Viihde

Ennen syötiin mysliä ja muffinsseja, nyt granolaa ja kuppikakkuja + 23 muuta asiaa, joita ennen kutsuttiin toisin

Uudet ilmaisut voivat saada jonkin asian kuulostamaan hienommalta, trendikkäämmältä tai englanninkielisemmin suorastaan kansainväliseltä ilmiöltä.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Istock

Myslistä on tullut granolaa.

Uudet ilmaisut voivat saada jonkin asian kuulostamaan hienommalta, trendikkäämmältä tai englanninkielisemmin suorastaan kansainväliseltä ilmiöltä.

Suomen kieli kehittyy jatkuvasti. Kieleen tulee uusia sanoja uusista ilmiöistä ja vieraiden kielten vaikutuksesta.

Listasimme 25 vanhaa asiaa, joita monet kutsuvat nykyisin uudella trendikkäämmällä nimellä. Käytätkö sinä uutta vai vanhempaa sanaa?

Ennen syötiin illallinen, nykyisin dinneri

Monet uudet sanat tai ilmaisut liittyvät ruokaan. Näitä ovat esimerkiksi:

Granola = ennen sanottiin mysliksi.

Kuppikakut = ennen leivottiin muffinsseja.

Dinneri = illallinen.

Terveysshotti = vahvaa mehua.

Breku = aamiainen.

Meal prepping tai preppaus = ennen tehtiin ihan vain eväät töihin tai isompi kattila ruokaa huomiseksikin.

Laktovegetaristi, pescovegetaristi, vegaani = ennen puhuttiin vain yleisesti kasvissyöjistä, nykyisin ollaan tarkempia.

Smoothiebowl = ennen syötiin jogurttia marjoilla, hedelmillä ja myslillä.

Nykyään syödään tuorepuuroa = ennen puolukkapöperöä.

Bageli = ennen sanottiin rinkeli.

Fleksaaja eli henkilö, joka syö pääsääntöisesti kasvisruokaa ja satunnaisesti lihaa =  ennen vanhaan ihminen, jolla oli normaali ruokavalio, koska liha oli harvinaista juhlaruokaa.

Ennen juostiin metsässä, nykyisin harrastetaan polkujuoksua

Vapaa-ajanvieton voi saada kuulostamaan astetta hienommalta, kun käyttää uutta termiä:

Ryhmäliikuntatunnit, kuten bodycombat, tabata ja core-treeni = ennen mentiin jumppaan.

Kakkoskoti, kesäkoti, huvila = ihan vaan mökki.

Laatuaika = ihan vaan yhteistä aikaa. 

Uudet sanat syntyvät ilmiöiden ja vieraiden kielten vaikutuksesta.
Ajanvietto yhdessä läheisen tai läheisten kanssa on nykyisin laatuaikaa.

Biisien tykittely = ennen soitettiin hyvää musiikkia.

Polkujuoksu = ennen juostiin metsässä. 

Nyt lähdetään klubille = ennen käytiin diskossa.

Scootti = ihan vaan potkulauta.

Frisbeegolfkiekko = frisbee.

Myös nämä ilmiöt ovat saaneet uuden ilmaisun:

Lähityö, läsnätyö = ihan vaan työ.

Treggingsit tai leggingsit = ennen sanottiin trikoiksi.

Flare-lahkeiset housut = trumpettihousut.

Nextille levelille = paremmin.

Life hack = vinkki tai niksi.

Toksinen ihminen = ihan vaan ikävä tyyppi.

X