Julkkikset

Näyttelijä Laura Birn – Kohti isoa maailmaa

Teksti:
Anna.fi

Laura Birn on juuri kuvannut ensimmäisen Hollywood-roolinsa elokuvassa, jossa esiintyy myös karismaattinen Liam Neeson. Mitä Suomen kesään palannut Laura ajattelee kansainvälisestä tähteydestä?

Kevyesti pyöränsä päältä hypähtävä Laura Birn, 32, saa kulkea rauhassa Helsingin Senaatintorilla. Kukaan ei pysäytä tätä nuorta naista pyytääkseen nimikirjoitusta, vaikka monet ovat vähän aikaa sitten nähneet hänet valkokankaalla Antti J. Jokisen ohjaaman Puhdistus-menestyselokuvan Aliide Truuna.

Laura on pysynyt tuntemattomana, koska hän ei ole julkkis. Kymmenen vuotta kestäneen uransa aikana hän on näytellyt televisiossa, elokuvissa ja teatterissa, mutta antanut hyvin säästeliäästi haastatteluja.

– Uskon, että tekemäni roolit ja työn jälki näyttelijänä ovat kiinnostavampia kuin persoonani, Laura sanoo.

Uransa alussa Laurasta tuntui, että hän tuli puhuneeksi liikaakin omista asioistaan, mutta sittemmin hän ei ole päästänyt vieraita kurkistelemaan avaimenreiästä sisään.

Onneksi Lauraa sentään saa katsella. Hän nimittäin kuuluu niihin, joita jaksaisi katsella vaikka loputtomiin. Laura on kaunis, mutta on hänessä muutakin. Hänestä karkaa aivan omanlaista valoisaa energiaa.

Ei olekaan mikään ihme, että Laura on kuluvana vuonna viettänyt kolme viikkoa New Yorkissa Scott Frankin käsikirjoittaman ja ohjaaman murhamysteerin Walk Among The Tombstones -elokuvan kuvauksissa.

Useita menestyselokuvia käsikirjoittanut Frank sai Sofi Oksasen menestysromaaniin perustuvan Puhdistus-elokuvan nähtäväkseen Lauran agentilta Actors In Scandinavian Laura Munsterhjelmilta. Elokuvaa katsoessaan kansainvälinen käsikirjoittaja vakuuttui Aliiden rankan roolin tehneen näyttelijättären taidoista. 

– Kävimme Skype-puhelun, jonka aikana Scott viljeli amerikkalaisia ylisanoja. Jännitin melkoisesti puhelua ja kuvausmatkaa. New Yorkiin päästyäni tajusin kuitenkin pian, että pelkoni oli ollut ihan turhaa. Scott oli mukava ja kanssanäyttelijät olivat huipputyyppejä, Laura kertoo.

Samassa elokuvassa Lian Neesonin kanssa

Walk Among The Tombstones -elokuvassa Laura esittää huumekauppiaan vaimoa, jonka elokuvan pahat pojat kidnappaavat. 

– Huumediilereitä ja heidän vaimojaan on elokuvassa useita. Olen yksi vaimoista. Oli tosi kivaa, että minut pyydettiin mukaan täältä asti. 

Elokuvan päätähdellä, alkoholisoitunutta poliisia esittävällä Liam Neesonilla ja Lauralla oli yksi yhteinen kuvauspäivä. Se oli tarpeeksi Hollywood-tähden suomalaisihailijalle.

– Liam käveli ohitse ja tervehti kaikkia ystävällisesti. Seurasin monitorista hänen näyttelemistään. Vau mitkä kasvot, mitkä silmät ja taitavuus!

– Minulle riittäisi olla hemmetin hyvä näyttelijä. Tietenkin haluan tehdä töitä myös ulkomailla, mutta kiinnostava rooli on tärkeintä, ei kansainvälinen tähteys.

Laura ei jättäisi Suomea, vaikka Scott Frankin elokuvasta tulisi iso menestys ja sen myötä maailma tarjoaisi hänelle yhä suurempia rooleja. 

– Kotini on Suomessa, vaikka välillä talven pimeimpinä ja räntäisimpinä aikoina täältä muuttaminen tuntuukin ainoalta järkevältä vaihtoehdolta. Voisin hyvin viettää pitkiäkin aikoja ulkomailla työskennellen, mutta kotini tulee aina olemaan myös Suomessa. 

Vahingossa näyttelijäksi

– Opiskellessani Kallion ilmaisutaidon lukiossa ajauduin tekemään näytelmää. Sama tapahtui myös viettäessäni vaihto-oppilasvuotta Brasiliassa. Päädyin siellä suunnittelemaan performanssia. En tiennyt yhtään mitä odottaa, mutta rakastuin. Teatterimaailma tuntui heti jännittävältä ja hauskalta, ja lavalle meneminen kiihdytti positiivisella tavalla. Myös teatterin tekemiseen liittyvä yhteisöllisyys tuntui hienolta.

– Se, että on ryhmän osa, tekee hyvää, ainakin minulle. 

Kotimaisen teatterielämän tuoreet uutiset ovat Lauralle mieluisia. Hän on vakuuttunut, että näyttelijäkollegoidensa Hannu-Pekka Björkmanin ja Elina Knihtilän nimitykset Teatterikorkeakoulun professoreiksi on erityinen ja merkittävä virstanpylväs. Uusia professoreita nimittäin ajaa taiteen tekemiseen ja opettamiseen se yksinkertainen totuus, että elämää suuremmat elämykset syntyvät aina askelista tuntemattomaan. 

– Olen varma, että he saavat näyttelijäkoulutuksessa aikaan hienoja asioita. Elina ja H-P ovat intohimoisia ja rohkeita ihmisiä, joiden ajatukset taiteilijan työstä inspiroivat minua paljon.
Elina Knihtilä on puhunut näyttelijän persoonan uhraamisesta taiteelle ja Björkman erilaisten salaisten ovien avaamisesta. Laura on professoreiden kanssa samaa mieltä: näyttelijän taide syntyy pelon voittamisesta.

– Esimerkiksi Aliiden rooli Puhdistuksessa haastoi minua avaamaan näitä salaisia ovia. Aliide kokee isoja asioita ja tekee ratkaisuja, joiden eteen tavallisessa arkielämässä joutuu vain harvoin. Tunteen tasolla minun oli kuitenkin mahdollista ymmärtää Aliidea ja samaistua häneen. Loppujen lopuksi ihmiselämän suuret kysymykset ovat meille kaikille samoja.

Naiseuden monet puolet

Parhaimmillaan näyttelijän työn lopputuloksena syntyvät näytelmät ja elokuvat laventavat ahtaaksikin koettuja sukupuolirooleja.

– Naisten asiat ovat menneet paljon eteenpäin. Siksi on sääli, että viehättävyyden ja seksikkyyden määritteleminen on pysynyt pitkään samana.

– Uskon ehdottomasti, että taiteen avulla voidaan kyseenalaistaa naisrooleja. Teatteri- ja elokuvapiireissä on ollut tapana korostaa erityisesti vahvan naisen rooleja. Itse en kuitenkaan haluaisi rajata sitä, mikä on mielenkiintoista naiseutta. Miksi mielenkiintoista ei vahvuuden lisäksi voisi olla vaikka ujous, heikkous, hauskuus tai mikä tahansa?

Laura onkin saanut näytellä keskenään hyvin erilaisia naishahmoja Perttu LepänHelmiä ja sikoja -elokuvan Laurasta Ilkka VanteenLupauksen Lotta Mona Moisioon, Aku Louhimiehen Vuosaaren pahaan tyttöön Iirikseen ja Puhdistuksen Aliide Truuhun.

– En vedä roolien suhteen kovin tiukkaa linjaa. Kaikki riippuu aina kokonaisuudesta. Siitä, miten aihetta käsitellään ja mitä halutaan sanoa.

Lauran oma moraali on rakentunut vuosien mukana. Siihen ovat vaikuttaneet ihmiset, joiden kanssa Birn on elänyt, ja virheet, joita hän on tehnyt.

– Ihminen saa muuttua ja vaihtaa mielipidettä. En usko, että ihminen on koskaan valmis.

Näyttelijänä Laura seuraa tarkasti omaa alaansa. Tällä hetkellä hänen suosikkitelevisiosarjansa on tanskalainen Vallan linnake. Ohjaajista häntä kiehtovat sellaiset nimet kuten Tomas Vinterberg, Lars von Trier ja Susanne Bier. Näyttelijöistä suosikkeja ovat Tilda Swinton, Marilyn Monroe ja Sidse Babette Knudsen.
– Tanskalaiset ovat aika hyviä. Sikäläiset elokuvantekijät ja varsinkin käsikirjoittajat tunnetaan tabujen murtajina.

Sodankylän elokuvafestivaalit perinteenä

Sitten on vielä kesä. Se on Lauran vuodenaika. Sodankylän elokuvafestivaalit ovat jo pitkään kuuluneet hänen jokakesäiseen ohjelmaansa. Sodankylä on kuin toinen todellisuus, johon huristetaan autolla yhdessä ystävien kanssa.

– Rakastan juhlien tunnelmaa ja sitä, että siellä on tuolloin aina valoisaa, lähes yötön yö. Arvostan korkealle festivaalin perustajien Peter von Baghin sekä Aki ja Mika Kaurismäen laatuelokuvan eteen tekemää työtä. 

Heinäkuussa näyttelijättären elokuvan ja teatterin täyteinen suvi jatkuu, sillä silloin edessä on inspiroiva työmatka Lissaboniin yhdessä Elina Knihtilän kanssa. Matkaa varten mukaan pakataan sekä Q-teatterissa esitetty Broken Heart Story -näytelmä että omat taidot portugalilaisten ihmeteltäviksi. Lissabonissa Laura pääsee verestämään vaihto-oppilaana Brasiliassa opittua portugalia. 

– Olen vaihto-opiskeluvuoden jälkeen käynyt Brasiliassa vain kerran. Sen sijaan Espanjasta on tullut minulle tärkeä maa sen jälkeen, kun asuin ja tein teatteria kaksi talvea Barcelonassa.

Kymmenen viimevuoden aikana Laura on kasvanut Taiteilijaksi Isolla Kirjaimella. Sellaiseksi kasvetaan henkilökohtaisen arvomaailman kautta. Sitä hän on ehtinyt rakentaa 32 vuotta.

– Taiteilijuuteni syntyy eletystä elämästä, välähtävistä muistoista, ympärilläni olevista ihmisistä ja puhtaasta intuitiosta. Inspiroitua voin melkein mistä tahansa: vanhasta valokuvasta, ärsyttävästä laulusta, painajaisesta, oudosta kirjasta, kiehtovasta tuoksusta tai erikoisesta kanssamatkustajasta raitiovaunussa. 

Näyttelijänä hän sanoo olevansa juuri nyt mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa. 

– Olen saanut tehdä paljon. Mitä mielenkiintoisempiin haasteisiin törmään, sitä enemmän janoni näyttelemistä kohtaan kasvaa.

Sitten vaalea tukka heilahtaa ja Laura on jo hypännyt pyöränsä satulaan auringossa kylpevällä Senaatintorilla, eikä yksikään vastaantulija käännä päätään.

Teksti: Jaana Rinne
Kuvat: Ari Heinonen
Anna 25/2013

X