parhaat suomalaiset elokuvat
Viihde

Parhaat suomalaiset elokuvat – 13 viiden tähden elämystä, jotka muuttavat käsityksesi Suomi-leffasta

2020-luvun katsojan silmin parhaat suomalaiset elokuvat ovat ilahduttavan tuoreita. Annan toimituksen leffalistalla on pari luottonäyttelijää yli muiden.
Teksti: Annan toimitus

Anna-raadin parhaat suomalaiset elokuvat:

1. Aurora (2019)

Mielettömästi toteutettu elokuva, jota katsoessaan itkevät naiset ja miehet. Komedialliseksi draamaksi ja romanttiseksi komediaksi nimitetty parhaiden suomalaisten elokuvien helmi. Kertoo rovaniemeläisestä kynsiteknikko Aurorasta, joka ryhtyy auttamaan turvapaikanhakijaa suomalaisen vaimon etsinnässä.

Aurora on hauska elokuva, mutta mukana on myös vakavampia sävyjä. Erityisesti Auroran ja alkoholisoituneen isän suhde painuu mieleen. Leffa on virkistävä eikä ollenkaan ennalta-arvattava katseluelämys.

2. Tyhjiö (2018)

Luomisen tuskasta ja kulttuuripiirien pöhinästä kertova elokuva on verrattoman sarkastinen ja hysteerisen hauska.

Tommi Korpelan roolihahmo on surullisen hahmon ritari, jolle nauramisesta tulee melkein huono omatunto.

3. Kauas pilvet karkaavat (1996)

Suomalaiselokuvia ei voi listata ilman Aki Kaurismäkeä, ja erityisen vaikeaa on poimia vain yksi. Kauas pilvet karkaavat on ainakin rakastetuimpia.

Lama-aika pakottaa työttömiksi jääneet Laurin ja Ilonan keksimään jotain henkensä pitimiksi. Pääpari Kari Väänänen ja Kati Outinen on niin väkevä, että itkettää.

4. Jäniksen vuosi (1977)

Risto Jarvan ohjaus Arto Paasilinnan romaanista sydämeltään luontoelokuva. Jos luontoelokuvassa tarkkaillaan ihmisen erkanemista rakentamastaan yhteiskunnasta – ja ihmisyksilön suhdetta luontokappale jänikseen. Maailmaan pettynyt mies ja miehen tielle sattunut jänis asettuvat yhdessä metsään asumaan.

Jarvan mestariteos jäi traagisesti hänen viimeisekseen. Ohjaaja kuoli auto-onnettomuudessa matkalla kotiin elokuvansa kutsuvierasnäytöksestä.

5. Miekkailija (2015)

Parhaan ulkomaisen elokuvan Golden Globe -ehdokas vuonna 2015. Nuori virolainen miekkailija pakenee Neuvostoliiton salaista poliisia ja päätyy opettamaan rakastamaansa lajia koululaisille. Lapsiryhmässä on paljon orpoja sodan jäljiltä.

Yhdellä tapaa elokuvan teema on aikuisen rooli lasten elämässä, toisella tapaa keskiössä on kipeä historia.

6. Tuntematon sotilas (1955, 1985, 2017)

Parhaat suomalaiset elokuvat Tuntematon sotilas

© Tommi Hynynen / Yle Kuvapalvelu

Parhaat suomalaiset elokuvat ovat niin hyviä, että ne filmatisoidaan moneen kertaan. Tuntematon sotilas perustuu samannimiseen kirjainstituutioon, joka Väinö Linna lahjoitti Suomen kansalle 1954. Itsenäisyyspäivään erottamattomasti kuuluva Edvin Laineen versio on paitsi yleissivistystä, myös raadollinen kurkistusikkuna sotavuosiin.

Uusin, Aku Louhimiehen sovitus on nykykatsojalle lähestyttävämpi ja saa sekin kohotettua pienet kohtalot kansakunnan kokoisiksi.

Parhaat suomalaiset elokuvat: 7. Pojat (1962)

Koulupoikaviisikko kokee sodan viime hetket Oulussa nuorten silmin.

Vesa-Matti Loiri juoksee debyytissään junan perässä huutaen: ”Äiti, äiti!” Loppu. Ja kaikki itkevät.

”Tämä Matti Loiri on oikea löytö poikajoukossa, joka kollektiivinakin tekee työnsä erittäin vapautuneesti”, kirjoitti ajan elokuvakriitikko Heikki Eteläpää Uudessa Suomessa.

8. Joulumaa (2017)

Aidosti hauska ja lämminhenkinen romanttinen komedia. Keski-ikäiset sinkut lähtevät viettämään maalaisjoulua hipsteripariskunnan vetämälle luomutilalle. Maalaisidylli rakoilee välillä pahasti, kun vääriä ja oikeita miehiä lappaa sisään.

Nautinnon täydentävät herkullinen dialogi ja mahtavat henkilöhahmot.

9. Ensilumi (2020)

Parhaat suomalaiset elokuvat ensilumi

Rankat kysymykset pakolaisuudesta saavat lempeän verhoilun elokuvassa, joka tosiasiassa kertoo Raminin onnellisesta lapsuudesta. Luokkatoverien ystävyys ja rakastumisen naapuriluokan tyttöön ovat ylitsevuotavan ihania, vaikka nukkuisi yönsä vastaanottokeskuksessa.

Elokuva voi antaa järisyttäviä oivalluksia ja herättää kyynisimmässäkin empatiaa, kun se kääntää synkän tällä taitavuudella kepeäksi.

10. Tie pohjoiseen (2012)

Parhaat suomalaiset elokuvat saavat vangittua ainutlaatuista näyttelijäntyön kemiaa. Unelmaroolituksen isä ja poika ovat (jälleen listallamme esiintyvä!) Vesa-Matti Loiri ja Samuli Edelmann. Suurten taiteilijoiden keskinäinen arvostus säkenöi kameran tälle puolen.

Road movie -genren tarinasta jää pitkään elämään sen musiikin tenho. Kun toisistaan yhteyden hukanneet Loirin ja Edelmannin hahmot duetoivat Kuolleet lehdet, kohtauksen väkevä haikeus seuraa katsojaa jokaiseen tulevaan ruskaan.

Parhaat suomalaiset elokuvat: 11. Tove (2020)

Parhaat suomalaiset elokuvat Tove

© Sami Kuokkanen

Elämäkerrallinen elokuva maailmankuulun taiteilijan Tove Janssonin elämästä ja oman identiteetin löytämisestä. Suomenruotsalainen draama kertoo taidokkaasti ja koskettavasti muumien luojan tarinan. Keskiössä ovat myös Janssonin ihmissuhteet.

Elokuva osaa olla yhtä aikaa herkkä, hilpeä ja vakava. Janssonin villi ja vapaa tyyli tanssia viipyilee mielessä pitkään. Pääosassa loistaa Alma Pöysti, joka palkittiin vaikuttavasta työstään Jussi-patsaalla. Kaikkinensa Tove kahmi seitsemän Jussia.

Lue myös: Näyttelijä Alma Pöysti hoitaa vapaa-ajallaan mehiläisiä – 8 kiinnostavaa faktaa, joita et välttämättä tiennyt Tove-elokuvan tähdestä

12. Ikitie (2017)

Ikitie on ehdottomasti sellainen elokuva, joka jokaisen pitäisi nähdä. Se tuo Suomen historiasta esiin sellaisia tapahtumia, joista ei koulun historiantunneilla kerrottu.

Amerikansuomalaisten kohtalo 1930-luvun Neuvostoliitossa oli äärettömän surullinen. Leffa on kuitenkin niin hienosti tehty, että sen pystyy katsomaan herkempikin katsoja.

Ja onhan pääosassa Tommi Korpela, johon voi aina luottaa.

13. Hobbyhorse Revolution (2017)

Usein ”tärkeät dokumenttielokuvat” ovat niin sanotusti pahan mielen elokuvia, mutta Hobbyhorse Revolution on sekä tärkeä että syvästi ilahduttava.

Kaikkien pitäisi katsoa tämä keppihevosharrastuksesta kertova dokumentti, koska se poikkeuksellisesti kuvaa arvostavasti jotain, mikä on tärkeää tytöille ja nuorille naisille.

X