Golfammattilaiset Minea Blomqvist ja Roope Kakko – Tosi rakkautta urheilun ehdoilla

Minea Blomqvist, 30, ja Roope Kakko, 33, elävät golfammattilaisen arkea Espoossa ja Floridassa. Aikataulut vaativat välillä sovittelua, varsinkin kun perheeseen kuuluu myös viisivuotias Elmeri. Joskus pari ottaa yhteen kipakastikin, mutta asiat selviävät huumorilla.

Golfammattilaiset Minea Blomqvist ja Roope Kakko – Tosi rakkautta urheilun ehdoilla

Voimme tavata meillä, mutta laitan sinulle osoitteen myöhemmin. Muutamme viikonloppuna, ja koti on aika lähellä entistä asuntoa, mutta en muista osoitetta, täytyy tarkistaa papereista!

Näin huolettomasti tekstaili Minea ”Minni” Blomqvist-Kakko, kun sovimme haastattelusta muuttokiireiden keskellä.

Vappua edeltävänä maanantaina istumme aamukahvilla pariskunnan uudessa Espoon-kodissa. Sisarukset ja kaverit olivat urakoineet koko viikonlopun, ja paritalon etuterassilla on tyhjennettyjä muuttolaatikoita. Keittiön pöytä on paikallaan ja kahvikupit ovat löytyneet, mutta leipälautaset jäivät edellisen kodin astianpesukoneeseen.

Minni sekä aviomies Roope Kakko ja viisivuotias Elmeri ovat viikkoa aiemmin palanneet Floridasta, jossa perheellä on ollut treeniasunto jo seitsemän vuotta.

Mitkä asiat ovat muuton lisäksi päällimmäisenä mielessä?

Minni: Tärkeintä elämässä ovat perhe ja golf. Takana on neljä kuukautta nousujohteista treeniä Floridassa, ja peli on kulkenut hyvin. Meillä oli hyvä päivärytmi, kun Elmerillä oli suomalainen lastenhoitaja yhdeksästä neljään. Harjoittelimme molemmat koko päivän, ja toinen saattoi jäädä vielä alkuillaksikin pelihommiin, jos siltä tuntui. Orlandossa on Suomesta myös muita kilpapelaajia, joten meillä oli peliseuraa Grand Cypress -kentällä.

Tällä viikolla on treenit olympiaryhmän kanssa, ja sitten oman valmentajani Timo Rauhalan kanssa. Seuraava kisa on toukokuun lopulla. Tänä vuonna on yhteensä parikymmentä kisaa, mutta kalenteri painottuu loppuvuoteen.

Harjoittelen paljon Kytäjällä. Sinne on matkaa, joten olen siellä yleensä koko päivän kerrallaan.

Roope: Minä harjoittelen vähän lähempänä, Siuntion Pickalassa. Valmentajani on Mika Piltz, ja pyrin käymään aina väliviikolla tarkistamassa, että palikat ovat paikallaan.

European Tourilta tippumisen jälkeen olen yrittänyt keskittyä pelini kehittämiseen. Minulla on kilpailut Turkissa muutaman viikon päästä, mutta muuten etenen hetki kerrallaan. Talven aikana olen keskittynyt aikaisempaa enemmän fysiikan harjoitteluun.

M: Ja sen näkee! Roopen fysiikka on muuttunut ihan totaalisesti hyvään suuntaan (hymyilee ja mittailee katsellaan miehensä vartaloa). Sä oot niin raamikas ja komea.

Milloin ja missä te tapasitte ensi kertaa?

M: Ensimmäinen muistoni Roopesta on maajoukkueen viikoittaisista jumppatuokioista. Minä olin 16 ja hän 19, ja hän tuli aina harjoituksiin myöhässä. Roope yritti luistaa lämmittelyistä, mutta ei onnistunut, sillä me odotimme häntä.

Ihastuin Roopessa samanhenkisyyteen, urheilu on ollut meille kummallekin aina tärkeää. Roope on reilu ja sopivan huoleton, ja hänellä on hyvä huumorintaju. Tulimme heti mainiosti juttuun.

R: Minni on kiva tyyppi, ja hänen kanssaan on helppo olla. Hän sai minut tuntemaan oloni hyväksi jo silloin.

Miten puoliso on muuttunut sitten ensi tapaamisen?

M: Roope on komistunut, ja me olemme kasvaneet yhdessä, sekä golfaajina että ihmisinä. Meillä on ollut huonoja hetkiä, mutta sitäkin enemmän ihania hetkiä. Kerran nuorempana tuli lyhyt breikki, mutta sen jälkeen olemmekin pitäneet vahvasti yhtä.

R: Kun tapasimme, olimme molemmat nuoria. Minni on ollut aina aito luonnonlapsi ja uskonut vahvasti itseensä. Matkan varrella on tosin tullut osumia siipiin ja hiukan viattomuutta on karissut pois. Olemme aikuistuneet käsi kädessä.

Mitä olette oppineet toisiltanne?

R: Olen oppinut Minniltä hirveästi. Minni on kannustanut minua siirtämään rajojani ja valanut aina uskoa. Ehkä isoin juttu on heikko kohtani, oma-aloitteisuuden puute. Jos ajatellaan asteikolla 0–100, niin tapaamisaikoihin oma-aloitteisuus oli nolla, nyt ehkä seiska. Joten kehitystä tapahtuu, vaikka hitaasti.

M: Olen ollut pikkutytöstä asti tavoitteellinen, kun taas Roope on enemmän hetkessä eläjä. Opin päivittäin Roopelta, että ei tarvitse stressata niin paljon. Pitää vain hoitaa oma tonttinsa tässä 
ja nyt.

Olen äärettömän onnellinen näistä yhteisistä vuosista, ja olen kiitollinen Roopelle kaikesta (hymyilee ja on hetken hiljaa). Anteeksi, olen näin herkkä, mutta meillä on ollut niin kivaa. On hienoa, että olemme saaneet olla yhdessä. On ollut niin paljon onnellisia hetkiä (pyyhkii kyyneliään)

Kumpi teistä on romanttisempi?

R: Kumpikohan on meidän herkistelijä (hymyilee Minnille). Minä olen tällainen jäyhä suomalainen – siis ilman muuta Minni. Hän on hyvä huomioimaan ja ilahduttamaan minua eri tavoin, vaikka vain antamalla omaa aikaa. Hän saattaa sanoa, että katso vaan se lätkämatsi rauhassa, minä olen Elmerin kanssa. Jääkiekko on minulle tosi läheinen laji, ja pienen lapsen vanhemmalle oma aika on välillä tosi tärkeää.

M: Totta on, että näiden vuosien aikana Roope ei ole sytyttänyt yhtään kynttilää. Kukkia tosin tulee aina silloin tällöin. Ja Roope muistaa kyllä sanoa, että hän rakastaa minua.

Entä kumpi on mustasukkaisempi?

M: Varmaankin minä, vaikka olen vuosien mittaan vähän parantunut. Nykyään tajuan, että toista ei voi omistaa. Ehkä pitäisi olla mustasukkaisempi, kun Roope vain komistuu.

R: Mutta kyllähän sopiva mustasukkaisuus on myös positiivista. Se on merkki välittämisestä.

Mitkä ovat suhteenne juhlahetkiä?

M: Olemme paljon matkoilla ja asumme hotelleissa, joten jo pelkkä kotona olo tuntuu ylelliseltä.

R: Ravintolaillallinen ei ole meille juhlajuttu. Ihan parasta on, kun on hyviä ystäviä kylässä ja voi laittaa yhdessä ruokaa ja jutella.
Toisaalta kaikkein paras on iltahetki, kun on käyty saunassa ja syöty. Sitten käperrytään kolmistaan sänkyyn ja luetaan kirjaa Elmerille ja vain ollaan ja jutellaan.

Onko teillä samanlaiset kasvatusperiaatteet?

R: Meillä on aika yhteiset arvot, ja tunnemme toisemme hyvin. Ei sellaisista asioista tule kiistaa.

M: Minä olen ehkä vähän joustavampi ruoka-aikojen ja nukkumisen suhteen. Saatan illalla huomata, että jaahas, kaupassa ei ole käyty koko päivänä, ja sitten vain nopeasti anopille kylään tai hampurilaiselle. Roope on jämptimpi. Kun hän lähtee matkalle, hän muistuttaa, että älä unohda antaa Elmerille ruokaa.

Miten ja mistä te riitelette?

M: Minä olen perinyt isältäni räjähtelevän luonteen. Roope on aina ollut hirvittävän kärsivällinen, mutta kyllä hänkin osaa riidellä.

R: Aika arkisista asioista me otamme yhteen. Sellaisesta että kuka hoitaa mitäkin, ja onko hoidettu ja miksi ei.

M: Roope on miehistynyt valtavasti, ja mikä tärkeintä, hän on loistoisä, mutta asioiden hoidossa on vielä työtä. Välillä minulla leikkaa kiinni, kun hommat eivät suju.

Pidetäänkö teillä mykkäkoulua?

R: Mieluummin ei. Asiat sovitaan, ja yleensä pienille riidoille voi nauraa yhdessä.

M: En tykkää lähteä matkalle enkä mihinkään, jos jokin asia jää selvittämättä. En minä jaksa enkä halua mököttää.

Kumpi teistä on parempi talousasioissa?

R: Minni, mutta minä olen parempi säästämään.

M: Olen järjestelmällisempi raha-asioissa, mutta tykkään ostaa kotiin kaikenlaista. Toisaalta Roope on kova hukkaamaan ja rikkomaan tavaroita. Kun laitoin kirjanpitoon viime vuoden menoja, niin jouduin kirjaamaan, että Roopen ensimmäinen, toinen ja kolmas puhelin… Nyt tuo viime vuoden kolmas puhelin on pöydällä mykkänä, koska se sattui tippumaan lattialle.

R: Juu, saatan olla hiukan huolimaton. Vuosien mittaan tavaroita on mennyt rikki ja unohtunut enemmän kuin laki sallii. Viime reissulla minulta jäi lentokentän kahvilaan hyvät kuulokkeet. Ne oli jo heitetty roskikseen, mutta sain onneksi pelastettua ne sieltä.

Miten paljon kommentoitte toistenne peliä?

M: Treenaamme paljon yhdessä, varsinkin Amerikassa, ja Suomessakin olemme välillä mukana toistemme valmennuksessa. Saatamme myös filmata toistemme svingiä. Kun minulla oli pari vuotta sitten draivaamisen kanssa ongelmia, sain paljon apua Roopelta.

Roope on joskus ollut minulla myös caddiena. Hän on paras mahdollinen caddie, luotan häneen kuin kiveen. Minulla on täysi kunnioitus hänen osaamistaan kohtaan.

R: Minullakin on täysi luotto Minnin silmään, hän on ollut paras koutsini. Jos hän huomauttaa jostain, se on aiheellista ja yritän oppia läksyni. Kritiikki on molemmin puolin tosi reilua ja kunnioittavaa.

M: Roope on älyttömän taitava pelaaja. Minä sanon hänelle, että luota, kulta, itseesi vaan. Tulokset tulevat kyllä, kun itse vaan jaksaa uskoa.

Kumman ura on suhteessanne etusijalla?

M: Molempien, tasapuolisesti. Teemu Selänne sanoi kerran minulle, että eihän se ole mahdollista. Hänen mielestään kumpikin ei voi satsata yhtä paljon omaan uraansa, se ei voi muka toimia huipputasolla. Minä olen eri mieltä.

R: Teemu on Teemu, hänellä on Sirpa, ja jääkiekko on varmasti rankempi laji. Aika tasapuolisesti me toistemme uraa mietimme, eikä kumpikaan ole tehnyt isoja kompromisseja.

M: Kilpailumatkoja tietysti suunnittelemme kalenterin kanssa, ja jos molemmilla on tärkeitä juttuja samaan aikaan, kutsutaan apua paikalle.

Meillä on tosi hyvät tukijoukot lastenhoidon suhteen. Molempien vanhemmat ja sisarukset asuvat lähellä, ja tarvittaessa saamme apua matkoillekin.

Millaisia peliin liittyviä rutiineja teillä on?

M: Teen aina edellisenä iltana mentaaliharjoituksen, luon virtuaalikuvan onnistumisista. Ennen kisoja olen yleensä treenannut tunnin ja kaksikymmentä minuuttia, mutta pyrin lyhentämään ajan tuntiin. Lisäksi minulla on mukana pieniä onnen asioita.

Joskus minulla on ollut Elmerin kynä bägissä taisteluvälineenä, joskus äidiltä saatu kivi tuomassa kovuutta peliin. Kerran ennen kisoja valmentajani kertoi minulle tarinan kanalaan syntyneestä kotkasta. Minulla oli koko kisaviikon kuva mielessä, tunsin itseni ihan kotkaksi, ja peli sujui tosi hyvin.

R: Minullakin on vaihtuvia onnen esineitä, kuten Minnin merkkaama pallo ja bulldogin näköinen mailasuojus. Jälkimmäinen juontaa juurensa siitä, että meillä oli lapsuudenkodissani koira. Yleensä valitsen myös pelipallon huolellisesti, numerolla on väliä. Esimerkiksi ensimmäisenä päivänä en pelaa ykköspallolla, ja myös merkkarilla on merkitystä.

M: Nämä onnen tavarat ovat sellaisia, että niistä on vaikea luopua. Sitä ajattelee taikauskoisesti, että en uskalla jättää sitä pois, muuten menee kaikki pieleen. Tärkeintä minulle on henkinen tsemppaaminen. Yritän ajatella aina, että kisa kerrallaan ja lyönti kerrallaan. Päätän, että tässä hetkessä minä onnistun, tämän lyönnin minä osaan.

Mikä on seuraava etappinne golf-ajanlaskussa?

M: Tietysti ajattelen kesän kisoja, mutta treenaukseni ja suunnitelmani ulottuvat vuoteen 2016 ja Rio de Janeiron olympialaisiin. Haluaisin osoittaa kuntoni ja päästä sinne mukaan. Se on suuri unelma, ja siitä eteenpäin en halua suunnitella yhtään mitään.

R: Minulla on paljon lyhyemmät tähtäimet. Tärkeintä on vain kehittää peliä ja itseäni. Oikeastaan en mieti elämää seuraavia kisoja pidemmälle.
Olympialaiset eivät ole vielä käyneet kertaakaan mielessä, vaikka ymmärrän niiden suuren merkityksen.

Entä mitkä ovat unelmanne yksityispuolella?

R: Teemme molemmat unelmatyötä ja nautimme pelaamisesta. Golf ja yksityisasiat limittyvät yhteen, enkä halua tehdä kummallakaan puolella pitkän tähtäimen suunnitelmia. Tilanteet muuttuvat yllättävän nopeasti, ja kaksikin vuotta on pitkä aika. Yritetään opetella golfia ja elämää.

M: Elmeri aloittaa koulun parin vuoden päästä, ja minä täytän silloin 32. Meillä on Roopen kanssa molemmilla sisaruksia, ja haluaisimme meillekin lisää lapsia.
En silti osaa kuvitella, että lopettaisin golfin peluun. Golf on minulle ammatti ja rakkaus, mutta perhe on kaikkein tärkeintä elämässäni. Uskon, että asiat järjestyvät.

Teksti: Sanna Wirtavuori
Kuva: Paula Kukkonen/Otavamedia

Anna Golf 2015

Sanna Wirtavuori

Olen Annan toimittaja ja kirjoitan mieluiten ihmisistä, elämässä viihtymisestä ja ihmisten välisistä suhteista. Parasta työssäni ovat kohtaamiset osaavien ja mukavien ihmisten kanssa.

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *