoden aikana oppinut luopumaan lähes kaikesta. Ihmisten on vaikea kuvitella, miten vähällä voi tulla toimeen. Kun on selvittävä yksin melkein aina, sillä on iso henkinen merkitys, että on joku, johon voi hädän hetkellä luottaa ja nojata.
Ristiriidatonta järjestely ei ole. Myös äiti on joutunut ottamaan kulutusluottoja voidakseen auttaa Hannaa, mikä on aiheuttanut hänelle taloudellista stressiä ja väleihin pientä kitkaa.
– Äiti on sanonut suoraan, että elää ajoittain yli varojensa minun takiani. Olen pahoitellut sitä ja vakuuttanut hänelle, että yhdessä selviämme kaikesta. Vaikka eihän tämän pitäisi yhteinen ahdinko olla. On ahdistavaa olla äidistä näin riippuvainen.
Kiira taas ei tiedä koko totuutta, millaisissa veloissa ja miten tiukoilla Hanna on. Vaikeneminenkin on kulkenut perheessä sukupolvien ketjussa.
”Kuvittelin, että lapsuudenkodissani oli taloudellisesti asiat hyvin”
Kotitalo oli korskea: siellä oli uima-allas, kahden auton autotalli ja yli 300 asuinneliötä vain isää, äitiä ja heidän ainokaistaan, Hannaa, varten. Yrittäjäisä oli autoritäärinen, pelottava ja ankara, humalassa varsinkin. Äiti sovitteli kodin vaikeaa ilmapiiriä ostamalla. Hän halusi miellyttää tytärtään eikä kieltänyt tältä mitään. Hanna sai tavaroita, vaatteita ja ulkomaanmatkoja.
– Kuvittelin, että taloudellisesti meillä oli asiat hyvin.
”Lapsuudessani tavaroita vain ilmestyi jostain, ilmeisesti velaksi. Minun ei tarvinnut ottaa vastuuta mistään, enkä oppinut käyttämään rahaa.”
Hanna oli 45-vuotias, kun hän siivosi vanhaa kotitaloaan isänsä kuoleman jälkeen. Vintiltä löytyi monta muovikassillista täynnä avattuja ja avaamattomia kuoria: maksamattomia laskuja ja perintäkirjeitä vuosikymmenien takaa. Niiden joukossa oli myös äidin kirjoittama kirje, jossa luki muun muassa sanat:
En jaksa enää.
– Silloin minulle alkoi valjeta, millaista elämää meillä oli lapsuudessani oikeasti vietetty. Tavaroita vain ilmestyi jostakin, ilmeisesti velaksi. Minun ei tarvinnut ottaa vastuuta mistään, enkä myöskään oppinut käyttämään rahaa.
Hanna yritti puhua löytönsä jälkeen äidin kanssa, mistä tämän kirjeessä ja laskuröykkiöissä oli ollut kyse, mutta äiti ei enää halunnut palata vanhoihin asioihin. Selväksi kuitenkin tuli, että yltäkylläinen lapsuus oli hatarasti kyhätty, ahdistuksella vaalittu kulissi. Luksusta uhkuvaan taloonkaan ei ollut ostettu edes kotivakuutusta.
– Minulla oli lapsesta asti sellainen olo, että kaikki ei ole kunnossa, mutta en tiennyt, mistä se johtuu. Olin pelokas ja stressaantunut, mutta pidin pahan olon sisälläni ja yritin miellyttää muita.
Hanna uskoo, että niin hänen kuin äidinkin rahavaikeuksien yhtenä syynä ovat olleet liiallinen kiltteys ja miellyttämisenhalu.
Ylivelkaantuminen alkoi eron jälkeen
Hanna tapasi Mikon nelikymppisenä. Molemmat työskentelivät kasvatusalalla, ja yhdessä perustettiin uusperhe, johon kuuluivat kummankin lapset.
– Elimme perisuomalaista elämää. Matkustimme ulkomaille muutaman kerran vuodessa. Mikko harrasti eräilyä, minä hoidin kotia. Meillä oli omakotitalo, kolme lasta, koira ja Audi.
Auto maksoi 30 000 euroa. Se hankittiin, vaikka se oli heille liian kallis, koska mies oli haaveillut siitä kauan. Kun perhe muutti omakotitalosta toiseen, asuntolainaa otettiin auton hinnan verran enemmän, jotta kulkupeli saatiin ostettua.
Hanna suhtautui velaksi elämiseen rennosti. Yhteiset rahat riittivät ruokaan, harrastuksiin ja vaatteisiin, mutta isot hankinnat, kuten kodinkoneet, ostettiin usein kulutusluotoilla, joita makseltiin pois pienissä erissä ajan kanssa.
Ero tuli kolme vuotta sitten kymmenen yhteisen vuoden jälkeen miehen rakastuttua toiseen naiseen. Asuntolainaa Hanna ja Mikko olivat siihen mennessä ehtineet lyhentää vain auton hinnan verran. Talo myytiin ostohintaa halvemmalla, ja molemmille jäi myynnin jälkeen 30 000 euroa asuntolainaa maksettavaksi. Hanna joutui ottamaan kulutusluoton voidakseen maksaa oman osuutensa pois. Yhteisiä hankintoja oli aikanaan ostettu Hannan nimiin otetuilla luottokorteilla. Eron jälkeen myös niiden velat jäivät Hannan maksettaviksi.
Elämänhallintaa ja rahatilannetta vaikeutti ahdistuneisuushäiriö, jonka vuoksi Hanna oli eron aikaan kuukausien pituisella sairauslomalla.
– Lopulta olin niin kovassa ahdingossa, että poimin satunnaisessa järjestyksessä Facebookissa kavereitani ja laitoin kaikille saman pitkän viestin, jossa kerroin tarvitsevani apua.
Ystävät ja äiti toivat Hannalle ruokaa. Seurakunta auttoi häntä laskujen maksamisessa. Hannasta tuntui, että elämä piti aloittaa tyhjästä uudestaan. Siinä auttoivat luottokortit.
11 euron päiväbudjetti
13 vuotta, niin kauan hänellä on vielä maksettavana isointa kulutusluottoa. Asuntolainaa on jäljellä 19 vuotta. Hanna on yrittänyt puolen vuoden ajan myydä asuntoaan, mutta asuntovelattomuuden sijaan hän haaveilee pienen omakotitalon ostamisesta.
– Silloin olisi tilaa hengittää, eikä rahaa menisi vastikkeeseen.
Hanna on saanut tilanteeseensa tukea ja neuvoja Takuusäätiöltä, mutta sen takaamaa järjestelylainaa hän ei voi vielä hakea, sillä velkaa on vielä ihan liian paljon. Säätiön takauksen enimmäismäärä on 34 000 euroa. Tulevaisuudessa takauksen hakeminen voi olla mahdollista, jos Hanna saa lyhennettyä velkasaldoaan pienemmäksi.
– Otan hetken kerrallaan, en ajattele elämää kauas eteenpäin.
Viihdykettä ja pientä luksusta arkeen tuovat television suoratoistopalvelu ja netin deittisovellus. Molemmat palvelut ovat maksullisia, mutta kun juuri missään ei ole rahaa käydä, ajankulua on hankittava kotiin. Hanna on elänyt yksin erostaan lähtien.
– Metsässä pääsen huolistani irti ja taakkani kevenee hetkeksi. Siellä pystyn rauhoittumaan täydellisesti, eikä se maksa mitään.
Ystävä opetti Hannalle taannoin, että hänen pitää tehdä itselleen arkibudjetti, jotta rahat riittävät seuraavaan palkkapäivään asti. Siitä asti Hanna on elänyt noin 11 euron päiväbudjetilla. Suklaavohvelit hän pystyi ostamaan, koska edellisenä päivänä rahaa kului alle budjetin, vain seitsemän euroa. Sitä paitsi tilille oli tullut yllättäen Kiiralta 75 euroa. Tämä maksoi takaisin Hannalta saamiaan rahoja.
Se tuntuu Hannasta käännekohdalta: tytär on pikkuhiljaa pääsemässä jaloilleen.
Henkilöiden nimet artikkelissa on muutettu haasteltavan toiveesta hänen ja läheisten henkilöllisyyksien suojaamiseksi ja aiheen arkaluontoisuuden takia.
Kommentit
Missä tässä on se että lapsen isä ei auta tytärtään? Miksi eron jälkeen rahan anto/auttaminen jää vain äidin harteille?
Kommentit
Hmm. Omat vanhemmat kuolleet ja nuoria kaksi, joita aika ajoin autan. 11€ on viikon budjetti minulle, joten en sanoisi häntä köyhäksi. Tuo elämä olisi luksusta itselle. Sairastuminen ja työttömyys syynä tähän, lainat pitää silti maksaa. Hienoa, että vanha äitinsä haluaa auttaa, mutta onko hänelläkään varaa siihen. Suomessa ei helposti apua saa, jos ei ole lähipiiriä joka auttaa.
TVn suoratoistopalvelu tuskin välttämätön – tv:stä tulee tarpeeksi katsottavaa. On myös ilmaisia deittisovelluksia. Ja eikö kuitenkin olisi kannattanut asua vuokralla? Ikävää, että äiti joutuu vielä noin vanhana auttamaan tytärtään. Kouluissa pitäisi jo pienestä opettaa lapsia raha-asioissa, koska kaikissa kodeissa sitä ei näköjään osata. Ja aika normaalilta kuulosti arki läppärin, tvn, sohvan ja sängyn välillä…
Itse elän 3,5e päiväbudjetilla ruokaan. Kertomuksessa oisi voinut avata mitä 11e budjetilla ostaa? Tuntuu isolta määrältä. Jos Hanna eläisi kuin minä hälle jäisi rahaa yli 230e muihin eli vaikka siihen elokuviin ym
Takuusäätiö mainittiin, mutta on hyvä muistaa, että myös velkaneuvojaan ja aikuissosiaalityöhön kannattaa olla yhteydessä elämän muutostilanteissa, talousasioissa ym. Sillä sielä kartoitetaan kokonaisvaltaisesti tilanne ja tarpeet ja osataan ohjata mitä tehdä ja minne olla yhteydessä. Sieltä saa tukea moneen muuhunkin asiaan, kuin vain toimeentuloon.
Velkaneuvonta, ainakin satakunnassa, on täysin hyödytön taho. Syitä on monia mutta oma kokemukseni ei ollut mitenkään velka-asioihin auttava. Ensin oltiin kovin auttavinaan jonka jälkeen alkoi moralisointi, jälkiviisauksien lateleminen ja suoranainen haukkuminen. Konkreettista apua en saanut, vain kasan tulosteita ja äärimmäisen harmituksen. Se jäi siihen. Kenties ”neuvojalla” mennyt aamupuurot väärään kurkkuun?
Vielä olisi 25 vuotta maksamista, apua tuskin saan mistään.
Olen itsekin samassa tilanteessa ikävien sattumusten kasaantuessa elämääni ja joista yleensä seuraa taloudellinen romahdus. Se siis on ahdistavaa ja vie yöunet, mutta toisaalta totuuden piilottelu ja häpeä eivät ole tulleet ensimmäiseksi mieleeni. Muitakin kohtalotovereita on olemassa.
Helpotusta tiukkaan budjettiin olen saanut ruokajakelusta, auttamalla ystäviä heidän kotitöissään mm kesäaikaan hoitamalla puutarhat marja- ja omenapalkkioita vastaan kuin myös liittymällä mukaan (kuluitta) vapaaehtoistyöhön.
Kun ihminen auttaa itseään ja muita siitä yleensä seuraa myös hyvää , jolloin pieni ruoka-apu on ollut minulle valtavan arvokas asia kiitoksena tehdystä talkootyöstäni.
Tiukan tilanteen otan siis haasteena, en tappiona, ja ajattelen, miten minun on ihmisenä löydettävä uusi tieni uusin ajatuksin. Hyväksyttävä köyhyyteni ja sen, etten voi verrata itseäni mihinkään sellaiseen mihin muilla on varaa.
Yksinäiset viikonloput ovat minullekin tuttuja, mutta toisaalta olen opetellut tekemään käsilläni jotakin. Seuraan somen roskalavaryhmiä, jolloin nopea ehtii saamaan sieltäkin langat ja puikot villasukkien neulomista varten.
Toivotan kaikille kohtalotovereilleni voimia ja parempaa huomista.
Nyt kyllä vaikuttaa siltä että kirjoittaja ei vieläkään osaa hahmottaa rahankäyttöään. Jos haaveilee ok-talosta ja jos se on haja-asutusalueella maksat kiinteistöveroa, vakuutuksia, sähkönsiirtoa ym ym huomattavasti enemmän kun vastiketta. Kaikki korjaukset maksat itse, kattorempasta maalauksiin ja jotain työkaluja ja osaamista itselläkin pitäisi olla eikä voi luottaa aina tuttujen apuun.
Kämppä myyntiin ja jos on vielä auto, se kanssa ja ensimmäiseksi äiti vapaaksi velkahelvetistä!
Hän saa käyttöönsä 11 euroa päivässä eli 77 euroa viikossa, 308 euroa kuussa.
Ei kyllä itsellä ole työttömänä lähellekään tuollaisia summia käyttää. Henkilökohtaisiin ruokiin menee kuussa vähän päälle 100 euroa (hieman alhaisempi määrä kuin yksieläjällä, koska ruuat ostetaan minulle ja poikaystävälle kerralla) ja muuhun mukaan lukien koiran ruuat ja lääkkeet 50-120 euroa kuussa. Nämä siis vuokran, laskujen ja melko suppeiden vakuutusten jälkeen. Eli noin puolella tai kahdella kolmasosalla itse elelen enkä kyllä tunne itseäni edes niin kauhean köyhäksi. Joka kuukausi kehtaa jotain pientä itselleen ostaa ja käydä kerran tai pari ulkona syömässäkin, toki sen hetkinen rahatilanne määrää mihin.
Asunto olisi itselläkin haaveissa, mutta ei kyllä jää säästettäväksi asti rahaa, varsinkaan kun pian pitäisi alkaa maksaa opintolainaakin takaisin. Sitä saanee kuitenkin lykättyä kunnes sopiva työpaikka jostain löytyy.
Missä tässä on se että lapsen isä ei auta tytärtään? Miksi eron jälkeen rahan anto/auttaminen jää vain äidin harteille?
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous