Hyvinvointi

Huono itsetunto? Näin voit treenata itsellesi paremman itsetunnon

Teksti:
Anna.fi

Etkö uskalla? Pelkäätkö ettet pärjää tai kelpaa? Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia itselleen terve ja hyvä itsetunto. Näin opit luottamaan itseesi. Ohjeet antoi työhyvinvoinnin johtamisen dosentti Marja-Liisa Manka.

Itsetunto

Lue:  Itsetunto-ongelmat kiusaavat nuoria naisia – Kehitä hyvä itsetunto…

1. Anna itsellesi palautetta

Hanki hyviä kokemuksia ottamalla pieniä riskejä. Mene mukavuusalueen ulkopuolelle ja kirjaa muistiin onnistumiskokemuksia. Mieti, mikä on johtanut onnistumisiin. Itsetuntoa vahvistetaan sisältä päin, ei ulkoa. Mieti erikseen myös ongelmatilanteita ja ajattele, kuinka onnistuit ratkaisemaan ne. Piirrä esimerkiksi paperille elämäsi aikajana ja sijoita sinne elämäsi ongelmakohdat. Sen jälkeen voit miettiä, kuinka selvisit niistä.

Lue:  Kuinka hyvin osaat välttää stressiä?

2. Kirjoita voimavaralista

Mieti missä olet hyvä, muistele millaisista asioista olet saanut kehuja. Kun toimii omien vahvuuksiensa kautta, on täynnä energiaa ja pystyy parhaaseen saavutukseen. Ulkopuolisille vahvuudet näkyvät muun muassa työn imuna, innostuksena ja energiana. Vaikka välillä on hyvä käydä mukavuusalueen ulkopuolella, niin on myös helpottavaa ja rentouttavaa saada tehdä välillä juuri sitä, minkä tietää osaavansa. Kirjoita joka ilta muistiin vaikka yksi asia, jossa olet ollut päivän aikana hyvä.

Lue:  Muutos on vaikeaa – oletko itse esteenä?

3. Tee kotiläksyt

Kehitä osaamistasi ja valmistaudu uusiin haasteisiin huolellisesti. Joku on sanonut, että jos harjoittelet enemmän, sinulla on parempi onni. Opi muilta ja mallinna oppimaasi. Tarkkaile päteviä ja arvostettuja ihmisiä ja selvitä, kuinka he ovat toimineet. Useimmat ihmiset ovat mielellään avuksi, joten aina kannattaa myös kysyä ja pyytää apua.

4. Ole sosiaalinen

Pyydä palautetta ja kerro myös omat mielipiteesi. Opettele ottamaan vastaan kehuja ja antamaan niitä. Todellinen kehu on aina rehellinen. Imartelu ei paranna saajan eikä antajan itsetuntoa. Ole myös joskus tiukka ja sano mielipiteesi. Kohteliasta ja rehellistä suoruutta arvostetaan.

5. Ole hyväkuntoinen optimisti

Fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi auttaa näkemään asiat valoisasta näkökulmasta. Säännöllinen liikunta ja myönteinen asenne vahvistavat itseluottamusta. Aloita myönteisyyden kehä heti aamusta. Pistä hyvä kiertämään.

Lue:  35 vinkkiä – Lähde luontoon!

6. Muista levätä

Kukaan ei ole stressaantuneena tehokas. Järjestä aikaa itsellesi. Kuulostele itseäsi ja opi, mitkä asiat antavat juuri sinulle energiaa: kävely metsässä, lemmikkieläimen hoivaaminen, mietiskely tai vaikka puutarhassa puuhailu.

Lue:  Näin vältät lomastressin – 7 vinkkiä palautumiseen

Millainen itsetunto sinulle on?

1. Terve itsetunto

Terve itsetunto tarkoittaa, että ihminen osaa arvostaa itseään. Hän näkee omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Hän  ajattelee:  olen  ihan ok.  Hän pärjää työyhteisössä ja ystäväpiirissä eikä tarvitse muiden kannattelua.

2. Ylikehittynyt itsetunto

Liian vahva itsetunto ilmenee usein muiden vähättelynä ja tallaamisena, ja ylikehittynyt itsetunto voi  lähennellä jo narsistisuutta.

3. Heikko itsetunto

Toinen ääripää – hyvin heikko itsetunto – on sekin kiusallinen työyhteisössä. Kun ihminen pelkää olevansa huono, hän todistelee koko ajan tarpeellisuuttaan ja tarvitsee muiden jatkuvaa tukea. Hänen on vaikea vastaanottaa kiitosta ja pahimmillaan hän heittäytyy marttyyriksi. Liian heikko ihminen heikentää koko työyhteisöä.

Testaa, onko sinulla hyvä itsetunto!

Itsetuntoa voi kehittää koko ajan

Vaikka sinulla olisikin hyvä itsetunto, sitäkin on voi parantaa entisestään myös aikuisiällä.

– Itsetunnon perusta luodaan lapsuudessa, mutta  onneksi sitä voi rakentaa ja parantaa koko ajan. Myös lapsuuttaan voi tulkita uudella tavalla, sanoo filosofian tohtori, dosentti työhyvinvoinnin johtamisen asiantuntija Marja-Liisa Manka.

Lapsi saa hyvän pohjan, jos hänen puolestaan ei tehdä asioita, vaan hän oppii myös kokeilemaan ja saa onnistua ja epäonnistua. Hyvä itsetunto ei  voi  aikuisella eikä lapsella koskaan olla kiinni ulkoisesta miellyttämisestä.

Testaa, oletko onnellinen

Lisää aiheesta Marja-Liisa Mankan uudessa kirjassa Stressikirja – mistä virtaa.

Teksti: Sanna Wirtavuori
Kuva: Colourbox.com

X