Lifestyle

Yllätyskyläily on paha etikettivirhe – nämä ovat karmeimmat kyläilymokat

Tapakouluttaja Mirva Saukkola kertoo, millainen on 2010-luvun kyläilyetiketti. Yllätysvieraat eivät ole tänä päivänä toivottuja.

Teksti:
Piritta Palokangas
Kuvat:
Istock

Yllätyskyläily ei kuulu etikettiin.

Tapakouluttaja Mirva Saukkola kertoo, millainen on 2010-luvun kyläilyetiketti. Yllätysvieraat eivät ole tänä päivänä toivottuja.

Vielä aikoina ennen kännyköitä oli normaalia, että ovikello soi yllätysvieraiden merkiksi. Nykyään yllätyskyläily ei ole toivottavaa.

– Se voi aiheuttaa epämukavia tilanteita. Voi tulla hukkareissu, jos isäntäväki ei olekaan kotona, sanoo tapakouluttaja Mirva Saukkola.

Jos kotona on kaaos, eikä sitä halua esitellä yllättäville vieraille, näitä voi pyytää tekemään pienen mutkan jossain sillä aikaa, että saa siivottua.

– Niin voi tehdä, koska etikettisääntöä on rikottu jo siinä vaiheessa, kun tullaan yllättäen kylään.

Älä tule etuajassa – äläkä liian myöhään

Paras kellonaika saapua vierailulle on jämptisti silloin, kun on pyydetty.

– Etuajassa oleminen on aina huono idea. Jos tulee paikalle vaikka julkisten kulkuyhteyksien vuoksi puolta tuntia aiemmin, kannattaa kiertää kortteli. Mikään ei ole isäntäväestä ahdistavampaa kuin se, että vieraat tulevat etuajassa, Saukkola sanoo.

– Paha myöhästyminen on myös kiusallista, varsinkin silloin, jos tarjolla on lämmintä ruokaa ja muut vieraat joutuvat odottelemaan.

Ei ole etiketin mukaista kutsua itseään kylään lukuun ottamatta epämuodollisia ja rentoja pistäytymisiä läheisen tuttavan luona. Juhliin on aina järkevintä odottaa kutsua. Kesän juhliin vieraita voidaan kutsua open house -periaatteella, jolloin kutsussa ilmoitetaan juhlien kesto. Tuolla aikavälillä vieraat voivat tulla ja lähteä vapaasti. Liukuva aika helpottaa myös vieraita, jos samalle päivälle osuvat useat juhlat.

Tuliaisia vai ei?

Mirva Saukkola

Kylään mentäessä on kohteliasta viedä tuliaisia – mielellään sellaisia, jotka eivät jää nurkkiin pyörimään. Toisen maku on tunnettava hyvin, jos vie vaikkapa sisustustavaraa. Kukat, suklaa, viini ja servietit ovat hyviä valintoja.

Lapsille karkkeja parempi tuominen voivat olla esimerkiksi värityskirja ja kynät.

– Makeisten kanssa kannattaa olla tarkkana, koska niiden tarjoaminen voi olla jopa vastoin isäntäväen kasvatusperiaatteita.

Joskus vieraat viihtyvät pidempään kuin isäntäväki haluaisi.

– Kun tarjoilu loppuu, on vieraiden aika lähteä. Viimeistään silloin kun vesikannukaan ei enää täyty, vinkki on selvä. Vieraille voi myös sanoa suoraan, että on ollut kiva ilta, mutta nyt on päästävä nukkumaan.

X